Tilkankadulla

    

Kauppamatkalla eilen kuvasin Pikku Huopalahden asukastalon, Tapanilan aseman, lumisia rappuja ja ruukkua portaalla, jossa oli asetelmana vihreää kasvustoa tai havuja pohjana, pihlajanmarjaterttuja väri-ilona ja luonnon lumikuorrutus. Lunta, räntää ja vettä satoi vaihtelevasti koko päivän. Märkää ja sohjoista on myös tänä aamuna. Kirjoitin eilen kolme sivua – Pidät tästä varmaan -tarinaa. Toissailtana sain idean juonen käänteeksi, mutta eilen aamulla en muistanut sitä enää eli ei tullut ainakaan sitä käännettä tai ei vielä. Helena oli eilen aamulla tietokoneella, pelasi välillä pasianssia korteilla ja täytti sanaristikkolehteä. Naapuri samasta rapusta tuli hississä vastaan, kun menimme päivällä kellariin jatkamaan Helenan taulujen inventointia ja naapuri tuli mukaamme. Hän oli aikaisemmin huomannut, että meillä on hyllymetreittäin tauluja kehyksissä, kiilakehyksissä ja pahvipohjina omassa varastokomerossamme. Otin niitä esiin samoin kuin aiempinakin päivinä, näyttäen yksitellen jokaisen työn Helenalle, tosin nyt ensin tälle naapurille ja hän katseli, nyökytteli ja kommentoi. Kävimme läpi ehkä kolmekymmentä työtä. Naapuri kiitti ja lähti ja me lajittelimme työt takaisin hyllyille, valmiit ja keskeneräiset erikseen. Kotona aloitimme seuraavan kirjan, jonka olimme valinneet luettavaksi ääneen, Marko Tapion Arktinen hysteria, sen ensimmäinen osa, Vuoden 1939 ensilumi. Hyvää ja hienoa tekstiä.

Tilkankadulla

    

Lunta paikoin pihalla näin Lapsen oikeuksien päivän aamuna. Lapsille sopii varmaan laittaa sammakko postauskuvaksi. Kuva on Helenan marraskuun luonnosvihosta. Eilen oli Pikku Huopalahti osin riitteessä ja rannassa jäähileitä. Nurmikentän ruohikko valkeassa kuurassa. Helena vietti eilen aamua tietokoneella ja teki välillä sanaristikkoa. Minä kirjoitin kolme sivua – Pidät tästä varmaan -tarinaa. Söimme perunoita ja rouskukastiketta. Iltapäivän aluksi jatkoimme kellarin tauluvaraston inventointia. Helena otti kuvia joistain töistään. Palattuamme kotiin luimme ääneen loppuun Dostojevskin romaanin Rikos ja rangaistus. Raskolnikov passitettiin Siperiaan kahleissa kahdeksaksi vuodeksi pakkotyöhön. Sonja seurasi vankisaattueen mukana ja viimeisillä sivuilla kaiken voittava rakkaus silotti kirjan lopun. Helena on sytyttänyt parina iltana tuikun suolakynttiläämme. Se oli kauan sitten joululahjapaketissa emmekä osanneet kumpikaan arvata, mikä voi olla näin painava esine – pyöreä suolakynttilä. Kynttilää silmäillen luimme muutamia sivuja, Helena Michael Dibdinin jännäriä Salaseura, jota hän on lukenut kohta viikon ja minä David Foster Wallacen mielikuvituksellista tulevaisuuskuvausta Infinite Jest ja jonka otin lukuun oheisena kesän lopussa

Tilkankadulla

    

Parvekkeelta näkyy nyt aamulla kuu ja tähdet. Pakkasen puolella. Kuvassa olemme eilen puolenpäivän jälkeen kellarissa tekemässä inventaariota Helenan tauluvarastosta. Eilen aamulla kirjoitin kolme sivua jatkoa – Pidät tästä varmaan -tarinaan. Helena piirsi sillä aikaa ja oli tietokoneella. Hän katsoi myös jonkin sarjan uuden jakson. Kävimme kaupalla, rannan kautta. Kun Helena kokkasi sardiinispaghettia, otin kuvia luonnoslehtiöstä, jonka sain häneltä lahjaksi marraskuun puolivälin merkeissä. Helena sai silloin minulta yhden päiväkirjavihon, jossa vietimme vielä kesää. Kerrostalomme sisäpihalle on ilmestynyt nostin ja työmiehet siirsivät sillä sirkusnäytäntönä rakennustarpeita talon katolle. Päiväunien jälkeen järjestelimme puoli tuntia kellarissa ja sieltä palattuamme luimme ääneen yli kaksikymmentä sivua Dostojevskin traagista romaania Rikos ja rangaistus. Lukutuokion jälkeen muokkasin luonnoslehtiöstä ottamiani kuvia ja tallensin niitä kansioon läppärille. Illemmalla luimme Helena Michael Dibdinin jännäriä Salaseura ja minä David Foster Wallacen romaania Infinite Jest.

Tilkankadulla

    

Kolea aamu. Kaksi astetta plussaa täällä etelärannikolla. Eilen Helena teki aamuaikaisin sauvakävelylenkin. Hän otti kuvia kuusta ja ohikiitävistä pilvistä. Minä jäin kotiin kirjoittamaan – Pidät tästä varmaan -tarinaa. Kolme sivua lisää. Koossa 107 sivua. Helena piirsi jossain vaiheessa päivää. Päiväunien jälkeen luimme ääneen noin kolmekymmentä sivua Dostojevskin romaania Rikos ja rangaistus. Luemme sitä vielä kahtena päivänä. Lopun iltapäivää kului atk-tehtävissä. Otimme Microsoftin 365 -toimisto-ohjelman käyttöön myös vanhemmalle läppärillemme ja kännykkääni. Poistin vanhan ohjelmasovelluksen tältä läppäriltä. Kaksi riviä tekstiä riittää kuittaamaan kahden tunnin puuhastelun. Piti kirjautua sisälle sen laitteen kautta, jonka halusi liittää samaan tiliin. Sarjanumerot olivat myös hakusessa, mutta löytyivät 365 -ohjelman tilitietojen hallinnan kautta. Ei ihme, että iltapäivällä myöhemmin, kun ulkona jo pimeni, olo oli kuin ravisteltu.

Tilkankadulla

    

Tänään on almanakan mukaan Valvomisen sunnuntai. Täällä etelärannikolla on lämpöasteita ja pohjoisessa pikkupakkasta. Kuvassa on Hilda Flodinin kujan kukkia. Otin eilen Microsoft 365 -toimisto-ohjelman läppärilleni. Siinä meni jonkin verran aikaa. Aikaa meni edelleen, kun tutustuin ja opettelin käyttöä. Toissapäivänä emme lukeneet ollenkaan ääneen enkä minä lukenut silloin muutenkaan. Helena on lukenut Michael Dibdinin jännäriä Salaseura. Hän on piirtänyt ja osti eilen uuden sanaristikkolehden ja on täyttänyt sitä. Minä kirjoitin eilen aamulla kolme sivua – Pidät tästä varmaan -tarinaa ja otin sen esiin vielä illansuussa ja kokeilin toimiiko tekstinteko samoin kuin vanhassa ohjelmassa. Ajatukseni eivät luonnollisestikaan olleet varsinaisesti tekstissä eikä sisällössä. Eilen illansuussa luimme ääneen yli kaksikymmentä sivua Dostojevskin romaania Rikos ja rangaistus. Tutkintotuomari tulee Raskolnikovin asuntoon ja haluaa puhua asiat selviksi. Puheensa päätteeksi hän sanoo, että Raskolnikov on murhaaja ja että hän saa kuljeksia vielä vapaana päivän tai kaksi, mutta sen jälkeen hänet vangitaan, jos hän ei tule vapaaehtoisesti tunnustamaan ja antautumaan. Tutkintotuomari toivoi, että Raskolnikov tunnustaisi itse syyllisyytensä ja saisi siten lievennystä tulevaan rangaistukseensa.

Tilkankadulla

    

Pilvinen aamu. Kuu kuvattuna toissailtana myöhään parvekkeelta, vuorokautta ennen täydenkuun hetkeä. Eilen kävelimme aamuraikkaassa kelissä, puolen yhdeksän aikoihin Munkkivuoreen. Kuuraa oli ruohikossa ja puron ylittävän sillan kansi oli liukkaassa härmeessä. Ostimme torimyynnistä riihiruisleipiä kolme kappaletta ja perunalimpun. Kaupasta haimme omenoita, juustoa ja kolmen kappaleen pakkauksen kuulakärkikyniä. Niitä kuluu minulla, kun siirryin yli kuukausi sitten kirjoittamaan kaunokirjoitustekstiäni kuulakärkikynällä. Lyijykynän jälki on himmeämpi ja lyijytäytekynät tuntuvat vähän heppoisilta. Eilen kirjoitin kaksi sivua - Pidät tästä varmaan -tarinaa. Meillä oli kaikenlaista muuta puuhaa. Annoimme television pois hyvälle ystävälle ja laitoimme digiboksin liitäntäjohtoineen palautukseen. Tämä liittyy siihen asiaan, josta emme vielä kerro. Ystävällä oli auto vuokralla ja lähdin mukaan kantamaan televisiota ja auttamaan laitteen asennuksessa käyttökuntoon. Leppävaaraa auringonlaskun jälkeen. Minulla oli asiaa rautakauppaan ja reissasin sieltä pikaratikan kyydissä Aalto-yliopiston seisakkeelle ja metron kyydillä Ruoholahteen. Löysin rautakaupan myyjän avustuksella kalustejalan sisätulppia ja korvatulppia. Takaisin alas metroon, kaksi asemaa eteenpäin ja vaihdoin kolmosen ratikkaan, jonka kyydissä tulin perjantai-illan menossa mukana Mannerheimintielle ja jäin pois Tilkan pysäkillä.

Tilkankadulla

    

Kuvassa on yksi Helenan tekemä luonnos - havunneulasia. Eilen aurinko pilkisti täällä etelärannikolla. Kirjoitin aamulla neljä sivua - Pidät tästä varmaan -tarinaa. Sata sivua koossa. Kävimme yhdessä kaupalla. Helena kokkasi rouskukastikkeen. Iltapäivän aluksi siirryimme jälleen 1800 -luvun puoliväliin, Fedor Dostojevskin millä lie linnunsulalla ja musteella kirjoittaman Rikos ja rangaistus -romaanin pariin. Huomioin, että kirjailija seuraa välillä päähenkilöä, mutta tarpeen mukaan ihan ketä vain. Hän -muodon verrattomia puolia. - Pidät tästä varmaan -tekstini on minä -muotoa, mutta seuraava tyrkyllä oleva saa olla hän -muodossa. Suo sen suo -tarina oli hän -muotoa, kuten blogin lukijat ovat toki huomanneet. Helena luki loppuun Minette Waltersin kirjan The Breakers. Se ei ollut hänen makuunsa. Minä luin David Foster Wallacen kirjasta Infinite Jest sen kohdan, jossa Gatley joutuu tappeluun yöllä kadulla puolustaessaan valvontaansa luotettua väkeään ja saa puukoniskun ja häntä ammutaan olkaan. Iltamyöhällä näimme utuisen täysikuun parvekkeelta. On marraskuun puoliväli.