Kolea talo
Luin Kolea talo -romaanin nyt kolmannen
kerran. Joka kerta olen ollut vaikuttunut ja ilahtunut tästä teoksesta, mutta ehkä
ensimmäisellä lukukerralla hieman hämmensi teoksen hajanaisuus tai
monitahoisuus, se että kirja sisältää lukuisia juonia ja jotka saavat alkunsa näennäisesti
jostain sivusta ja että vie aikansa ennen kuin ne liittyvät osaksi itse pääjuonta.
Perintöoikeudenkäynti on teoksen vankkumattomana
perusaiheena, vaikka oikeudenkäyntiä ei varsinaisesti kuvata, vaan enemmin siitä
vain puhutaan ja sitä sivutaan. Henkilöt ovat romaanin kohteina, he, jotka ovat
tavalla tai toisella osallisina ja joutuneet oikeudenkäynnin piiriin. Charles
Dickens kuvaa lumoavan kokoelman henkilöitä ja tyyppejä ja seuraa heidän
elämäänsä oikeusjutun varjossa ja rinnalla.
Silti koko tästä suuresta joukosta Richard
on kuitenkin se henkilö, joka kiinnostaa ja kiehtoo minua eniten, sillä hän muistuttaa
meitä nykyajan ihmisiä. Richard ei säästä ensin tarvittavaa rahasummaa sivuun ja
osta sen jälkeen mitä ostaakaan, vaan hän tekee velkaa ja elää velaksi tulevaa
perintöä vastaan. Hän laskee säästävänsä, kun ostaa jotain, vaikka tarpeetontakin,
kunhan sen saa alennuksella. Hän laskee säästävänsä hintojen erotuksen summan
ja siirtää sen kuvitteellisen tilikirjansa voittosarakkeeseen.
Näin ilmaisisin hänen
ajatusmallinsa ja järkeilynsä lyhimmillään ja joka minusta muistuttaa
hämmästyttävästi meidän aikakautemme logiikkaa kaikessa.
Kolea talo kirjan sympaattinen minäkertoja
Esther Summerson ei käsitä Richardin ajattelutapaa. Hän antaa tästä asiasta paremman
ja kattavamman selvityksen kuin minun versioni ja joka sisältyy kirjaan ja
alkaa sivulta 127. Siitä vain lukemaan. Muutamin valaisevin esimerkein Esther tuo
julki Richardin käsityksen ja käytännön asennoitumisen rahaan, sen käyttöön ja ylipäänsä
taloudenpitoon.
Lisään lopuksi, että näen
mielessäni, kuinka arvon kirjailija on kastanut sulkakynäänsä musteeseen ja
raapustanut tekstiä paperille. Tosin en tiedä, milloin sulkakynien aika päättyi
ja oli vihdoin saatavissa oikeita teräskärkisiä kyniä kirjoittamiseen.
Helena jatkaa:
Charles Dickensillä on mustekynä
iloisesti heilunut ja mustetta roiskunut ylt ympäriinsä, kun on kirjoittanut Koleaa
taloa. Kuvannut hyvin, kun nuori tyttö joutuu kirjoittamaan kirjeitä päivät
pitkät äitinsä puolesta, kun on laaja kirjeenvaihto ja kuinka tyttö on aivan
musteen tahrima.
Yleensä kuunnellessani kirjoja olen
tehnyt isoäidin neliöitä, mutta nyt kävi niin, että aloin piirtää mustekynällä
kaikenlaisia juttuja.
Tarina kertoo orpotyttö Estherin
elämästä. Alussa vähän kafkamaista tunnelmaa, mutta elämään tulee myös iloa.
Kirjassa on oikeastaan
rakkaustarinaa, jännitysromaania murhan tutkimista ja selvittelyä. Se on myös kai
ensimmäinen tällainen oikeudenkäyntikuvaus.
Kirjassa on ylhäistä väkeä ja
heidän elämänsä kuvausta, joskin myös tavallinen väki kohtaa heitä tarinan
juonenkulussa.
Pitkään kestänyt lakijuttu,
Jarndyce ja Jarndyce, on ollut käsittelyssä jo vuosikaudet ennen Kolea talo
-teoksen alkua ja jatkuu koko kirjan ajan ja siinä on paljon väkeä hyörimässä
sen tiimoilla ja jokainen yrittää saada osansa herkusta. On siis oikein
huijareiden huijarit liikenteessä.
Ja miten hienosti ja herkullisesti Charles
Dickens kuvaa ihmisiä, erilaisia persoonallisuuksia ja ajan henkeä. Kaiken
päättää vielä onnellinen loppu.











































