Terveisiä Taavetista

    

Heinäkuun viimeinen päivä, Helenan nimipäivä ja Luumäen Taavetissa aamuviideltä yhdeksän ja puoli astetta. Teimme mustikkaretken ja sen jälkeen aamukahvit parvekkeella. Helena sai pari ylläriä tai sen tapaisia. Hän on lukenut Wallacen Pale Kingiä ja illalla sängyssä Jörn Donnerin Linnun varjoa, mutta sai nyt kaksi uutta ehdokasta lisää. Minä luin eilen loppuun Juhani Peltosen kirjan Kuolemansairauteen rinnastettava syli-ikävä. Kun kirjoitin siitä eilen postauksessa, haksahdin sata vuotta harhaan. Suomen sota tapahtui vuosina 1808-09, ei 1700-luvun alussa. Luulen, että Juhani Peltonen olisi virnistänyt moiselle lipsukselle. Kirjassa Kuolemansairauteen rinnastettava syli-ikävä tulee varsin kirkkaasti selväksi, että kirjailija Peltonen piti ja näki sodan, sodat ja vihanpidon suurena typeryytenä. Hulluutena. Kirjailija kirjoittaa, että kaksi pahinta pukaria, pahista noin ammattina ovat sotilas ja pappi. Kirjassaan Peltonen antoi yhdelle henkilöistä kyvyn muistella tulevaisuutta. Niinpä tämä henkilö tiesi, että Venäjällä sotavankeudessa häntä odotti ruhtinaan nuorin tytär, joka oli kerännyt ja kuivattanut hänelle kukkakimpun. Hän tiesi kertoa myös musikoille, että heille koittaa vapaus sadan vuoden päästä ja tsaari ammutaan. Tuntuu, että kirjailija vihjaa, että joka iikka tietää kuolevansa, olevansa vainaa sadan vuoden päästä, joten kaikki pyristely on turhaa ja tappaminen ja vahingonteko erittäin.

Terveisiä Taavetista

    

Pilvessä aamulla Luumäen Taavetissa. Kolean näköistä. Kuuden aikaan saapastelimme metsään. Pikkulinnut visersivät näkymättömissä. Hain alhaalta notkosta isompia mustikoita. Palatessa rivitalon pihassa kalamies selvitti verkkoa seinustalla. Luin eilen Tytti Parraksen Jojon lopun. Hyvä sekä loppu että koko kirja. Siinä oli erilainen tuntuma kuin miehisemmissä alan kirjoissa. Siis vaikka kirja sisälsi perinteistä ryyppäämistä ja koheltamista, siinä oli laajempi skaala, koska se kuvasi tapahtumia naisnäkökulmasta. Hyvä idea oli pitää myös pämppäämään lähteneen nuoren isän pikkupoika mukana matkassa. Parraksen teksti toimi kokonaisuutena paremmin kuin Salaman tai Kejosen parhaat proosakoosteet. Aloitin seuraavan kirjan Juhani Peltosen käsittääkseni viimeiseksi jääneen romaanin Kuolemansairauteen rinnastettava syli-ikävä. Nimi tarttuu vaikeasti muistiin. En tiedä onko kustantaja – WSOY – ja kustannustoimittaja rajannut ja antanut luvan kirjailijan käyttää nimessä vain kolme sanaa? Kirja on vapaasti assosioitu kertomus upseerivankikolonnan matkasta Ruotsista Venäjälle Suomen sodan aikaan 1708-09. Ryssäviha on alemmilla upseereilla suuri, mutta ylin arvoasteikossa sanoo pitävänsä venäläisistä, Venäjästä ja kielestä. Hän osaa venäjää ja käyttää sitä, käyttää tahallaan, kun Ruotsin kuninkaan sotilaat häpevät sellaista käytöstä ja pyytävät ylemmältään lupaa saada poistua paikalta. Vangit kulkevat rattailla ja venekyydillä eli hyvin dickensiaanisesti. Voi olla, että se pitää paikkansa, sillä ylhäisö on aina rahvasta ylempänä.

Terveisiä Taavetista

   

Tyypillinen aamupäivä limitellen tunti päiväkirjaa ja Kaunis kesäpäivä -blogia, tunti mustikassa ja tulossa tunti Yli -käsikirjoitusta ja tunti lukemista. Eilen iltamyöhällä luontohavaintoja parvekkeelta: Lokinpoikanen Luumäen Taavetin Vallitiellä ja vaaleanruskea kissa pysähtyy risteykseen, jolloin lokki lentää muutaman siiveniskun kauemmas ja jää seuraamaan, kun kissa vilistää Joukolantietä etelään. Hetkeä myöhemmin rusakko istuu risteyksessä, yhtäkkinen ilmestys aina, lähtee loikkimaan Joukolantietä pohjoiseen, häipyy näkyvistä rivitalon päädyn omena- ja kriikunapuiden taakse ja näkyy jälleen kauempana Joukolantietä. Tietä pitkin. Helena alkoi lukea David Foster Wallacen viimeistä, kesken jäänyttä romaania The Pale King. Hän luki eilen loppuun Huovisen Porsaan paperit ja aloitti Jörn Donnerin Linnun varjon. Tytti Parraksen Jojo on minulla loppukäänteissä. Hyvä romaani. Ajattelen kuusikymmentälukua. Olen sen tunnelmissa. Se erottuu kaikista vuosikymmenistä, myös Suomessa. Kirjallisuudessa Saarikoski, Salama ja Kejonen ja muut antoivat palaa ja Tytti Parras yhtenä ja teksti on hyvää, luistavaa ja kuvaavaa. Musiikissa Beatles ja Rollarit valtasivat maailman, ottivat kantaa Amerikan neekerien kohteluun ja vaikuttivat Suomeenkin kaukaisina airueina ja tänne syntyi bändejä. Sota ja jälleenrakennus, kautta Euroopan, vaurioiden ja vahinkojen ja pilattujen suhteiden korjaaminen oli tehty ja tuuletus saattoi alkaa. Hyvä kuusikymmentäluku, tule takaisin, optimismi ja usko parempaan ja rauhaan. 

 

Terveisiä Taavetista

   

Yksitoista astetta Luumäen Taavetissa aamuviideltä. Hieno ilma käydä mustikassa. Luin eilen Helvi Hämäläisen esikoisteoksen Kaunis sielu, jonka Hämäläinen kirjoitti kaksikymmentävuotiaana 1927. Se julkaistiin vasta 2001. Aihe oli silloin kauan sitten liian räväkkä kustantajille. Tämä on ensimmäinen kirja, jonka olen lukenut Helvi Hämäläiseltä. Ajattelen hänen elämäänsä, että hän on nähnyt ja todistanut Suomen itsenäisyyden alkuvuodet ja toisen maailmansodan ajan. Maailma on muuttunut paljon hänen elinikänsä aikana. Kuvittelen, että hän voisi kertoa viisaita asioita sodasta, puutteesta ja rauhasta. Varmaan myös realismista, olemassaolevien tosiasioiden hyväksymisestä. Eilen katsoimme iltamyöhällä jälleen naisten EM-jalkapalloa Saksa vastaan Ranska. Helena veikkasi lopputulosta kolme kaksi ja minä nolla yksi. Kaksi yksi toteutui. Helena luki eilen loppuun Doris Lessingin teoksen Kultainen muistikirja ja Houllebecqin Alkeishiukkaset ja aloitti Veikko Huovisen Porsaan paperit. Minä lainasin kirjastosta Tytti Parraksen Jojon. En ole lukenut sitä aiemmin. Paikkaan vähin erin näitä aukkoja sivistyksessäni.

 

Terveisiä Taavetista

   

Sateisen yön jälkeen emme menneet mustikkaan, vaan teimme tunnin aamukävelylenkkimme, Vallitietä Savitaipaleentielle ja kuutostien pohjoispuolelta sähkölinjalle, alikulkutunnelin kautta pururadalle, Patteritielle ja Joukolantielle. Helena otti kuvia järjestelmäkameralla ja minä räpsin kännykällä. Helena on lukenut kohta Houllebecqin Alkeishiukkaset, hänen makuunsa turhan paljon sitä navanalaista ja Lessingin Kultaisen muistikirjan. Minä luin eilen loppuun Stephen Kingin Billy Summersin. Alkupuoli jees, loppu kliseinen ja yllätyksetön. Oliko loppu väsähtänyt? Pahiksista kaikkein pahin oli sellainen vanha kääkkä, joka paritteli kymmenvuotiaiden tyttöjen kanssa. Odotin, että bonuksena olisi ollut videoita joukkotempuista aina todelliseen kuolemanhuipennukseen asti, mutta Stephenin kuvitteellinen kauhumaailma ei kai veny niin kaameaksi. Vähän kuin vanhaa Suomi-filmiä, jossa puunlehvät ja taivaan sini kertovat tarinoita. Eilen veikkasin väärin, kun pidin Ruotsin puolta naisten jalkapallon EM-välierässä. Englanti vei ottelun selvästi neljä nolla ja on valmis vastaamaan Saksan tai Ranskan haasteeseen. Veikkaanpa, että yllätys, jota odotan, on siinä, että Ranska selviytyy loppuotteluun. Häpeä, jos olen väärässä.

 

Terveisiä Taavetista

    

Mustikkametsästä palattua. Tällaisen harrastelijan arviona sato on keskitasoa. Marjat ovat vielä pieniä ja osin vasta kypsymässä. Sää on pilvinen aamulla Luumäen Taavetissa. Eilen valokuitukaivannontekijät möyrivät Joukolantien ja Patteritien risteyksessä ja nyt siellä näkyi kallellaan oleva kaapelikaivo. Kaivinkonetta ja apumiehiä ei näkynyt. Helena lukee Lessingiä, Kultainen muistikirja ja Houellebecqin kirjaa Alkeishiukkaset. Minulla on Kingin Billy Summers yli puolenvälin. Edelleen toistaiseksi hyvä kirja. Stephen King on juonikirjailija ja parhaimmillaan sangen juonikas. Hänen kirjoissaan sattuu ja tapahtuu ja päähenkilöt asettavat itsensä alttiiksi, mikä tuo tarinoihin jännitettä. Katsoimme eilen iltamyöhällä elokuvan, joka sijoittui kuusikymmentäluvun Lontooseen ja sen alamaailmaan. Väkivaltaa ja seksuaalista sellaista oli varoituksena, mutta enemmän se oli romanttinen nyyhkytarina.

 

Terveisiä Taavetista

    

Heinäkuun viimeisen viikon maanantai koitti aurinkoisena. Eilen tuli kolme kuukautta täyteen siitä, kun aloitin uusimman käsikirjoitukseni tiedostonimeltä Yli. Aihe oli lähtöön annettu, muinainen kirjoituskilpailu, joka julkistettiin noin viisi vuotta sitten: Tulevaisuusfiktio. Otin silloin aiheeseen kaksi lähtökohtaa: Suomi liittyy Natoon ja miltä maailma ja Eurooppa näyttää 2053? Kirjoitin tarinan, Roto -nimeltään ja osallistuin kisaan, mutta en kuullut siitä mustasta aukosta sen jälkeen mitään. Näitä kirjoittajalla on omassa avaruudessaan. Vajaa vuosi sitten syksyllä luin Roton, jonka uudeksi nimeksi muutin, Et tiedä minne olet menossa, luin Roton läpi ja arvioin, että teksti on keskentekoinen. Työstin tekstiä puoli vuotta, tämän vuoden kevääseen asti ja lähetin sen huhtikuussa sinne ja tänne. Kielteisiä vastauksia on tullut ja osa vaikenee. Työstäessäni Et tiedä minne olet menossa -fiktiota, pää alkoi sommitella ohessa jatkoa tarinaan. Perusjuonne selkiytyi ja kun sain edellisen fiktion käsistäni, siirryin tähän jatko-osaan. Sitä on eilisen jälkeen koossa 233 sivua. Eilen ja tänään väikkyi utuisena mielessä, että entä jatko, mutta sellainen ajatus on liian aikainen. Helena lukee Doris Lessingiä, Kultainen muistikirja ja hän aloitti Michel Houllebecqin Alkeishiukkaset. Minä olen nauttinut kolmasosan Stephen Kingin kirjasta Billy Summers. Teosta on kehuttu, aiheesta. Ensimmäinen kolmannes on ainakin laatuisaa.

Terveisiä Taavetista

     

Sunnuntai valkeni sumuisena. Teimme ensimmäisen mustikkaretken tälle kesälle. Metsä henki kosteutta. Marjat olivat pieniä ja tiukasti kannoissa. Eilen Ranska voitti Hollannin naisten EM-jalkapallon puolivälierässä jatko-ottelun jälkeen yksi nolla. Maali tuli rangaistuspotkusta. Minä veikkasin Hollantia mestariksi ja joudun taas häpeään. Luin eilen loppuun Robert Brantbergin kirjan Suomi sodassa. Huomaan, että olen valikoinut luettavaksi pitemmällä aikavälillä useita sotakirjoja, Homeroksen Iliaan ja Odysseian, Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat, Kalevalan, Palolammen kuulun Kollaa kestää ja viimeiseksi Brantbergin Suomi sodassa. Tuli mieleen veikeä rinnastus: Jalkapallo ja sotiminen ovat yhtä tärkeitä tai yhtä merkityksettömiä niiden kannalta, jotka eivät ole näiden poikkeustilojen saamapuolella. Molempien hypetysten ympärillä velloo yksipuolinen nationalismi. Vai voiko nationalismi ollakaan muuta? Rauhantyö ja nurmikonhoito eivät herätä lainkaan yhtä suurta kiihkoa ja kannatusta. Helena lukee Helvi Hämäläisen kirjaa Kaunis sielu ja minä aloitin eilen Stephen Kingin uusimman romaanin Billy Summers. Helena on lukenut sen aiemmin. Hän kehui kirjaa. Hän on kaivannut sitä, että King kirjoittaisi tavallisen romaanin ja ilmeisesti Billy Summers on sellainen. Viisikymmentä ensimmäistä sivua tuntuivat oikein hyviltä.

Terveisiä Taavetista

    

Aamulla pilveä ja utua Luumäen Taavetissa kuutostien laitamilla. Muutama paarma. Eilen oli parvekkeen ikkunanaluspellille noussut heinäsirkka, kolmanteen kerrokseen. Miten lie päässyt niin ylös? Siili oli iltakierroksella puolenyön hämärissä ja mutkitteli Vallitien yli edestakaisin. Mopoilijan kaasuttaessa Joukolantien risteykseen, eläin kipitti ruohikkoon piiloon. Ruotsi voitti Belgian viime hetken maalilla naisten jalkapallon EM-puolivälierässä ja kohtaa välierässä Englannin. Tuli otettua Luumäen pääkirjaston poistokirjatelineestä kaksi kirjaa, Helvi Hämäläisen Kaunis sielu – Helena alkoi lukea sitä – ja Michel Houllebecqin Alkeishiukkaset. Jälkimmäisen olen lukenut joskus. Minulla on Brantbergin Suomi sodassa sisällissodan vuosissa. Mannerheim astuu Valkoisen Suomen johtoon. Suomen autonomian ajan maassa oli vallinnut rauha Oolannin sotaa lukuunottamatta. Samoin Suomi välttyi Ensimmäiseltä maailmansodalta, mutta ei sisällissodalta. Historia verestyy mielessä, kun kertaa tapahtumia. Suomi sodassa -kirjaa on lukematta kolmannes. Siihen mahtuu koko edessä oleva Toinen maailmansota.

Terveisiä Taavetista

    

Luontonäkymiä: Piki lämpiää helteessä. Tikka naapuritalon ruokintapaikalla. Illalla puolenyön maissa teimme havainnot siilistä, joka ylitti ainakin kaksi kertaa Vallitien lännen puolella ja rusakko loikki idän puolen nurmikkoa tienristeykseen, istui hetken, jatkoi Joukolantietä ylöspäin, pysähtyi toistamiseen ja loikki sen jälkeen näkymättömiin. Koska taivas oli sees, etsin katseellani Capellaa pohjoisen taholta ja se löytyi, pieni piste. Helena huomasi lännen puolella kirkkaamman tähden. Hän sanoi sen olevan Arcturus, minä veikkasin Vegaa, mutta kyllä se taitaa olla Arcturus. Näkymä sekin kuten eilisestä Luumäen Lehdestä selvisi ja paikan päällä saa nähdä ja on näkynyt jo jonkin aikaa, että valokuitukaivannon teko on alkanut Luumäen Taavetissa. Rakennustoimintaa, josta osa taitaa palautua paikallisten yrittäjien hyväksi. Naisten jalkapallon EM-kisoissa Saksa selviytyi jatkoon voittaen Itävallan kaksi nolla. Itävaltalaiset osuivat kolme kertaa tolppaan ja saksalaiset kahdesti. Tänään Ruotsi puolustaa pohjoismaisia värejä. Helena lukee keittiössä Doris Lessingin kirjaa Kultainen muistikirja, joka on meillä nykyisin suomeksi ja englanniksi. Golden Notebook oli ensitutustumiseni Doris Lessingin tuotantoon. Minulla on luvussa Robert Brantbergin Suomi sodassa, jonka alanimike on Tuhat vuotta idän ja lännen puristuksessa. Kirja ei ole aivan sellaista historiatekstiä kuin olen etsinyt, mutta saan siitä kerratun yleiskatsauksen Suomen sotatiestä. Hullulta se näyttää, kun lukee tekstiä ja lukuja. Järjetöntä sotimista ja joka näemmä jatkuu yhä. Miksi rauhan ylläpitäminen on niin vaikeaa? Miksi järkeviksi itseään kutsuvat henkilöt asennoituvat tunteella ja uskovat tyhjiin lupauksiin?