Terveisiä Taavetista

    

Tammikuun viimeinen päivä. Talvi kääntyy jälkipuolelleen. Helena aloitti Kalle Päätalon Iijoki -sarjan viimeisen, 26:nnen kirjan, Pölhökanto Iijoen törmässä. Hän ei ole lukenut sitä ennen enkä minä. Aikamoinen keko kirjoja kahdessa kuukaudessa. Stephen Kingin Musta torni -tarinan toisessa osassa, Kolme korttia pakasta, tullimiehet kuulustelevat Eddietä, tämä pääsee vapaaksi, ajaa taksilla kotiinsa seuraajat kannoillaan, huumemiehen palkkalaiset ajavat paikalle, ottavat narkkarihepun kyytiin ja ajavat pääkallonpaikalle, jossa huumepamppu istuu roistojensa seurassa suljetun kapakan takahuoneessa ja kokoaa pelikorteista korttitaloa pöydälle. Revolverimies Roland kulkee Eddien kyydissä. Tämä lyhyesti kertomani vaatii kirjassa viisikymmentä sivua tekstiä. Kalevala on loppuloitsuja vaille valmis. Kullervo on ollut pahapäinen ja -töinen. Sampo on haettu, ryövätty ja menetetty, koska se putosi aaltojen alle. Siitäpä tuli aarre ahdin valtakuntaan.

Terveisiä Taavetista

   

Akryylityö 70-luvulta. 

 

Tuulee yhä nyt aamulla. Katulamppujen valokeilassa vihmoo kevyttä lunta. Olen vieronut Kalevalaa sen lausuntanuotin takia, mutta kun pääsin sen äänivallin ohi, hyminä vaimeni ja itse runoissa kelpaa olla. Olen lukenut teoksen yli puoleen väliin. Miehelään meneviä neitoja on itketetty monen ruikuttajan voimin kymmenien sivujen matkan, mutta nyt on muistettu taas Lemminkäinen, joka jäi tarkoituksella kutsumatta Pohjolan pitoihin, pahapäinen riidanhaastaja ja joka lähti mukaan rientoon äidin kieltelyistä piittaamatta. Kristinusko on mukana näissä vanhoissa runoissa eli osa on nuorempia tai päivitetty. Vanhat muinaiset jumalat ja nykyjumaluus kulkevat rinnakkain. Sankaritarut elävät. Samoja taruaineksia noudattaa myös Stephen King Mustassa tornissa. Magiaa ja taikuutta on tässä näppäimistössäkin, jolla siirrän näitä kirjainmerkkejä näytölle ja talletan. Onko tämä se kuulu Sampo? Revolverimies Roland tarvitsee lääkettä. Verenmyrkytys etenee ja tykyttää punaisena suonia pitkin. Hän aikoo saada rohtoja toisesta maailmasta. Eddie taas tarvitsee apua piilottaakseen kokaiinipussit. Entä rakennusmestari Kalle Päätalo? Hän liikkuu tiukasti todellisuudessa. Kallea vie vastustamattomasti halu kirjoittaa, mutta siihen löytyy mutkia matkaan kuin konsanaan Antiikin Kreikan muinaistaruissa tai Shakespearen näytelmissä. Tie ei ole suora, mutta tarviiko ollakaan?

Terveisiä Taavetista

     

Eilen saunan löylyissä kypsyi päätös, että laitan Roto -käsikirjoituksen lepäämään hyllylle, kun saan käytyä tämän lukukerrasta kirjoitussessioksi muuttuneen työstön selväksi. Olen siinä sivulla 190 ja käsikirjoituksen kokonaissivumäärä on 317. Olen paininut sen parissa nyt kaksi ja puoli kuukautta. Stephen King neuvoo kirjassaan Kirjoittamisesta, On Writing, että käsikirjoitus pitää siirtää välillä pöytälaatikkoon pois silmistä. Luen parhaillaan Kalevalaa, vajaa viisikymmentä vuotta sitten lahjaksi saamaani Gallen-Kallelan kuvituksella varustettua painosta. En ole tätä ennen lukenut läpi koko Kalevalaa eli ehkä on aihetta korjata tilanne. Helena lukee Kalle Päätalon Iijoki- sarjan viimeistä edellistä osaa Hyvästi, Iijoki. Eilen iltapäivällä jatkoimme Kingin Musta torni -sarjaa. Aloitimme toisen osan Kolme korttia pakasta. Ensimmäisellä lukukerralla pidin eniten juuri siitä osasta. Paljastan jälleen juonta: Kirjailija alkaa sukkuloimaan vuorotellen Revolverimiehen muuttuneessa maailmassa ja tässä meidän nykyajassamme. Rannalla on ovi ja kun sen avaa, Roland on lentokoneessa hikoilevan huumausaineen salakuljettajan, Eddien pään sisässä, silminä. Kirjailija päästää molemmat vuorotellen ääneen ja kolmantena äänessä on lentoemäntä, joka tarkkailee tätä matkustajaa, Eddietä, joka on toisaalta ihan kivan näköinen nuori kaveri, mutta jossa tyypissä on jotain viassa tai outoa.

 

Terveisiä Taavetista

    

Luin eilen loppuun Stepehen Kingin Revolverimiehen. Se oli yhdeksäs lukemani kirja tänä vuonna ja toinen ääneen. En ole lukemassa kaikkia Musta torni -sarjan kirjoja ja kirjaan siksi osat erikseen. Kymmenes tänä vuonna lukemani kirja on William Shakespearen näytelmä Juhannusyön uni, Matti Rossin suomennoksena. Eilen luin toiseen kertaan varsinaisen näytelmätekstin. Alussa vihkipari odottaa uuden kuun hetkeä, jolloin heillä on häät. Musta kuu. Ei mikään kuutamoserenadi. Onko niin, että 1500 -luvulla Englannissa nähtiin jotain mystiikkaa alkavan kuun vaiheessa? Mustassa tornissa Mustiin puettu mies vaatii Revolverimiehen kanssaan neuvonpitoon. Musta taikuri lukee Tarot -korteista Revolverimiehen kohtalon ja piirtää samalla hahmotelmaa tuleviksi tarinan jaksoiksi. Stepehen Kingin seitsemän sivun Jälkisanoissa kirjailija kertoo Musta torni -ideasta ja paljastaa, että hän kirjoitti kaksitoista vuotta tätä ensimmäistä säkeistöä. Tarina on sinnitellyt elossa hänen mielessään, mutta tekijä ei usko, että hän ehtii kirjoittaa sen kokonaan. Hänen pitäisi elää 300 vuotta, jos aikoo saada sen valmiiksi. Helena luki loppuun Kalle Päätalon Iijoki -sarjan teoksen Iijoelta etelään, hyppäsi yli Pato murtuu -osan, jonka luimme molemmat viime vuoden puolella, ennen joulua ja aloitti Hyvästi Iijoen. Kansi on tuttu. Meillä oli se kirja ennen kuin muutimme vajaa kolmekymmentä vuotta sitten pienempään asuntoon ja luovuimme isosta osasta kirjojamme. Oletan, että luin aikoinaan Hyvästi Iijoen ja että siinä Kalle kirjoittaa esikoisteoksensa Ihmisiä telineillä.

 

Terveisiä Taavetista

       

Luumäen Lehdessä oli pääuutisena vaalitulos. Kaksi tuli valituksi aluevaltuustoon Luumäeltä, mikä on kunnan kannalta mainio tulos. Onnea ja menestystä. Kingin Mustassa tornissa Jake putoaa syvyyksiin rotkon ylittäviltä, hajahtaneilta ja vääntyneiltä ratakiskoilta. Hän huutaa viimeiseksi, että On niitä muitakin maailmoja. Tornin lukijat tietävät, että näin on. Helena lukee Kalle Päätalon Iijoki -sarjan teosta Iijoelta etelään ja odottaa milloin Kalle lopultakin suivaantuu entiseen kotikuntaansa ja palaa Tampereelle? Olisiko kirjailija kirjoittanut mitään laajempaa tekstiä, jos hän olisi jäänyt pysyvästi maalaisisäntien ja lapsuudenystävien juoksutettavaksi? Tartuin uudelleen William Shakespearen Juhannusyön uni -näytelmään. Tämä on näytelmän nimenä Matti Rossin suomennoksena. Muistaakseni olen kertonut jossain aiemmassa Terveisiä Taavetista -postauksessa, että ensi tutustumiseni tähän näytelmätekstiin tapahtui lapsuudessani. Joku halusi mahdollisesti sivistää ja ohjata minut oikealle tielle ja toi minulle lahjaksi tavanomaisten lännen- ja viidakonsarjakuvien sijasta lapsille tarkoitetun, kuvitetun lehtisen, jonka nimi oli Kesäyön unelma ja jossa oli heti kannessa aasinpäinen mies lehtometsässä harsoihin pukeutuneen naisen seurassa ja keijut karkeloimassa puittenrunkojen takana. Se kuva on jäänyt mieleen. Yritin lukea tässä jokin aika sitten tätä näytelmää, mutta jätin puoleen väliin. Se oli varhempi suomennos. Netistä näin, että Rossi on neljäs ja tuorein, joka on suomentanut tämän näyttämökappaleen ja tämä versio tuntui minusta luettavalta. Luin sen eilen kertaalleen ja alustuksena olleet Mirkka Rekolan esseen ja Nely Keinäsen esipuheen ja aion lukea näytelmätekstin tänään uudelleen. Se on jo tutumpi.

Terveisiä Taavetista

    

 

Homeroksen Odysseia oli kahdeksas tänä vuonna lukemani kirja. Siinä huomaa eron Iliakseen, joka on muinaisempi. Odysseia on seikkailukirja. Yhdenlainen Odysseus ja seikkailija on myös Kalle Päätalo Iijoki -sarjassaan. Varsinaisia harharetkiä ennen kuin kirjailija asettui lopullisesti kirjoituskoneensa ääreen. Helena luki Epätietoisuuden talvi -romaanin ja aloitti seuraavan, Ijoelta etelään. Saan väliaikatietoja. Odysseus -henkilö on myös Stephen Kingin Revolverimies, Roland. Iliaassa ja Odysseiassa, joka lukemani on Otto Mannisen runoilemaa sadan vuoden takaa, tulee vastaan muun muassa yhdyssana: varusääret. Koostuuko se sanaparista varus ja ääret vai varu ja sääret? Luulen, että varus ja ääret. Luin Odysseian nyt toisen kerran, mutta en muistanut, että siinä kerrotaan näin pitkästi kosijoiden häätämisestä eli teloituksesta. Painopiste on siinä eikä varsinaisissa harharetkissä. Odysseia päättyy sovintoon. Kilpakosijoiden isät ja veljet varustautuvat kostoon, tappoihan Odysseus apureineen ison joukon Ithakan ylhäisiä, mutta kun hankkeen pääkiihkoilija saa surmansa, muut tyytyvät osaansa. Tietenkin jumalainen Pallas Athene tulee kuiskimaan vimmastuneiden korviin tyynnytteleviä sanoja. 

Terveisiä Taavetista

    

Akryylityö vuodelta 1980.  

 

Eilispäivän suojasään jälkeen on tänään aamulla pikkupakkanen. Aloitan arkailematta Mustasta tornista, vaikka tässä voi olla seassa juonipaljastuksia: Stephen Kingin Mustassa tornissa on karkeasti kysymys siitä, että päähenkilö, Revolverimies etsii Tornia – se idea kulkee kaiken aikaa mukana taustalla – ja tarinan alkaessa pakeneva mustiin pukeutunut mies on haamu, joka tietää reitin Tornin luo. Lainasin kirjastosta sellaisen niteen, jossa on Mustan tornin kolme ensimmäistä kirjaa yhdessä. Ensimmäisen osan nimi on siinä Musta torni ja Revolverimies on sen ensimmäinen luku. Toinen luku on nimeltään Väliasema. Se on hylätty postivaunujen ja kauttakulkijoiden pysähdyspaikka. Väliasema -osan sivuilla Revolverimiehelle ilmaantuu nimi, Roland ja siinä taustoitetaan miehen varhaisia aikoja. Revolverimies on reliikki, viimeinen lajiaan. Mutta väliasemalla on poika, Jake, jonka Roland luulee edellään pakenevan noidan jättäneen hänelle ansaksi. Revolverimies hypnotisoi pojan uneen pyörittelemällä kiiltävää patruunaa sormiensa välissä ja Jake muistelee olleensa koulumatkalla New Yorkissa ja jääneensä kadulla auton alle ja kuolleensa. Jake on ensimmäinen siinä ryhmässä, joka liittyy matkan varrella Rolandin ympärille. Näitä asioita palaa mieleen edelliseltä lukukerralta. Ne heräävät. Vallitseva olotila Tornin sivuilla on jonkinlainen aikatasku, jonne he ovat katoamassa ja jossa ohuen kalvon takana on kaiken aikaa toinen todellisuus, nykyaika, joka virtaa eteenpäin entisellään ja jonne tapahtumien pyörteet heittävät kulkijansa toveiksi kerrallaan. Huimia ajatuksia. Huima lähtökohta.

Terveisiä Taavetista

    

Talventörröttäjiä on kuin neuloja lumikinoksessa. Luonnon nuppineuloja. Helena luki loppuun Kalle Päätalon Iijoki -sarjan kirjan Muuttunut selkonen. Alkaa Epätietoisuuden talvi. Homeroksen Odysseian tarinoissa Kirke muutti miehet sioiksi. Äkkiä ajatellen ei paha. Aloimme lukea ääneen Stephen Kingin Revolverimiestä, Mustan Tornin ensimmäistä osaa. Luin koko Tornin viisi vuotta sitten. Muutama päivä sitten ajattelin, että voisin lukea sen uudestaan päivitettynä. Jätän pois Velhon, joka on sukellus varhempiin aikoihin, kuvitteellisiin ja Tuulen avain -lisäyksen. Jäljelle jää kuusi osaa, Revolverimies, Kolme korttia pakasta, Joutomaa, Callan sudet, Susannan laulu ja Musta torni. Kun kerroin Helenalle tästä lukusuunnitelmasta, hän sanoi heti, että lue ääneen. Joten eilen iltapäivällä kolmen tietämissä päästimme Revolverimiehen seuraamaan mustiin puettua miestä autiomaan poikki. Luin vajaat kolme tuntia. Aikakausi on tarinassa joku tuleva, mutta autiomaa itsessään on pysynyt samana. Teksti on hyvää, nautittavaa, kuvaus tarkkaa ja eteneminen rauhallista, vaikka Revolverimies joutuu antamaan välillä aseidensa laulaa.

Terveisiä Taavetista

      

Vuoden avaus. Olemme lukeneet ääneen ensimmäisen kirjan tälle vuodelle. Theodore Roszakin Flicker oli seitsemäs lukemani kirja tänä vuonna ja ensimmäinen ääneen. Sopiva kirja sellaiselle, joka pitää pitkästä, polveilevasta tarinasta, joka etenee verkkaisesti, jossa on paljon puhetta vanhoista ja myös kuvitteellisista, olemattomista ja keksityistä filmeistä ja joka on hauska. Juoni hyödyntää kaikki kliseet maltanrististä, temppeliherroista ja vastaavista. Niin kuin kirjoitin jossain aiemmassa Kaunis kesäpäivä -blogin Terveisiä Taavetista -postauksessa. Henkilöhahmot ovat eläviä karikatyyrejä. Luin tämän teoksen nyt kolmannen kerran, koska sen teksti on nautittavaa ja halusin myös vakuuttautua, että kirjan lopetus menee niin kuin muistin. En paljasta sitä. Sanon vain, että se on kehämäinen. Jos joku arvaa asian siitä, ei mahda mitään. Koko kirja pysyi samassa rauhallisesti etenevässä tyylissä. Ne haarajuonet, joita siinä oli, ovat kokonaisuuden kannalta perusteltavia, syventävät ja kietovat perustarinaa. Tekstiä oli hetkittäin ylenpalttisesti, mutta enpä tiedä, mitä siitä ottaisi pois.

Terveisiä Taavetista

   

Öljytyö vuodelta 2011. 

 

Aurauskalustolla on ollut viime päivinä töitä Luumäen Taavetissa, mutta nyt lauantaiaamuna myräkkä on asettunut. Englannin Valioliigassa Norwich nousi eilen illalla putoamisviivan yläpuolelle. Roto -käsikirjoitus ei tunnu olevan pelkkä läpilukujuttu. Olen lukenut sitä nyt kahtena päivänä ja eilen lopetin sivulle 60. Koko käsikirjoituksen sivumäärä on 313 sivua. Teenkö liian herkästi muutoksia tai varsinaisesti lisäyksiä? Helena luki loppuun Kalle Päätalon Iijoen kutsun. Seuraava, Iijoki -sarjan kirja, numero 21 on Muuttunut selkonen. Tänään iltapäivällä nautiskelemme viimeiset neljäkymmentä sivua Roszakin Flickeriä. Homeroksen Odysseiassa olen sivulla kahdeksankymmentä. Ensimmäiset seitsemänkymmentä sivua tarina kulki Telemakhoksen, Odysseuksen pojan mukana, mutta nyt jumalat ovat päästäneet sankarin lautalla merelle. Joycen Odysseus on nykyaikaan eli sadan vuoden takaiseen nykyaikaan sovitettu Odysseia. Joycen Odysseuksessa on alussa viitisenkymmentä sivua Stephen Dedaluksen aamua ja aamupäivää. Vasta sitten Leopold Bloom nousee keittämään teetä Mollylle ja paistamaan munuaisia. Sisikunnassa on sellainen tuntu, että saatan lukea piakkoin Joycen Odysseuksen kymmenennen kerran. Tai ehkä se olisi kuudes tai seitsemäs kerta.

Terveisiä Taavetista

    

Teekannu vuodelta 2009.  

Täällä Salpausselällä, Luumäen Taavetissa pyryttää ja tuulee. Maisema puineen ja pensaineen on verhoutumassa jälleen valkoisen lumivaipan alle. Roto -käsikirjoitus on siinä vaiheessa, että aloin eilen lukea sitä läpi. Tekstissä on sivuja 312. Korjaan lyöntivirheitä ja yhtenään tulee eteen solmu- tai sotkukohtia, joita selvin. Etenin näin eilen runsaat kolmekymmentä sivua. Yhteisluku- eli ääneenlukuprojektissamme, Roszakin Flickerissä on lukematta viimeiset sata sivua. Täsmäannokset tänään iltapäiväksi ja huomiselle. Helena on puolivälissä Kalle Päätalon Iijoen kutsua ja minä tartuin Homeroksen Odysseiaan. Huomaan, että kouluopetuksesta on jäänyt sittenkin kaikenlaista mieleen tai koulusta ja muusta vuosien varrella lukemastani ja filmeistä, joita olen katsonut. Homeroksen eepokset ovat sellainen kivijalka, jolle länsimainen kulttuuri rakentuu. Tuttua tarinaa, mutta niinhän kaikki tarinat ovat. Nimet vaihtaen kertomukset säilyvät. Eilen illalla, kun uni painoi silmiä, suljin kirjan, avasin iPadin, laitoin kuulokkeet päähän ja kuuntelin Amy Winehousea.

Terveisiä Taavetista

   

Iijoki. 2004 maalattu. 

 

Nollakeliä. Säätutka näyttää yhtenäisen pilvialueen lähestyvän Luumäen Taavettia. Eilen luin Etelä-Saimaan Keskiviikko -liitteestä, että Ylämaan viimeinen kampaamo lopetti eli siirtyi Lappeenrantaan. Hm. Helena on lukemassa viimeisiä sivuja Kalle Päätalon Iijoki -sarjan teoksesta Oman katon alle. Seuraavana odottaa Iijoen kutsu, kahdeskymmenes osa tätä saagaa. Roszakin Flickerissä tapahtumat etenevät. Mietin onko kirja liian pitkä? Toisa ja toisa. Otto Mannisen suomentamassa Homeroksen Iliaassa on kohtia, joissa runoillaan ”toisa ja toisa”. Luin sen loppuun eilen iltamyöhällä. Ilias oli kuudes lukemani kirja tänä vuonna. Odotin milloin tulee Troijan hevonen ja milloin Akhilleun kantapää saa tuhoisan iskun, mutta ne tullevat jatko-osassa, Odysseiassa. Ilias loppui rauhanomaisiin tunnelmiin, väliaikaiseen aselepoon. Akhaijit polttivat roviolla oman itketyn vainaansa, pitivät sen jälkeen kisat tanhualla. Akhilleus kyllästyi vetämään Hektor -vainaata hevosten perässä ympäri Troijaa, Zeus pani lähettiläänsä asialle ja Troijan väki pääsi hakemaan Hektorin ruumiin ja alkoi pitää sille omia kahden viikon peijaisiaan.

Terveisiä Taavetista

   

Akryylityö 1997. 

Lunta pyrytti illalla Luumäen Taavetissa. Aamulla ennen viittä kuuluivat auraustraktorit jyräävän Vallitietä ja edestakaisin Joukolantien risteyksessä. Lisää lunta on luvassa säätiedon mukaan tänään ja huomenna. Aamuviideltä talon mittarissa oli neljä ja puoli astetta pakkasta. Theodore Roszakin Flicker -fiktio on velkaa Dashiell Hammettin Maltan haukalle ja tietenkin myös sen elokuvaversiolle. Ensin oli Maltan haukka, sitten tuli Flicker ja näiden jälkeen Da Vinci -koodi. Viimeksi mainittua en ole lukemassa uudelleen. Hammettin version olen lukenut ainakin kahdesti ja nähnyt maineikkaan elokuvasovituksen melkein kymmenen kertaa. Roszakin Flickeriä luen nyt kolmatta kertaa. Edellisellä lukukerralla en tajunnut vielä näin selvästi, että Dan Brown käytti samaa pohjaa, maaperää ja kliseitä, Malta ja sen risti, temppeliherrat, Vatikaani, kirkon salaiset menot ja inkvisition julmuudet ja salaisuus näistä järjestöistä. Keitos on sopiva nuorten seikkailuromaanien pohjaksi ja näemmä samaa lientä on lämmitetty uudestaan ja uudestaan ja mainostettu uutena. Tuskin olemme lukeneet viimeistä Maltan haukkaa.

Terveisiä Taavetista

      

Uron meijerillä 1997 maalattu akryylityö

  

Pulut kujersivat eilen talon kulmalla, kun palasimme iltapäiväkävelyltä. Tuuli ei vaivannut niitä. Päivä on pidentynyt. Nyt sen huomasi. Tänä aamuna pakkasta on seitsemän ja puoli astetta. Täysikuu. Homeroksen Ilias on loppupuolella. Akhilleus on liittymässä joukkoineen akhaijien rintamaan Troijan joukkoja vastaan. Hektor on surmannut hänen toverinsa, jota Akhilleus suree. Hevoset surevat myös, kyyneleet valuvat niiden silmistä eivätkä ne halua lähteä pois kaatuneen luota. Joukot taistelevat ruumiista. Hektor haluaa lyödä tämän pään poikki kaulasta ja nostaa seipään päähän. Iliaksen suomennos on vuodelta 1919 ja se on Otto Mannisen ruonelemaa. Vanhassa tarussa liikkuvat ihmiset ja ikivallat, kuolemattomat, jotka puuttuvat ihmisten asioihin, säätävät ja päättävät niistä viime kädessä. Helena aloitti seuraavan Kalle Päätalon Iijoki -sarjan teoksen, Oman katon alle. Se löytyy omasta hyllystämme. Theodore Roszakin Flickeristä, ääneenlukukirjastamme palautui eilen mieleeni sen juoni pääpiirteittäin kirjan loppuun asti. Mutta ei kiirettä. Kirjailija käyttää vielä kaksi ja puolisataa sivua kertoakseen miten kaikki tapahtui.

Terveisiä Taavetista

    

Metallivärein luonnos 2022 

 

Hyvät ulkoilusäät vallitsevat Luumäen Taavetissa, kunhan huomioi liukkaat tienpinnat. Eilen Roto -käsikirjoitus tuli siihen pisteeseen, että kirjoitin sen viimeisiä rivejä. Olen muokannut tämän vanhan käsikirjoituksen kokonaan uusiksi, paikoin rankemmalla kädellä ja toisin paikoin olen jättänyt osin tekstiä ennalleen. Lopetus, se mihin päätin tekstini silloin kaksi vuotta sitten ja jota pidin hyvänä ja mallikkaana, sitä kohtaa hioin suhteellisen vähän. Sivuja on kertynyt 301. Helena sanoi, että niitä voisi olla enemmän. Vastasin, että todennäköisesti sivumäärä kasvaa, kun luen tekstin läpi ja päädyn lisäilemään sitä ja tätä. Vasta silloin aloin miettiä siltä kantilta, onko loppuhuipentuma, lopetus oikealla kohtaa ja oikea? Mitä jää kesken ja kenties sanomatta? Lukijan odotukset? Tuntia myöhemmin minulla oli jo jatkoa mielessä, pääpiirteet siitä ja kirjoitin avainlauseita ylös muistivihkoon. Voin turvautua siihen tarvittaessa, kun jatkan tarinaa tänä aamuna, kohta, aivan kohta. Helena on lukemassa Kalle Päätalon Iijoki -sarjan teosta Reissutyössä. Palautamme tänään kolme Kallea kirjastoon ja lainaamme uusia. Ääneenlukemamme Roszakin Flicker on niitä kirjoja, joista ei muista kuin katkelmia sieltä täältä ja tiettyjä tunnelmia. Lisäksi minulla on tuntuma sen lopusta. Eli kun luemme sitä, tarinasta putkahtaa esiin henkilöitä ja tapahtumia, joita emme olleet muistaneet, mutta ne ovat kuin vanhoja tuttuja. Ne astuvat esiin kuin sumun keskeltä. Tervepä terve.

Terveisiä Taavetista

     

Kuu paistaa. Eilen meitä ilahdutti kevättalvinen päivä. Fernanda Melchorin Hurrikaanien aika oli viides lukemani kirja tänä vuonna. Nimestä huolimatta siinä ei koeta mullistavia luonnonoloja muuten kuin lähinnä sivulauseessa. Alku sujui minulta tahmeasti, mutta kun kolmannessa luvussa pääsi ensimmäinen minäkertoja ääneen, olin sopeutunut kirjailijan ottamaan tyyliin rupatella henkeä vetämättä ja kehämäisesti tarinan ja ydintapahtumien ympärillä. Keskiosa kirjaa oli laatuisa, mutta loppua kohti se latistui. Eväät oli syöty ja tekijä sitoi vain tarinan juonteita nippuun. Noita ei päässyt ääneen eikä Luismi. Olisin odottanut sitä, heitä, mutta myönnän, että aihe oli kaluttu loppuun jo nykyisillä, mitä niitä oli neljällä eri minäkertojalla. Kesken luvun tuli mieleen Claude Simon. Hän on lähinnä Melchorin ryöppyävää kerrontaa, mutta koen Simonin mielikuvituksekkaammaksi ja kypsemmäksi. Helena pysyy tiukasti Kalle Päätalon parissa. Iijoki -sarjassa on menossa Pyynikin rinteessä. Ääneenlukuprojektissa olemme puolivälissä Roszakin Flickeriä. Samoin Ilias on minulla puolivälissä. Palaan sen pariin, kuumasta Meksikosta Välimeren rantamille.

 

Tiikerintaljan jäämät

      

Tiikerintalja -tarinan viimeinen osa tuli julki viime keskiviikkona. Se alkoi viime vuoden syyskuun alussa. Kaunis kesäpäivä -blogissa on ollut kuusi tällaista pitkää jatkokertomusta, ensimmäisenä Tipit vuoden 20 huhti-, toukokuussa, Makeaa lupiinia kesä-, elokuussa. Me puhallamme kynttilöitä elo-, marraskuussa, Repe alkaen marraskuussa vuonna 20 ja päättyen helmikuussa 21, Kun kuu kääntää kasvot helmi-, heinäkuussa ja kuudentena Tiikerintalja. En ole valinnut mitään seuraavaa pitkää jatkokertomusta, jonka päästäisimme julki, mutta Kaunis kesäpäivä -blogin Terveisiä Taavetista -postaukset jatkuvat entisellään ja oheisena on enemmän valikoimia Helenan taidetöistä, öljy- ja akryylimaalauksista, akvarelleista ja luonnoksista, joita on karttunut vuosien mennen.

 

Terveisiä Taavetista

     

Kaksi kuukautta siitä, kun aloin parannella Roto -käsikirjoitusta. Tarina on alunperin kahden vuoden takaa ja otin sen esille viime vuoden marraskuussa. Luin tekstin silloin, sivuja jotain kaksisataakolmekymmentä. Totesin, että se ei ole valmis, joten otin marraskuun neljästoista päivä vanhan käsikirjoituksen pohjaksi ja aloin parannella sitä alusta alkaen. Annoin itselleni aikaa siihen peräti seuraavaan kesään, puoli vuotta. Nyt, kaksi kuukautta myöhemmin olen tekstissä sivulla 286 ja käsikirjoituksen sivumäärä on 299. Helena on kysynyt viikon ajan joka ilta joko kolmesataa on täynnä? Ei. Aloin lukea eilen Fernanda Melchorin kirjaa Hurrikaanien aika: Kolme ensimmäistä lukua. Vauhdikasta menoa, jossa ei paljon vilkuilla sivulle. Kolmannessa luvussa oli enemmän nimiä ja totesin sen lopussa, että kirjailija vaihtaa näemmä näkökulmaa ja valottaa tarinaa eri suunnista. Teksti valuu yhtenä ryöppynä hypellen, mutta jotenkin tekijä saa sen pysymään silti kasassa. Se on kuin yli-innostuneen muistelijan pidäkkeetöntä tarinointia.

 

Terveisiä Taavetista

     

Karistajatuulet ovat pyyhkäisseet yöllä Luumäen Taavetin yli ja puhurit keinuttavat yhä Vallitien tuolla puolella olevaa mäntyä, meidän luonnon tuulimittariamme. Lumitaakka on poissa puun ja muitten puitten oksilta. Talon mittari näyttää nollaa. Helena valmistautuu lähtemään sauvakävelylenkille. Olen melkein puolivälissä Homeroksen Iliasta. Siinä miestä kaatuu, mutta nämä ennättävät pitää silti pitkiä puheita välillä ja päälliköt kerääntyvät vähän väliä neuvonpitoon. Sotaurhoista mainitaan sukukuntia, asuinpaikkoja ja vanhoja aikaansaannoksia. Tämä sotakirja jää kenties sivuun muutamaksi päiväksi, sillä Heili -kirjastosta varaamani Fernanda Melchorin Hurrikaanien aika on netin mukaan matkalla noutopaikkaan. Olen odottanut sitä viime vuoden syyskuun lopusta alkaen, kirja, jonka nimen löysin blogit.fi:stä. Eilen luimme jälleen yhden luvun Roszakin Flickeriä. Sen nimi oli Orson. Helena vaihtoi kirjaa. Nyt on kulumassa Kalle Päätalon Ratkaisujen aika. Yhteiskunnassa kaikki on kortilla. Polkupyörän ostoon pitää saada lupa.