Tilkankadulla

    

 Sunnuntaiaamu, huhtikuun viimeinen päivä, vappuaatto ja ulkona öisen sateen jälkeen pisaroita parvekkeen kaiteella. Sain viikolla lahjaksi Helenalta luonnoslehtiön, jossa on kertyneitä töitä tältä vuodelta. Otin niistä valikoidun tukun kuvia kännykällä ja tallensin läppärille tuleviksi postauskuviksi. Eilen ulkoilimme vain pidennetyn kauppareissun verran. Ensin Pikku Huopalahden rantaan, Tilkantorin viertä ja katuja ylös kohti Mannerheimintietä. Raitiotiekiskoja lasketaan työmaalla. Uusi kirjoitusaihe pilkehtii mielessä. Voi olla, että naputan ensimmäiset lyönnit siitä tänään. Eilen avasin Saatteet -tiedoston ja aloin luonnostella saatetekstejä Gaz matkaan -käsikirjoitusta varten. Sähköpostissa on hyvä mainita kohteen nimen ja aiheen lisäksi jokin taikasana ja käsikirjoitustiedostossa pitää olla myös taiten muotoiltuja sanoja, jotka markkinoivat parhaiten tarjoamaani tekstiä. Niitä kustantajia varten, joilla on oma sähköinen lomakkeensa käsikirjoituksen lähettämistä varten ja siinä osio, johon voi kirjoittaa lyhyen kuvauksen esillä olevasta tekstistä – heille pitää olla myös valmisteltuna sopiva tekstikooste. Askaroin eilen toista tuntia näissä toimissa. Tänään luen mielenkiinnolla, minkälaiset tekstiaihiot olen saanut aikaiseksi. Helena akvarellasi eilen aamupuolella ja iltapäivällä hän viihtyi television ääressä kutimen kanssa. Katsoimme yhdessä jalkapalloa viiden aikaan ja myöhemmin illalla. Helena lukee edelleen Franz Kafkan kirjaa Der Prozess. Minä olen loppupuolella Juhani Peltosen kirjaa Valaan merkkejä.

Tilkankadulla

    

 Palautimme eilen aamupäivällä kolme kirjaa Munkkiniemen kirjastoon. Kävelimme Pikku Huopalahden lännenpuolen rantapolkua. Sää oli viileä ja luonto tuntui pidättävän henkeä. Palasimme kaupan kautta kotiin. Kokeilin liittää Gaz matkaan -käsikirjoituksen alkuun Helenan tekemän kansikuvaehdotuksen. Se onnistui. Kun otin tekstistä pdf -tiedoston, se aukesi myös kännykässä. Kirjoitin eilen vain postaustekstin, reilu puoli tuntia, päiväkirjaa läppärillä ja kolmeen otteeseen lisäilin päivän tapahtumia ja mietteitäni kaunokirjoituksella vihkooni. Helena valikoi eilen postaukseen tulevat kuvat ja laittoi sen julki. Hän teki jonkin aikaa käsitöitä telkun ääressä ja luki iltaviimeiseksi Franz Kafkaa auf Deutsch. Minä olen lukenut puoleen väliin Juhani Peltosen kirjan Valaan merkkejä. Tuli mieleen, että se on kirjoitettu viisikymmentä vuotta sitten, josta oletan, että kirjailija on naputellut tekstin manuaalisella kirjoituskoneella. Milläpä muulla. Valaan merkkejä on outo ja erikoinen kirja. Peltonen tuottaa nokkelaa ja oivaltavaa tekstiä. Liioittelua ja huumoria, sitä kevytmielistä lajia, jota en arvostanut nuoruudessani, mutta joka menettelee nyt. Kun Valaan merkkejä ilmestyi, olin vasta lopettelemassa koulua. Elin haavemaailmassa, jossa minusta oli tuleva kirjailija, vaikka en tehnyt enkä varsinkaan ponnistellut asian eteen. Vuosilukujen tuottamia muistumia, elämän kuonaa. Kirjoitin silloin kauan sitten itsekin manuaalisilla kirjoituskoneilla eli tein historiaa. Sittemmin oli käytössäni Brother -kirjoitus- ja tekstinkäsittelykone, jossa oli dd-tallennuslevyke ja viimein ennen vuosisadan ja -tuhannen vaihdetta pääsin näppäilemään oikeaa tietokonetta, läppäriä ja iPadia.

Tilkankadulla

    

Vaihteeksi kolakampi aamu. Kännykän säätieto näyttää puoli kuuden aikaan kahta lämpöastetta. Eilen päivällä kävimme kolmannen kerran tällä viikolla Helsingin keskustassa. Ratikka-ajelulla. Kävelimme Fredrikinkatua Kampintorilta Temppeliaukion kirkolle asti. Olemme käyneet siellä sisällä viimeksi vajaa kolmekymmentä vuotta sitten, mutta nyt teimme vain ulkopuolisen silmäyksen tähän hienoon kalliorakennukseen ja otin muutamia kuvia kännykällä. Taivaalla oli pilviä ja aurinko paistoi udun läpi. Kopioin eilen kaikki tekstitiedostoni yhtenä kansiona ulkoiselle kiintolevylle. Koska Helena lukee mieluummin Gaz matkaan -käsikirjoitustani kolmessa osassa, korvasin edellisiä tiedostoja uusilla ja siinä oli pientä hankaluutta. Ehkä yritin olla turhan nokkela? Sellainen ei yleensä onnistu. Joka tapauksessa en lukenut eilen Gaz matkaan -tarinaani. Se lepäsi. Helena on lukenut minulta saamaansa kaunokirjoitusvihkoa. Hän on ollut minun sijastani läppärillä. Minä luin eilen loppuun Richard Hughesin kirjan Kettu ullakolla. Kirjasta jäi minulle sekava tunnelma. Se oli keskentekoinen, mutta niinhän sen oli tarkoitus ollakin isomman kokonaisuuden ensimmäinen osa. En kuitenkaan ole niin kiinnostunut, että yrittäisin etsiä englanniksi julkaistua kakkososaa. Hughesin Sattuman kourissa voin lukea tulevaisuudessa, jos siltä tuntuu. Otin seuraavaksi lukukirjaksi vaihteeksi suomalaisen tekijän, Juhani Peltosen kirjan Valaan merkkejä, joka on ilmestynyt 1973. Kävin varmistamassa netistä, että se on luokiteltu romaaniksi. Olen lukenut siitä nyt seitsemänkymmentä sivua ja pidän kirjasta. Olen lukenut Peltoselta ennen Elmon, kai kolmasti ja ehkä pari vuotta sitten teoksen Kuolemansairauteen rinnastettava syli-ikävä, josta pidin myös.

Tilkankadulla

    

Terveisiä Helsingin Simonkadulta. Reissasimme eilen päivällä taas keskustaan asioille ja saman tien kävimme myös Kauppatorilla meren rannassa, kuljimme Esplanadilla ja Aleksanterinkadulla, kauppakeskuksissa, nautimme burgeriateriat ja otin muutamia kännykkäkuvia. Pilvitaivas rakoili sinä aikana, kun olimme rannassa ja aurinko kilotti häikäisevänä meren pinnasta. Eilen aamupuolella ehdin käydä sopivasti läpi loput Gaz matkaan -käsikirjoituksen punakynäviivojen korjaukset. Korjattu versio on tallennettuna läppärille ja muistitikulle ja tänään tallennan sen vielä ulkoiselle kiintolevylle. Teksti on olemassa myös varmuuskopiotiedostona pilvipalvelussa. Jätän sen nyt lepäämään joksikin aikaa, kenties viikoksi tai kahdeksi ennen kuin palaan lukemaan kirjoitukseni uudestaan samaan tapaan kuin luen muutakin kirjallisuutta. Helena luki eilen minulta saamaansa kaunokirjoitusvihkoa, jossa on merkintöjä tämän vuoden ensimmäisiltä kolmelta viikolta. Minä olen loppukiemuroissa Richard Hughesin kirjaa Kettu ullakolla. Odotin jo, että siinä tapahtuisi murha tai kaksi murhaa, mutta sen sijaan tuli itsemurha, joka tosin kuvattiin kovin vihjailevasti. Sen jälkeen teksti hyppäsi Saksan Baijerista Englannin Walesiin. Kirjoittaja solmii ilmeisesti kerronnan juonilankoja yhteen.

Tilkankadulla

    

 Kahdeksan astetta lämmintä. Helena lähti sauvakävelylenkille. Unohdin mainita eilen postauksessa, että näimme toissapäivänä harmaahaikaran. Se oli toinen havainto tälle kevätkaudelle. Eilen meriharakka käyskenteli Pikku Huopalahden tuonpuoleisen kaislikon vesirajassa. Tavipari pyöri tässä rannassa sorsien kanssa. Nurmikoilla laidunsivat hanhet. Ensimmäinen vesille uskaltautunut meloja lipui kanootilla lahdella. Rannassa nostettiin paattia lavetille. Jatkoin eilen Gaz matkaan -käsikirjoituksen punamerkintäkorjauksia. Kävin läpi noin kaksisataa sivua ja käymättä on reilu sata sivua. Helena vietti aamun työpöytänsä ääreessä tekemässä akvarelleja. Päivemmällä hän kutoi sukkaa ja katsoi samalla jotain televisiosarjaa. Hän luki loppuun DeLillon ohuen opuksen Hiljaisuus ja jatkaa Anne Waldmanin runojen ja Kafkan Der Prozess -kirjan parissa. Minä olen loppupuolella Richard Hughesin kunnianhimoista teosta Kettu ullakolla, jonka piti olla kolmiosaisen maailmansotien välistä aikaa kuvaavan teoskokonaisuuden ensimmäinen osa. Hughes ehti kirjoittaa myös kakkososan valmiiksi, mutta se ei saavuttanut suosiota eikä sitä ole suomennettu. Nyt lukiessani tätä Kettu ullakolla -teosta, tunnen näiden sadan vuoden takaisten historiallisten tapahtumien ja henkilöiden vierauden. Yleensä luen mielelläni historiallisia romaaneja, mutta ehkä tässä kuvatussa aikakaudessa tuntuu vastenmieliseltä se, että ajaudutaan sotaan ja suureen selkkaukseen. Ikävää lukea sellaista. Tulee mieleen, että miten sitten tulevat kirjanlukijat arvioivat meidän aikaamme? Näyttääkö se vuosien takaisesta perspektiivistä siltä, että rauhan tavoitteleminen unohdettiin ja hylättiin ja täysimittainen varustelu käynnistyi? Voiko historiasta oppia? Pitääkö virheet tehdä aina uudestaan? Haluan uskoa, että nykyisen maailmanlaajuisen internetin aikana järki pääsee viimein voitolle ja perii voiton.

Tilkankadulla

    

 Yöllä on satanut sen verran täällä etelärannikolla, että pihalla ovat porrasedustojen laatoitukset osin märkiä. Eilen meillä oli asioita kaupungilla. Otimme muutamia kuvia Kallion kulmilta ja Pikku Huopalahteen tullessa näimme Paciuksenkadulla seinänraossa kukkivan voikukan. Eilen teimme puoleen päivään asti omia töitämme, Helena akvarelleja, luonnoksia ja kutoi villasukkia ja minä jatkoin Gaz matkaan -käsikirjoituksen punaisten alleviivausten läpikäymistä Pages -kirjoitusohjelmassa. Eilen kone alleviivasi sanan, jossa oli neljä peräkkäistä o -kirjainta. Olen tässä askareessa sivulla 545. Helena lukee edelleen Franz Kafkaa auf Deutsch ja lisäksi Anne Waldmanin runojen suomennosta ja Don DeLillon kirjaa Hiljaisuus. Minä olen puolivälissä Richard Hughesin teosta Kettu ullakolla. Englantilainen aristokraatti vierailee saksalaisen serkkunsa luona tämän linnassa Münchenin lähellä ensimmäisen maailmansodan jälkeen, kun Saksassa on ryöstäytynyt liikkelle vakava inflaatio. Jännitettä ilmassa. Englantilaiset vihasivat saksalaisia ja myös ranskalaisia. Saksalaiset vihasivat englantilaisia ja myös ranskalaisia. Ranskalaiset vihasivat saksalaisia ja englantilaisia. Nämä maat sotivat keskenään vaihtelevin kokoonpanoin. Pitääkö alleviivata, että turhia sotia? Vai onko mikään turhaa? Sodissa tapetaan pois liikaväestöä ja sotien aikana saadaan myös tuhottua olemassaolevaa rakennuskantaa ja ammusvarastoja. Samoin sotilaat tekevät poikkeusoloissa itsensä tarpellisiksi ja toteuttavat kutsumustaan. Osa hämäräperäisistä liikemiehistä rikastuu sotien kustannuksella. Hughesin Kettu ullakolla herättää myös tällaisia ajatuksia.

Tilkankadulla

    

 Tuulta nyt maanantaiaamuna Tilkankadun sisäpihalla, parvekkeella, joka antaa etelään. Lämpötila on melkein kymmenen astetta. Kesäinen ilmavirtaus hemmottelee meitä. Viikonloppuna oli grillaajia pihalla sekä lauantaina että sunnuntaina iltapäivällä. Eilen teimme päiväkävelyn Pikku Huopalahden länsirannalle. Istuimme hetken penkillä. Kävin eilen läpi toista päivää Gaz matkaan -käsikirjoituksen punakynäalleviivauksia Pages -kirjoitusohjelmassa. Ensimmäinen osa on käyty läpi ja aloitin toista. Puuttuvia tai liikoja kirjaimia on löytynyt tähän mennessä yli kaksikymmentä. Helena jatkaa akvarelleja ja luonnoksien tekoa. Välillä hän lukee Kafkan kirjaa Der Prozess ja Anne Waldmanin runoja. Unilukemisiksi hän otti Don DeLillon uusimman kirjan Hiljaisuus. Minä olen lukenut kahtena päivänä Richard Hughesin kirjaa Kettu ullakolla. Samoin kuin Hughesin kirjassa Rajumyrsky Jamaikassa, tässäkin kuvataan paljon myös lapsia. Tuntuu poikkeukselliselta, että mies kiinnittää niin paljon huomiota lasten tekemisiin ja heidän ajatuksiinsa. Se on hienoa. En ole perehtynyt sen tarkemmin tähän kirjailijaan, mutta olen ymmärtävinäni, että Kettu ullakolla on jonkin suuremman kokonaisuuden, trilogian ensimmäinen osa. En tiedä kuitenkaan, jäikö se projekti tähän ensimmäiseen yritykseen?               

Tilkankadulla

    

 Mikä lintu sukelteli Pikku Huopalahdessa eilen päivällä? Voisiko se olla harvinainen vierailija, karimetso? Eilen kiersimme kaupalle rannan kautta ja siellä oli järjestymässä linturetki. Tekivätkö he minkälaisia havaintoja kierroksellaan? Me jatkoimme kuitenkin kauppamatkaamme. Näimme varpusen Tilkantorilla visertämässä yläpuolellamme katoksen putkessa, sen sisällä. Sepelkyyhky huhuili, kun nousimme mäkeä ylös kohti Mannerheimintietä. Koivuissa viherrystä. Kuvasin kaksi varjokuvaa katsomassa minne kiskot vievät. Paljon ihmeitä Helsingin keväässä. Helena löysi keinon, jolla lähettämäni Gaz matkaan -käsikirjoitusliite aukesi kännykän Pages -kirjoitusohjelmassa: Otimme lähtevästä tiedostosta ensin rtf -kopion, joka kelpasi Pagesille. Ohjelmassa tekstiin sai yhdellä klikkauksella punaiset alleviivaukset outoihin sanoihin. Korjasin niitä melkein kymmenen sadalta ensimmäiseltä sivulta. Helena luki eilen Kafkaa auf Deutsch ja Anne Waldmanin runoja. Minä aloitin Richard Hughesin kirjan Kettu ullakolla. Se on tullut julki 1961 ja suomeksi sen on kääntänyt Auli Tarkka 1965. Pidän tekstistä. Eilen vietimme myös hetken parvekkeella ottamassa aurinkoa. Illalla oli televisiossa useita jalkapallo-otteluita. Katsomot täynnä väkeä kuin pienessä kaupungissa.

Tilkankadulla

    

 Aamun linnunlaulua parvekkeella. Kuusi astetta lämmintä täällä etelärannikolla. On jäänyt mainitsematta postauksessa, että olemme nähneet perhosia ja kimalaisia liikkeellä. Eilen teimme päiväkävelyn Munkkiniemen kirjastoon, jossa Helenalla oli noudettavana Anne Waldmanin runokokoelma. Lainasin samalla Don DeLillon uusimman kirjan Hiljaisuus. Lisäksi löysin kierrätyshyllystä Franz Kafkaa auf Deutsch: Der Prozess. Otin kuvan Munkkiniemen puistotiellä olevan ravintolan ikkunassa olevasta koristuksesta. Palatessa söimme Mäkkärissä burgeriateriat. Kerrostalorappumme edustalle on ilmestynyt orvokkiruukku ja otin siitäkin kuvan. En saanut eilen korjauslukua toimimaan läppärillä, mutta Helena aikoo tutkia sitä tänään. Hän hallitsee minua paremmin tietokoneet ja kännykät. Helena jatkaa akvarellien ja luonnosten parissa. Hän lukee nyt Kafkaa ja Waldmania. Minä luin loppuun Joel Lehtosen Putkinotkon. Se on satavuotias kirja. Luin sen edellisen ja ensimmäisen kerran viisikymmentä vuotta sitten ja jolloin Putkinotko oli vasta viisikymmentävuotias, mutta minun silmissäni se oli vanha. Seitsemän veljestä ilmestyi viisikymmentä vuotta ennen Putkinotkoa. Vaikka en muista teoksesta edelliseltä lukukerraltani selkeästi muuta kuin Juutas Käkriäisen jauhosäkinkantoreissun, huomaan, että olen lukenut kirjan vaikuttuneena. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran painattamassa laitoksessa teksti on vuodelta 1986. Siinä on esipuhe ja aikalaisarvioita. Luin myös niitä osin. Kirjallisuudentuntijat ovat hakeneet Putkinotkosta suuria merkityksiä, mutta minä koin sen nyt merkityksistä vapaana, värikkäänä ja karrikoituna maaseutukuvauksena 1900 -luvun vaihteen savolaisista metsäläisistä. Kirja ei ole osoitteleva eikä vähääkään nyyhkytarina, vaan riemukas, naurava ja hoilaava. Kannatti lukea.