Alamaailma

    

Alamaailma

Alamaailma on Don DeLillon romaani, baseballpallon piirtämä historian kaari, jonka pallon Branca syötti ja Thomson löi New Yorkin Polo-stadionin katsomoon tavoittamattomiin ja juoksi kentällä kunnarin ja toi Giantsille voiton Giantsin ja Dodgersin välisessä ottelussa lokakuun kolmantena päivänä vuonna 1951. Samana päivänä Neuvostoliitto teki omalla maaperällään ydinkoeräjäytyksen.

Alamaailma ilmestyi Yhdysvalloissa 1997 eli melkein kolmekymmentä vuotta sitten ja suomeksi kaksi vuotta myöhemmin. Muistan itse lukeneeni kirjan melko pian sen julkaisemisen jälkeen. Muistan lainanneeni sen Lappeenrannan pääkirjastosta ja minulla on utuinen muistikuva siitä hetkestä ja tunnelmasta, kun löysin tämän kirjan, mutta en pysty sanomaan tarkkaa aikaa enkä hetkeä, en edes vuotta.

Don DeLillon Alamaailman alussa on omistus: ”Äitini ja isäni muistolle.” Kirjan etuliepeessä on lyhyt historiikki kirjailijasta: ”Don DeLillo syntyi 1936 Bronxissa italialaissiirtolaisten perheeseen ja työskenteli collegen jälkeen mainostoimistossa. Koko 1970-luvun ajan hän oli pienten kirjallisten piirien suosikki; vasta hänen kahdeksas romaaninsa Valkoinen kohina (1985) teki hänet laajalti tunnetuksi…” Tämä historiikki hersyttää mielikuvitustani ja panee kysymään minkälaisia DeLillon vuodet mainostoimistossa olivat?

En muistanut etukäteen mitään tästä kirjasta, mutta siinä tuli vastaan tuttuja asioita, sellaisia, jotka tiesin lukeneeni ennen ja joista teksteistä olin myös nauttinut. Ai, ne muistumat ovat täältä.

Hauskoina piirteinä Alamaailmassa mainitaan myös moneen kertaan World Trade Centerin kaksoistornit, niiden rakentaminen ja Grönlanti, jossa lentäjät ovat olleet tukikohdassa tai harjoituksissa. Ikään kuin Don DeLillo olisi aavistanut tulevia tapahtumia.

Kirja etenee nurinperisenä historiikkinä: Prologin ottelun kuvauksen jälkeen on tämä hetki eli kirjan kirjoitusajankohta ja siitä laskeudutaan portaittain takaisin vuoteen 1951. Alussa kirjan henkilöhahmot, joita siinä seurataan, ovat vanhoja, elämänsä jälkipuoliskolla ja lopussa pääosassa on New Yorkin italialaiskorttelin yhteisö ja kaduilla viihtyvät lapsikatraat. Tämä etenemistyyli tuntui jonkinlaisena solmuna päässä, mutta kun kirja päättyi, kertojan valinta tuntui aivan oikealta. Kronologisesti esitettynä draama olisi ollut verettömämpi.

Epilogissa palataan kirjan kirjoittamisajankohtaan. Jätteiden parissa elämäntyönsä tehnyt päähenkilö on seuraamassa ydinlaukaisua Kazakstanissa ja jossa hävitetään vaarallisia jätteitä. Bisnestä. Samassa yhteydessä venäläinen alan yrittäjä vie vieraansa katsomaan säteilyn vaurioittamia sikiöitä ja tutustumaan paikalliseen sairaalaan, jossa on eläviä säteilyvaurioisia potilaita. Kannanotto DeLillolta.

Kauttaaltaan kirja on Don DeLillon huimaa tekstiä ja kerrontaa, niin kuin aina.

 

Helena: En ole lukenut Don DeLillon Alamaailmaa aikaisemmin. Seuraavassa kuunnellun kokemuksia: Pidän DeLillon tekstistä, tarinan kerronnasta tässäkin kirjassa. Amerikkalaista tarinankerrontaa, välillä tuli mieleen William Faulkner. Tarina alkaa baseball pelistä New Yorkissa 1951 jossa Bobby Thomson löi Chiantsille voittojuoksun. Peli josta puhutaan paljon ja pallo, joka oli lyönnissä, kulkee koko kirjan ajan mukana seikkailemassa. Olin taas tekemässä isoäidin neliöitä, tehdään paloja ja sitten ne yhdistetään. Niin kirjakin jakautui 50-luvulla, 60-luvulla Bronxin italialaisella alueella. Paljon ihmisiä, kohtaloita. Hyvin kerrottua tarinaa. Politikkaa, Kuuban kriisi, Vietnamin sota, ydinsodan pelkoa, Tshernobyl. Mukana 50-60-luvun henkilöitä, poliitikkoja, näyttelijöitä ja musiikkialan nimiä, jazzia. Kun kirjassa kuvattiin Mia Farrow, muistot veivät Peyton Placeen, jota suomessakin katsottiin. Numero kolmetoista pyörii mukana, monella tavalla saa sen numeron mukaan. Virtuaalitodellisuutta, mainostauluja. Kirja on tullut suomeksi 1999. Nyt olen kuunnellut, mutta jonain päivänä luen Don DeLillon Alamaailman.

Taavetissa

    

Tänään saamelaisten kansallispäivän aamuna on kaksikymmentäkolme astetta pakkasta. Postauskuvana on talvinen maisema Linnalantien ja Haminantien risteyksessä. Tänään alkavat virallisesti Milano-Cortina 2026 talviolympialaiset. Eilen ulkoilimme aamuyhdeksän aikaan, ensin Kivimäen suuntaan, käännös ja takaisin kirjaston kautta kauppaan. Helena lainasi Kalle Päätalon Iijoki-sarjan neljännen osan, Täysi tuntiraha. Hän on ottanut taas tällaisen pitkän lukuprojektin. Iltapäivällä luimme ääneen viimeiset sivut Don DeLillon romaanista Alamaailma. Huomenna lauantaina julkaisemme postauksen tästä lukukokemuksesta. Eilen illalla luin loppuun myös Haruki Murakamin kirjan Suuri lammasseikkailu. Aihe oli hyvä, mutta kerronta muistutti minusta liikaa Raymond Chandlerin tyyliä. Tänään pääsen vertaamaan, onko Murakamin uudempi tuotanto omaäänisempi, niin kuin muistelisin, sillä Komtuurin surma odottaa noutoa kirjastossa ja se on seuraava kirja, jonka luemme ääneen. Olemme lukeneet sen molemmat ennen. Eilen myöhemmin illalla pääsimme seuraamaan televisiosta naisten jääkiekkoa olympiajäillä, mutta ei suomalaisten ottelua, joka oli siirretty sairauden takia. Sen sijasta näytettiin miesten lumilautailun karsintaa, jossa Suomen edustaja ei yltänyt loppukisaan.

Taavetissa

    

Hyvää Runebergin päivää. Postauskuvana on kahvipöydässä kirjailija Fredrika Runebergin torttuja ja Suomen kansallisrunoilijan J.L.Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat, koulupainos vuodelta 1962. Tänään aamulla oli neljätoista astetta pakkasta Luumäen Taavetissa. Eilen oli aluksi pilvistä, mutta päivemmällä paistoi aurinko. Eilen aamulla Helena luki loppuun Kalle Päätalon Iijoki-sarjan toisen osan, Tammettu virta. Kauppareissun jälkeen hän otti lukuun Tipit -tarinan. Tämä versio oli enemmän hänen makuunsa kuin edellinen. Olin onnistunut muokkauksessani. Myöhemmin päivällä lähetin Tipit -tarinan, pienoisromaanin kustantajan punnittavaksi. Luimme eilen iltapäivällä ääneen Don DeLillon romaania Alamaailma. Helena piirsi luonnoksia ja kutoi kuunnellessaan. Tänään luemme Alamaailman loppuun. Eilen illemmalla luin Haruki Murakamin teosta Suuri lammasseikkailu. Helena alkoi lukea Kalle Päätalon Iijoki-sarjan kolmatta osaa Kunnan jauhot. Katsoimme iltaviimeiseksi Aki Kaurismäen elokuvan Kauas pilvet karkaavat.

Taavetissa

    

Kolmetoista astetta pakkasta aamulla Luumäen Taavetissa. Postauskuvana on naakkapari savupiipun päällä. Aurinko paistoi ja jopa lämmitti, kun lähdimme eilen ulos kymmenen jälkeen. Kävelimme Linnalantietä Kivimäkeen, käännyimme ympäri ja palasimme kirjastoon. Helena lainasi Kalle Päätalon Iijoki-sarjan kolmannen osan Kunnan jauhot. Kirjastosta kaupalle ja takaisin kotiin. Pulut lämmittelivät liikerakennuksen katonlaidan auringonpaisteessa ja naakat autiotalon piipun reunalla. Luin eilen Tipit -tarinan. Siinä oli keskivaiheilla sellainen kohta, johon tein pari lisäystä. Helena piirsi eilen luonnoksia, katsoi sarjoja läppäriltä, ratkoi ristikoita ja pelasi pasianssia. Eilen iltapäivällä luimme ääneen kolmekymmentä sivua Don DeLillon romaania Alamaailma. Siitä on enää lukematta Epilogi, joka on kuitenkin niin pitkä, että meillä menee kaksi lukukertaa sen parissa. Helena luki illalla Kalle Päätalon Iijoki-sarjan toista osaa Tammettu virta. Minä luin Haruki Murakamin kirjaa Suuri lammasseikkailu, joka pääsi mielestäni vasta näin reilun sadan sivun jälkeen vauhtiin.

Taavetissa

    

Yhdeksäntoista astetta pakkasta aamulla Luumäen Taavetissa. Postauskuvana on valon leikkiä pöydällä, kun valo läpäisee tyhjän teelasin uurteita. Eilen tuuli pohjoisesta ja teimme lyhyen lenkin kirjaston kautta kaupalle ja takaisin kotiin. Otin muutamia talvikuvia ja Helena kuvasi parvekkeelta järjestelmäkameran pitkällä objektiivilla. Eilen aamupäivällä kirjoitin toista päivää Puuromaista -tarinaa ja josta tuli kolmesivuinen tunnelmapalanen. Totesin, että se on valmis ja luin ääneen Helenalle. Hän hyväksyi sen. Yksi tarina lisää tulevaan kokoelmaan. Helena piirsi eilen luonnoksia, katsoi sarjoja läppäriltä, ratkoi ristikoita ja pelasi pasianssia. Kun luimme iltapäivällä ääneen Don DeLillon romaania Alamaailma, Helena kutoi enimmäkseen. Hän luki myöhemmin Kalle Päätalon Iijoki-sarjan toista osaa, Tammettu virta. Minä aloitin Haruki Murakamin ensimmäisen suurta menestystä saavuttaneen kirjan, Suuri lammasseikkailu. Kolmannes luettu. Tietyssä vaiheessa aloin ajatella Raymond Chandleria. Sillä kohtaa teksti olisi voinut olla Chandlerin dekkareista. Eilen iltaviimeiseksi katsoimme jälleen kerran Aki Kaurismäen elokuvan Kuolleet lehdet. Sunnuntaina katsoimme muun muassa Jaakko Keson Amerikka-dokumentin viimeisen osan. Moderni ja luonteva ote ohjelman tekijöillä.

Taavetissa

    

Kaksikymmentä astetta pakkasta aamulla Luumäen Taavetissa. Postauskuvana on jääkukkia olohuoneen ikkunassa kaihdinten väleissä. Päivät ovat selvästi pidentyneet talvipäivän seisauksen ajoista. Aamulla valkenee varhemmin ja iltapäivällä päivänvaloa riittää pitkään. Näinä pakkaspäivinä aurinko on hemmotellut meitä ja illan pimetessä olemme saaneet ihailla täydenkuun loistetta. Kävin tänään herättyäni parvekkeella ja kuu näkyi vielä lännen puolella. Helena piirsi eilen luonnoksia, teki jonkin akvarellin keittiön tiskipöydällä, pelasi pasianssia, katsoi sarjoja läppäriltä ja ratkoi ristikoita. Minä otin uuden tiedoston ja panin sille nimeksi Puuromaista. Kirjoitin sitä eilen kaksi sivua. Luimme iltapäivän aluksi ääneen Don DeLillon romaania Alamaailma. Luin myöhemmin loppuun Dario Fon teoksen Ensimmäiset seitsemän vuottani ja muutama niiden lisäksi. Muutamia olivat ne ajat, kun nuorukainen joutui mukaan Toisen maailmansodan päätöskahinoihin Liittoutuneiden joukkojen noustessa maihin Italian maaperälle. Helena luki eilen Kalle Päätalon Iijoki-sarjan toista osaa Tammettu virta ja unilukemisena Fay Weldonin romaania Minuahan et unohda.

Taavetissa

    

Kalenterikuukausi vaihtui ja aloitamme helmikuun, joka on perinteisesti ollut lujien pakkasten aikaa. Miinus kaksikymmentäyksi astetta aamulla Luumäen Taavetissa. Postauskuvana on Helenan eilen minusta ottama kuva kirjaston uutuushyllyn ääressä. En valinnut tästä tarjonnasta mitään, vaan lainasin vajaa kymmenen vuotta sitten edesmenneen Harry Forsblomin romaanin Ristilukki ja kumppanit vuodelta 1991. Harry Forsblomilla oli kesämökki Saarisen rannalla Toivakassa siihen aikaan, kun me asuimme siellä. Kun Helenalla oli kerran yksityisnäyttely Vanhassa pappilassa, Forsblom ja joku hänen ystävänsä olivat tulossa Helsingistä mökille ja poikkesivat ohiajaessaan katsomassa näyttelyä. Ei ihme, että tartun muistellen Forsblomin kirjoihin. Luulen, että olen lukenut joskus tämän teoksen, mutta en ole varma. Minulla on nyt rivi lainaamiani kirjoja odottamassa lukuvuoroa. Eilen aamupuolella Helena piirsi luonnoksia, ratkoi ristikoita ja kirjoitti muistiinpanoja vanhalla läppärillään. Minä järjestelin omalla koneellani viimeaikaisia kirjoitelmiani. Kirjoitin päiväkirjaa, kaunokirjoituksella kuulakärkikynällä Helenalle ja alustavasti tämän päivän postausta, mutta en aloittanut mitään uutta fiktiota. Lounaana meillä oli eilen Helenan edellisenä päivänä kokkaamaa slaavilaista tattikeittoa. Eilen iltapäivällä luimme ääneen Don DeLillon romaania Alamaailma, jossa on siirrytty vuoteen 1951 eli pallo palaa tällä tavoin takaisin. Illemmalla Helena luki Kalle Päätalon Iijoki-sarjan toista osaa Tammettu virta. Unilukemisena hänellä on edelleen Fay Weldonin romaani Minuahan et unohda. Minä luin Dario Fon omaelämäkerrallista teosta Ensimmäiset seitsemän vuottani ja muutama niiden lisäksi. Iltakahdeksalta pääsimme seuraamaan nhl-jääkiekkoa, Detroit vastaan Colorado, joka päättyi vierasjoukkueen voittoon 0-5.