Taavetissa

    

Kahdeksan astetta pakkasta aamulla Luumäen Taavetissa. Postauskuvana on luminen pihaidylli Marttilantiellä taajaman keskustassa. Teimme eilen ulkolenkin kirjaston kautta. Lainasin Parnasso-lehden viimeisen numeron viime vuodelta ja Jean-Paul Sartren kaksi näytelmää samoissa kansissa, Likaiset kädet ja Suljetut ovet. Näitä nimiä näkee aina silloin tällöin kulttuurisivuilla, joten päätin sivistää itseäni tältä osin. Huomasin maanantaina illalla Ja taas kirja kädessä – Jorman lukunurkka -blogista, että Leena Krohnilta on tullut uusi teos, Näköisyys ja laitoin varauksen sisään heili-sivustolle. Helena piirsi eilen, teki muistiinpanoja ja kutoi lukemisen, taloustöiden ja muun ohessa. Minä muokkasin uutta tarinaani. Tämä teksti ei tunnu asettuvan kohdalleen kertakirjoittamisella. Muuttelen sitä, kääntelen ja vaihdan sanajärjestystä ja poistan ja lisään ja poistan lisää. Eilen iltapäivällä luimme ääneen Haruki Murakamin romaania Komtuurin surma. Olemme lukeneet kirjasta noin neljänneksen. Teos etenee verkkaisesti, mutta hallitusti. Helena luki illemmalla Kalle Päätalon Iijoki-sarjan neljättä osaa, Täysi tuntiraha. Minä luin Harry Forsblomin romaania Ristilukki ja kumppanit. Iltamyöhällä katsoimme televisiosta Aki Kaurismäen elokuvan Toivon tuolla puolen. Ohjaaja kierrättää töissään samoja näyttelijöitä, joten on mielenkiintoista seurata näiden muuttumista vuosien myötä.

Taavetissa

    

Kahdeksan astetta pakkasta aamulla Luumäen Taavetissa. Postauskuvana on lainakirjoja keittiön hyllyllä. Kuvia on postauksessa sunnuntailta ja eiliseltä ja yhdessä kuvassa yö laskeutuu jalkapallostadionin ja kaukaisen kaupungin ylle. Eilen oli pilvinen päivä ja lämpötila kohosi muutamaan pakkasasteeseen. Nukuimme aamulla yhdeksään ja lähdimme ulos ja kaupalle tavallista myöhemmin. Helena piirsi eilen, teki muistiinpanoja, kutoi sukkaa ja pelasi pasianssia. Minä muokkasin uutta tarinaani, mutta en edennyt siinä. Jokin hieno oivallus siitä kävi mielessä toissa yönä johonkin aikaan, mutta eilen aamulla siitä ei ollut enää tietoakaan. Lounaaksi meillä oli tähteeksi jäänyttä tattipizzaa. Luimme iltapäivällä ääneen Haruki Murakamin kirjaa Komtuurin surma. Helena aloitti eilen Kalle Päätalon Iijoki-sarjan neljännen osan, Täysi tuntiraha. Minä luin Harry Forsblomin postmodernia teosta Ristilukki ja kumppanit. Olen lukenut kolmanneksen kirjasta. Iltaa kohti alkoi pyryttää lunta.

Taavetissa

    

Hyvää huomenta television äärestä. On varhainen maanantaiaamu. Pakkasta kaksitoista astetta Luumäen Taavetissa. Katsoimme juuri päättyneen Super Bowl -ottelun, joka pelattiin San Fransiscossa, Yhdysvaltain länsirannikolla, New England Patriots vastaan Seattle Seahawks. Ottelu päättyi lukemiin 13-29 eli Seahawks on tämän kauden mestarijoukkue. Urheilua on tarjolla tänä superhelmikuuna yllin kyllin ja saimme silti päähämme valvoa yön amerikkalaisen jalkapallon parissa. Kokemus tämäkin. Eilen edistyin uudessa tarinassani, jota on alun viisi sivua. Helena piirsi eilen, katsoi sarjoja läppäriltä ja pelasi pasianssia. Teimme eilen aamupuolella kävelylenkin urheilukentän ympäri ja sieltä kaupalle. Iltapäivällä luimme ääneen kahden tunnin ajan Haruki Murakamin kirjaa Komtuurin surma. Iltakuudelta saunoimme ja otimme sen jälkeen muutaman tunnin unet ennen kuin kello herätti meidät mukaan Super Bowlin katsomoon.

Taavetissa

    

Tänään Kynttilänpäivänä on neljätoista astetta pakkasta aamulla Luumäen Taavetissa. Postauskuvana on lumisia puuntaimia, jotka kuvasimme eilen aamulenkillä alikulun tienluiskan päällä. Kaikki puut ja kylämaisema kokonaisuudessaan oli valkeana hohtavan lumen ja huurteen koristamaa. Olen tapaillut muutamana päivänä uutta lyhyttä tarinaa. Sitä on kertynyt kaksi sivua. Helena piirsi eilen luonnoksia ja kutoi sukkaa. Aloimme lukea perjantaina iltapäivällä ääneen Haruki Murakamin romaania Komtuurin surma. Olen lukenut sen vuonna 2019. Totesin heti kirjan alussa, että tyyli oli toista luokkaa kuin Suuressa lammasseikkailussa. Onhan sillä kirjalla ja Komtuurin surmalla ajallisesti väliä kokonainen elämänikä. Perjantaina illalla katsoimme televisiosta osin talviolympialaisten avajaisia. Eilen Helena leipoi pikkupullia ja paistoi niitä kaksi pellillistä. Hän teki korvapuusteja, joissa oli kanelin sijaan marsipaania. Helenan leipoessa minä luin ääneen Murakamin Komtuurin surmaa. Kahdessa päivässä olemme lukeneet sitä yhdeksänkymmentä sivua. Helena luki eilen illemmalla Kalle Päätalon Iijoki-sarjan kolmatta osaa Kunnan jauhot. Minä luin alkua Harry Forsblomin romaanista Ristilukki ja kumppanit. Katsoimme eilen televisiosta osan aikaa naisten mäkihyppyä ja lumilautailua. Maanantaita vasten yöllä eli ensi yönä on mahdollisuus nähdä nfl:n Super Bowl ja vaikka valvoa läpi yön peliä seuraten.

Alamaailma

    

Alamaailma

Alamaailma on Don DeLillon romaani, baseballpallon piirtämä historian kaari, jonka pallon Branca syötti ja Thomson löi New Yorkin Polo-stadionin katsomoon tavoittamattomiin ja juoksi kentällä kunnarin ja toi Giantsille voiton Giantsin ja Dodgersin välisessä ottelussa lokakuun kolmantena päivänä vuonna 1951. Samana päivänä Neuvostoliitto teki omalla maaperällään ydinkoeräjäytyksen.

Alamaailma ilmestyi Yhdysvalloissa 1997 eli melkein kolmekymmentä vuotta sitten ja suomeksi kaksi vuotta myöhemmin. Muistan itse lukeneeni kirjan melko pian sen julkaisemisen jälkeen. Muistan lainanneeni sen Lappeenrannan pääkirjastosta ja minulla on utuinen muistikuva siitä hetkestä ja tunnelmasta, kun löysin tämän kirjan, mutta en pysty sanomaan tarkkaa aikaa enkä hetkeä, en edes vuotta.

Don DeLillon Alamaailman alussa on omistus: ”Äitini ja isäni muistolle.” Kirjan etuliepeessä on lyhyt historiikki kirjailijasta: ”Don DeLillo syntyi 1936 Bronxissa italialaissiirtolaisten perheeseen ja työskenteli collegen jälkeen mainostoimistossa. Koko 1970-luvun ajan hän oli pienten kirjallisten piirien suosikki; vasta hänen kahdeksas romaaninsa Valkoinen kohina (1985) teki hänet laajalti tunnetuksi…” Tämä historiikki hersyttää mielikuvitustani ja panee kysymään minkälaisia DeLillon vuodet mainostoimistossa olivat?

En muistanut etukäteen mitään tästä kirjasta, mutta siinä tuli vastaan tuttuja asioita, sellaisia, jotka tiesin lukeneeni ennen ja joista teksteistä olin myös nauttinut. Ai, ne muistumat ovat täältä.

Hauskoina piirteinä Alamaailmassa mainitaan myös moneen kertaan World Trade Centerin kaksoistornit, niiden rakentaminen ja Grönlanti, jossa lentäjät ovat olleet tukikohdassa tai harjoituksissa. Ikään kuin Don DeLillo olisi aavistanut tulevia tapahtumia.

Kirja etenee nurinperisenä historiikkinä: Prologin ottelun kuvauksen jälkeen on tämä hetki eli kirjan kirjoitusajankohta ja siitä laskeudutaan portaittain takaisin vuoteen 1951. Alussa kirjan henkilöhahmot, joita siinä seurataan, ovat vanhoja, elämänsä jälkipuoliskolla ja lopussa pääosassa on New Yorkin italialaiskorttelin yhteisö ja kaduilla viihtyvät lapsikatraat. Tämä etenemistyyli tuntui jonkinlaisena solmuna päässä, mutta kun kirja päättyi, kertojan valinta tuntui aivan oikealta. Kronologisesti esitettynä draama olisi ollut verettömämpi.

Epilogissa palataan kirjan kirjoittamisajankohtaan. Jätteiden parissa elämäntyönsä tehnyt päähenkilö on seuraamassa ydinlaukaisua Kazakstanissa ja jossa hävitetään vaarallisia jätteitä. Bisnestä. Samassa yhteydessä venäläinen alan yrittäjä vie vieraansa katsomaan säteilyn vaurioittamia sikiöitä ja tutustumaan paikalliseen sairaalaan, jossa on eläviä säteilyvaurioisia potilaita. Kannanotto DeLillolta.

Kauttaaltaan kirja on Don DeLillon huimaa tekstiä ja kerrontaa, niin kuin aina.

 

Helena: En ole lukenut Don DeLillon Alamaailmaa aikaisemmin. Seuraavassa kuunnellun kokemuksia: Pidän DeLillon tekstistä, tarinan kerronnasta tässäkin kirjassa. Amerikkalaista tarinankerrontaa, välillä tuli mieleen William Faulkner. Tarina alkaa baseball pelistä New Yorkissa 1951 jossa Bobby Thomson löi Chiantsille voittojuoksun. Peli josta puhutaan paljon ja pallo, joka oli lyönnissä, kulkee koko kirjan ajan mukana seikkailemassa. Olin taas tekemässä isoäidin neliöitä, tehdään paloja ja sitten ne yhdistetään. Niin kirjakin jakautui 50-luvulla, 60-luvulla Bronxin italialaisella alueella. Paljon ihmisiä, kohtaloita. Hyvin kerrottua tarinaa. Politikkaa, Kuuban kriisi, Vietnamin sota, ydinsodan pelkoa, Tshernobyl. Mukana 50-60-luvun henkilöitä, poliitikkoja, näyttelijöitä ja musiikkialan nimiä, jazzia. Kun kirjassa kuvattiin Mia Farrow, muistot veivät Peyton Placeen, jota suomessakin katsottiin. Numero kolmetoista pyörii mukana, monella tavalla saa sen numeron mukaan. Virtuaalitodellisuutta, mainostauluja. Kirja on tullut suomeksi 1999. Nyt olen kuunnellut, mutta jonain päivänä luen Don DeLillon Alamaailman.

Taavetissa

    

Tänään saamelaisten kansallispäivän aamuna on kaksikymmentäkolme astetta pakkasta. Postauskuvana on talvinen maisema Linnalantien ja Haminantien risteyksessä. Tänään alkavat virallisesti Milano-Cortina 2026 talviolympialaiset. Eilen ulkoilimme aamuyhdeksän aikaan, ensin Kivimäen suuntaan, käännös ja takaisin kirjaston kautta kauppaan. Helena lainasi Kalle Päätalon Iijoki-sarjan neljännen osan, Täysi tuntiraha. Hän on ottanut taas tällaisen pitkän lukuprojektin. Iltapäivällä luimme ääneen viimeiset sivut Don DeLillon romaanista Alamaailma. Huomenna lauantaina julkaisemme postauksen tästä lukukokemuksesta. Eilen illalla luin loppuun myös Haruki Murakamin kirjan Suuri lammasseikkailu. Aihe oli hyvä, mutta kerronta muistutti minusta liikaa Raymond Chandlerin tyyliä. Tänään pääsen vertaamaan, onko Murakamin uudempi tuotanto omaäänisempi, niin kuin muistelisin, sillä Komtuurin surma odottaa noutoa kirjastossa ja se on seuraava kirja, jonka luemme ääneen. Olemme lukeneet sen molemmat ennen. Eilen myöhemmin illalla pääsimme seuraamaan televisiosta naisten jääkiekkoa olympiajäillä, mutta ei suomalaisten ottelua, joka oli siirretty sairauden takia. Sen sijasta näytettiin miesten lumilautailun karsintaa, jossa Suomen edustaja ei yltänyt loppukisaan.