Odysseus
On kulunut kaksitoista vuotta siitä,
kun luin James Joycen Odysseuksen viimeksi. Kun aloitin Odysseuksen lukemisen kuukausi
sitten, elokuussa, tuntui kuin edellisestä lukukerrasta olisi vierähtänyt vain
joitain viikkoja. Teksti on minulle moneen kertaan luettuna varsin tuttu, vaikka
en tietenkään muista tarkkaan, mitä kirjassa on kulloinkin vuorossa
seuraavaksi. Odysseuksessa on paljon hahmoja ja vielä enemmän nimiä ja Dublinin
kadunnimiä. Kirjan tapahtumapaikka on Dublin ja kuviteltu tapahtuma-aika ”16.
kesäkuuta 1904”, kuten Pentti Saarikosken suomennoksen kuudennessa painoksessa
vuodelta 1996 – ensimmäinen painos vuodelta 1964 – sivulla 224 neiti Dunne
naputtaa päiväyksenä näppäimistöllä.
Odysseus on tajunnanvirtaromaani
eikä silloin voi oikein puhua juonesta. Joyce on valinnut yhden kuvitteellisen päivän
kuvitteellisine tapahtumineen kuvauksensa kohteeksi ja enimmältä osin äänessä,
jos niin voi sanoa, on ilmoitushankkija Leopold Bloom. Hänen ajatuskulkunsa
tulevat lukijalle tutuimmiksi.
Sanallinen sinfonia. En ole ennen
ajatellut, että niin voi myös kutsua ja kuvailla James Joycen Odysseusta.
Odysseus-sinfoniassa on teemana Bloomin päivän tarina Dublinissa ja siitä
teemasta erotaan aina välillä muiden henkilöiden matkaan ja Bloomin oman
henkilöhistorian muistoihin. Kirjan alkuosana on Stephen Dedaluksen lyhyt avaus
päivään. Toisessa osassa, joka kattaa valtaosan kirjasta, Bloom tulee
Dedaluksen sijaan pääosaan ja kolmannessa, päätösosassa Bloom ja Dedalus
harhailevat yhdessä yössä Bloomin kotiin ja loppufanfaarina on Mollyn välimerkitön,
yhtenä peräkkäisten sanojen katkeamattomana monologina virtaava tajunnanvirtamietelmä
ja joka päättää Odysseus-sinfonian.
Leikittelevä. Sitä Joycen teksti on
ja nautittava ja ilmeikäs.
Odysseuksessa ei ole yhtä, tiukkaan
määriteltyä tyyliä, josta kirjailija pitää kiinni, vaan kirja rakentuu eri
tyylisistä osista. Kirjailija vaihtaa tyyliä mennen tullen, menee eteenpäin
yhdellä tyylillä, kunnes vaihtaa toiseen, mutta kirja etenee kuitenkin ja ennen
pitkää tulee ilta ja yö ja kun kaikki muut jo nukkuvat tai kuvitellaan
nukkuvan, on unesta havahtunut Molly hereillä ja hänen mielessään ajelehtii
kaikenlaisia sanoja, ajelehtii uneen asti ja joka on jo uusi kirja.
Odysseusta edelsi Dublinilaisia
-novellikokoelma ja Odysseuksen jälkeen James Joyce jatkaa teoksessa Finnegans
Wake. Odysseuksen alkupuoli on samanlaista perinteistä tekstiä, jota on Dublinilaisia
-kokoelmassa. Odysseuksessa siirrytään tekstin edetessä kokeilevaan tekstiin ja
loppu on tavallaan siltana Finnegans Wakeen.
Olen ollut aina vaikuttunut
luettuani ja lukiessani James Joycen Odysseusta ja niin olin tälläkin kertaa.
Kiitos kirjasta -mitalin voisi antaa oikeutetusti Joycelle. Hyvä kirja on
sellainen, että sen voi ja sen haluaa lukea uudestaan ja taas jonkin ajan
päästä uudestaan. Hyvän kirjan sanoma on ehtymätön.
Postauksen alussa on kollaasikuva,
jossa on Joycen Odysseuksen kannen selkämys ja kaksi osittaista otetta
tekstistä, joissa näkyy molemmissa sivunumero. Postauksen päättää sivun 555
kuva. Liitän tähän esimerkkinä lyhyen lainauksen kirjailijan tyylistä tällä
kohtaa ja tältä samalta sivulta: ”… sai nälkäpalkkansa aina jokaisen kuukauden
puolivälin jälkeen kuudentenatoista päivänä, joka oli juuri tämä päivä itse
asiassa, vaikkakin leijonanosa summasta oli kulutettu. Mutta vitsin ydin piili
siinä, että Corleyn päästä ei mikään mahti saisi pois ajatusta, että Stephen
eli yltäkylläisyydessä ilman muuta tekemistä kuin auttaa tarvitsevaisia – kun
totuus…”

































