Tilkankadulla

 

Halloween. Sain kuulla, että halloweeniä vietetään virallisesti näin lokakuun viimeisenä päivänä eikä Pyhäinpäivänä. Ihminen oppii koko ikänsä. Otin lauantaina ohikulkiessamme tällaisen kuvan kurpitsoista päiväkodin ikkunassa. Meillä Helsingin Pikku Huopalahdessa tuulee ja sataa nyt aamulla vettä. Kävimme eilen keskustassa pikkuostoksilla. Palasimme nelosen ratikalla ja kävelimme rantaraitin kotiin. Puiston hiekkakäytävillä oli silloin vielä kohdakkoin vähän loskaa. Aamulla kirjoitin kolme sivua Vuoropuhelua -tarinaani. Iltapäivällä luimme ääneen loppuun Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin toisen osan, niteen Swannin rakkaus, jonka loppuosa on jo taas muuta, fiktiivisen minän kerrontaa, kuolupojan elämää ja orastavaa lempeä. Helena kutoi sukkia kuunnellessaan ja kun minä vaihdoin lukemaan itsekseni Lawrence Durrellin kirjaa Clea, hän aukaisi television. Hän otti sänkylukemisiksi Patricia Moyesin dekkarin Muotimurha.

Tilkankadulla

    

Yöllä on satanut sen verran lunta täällä etelärannikolla, että sitä on ohuena sipaisuna valikoiduissa kohdissa hiekkalaatikolla, nurmikon kukkalaveteilla ja muilla kylmillä pinnoilla. Helenan eilen ottamassa kuvassa on sen sijaan auringonpaistetta Tilkankadulla. Helenalla oli kauppareissulla järjestelmäkamera mukana siinä toivossa, että näkisimme harmaahaikaran, mutta ei ollut sitä tuuria. Mustarastaita oli näyttävästi kaikilla pihoilla ja oksilla ja varpusia. Luin eilen läpi Vuoropuhelua -tekstini. Jatkoin sivun verran. Luimme ääneen iltapäivällä Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaania. Menossa toinen nide, jossa on kaksi osaa, Swannin rakkaus, jonka luimme loppuun ja toisena Paikannimet: nimi. Jätimme sen tälle päivälle. Helena sai minun kaulahuivini kudottua ja pääsin kokeilemaan kietaista sen kaulaani. Hän luki illalla sängyssä loppuun Donna Leonin dekkarin Hetken huumaa. Minä olen lukenut yli kolmasosan Lawrence Durrellin Cleaa, jossa on sota-aika Aleksandriassa. Toinen maailmansota, vaikka varsinaisesti vuosilukuja ei ole esillä. Palestiina -nimi vilahtaa tekstissä silloin tällöin.

Tilkankadulla

    

Tänään sunnuntaina palataan normaaliaikaan. Tietokoneet ja kännykät korjasivat kellonajan yöllä automaattisesti, mutta antiikkikelloja joutuu kiertämään ja säätämään. Aamu on täysin pilvinen täällä etelärannikolla. Eilen teimme reippailulenkin Munkkiniemeen, kirjastoon, jossa oli noudettavissa Helenan varaama Donna Leonin dekkari Hetken huumaa. Kirjoitin eilen aamupuolella neljä sivua lisää Vuoropuhelua, sekä väleihin että jatkoa. Iltapäivällä vietimme kaksi tuntia Marcel Proustin parissa. Swann käy pitkästä aikaa seurapiiritilaisuudessa. Saamme välähdyksen Guermantesin herttuattaresta. Swannin järkytykseksi tilaisuudessa soitetaan sitä melodiaa, joka oli hänen ja Odetten oma silloin, kun Odette vielä rakasti häntä. Helena kutoi eilen minulle kaulaliinaa. Se tuli melkein valmiiksi. Aloin lukea myöhemmin illalla Cleaa, neljättä osaa Lawrence Durrellin Aleksandria kvartetista. Katsoimme myös jalkapalloa, kahta eri ottelua ennen kuin menimme levolle. Saimme tuntia pitemmät yöunet.

Tilkankadulla

    

Helena kuvasi virkkauksia eilen kauppamatkalla Tapanilan aseman terassin pylväissä. Tänään, lauantaina, on virallinen täyden kuun hetki vähän ennen puolta yötä. Toivottavasti pilvet rakoilevat illalla. Helsingin kirjamessut jatkuvat viikonlopun yli. Reilu kymmenen vuotta sitten vietimme jonain vuonna jopa kaikkina neljänä päivänä kirjamessuhuumaa. Ohjelmalehtisessä oli paljon uutta, mutta sieltä puuttuivat myös tutut aikalaisemme. Uusi, kotimainen kirjailijasukupolvi on astunut sijaan ja joka on jäänyt vähän vieraaksi. Jatkoin eilen aamupäivällä kolme sivua Vuoropuhelua. Luimme iltapäivällä ääneen Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä. Rakkauden tuskat jatkuvat. Kirjailija muistuttaa itsestään tai fiktiivisestä minästä vertaamalla kertomuksen Swannin kokemuksia omiinsa. Helena sai kolmannet joulusukat valmiiksi. Hän luki illalla loppuun Ville-Juhani Sutisen kirjan Kuolleiden muistomerkkien vuosisata. Minä luin loppuun Lawrence Durrellin Mountoliven. Helmarit voittivat juhlaottelussaan Kroatian joukkueen kolme nolla.

Tilkankadulla

 

Perjantai. Kolme astetta aamukuudelta täällä etelärannikolla. Ruskan värit ovat hehkeimmillään. Helena osti kaupasta lisää lankaa, nimenomaan sukkalankaa. Hän kutoo pehmeitä paketteja jouluun. Yleisön pyynnöstä. Luin Vuoropuhelua läpi eilen aamulla, 26 sivua. Tein muutamia korjauksia ja lisäyksiä. Jatkoin sivun verran. Iltapäivällä luin ääneen lemmenkipeän, mustasukkaisen Swannin, Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin erään henkilöhahmon tekemisistä ja kokemisista Odette -nimisen puolimaailman naisen kanssa. Luimme neljäkymmentä sivua. Luin vielä saman verran Lawrence Durrellin Aleksandria kvartetin Mountoliveä. Luen kahta pitkää romaanisarjaa rinnakkain. Durrell kertoo tässä omassa sarjassaan samasta aiheesta kolmelta eri suunnalta valotettuna, mikä tuntuu veikeältä. Mountoliven puoliväliin mennessä kertomuksen ja sen tapahtumien aika on edennyt samaan hetkeen kuin edeltävissä osissa, Justinessa ja Balthazarissa, mutta nyt tuli uutta asiaa ja ennen käsittelemätöntä. Helena jatkaa unilukemisina Ville-Juhani Sutisen kirjan, Kuolleiden muistomerkkien vuosisata, parissa.

Tilkankadulla

    

 

Tänään alkavat Helsingin kirjamessut. Olimme messuilla viimeksi 2019. En ole varma käymmekö siellä tänä vuonna. Eilen teimme lenkin Pikku Huopalahden rannan kautta Meilahden arboretumiin. Taivas pidätteli sadetta. Myöhemmin iltapäivällä satoi hetken räntää, joka suli maahan langettuaan. Kirjoitin eilen aamupuolella kolme sivua Vuoropuhelua. Helena sai yhdet villasukat valmiiksi ja aloitti seuraavat. Luimme ääneen Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin toista osaa, Swannin rakkaus. Ensimmäisessä osassa, Combrayssä oli minä -kertoja äänessä ja tässä toisessa osassa hän. Kirjailijan ääni on kuitenkin sama Marcel Proust. Illalla Helena luki loppuun Heli Pekkarisen kirjan Kylässä Italiassa ja minä luin Lawrence Durrellin Mountolivea.

Tilkankadulla

    

Eilen otimme kuvia punahehkuisista puista menomatkalla Munkkiniemen kirjastoon. Helenalla oli noudettavissa Heli Pekkarisen Kylässä Italiassa. Saman tien tarttui mukaan asiakashyllystä Alistair Macleanin Kun kello lyö... Kauan sitten luin sen ensimmäisenä Macleanin jännärinä. Kirjastossa oli koululaisia ja lisäksi sinne tuli päivähoitolapsia, jotka aloittivat vierailunsa evästelemällä pöytien ääressä. Äänten sorinaa ja hälinää toisin kuin minun nuoruuteni kirjaston hiljaisuudessa. Sää oli mainio, lämpötila lähellä nollaa. Kirjoitin eilen kolme sivua Vuoropuhelua. Sitä on nyt 23 sivua. Helena osti lisää lankaa kaupasta. Iltapäivällä aloimme lukea Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin toista osaa, Swannin rakkaus. Suomentaja on Inkeri Tuomikoski. Ensimmäinen osa, Combray on Pirkko Peltosen ja Helvi Nurmisen suomentama. Heidän jälkeensä Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin suomentajana teki elämäntyönsä Inkeri Tuomikoski. Viimeinen osa on Annikki Sunin kääntämä. Eilen illalla näimme kuun pilvien raossa ja myöhemmin ensimmäiset räntähiutaleet satoivat pihalamppujen valoissa.

Tilkankadulla

    

Tänään on YK:n päivä ja Rukouspäivä. Kuuluuko Suomi vielä YK:hon, rauhanpuolustajiin? Mihin Suomi kuuluu? Rukoilla voi kuitenkin. Eilen oli Suomalaisen käsityön päivä. Helena luki sen jossain välissä facebookista. Kauppareissulla kävelimme pitkin syksyisen Mannerheimintien jalkakäytävää. Tietä reunustavat ruotsinpihlajat varistavat kellertyneitä lehtiään. Kirjoitin eilen aamupuolella neljä sivua Vuoropuhelua. Helena kutoo villasukkia asepalveluksesta pian palaavalle nuorelle miehelle. Luimme loppuun Combrayn, Marcel Proustin suurromaanin, Kadonnutta aikaa etsimässä, ensimmäisen osan. Helena kehuu kirjailijan kuvaustaitoa, minä myös. Ajattelen, että Proust ei olisi välttämättä kuunnellut niitä kirjoitusohjeita, joissa kehotetaan välttämään liikoja adjektiiveja ja jättämään lukijalle tilaa. Proustilla on tavoite kuvata haipuvaista aikaa ja hän tekee sen. Eilen illalla meille näytettiin Aasian Mestarien liigan ottelua. Katsoimme sen toisen puoliajan puoleen väliin. Helena lukee edelleen “joutomaata”, Sutisen kirjaa Kuolleiden muistomerkkien vuosisata. Se on tuliainen vuoden 2018 Helsingin kirjamessuilta, kahden euron kirja. Minulla on loppupuolella Durrellin Balthazar, Aleksandria kvartetista.

Tilkankadulla

    

Sorsat olivat kerääntyneet rantaruovikkoon, kun kiersimme eilen sunnuntaina aamupäivällä tihkusateessa kaupalle. Valkovatsaisia isokoskeloita, oletan, loitompana lahdella. Puistikon reunaan kaartuvan lammikon laidan pensaat toivat näkymään joenmutkan tunnun. Tapanilan aseman terassin kierrätyslaatikosta löytyi Juhani Peltosen Islanninhevosia, rakkaani. Kirjoitin eilen kaksi sivua Vuoropuhelua. Helena aloitti uudet sukat. Iltapäivällä luimme neljäkymmentä sivua Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin ensimmäistä osaa Combray. Edelleen kirjailija tekee selkoa tulossa olevista eri teemoista. Katsoimme illalla osin kaksi bundesliigaottelua. Helena lukee Ville - Juhani Sutisen kirjaa Kuolleiden muistomerkkien vuosisata ja minä Durrellin Aleksandria -kvartetin Balthazaria, Justinen “korjausosaa”, rinnakkaisosaa.

Tilkankadulla

    

    

Kirjallisuutta vasten käsityökulttuuria. Lawrence Durrellin Aleksandria -kvartetin kirjankannet ovat väreissään kuin Carneval-keksit. Kansien ylä- ja alalaidassa nauhoina kulkevat harottavien kämmenten kuvat viittaavat Aleksandrian taikauskoisten asukkaiden tapaan painaa kämmenenkuvia seinään suojelemaan kaikelta pahalta. Oletan, että kirjan aika on 1900 -lukua, ennen Toista maailmansotaa. Katja Meriluodon Mehiläisen paino -runoteoksen kansi on uusinta kansitaidetta. Taka-alalle jäävä Eeva Kilven Ennen kuolemaa -kokoelman kansi edustaa vaatimattomampaa suuntausta. Sataa vettä nyt sunnuntaiaamuna. Eilen kirjoitin aamupäivällä kaksi sivua Vuoropuhelua. Kävimme ulkona vain kauppareissun verran. Iltapäivällä luin ääneen neljäkymmentä sivua Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä. Combrayn, tämän suurromaanin ensimmäisen osan etuliepeen merkinnöistä näen, että olen lukenut sitä aikoinaan myös työmatkoilla bussissa, metrossa ja lähijunassa, kun kuljin viisitoista vuotta sitten Helsingin Vuosaaresta Pitäjänmäelle töihin. Sen jälkeen palasin Proustiin 2020, jälleen 2022 alkuvuodesta ja nyt taas. Helena sai yhden sukkaparin valmiiksi ja aloitti seuraavan. Hän löysi omasta kirjahyllystämme Ville - Juhani Sutisen teoksen Kuolleiden muistomerkkien vuosisata ja otti sen unilukemisiksi.

 

Tilkankadulla

    

Nollassa aamukuudelta täällä etelärannikolla. Eilen kävelimme aamuyhdeksän aikaan raikkaassa pohjoistuulessa Munkkiniemeen kirjastoon. Lätäköt olivat ohuessa riitteessä. Haimme varaamani Lawrence Durrellin kirjat Balthazar ja Mountolive. Nyt on koko sarja odottamassa klaffipiirongin päällä. Helena otti paluumatkalla kuvan Paciuksenkadun värikkäistä jalopihlajista vai mitä niinejä ovat. Uusimmalla tekstilläni on jo nimi tai työnimi: Vuoropuhelua. Illalla saunassa tajuntani alkoi ideoida tekstiä eteenpäin. Unet käyvät oudommiksi. Ovatko nämä hyviä merkkejä? Kertovatko ne siitä, että olen oikealla tiellä? Helena kutoo sukkia ja iltapäivällä luin yli kahden tunnin ajan ääneen Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä. Siinä oli alussa Madeleine -leivoksen alustus eli nuori päähenkilö kastaa leivosta teehen ja muistojen kanavat aukeavat ja hätkähdyttävät häntä. Iltaviimeiseksi luin loppuun Durrellin Justinen. Helena luki Eeva Kilven runokokoelmaa Ennen kuolemaa.