Terveisiä Taavetista ja Lappeenrannasta

    

Yhteenvetoa vuoden 2022 maaliskuusta, joka häipyy tämän vuorokauden jälkeen historian hämärään: Maailmassa ja Euroopassa kumisee. Luumäen Taavetti saa osansa näistä häiriöistä, haluttua tai ei. Tämän maaliskuun aikana olen käynyt kolme kertaa asioilla Lappeenrannassa. Kumusta puhuen kaikissa niissä kirjoissa, joita luemme parastaikaa, on sotiminen ja väkivallanteot, kuvitellut tai raportoidut, fiktiiviset ja todet osin tai enemmän mukana: Helenan luvussa oleva James Ellroyn Verirahat ottaa aiheensa Yhdysvaltain lähimenneisyyden sattumia täynnä olevasta viemäristä. Stephen Kingin Musta torni -fiktion viimeisessä Musta torni -osassa, jota olemme lukeneet neljänneksen, on muuan hämähäkkimäinen otus jo ahminut verta ja rapaa. Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -suurromaanissa puhutaan menneestä sodasta ja tarkoittaen silloin vuosia 1870 – 71 ja Saint-Loup, aliupseeri, keikari mainitsee romaanin päähenkilölle – ei suora lainaus – että hän epäilee, voiko nykyään tulla enää pitkällisiä sotia. Tämä siinä vaiheessa, kun maailmanpalo oli runsaan kymmenen vuoden päässä edessäpäin ja seuraava odotti tulevaisuudessa kahden vuosikymmenen välisen rauhanajan takana. Taavetissa eilen bussi kulki aikataulun mukaan ja Lappeenrannassa koululaiset riensivät opinahjoihinsa ja kaupunkilaiset kulkivat omilla asioillaan. Tänä aamuna on pakkasta yksitoista astetta. Luumäen Lehti tuli. Vilkaisin sitä pikaisesti ja totesin, että siellä on mukana iso juttu kahvikuppien kerääjästä. Täytyypä lukea, kun ensin laitamme nämä sanat ja liitekuvat blogiin.

Terveisiä Taavetista

    

Eilen iltapäivällä kesken Stephen Kingin Mustan tornin lukuhetken saimme korviimme ylimääräisiä äänitehosteita. Alkoi kuulua sellaista ääntä, että jokin työkone kulkee Vallitietä pitkin. Samassa näimme olohuoneen ikkunasta parvekkeen läpi kahden ison taisteluhelikopterin lähestyvän hitaasti ja suhteellisen matalalta. Ehdimme parvekkeelle, kun kopterit säksättivät ja jyrisivät talon katon yli. Niiden ääni jäi kuitenkin kuulumaan talon takaa ja riensimme rappukäytävään ja näimme taisteluvarusteisten sotilaiden pudottautuvan köyttä myöten alas lumiselle kentälle, Rusasen vanhalle pellolle ja saman tien koneet alkoivat nousta ylös. Joukko ryhmittäytyi riviin mäntyjen taakse Linnalantietä vasten. Hain kännykän kesken operaation, mutta aurinko paistoi niin, että en edes yrittänyt ottaa kuvaa. Myöhemmin helikopterien palatessa hakemaan joukot pois olimme paremmin valmistautuneita ja saimme kuvaotoksia tapahtumasta. Liikenne pysähtyi Vallitiellä ja Joukolantiellä näitten molempien näyttävien kopterivierailujen ajaksi ja jalankulkijat seisoskelivat tiellä ja seurasivat tapahtumaa. Illemmalla, kun oli jo pimeää harjoitukset kuuluivat jatkuvan ja pimeät kopterit leijuivat kuin veneet jälleen taajaman yli.

Terveisiä Taavetista

    

Maaliskuun lopun kylmiä aamuvarhaisia ja pakkasta tiedossa myös päivällä, kun ilmavirtaus pysyy pohjoisen puolella. Pitkät, valoisat illat hämmästyttävät. Pitikö saada aikaan jokin poliittinen päätös, joka lopettaisi jojonpeluun kesä- ja talviajan vuorottelusta? Helena on kahlannut kaksi kolmasosaa James Ellroyn hurmeista kirjaa Verirahat. Sivusta kuunnellen ja jos luottaa kirjailijaan ja siihen, että fiktio pohjautuu hänen tapauksessaan edes osin faktoihin, saa sen käsityksen, että salaliitot ja -murhat ovat olleet Atlantin takana suunniteltua peliä. Ovatko yhä? Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä pysyy sentään siniverisenä. Guermantesin tie 2 on kääntymässä loppusivuilleen ja päähenkilö tekee sen huomion, että hänen persoonansa kiinnostaa ja on valttia silloin, kun kutsujen emännät laativat vieraslistaansa. Päähenkilö uskoo, että se perustuu siihen harhaan, että eri seurapiireissä kiertävä väki luulee häntä merkittäväksi sen takia, koska hän näyttäytyy yksien ja toisten luona ja joihin pirskeisiin huhutaan olevan vaikeaa päästä. Henkilö on ensimmäiseksi sopiva, lisäksi näyttävä, täyttää tietyn kulttuurisen aukon, kirjallisuuteen perehtynyt, nuori, sekin vielä ja bonuksena tulee näiden hatarien pohjaperustusten päälle se optio, että henkilö on nouseva tähti ja josta seurapiirit tulevat käymään kisaa. Stephen Kingin Musta torni vyöryy kohti päätöstään. Eilen lukemissamme kahdessa luvussa seurattiin ensin Jakea ja Oita Purppurakuninkaan linnan kellarikäytäviä myöten pakoon alhaismiehiä ja vampyyrejä ja mikä onnistui viime hetkessä ja toisessa luvussa viivähdettiin Mainessa vuodessa 1977, kun Roland ja Eddie värväsivät itselleen tulevan suuryhtiön toimitusjohtajan tai varasellaisen, edellyttäen, että luotettu henkilö toimisi niin kuin on lupautunut ja saisi myös tulevat kanssaliittolaisensa mukaan samaan juoneen. Ensin uskomaan, että näin tulee tehdä ja sen jälkeen lähtemään rohkeasti toteuttamaan pyydettyä hanketta. Viimein revolverimieskaksikko pääsee sukeltamaan kaikkialle johtavasta taikaovesta ajatuksiensa viemänä – oletan siihen aikaan ja paikkaan, jossa odottaa muu ka-tet, Susannah, Jake ja Oi.

Terveisiä Taavetista

    

Yön mennen on satanut lunta Salpausselällä Luumäen Taavetissa ja sataa yhä hereästi nyt aamulla. Eilen näimme iltapäivällä haukan kaartelevan nousevassa ilmavirtauksessa Puukylän tuntumassa, kuutostien pohjoispuolella. Lintu oli suhteellisen korkealla ja siirtyi tuulen ajamana poispäin meistä. Siivissä näkyi valkeat laikut lähempänä siivenkärkiä. Oliko kenties hiirihaukka? Olemme lukeneet sata sivua Stephen Kingin Musta torni -tarinan päätösosaa Musta torni. Eddie soitti puhelun ja laittoi Rolandin ostamaan sillä aikaa aspiriinia ja burgerin. Pitää saada kauppakirja vahvistettua ja vuosi on outo 1977. Aikamatkaajat asialla. Helena viihtyy Ellroyn kuvaamalla kuusikymmentäluvulla, jossa veriset poliitikot ja rikolliset uurtavat uraansa Amerikan historiassa. Marcel Proust tyytyy ikuistamaan seurapiirijutustelua. Siinä pöydän ääreen siirtymisessä sujuu kevyesti kaksinkertainen sivumäärä kuin Volter Kilveltä Alastalon salissa, kun Härkämäki valikoi piippua. Yhteiset piiput, sitä aikaa.

Terveisiä Taavetista

   

Tuuli yltyi eilen yötä vasten Luumäen Taavetissa. Parvekelasit valittivat kiskoissaan. Tänään alkoi kesäaika. Eilen sain luettua loppuun Roto -käsikirjoitukseni. Niissä kohden, joissa olin tehnyt enemmän muutoksia toistaiseksi viimeisellä kirjoituskerralla, virheitä ja korjaamista oli enemmän. En kykene arvioimaan vaatiiko teksti muokkaamaan sitä lisää jostain heikommasta kohdasta eli on luettava tarina uudelleen läpi, annettava pölyn laskeutua ensin ja palattava siihen sen jälkeen. Helena on lukenut puoleen väliin James Ellroyn Verirahat. Meillä on olohuoneen sohvapöydällä paksujen kirjojen ja pitkien sarjojen kirjoittajien opuksia rinnakkain, Ellroy, Marcel Proust ja Stephen King. Aloitimme iltapäivällä Kingin Musta torni -sarjan päätösosan Musta torni, jossa on pyöreästi tuhat sivua. Pidot Dixie Pigissä, jossa tuoksuu vartaissa paistettu, ei possu, vaan jokin muu liha ja koolla vampyyrit ja alhaismiehet ja -naiset ja näiden kirput lattialla pöytien alla. Marcel Proust tai Kadonneen ajan päähenkilö vierailee ensimmäisen kerran Guermantesin herttuan ja herttuattaren illallisilla ja tulee esitellyksi Parman prinsessalle ja muille merkkihenkilöille ja joilla kutsuilla on vain merkkihenkilöitä, vain kutsuvieraita, vain sellaisia persoonia, jotka viihtyvät toistensa seurassa.

 

Terveisiä Taavetista

   

Lauantaiaamu Luumäen Taavetissa on tuulinen ja taivaalla on harmaita pilviä, jotka uhkaavat varistaa maiseman ylle lunta. Luimme eilen loppusivut Stephen Kingin Musta torni -sarjan kuudennesta osasta, Susannan laulu. Varsinaisen tarinan päätteeksi kirjassa on Kooda, jossa on valikoituja otteita kirjailijan päiväkirjasta yli kahdenkymmenen vuoden ajalta ja viimeinen merkintä kesäkuun yhdeksästoista päivä vuonna 1999 ja jolloin King jäi pakettiauton alle iltapäiväkävelyllään. Tiedoitusvälineissä levisi seuraavana päivänä tieto kirjailijan kuolemasta. Voi niitä luotettuja. Helena lukee rankkaa Ellroyn tekstiä, jossa murhataan ihmisiä ripeästi ja käytetään yksilöitä pelinappuloina säälimättä ja kaihtamatta tarpeen mukaan. Päähenkilö Marcel Proustin romaanissa Kadonnutta aikaa etsimässä, joka on kovin itse kirjoittajan oloinen, sairasteleva, toisinaan sängynoma aristokraatti ja joka Proust kirjoittaa minä -muodossa fiktiota kuin muistelmia, hänellä on vanha palvelijatar pitämässä nuoresta herrasta huolta, Francoise, joka on maalaisjärkinen nainen, raivostuttavan omapäinen, vankkumaton käsityksissään ja mielipiteissään ja joka saa paikan ja ikuistuksen hahmostaan tässä pitkässä muistelossa, palkitaan ikään kuin Oscarilla näyttelijäsuorituksestaan, hän on sairaan, nuoren kirjailijan yhdysside menneisyyteen. Kaikki muuttuu maailmassa, mutta Francoise pysyy. Hän oli Proustin tukena jo pojan lapsuudessa, kun tämä ei saanut yöllä unta tädin luona Combrayssa ja on nyt Guermantesin tie 2 -osassa ilmeeltään tietäväisenä ja arvostelevana ohjaamassa nuoren herran erään naisvieraan tämän makuuhuoneeseen tervehdyskäynnille.

 

Terveisiä Taavetista

   

Hiljaista kevätsadetta Luumäen Taavetissa. Sade on alkanut joskus yöllä ja jäästä paljastunut asvaltti ja lumettomat katonosat ovat sateen tummentamia. Ennusteessa vettä tulee enemmän iltapäivällä. Stephen Kingin Musta torni -sarjan kuudes osa, Susannan laulu on luettu muuten, mutta lopussa on vielä kirjailijan sanoja noin kolmenkymmenen sivun verran. Manhattanin kaksoistornit ovat päässeet sen verran mukaan kuvaan, että vaarallinen Musta Kolmetoista lasipallo on jätetty sinne kellaritiloihin kaupungin turvallisimpaan paikkaan pitkäaikaisvarastointiin. Mietin mitä King on miettinyt ja miten suhtautunut terrori-iskuun kaksoistorneja vastaan? Tornierikoismies. Mustassa tornissa on yhdessä maailmankaikkeudessa superflunssa hävittänyt ihmiset ja kulttuurin ja jättänyt jäljelle harvoja, vianaluisia mutantteja. Kirjailija ennustaa. Helena lukee innolla Ellroyn kirjaa Verirahat. Marcel Proust kuvaa Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin kuudennen kirjan, Guermantesin tie 2, ensimmäisessä luvussa isoäidin kuolinkamppailua ja kuolemaa. Tämä tapahtuu kotona eli tyttären perheessä ja kaikki valvovat vuorotellen kuolemansairaan vuoteen vierellä. Päähenkilö menettää rakkaan isovanhempansa.

 

Terveisiä Taavetista

   

Eilen päiväkävelyllä otimme valokuvia muun muassa pajunkissoista. Huoltoaseman ja viereisen korjaamon pihan kulmalla pääsi lähelle pientä pajua ja kun kotona katsoin tietokoneelta otoksia, huomasin, että pajun hennolla oksalla oli kissojen ohella kaksi siivellistä hyönteistä, pienempiä kuin kärpänen. Bonusta. Luonto herää uuteen kasvukauteen. Kun luen Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaania ja riippumatta mitä osaa siitä, olen mielessäni Toivakan Vanhan pappilan pihapiirissä. Eilen luin loppuun Guermantesin tien ykkösosan ja aloitin kakkosen. Ykkösessä päähenkilö tutustuu seurapiireihin. Kirjan lopussa sairastellut isoäiti saa kohtauksen ja lääkäri uskoo päähenkilölle, että vanha ihminen on kuolemassa. Helena alkoi lukea James Ellroyn kirjaa Verirahat. Stephen Kingin Musta torni -sarjan kuudennessa osassa Susannan laulu Callahan, Jake ja Oi-mäyriäinen ovat tunkeutumassa vampyyrien pitoihin, ravintolaan, jossa näillä verenimijöillä on yksityistilaisuus. Callahan on vakuuttunut siitä, että he kuolevat kaikki.

 

Terveisiä Taavetista

    

Muutteeksi utuinen aamu Luumäen Taavetissa. Aurinko piiloilee. Pakkasta on kuitenkin seitsemän ja puoli astetta. Helena vei petivaatteet tuulettumaan parvekkeelle. Sain käytyä Roto -käsikirjoituksen tuoreimman kirjoituskerran läpi. Siinä meni melko tarkkaan kuukausi. Sitä edellinen kirjoituskerta alkoi marraskuussa viime vuoden puolella ja vei aikaa kaksi ja puoli kuukautta. Roto -käsikirjoitus oli silloin marraskuussa jo olemassa, vanha romaaniyritelmä, jolla otin osaa johonkin kirjoituskilpailuun kolmisen vuotta takaperin, mutta ilman tulosta. Nyt tämä perusteellisesti muokattu käsikirjoitus on siinä vaiheessa, että luen sen läpi, uteliaisuuttani. Asennoidun sillä lailla, että se on valmis, mutta jos tekstissä on lyöntivirheitä, korjaan ne saman tien. Eilen luin pitemmän osion Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -mahtiromaanin viidettä suomennettua osaa Guermantesin tie 1. Proust sommittelee kirjansa hyvin esimerkiksi sikäli, että hän ottaa valikoiden esiteltäväksi henkilöhahmoja, jotka ilmestyvät kirjan sivuille myöhemmin, mutta eivät aivan outoina. Ei tarvitse selata ja etsiä missä tämä on muka mainittu. Eilen lukemillani sivuilla päähenkilö on seurapiiritapaamisessa ja hänet esitellään viimein ja hän pääsee puheisiin ihailemansa herttuattaren kanssa. Tapaamisessa on käymäsiltään runsas kirjo henkilöitä, suurin osa niitä, jotka ovat jo esiintyneet romaanissa aiemmin ja näiden lisäksi jälleen muutamia uusia. Proust lainaa kuviteltuja puhekatkelmia. Hain eilen Luumäen Pääkirjastosta Stephen Kingin Musta torni -sarjan päätösosan Musta torni. Huomasin, että siinä on melkein tuhat sivua, kun meillä kesken olevassa osassa Susannan laulu on puolta vähemmän sivuja. Susannan laulussa Roland hypnotisoi patruunaa pyörittämällä kirjailija Stephen Kingin ja saa tämän puhumaan totta ja hän ja Eddie patistavat tarinankertojaa jatkamaan kesken heittämäänsä Mustaa tornia. Helena lukee parhaillaan yhtä kirjaa, Simenonin dekkaria Maigret Vichyssä.

Terveisiä Taavetista

    

Tulipallo kiirehti pois näkyvistä Luumäen Taavetin taivaalla eilen iltapimeällä. Helena tutki netissä, oliko siitä muiden havaintoja ja niitä löytyi. Kirkkaampi kuin Venus, joku kirjoitti. Sen sekunninosan aikana, jonka tulipallo näkyi, arvioin, että tuikku oli kolme kertaa isompi ja valovoimaisempi kuin kirkkaimmat tähdet. Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanissa on aivan alussa valaistuksena kynttilä, jonka nuori päähenkilö sammuttaa makuuhuoneessaan ja jää valvomaan pimeään. Guermantesin tiessä isoäiti soittaa tyttärenpojalleen puhelimella, kun nuorukainen on tapaamassa ystäväänsä kasarmikaupungissa, soittaa postitoimistoon ja sen seurauksena nuorukaiselle tulee niin kova koti-ikävä, että hän rientää heti seuraavana aamuna Pariisiin. Rautatie ja sähkösanomat ovat olleet jo arkipäivää ja nyt tulee uutena puhelinyhteydet keskusneiteineen. Kadonneen ajan alkupuolella nuori herrasmies käy myös bordellissa – juonipaljastus – ja tapaa siellä erään Rachelin ja kuinka ollakaan, sama nuori nainen, näyttelijätär on päähenkilön ystävän Saint-Loupin ylläpitämä rakastajatar. Stephen Kingin Mustassa tornissa, Susannan laulussa revolverimieskaksikko Roland ja Eddie – juonipaljastus – suuntaavat Maineen etsimään kirjailijaa auttamaan heitä: Stephen King tulee pahaa aavistamatta talonnurkan takaa pihalle, näkee luomansa henkilöhahmot edessään, parahtaa, pyörähtää ympäri ja lähtee karkuun. Mutta hän ei pääse pakoon. Talo on järven rannalla ja kirjailija pysähtyy seisomaan jalat sääriä myöten vedessä. Roland polvistuu hiekalle ja anoo kirjailijaa kuuntelemaan. Helena sai luettua loppuun yhden Maigret'n ja valitsi seuraavan: Maigret Vichyssä.

Terveisiä Taavetista

    

Uusi viikko alkoi ja valoisampi vuodenpuolisko. Eilen aurinko paistoi hetken parvekkeellemme ennen kuin sen kehrä painui mailleen. Parvekkeemme on kerrostalon pohjoispuolella ja olemme talven pimennossa, mutta nautimme kesäkaudella aamuin illoin päivänpaisteesta. Toissapäivänä liehuivat liput Minna Canthin kunniaksi. Oikein. Onko hän toistaiseksi ainoa suomalainen nainen, jolle on omistettu oma liputuspäivä? Parannettavaa on. Minun on pitänyt kirjoittaa Stephen Kingistä se, että kaikki hänen kirjoittamansa ei vältä arvosteluani ja kritiikkiäni. Toden toistaminen tympii. Fiktiivisen romaanin luonteeseen kuuluu, että siinä lukija asennoituu niin kuin ottaisi kirjoitetun totena ja tapahtuneena, vaikka tietää toki, että kaikki kerrottu tai osa on satua. Mielestäni on tyylirikko kirjoittaa silloin vielä varta vasten, että tämä on totta, tämä tapahtuu nyt todesti. Eilen luimme viisikymmentä sivua lisää Mustan tornin kuudetta kirjaa Susannan laulu, jossa kolmehahmoinen, musta ja valkoinen nainen, joka on raskaana ja ei ole, tekee matkaa itsensä kanssa rimpuillen telakalle eli synnyttämään jonkin demonin matkaan laittaman demoniperillisen. Mahtavaa mielikuvituksen lentoa ja huolellista kirjoittamista. Helena luki loppuun Kingin kirjan Kalpea aavistus ja harkitsee, minkä monista hyvistä kirjoista haluaisi nauttia seuraavaksi. Maigret ja kadonnut asiakirja sulaa hitaammin, koska uni tulee niin äkkiä. Olen lukenut kolmasosan Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -suurromaanin viidettä, suomeksi julkaistua osaa Guermantesin tie 1, jossa päähenkilö on tervehtimässä ja viettämässä aikaa Saint-Loupin luona tämän kasarmilla ja paikallisessa pikkukaupungissa. Hän anoo ystäväänsä, jonka täti on Guermantesin herttuatar, kehumaan häntä, Marcelia tälle naiselle ja jos mahdollista, järjestämään tapaamisen. Olen maininnut aiemmin, että en pidä erityisemmin tästä päähenkilöstä. Olenko tänään äkätuulella?

Terveisiä Taavetista

   

Tänään on kevätpäivän tasauksen hetki. Kolme ja puoli astetta pakkasta. Aloitin eilen lukemaan Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin viidettä kirjaa Guermantesin tie 1. Se ajankohta, jota kirjailija kuvaa siinä on 1800 -luvun loppuvuosia. Proustin vanhemmat kuolivat 1900 -luvun alussa ja jättivät ison perinnön pojalleen (pojilleen?) ja kirjailija saattoi omistautua suurteokselleen sairastelunsa rinnalla. Hän sai valmiiksi neljä osaa, Swannin tien, Kukkaanpuhkeavien neitojen varjossa, Guermantesin tien ja Sodoma ja Gomorran. Vanki, Pakenija ja Jälleenlöydetty aika ovat Proustin veljen loppuun saattamia ja toimittamia, mutta niissä on Marcel Proustin ääni tallella. Guermantesin tien alussa päähenkilö on päässyt lähelle palvomaansa Guermantesin herttuatarta, koska Proustin perhe on muuttanut vuokralle Guermantesin yksityishotelliin. Päähenkilö etsii etsimällä tilaisuuksia osua kohtaamaan tämän tyylikkään naisen. Stephen Kingin Mustan tornin osassa Susannan laulu revolverimies Eddie joutuu pidättelemään murhanhimoaan, kun tontinomistaja Cal Tower käy hänen hermoilleen ja kaiken aikaa Susannahin synnyttämisen ja kohtalon hetki on lankeamassa. Eddie kyselee kirjailija Stephen Kingistä. Hänellä on sellainen tunne, että heidän on etsittävä myös tämä henkilö käsiinsä, mutta onko King edes todellinen vai pelkkä fiktio? Helena on lukemassa viimeisiä sivuja Kingin kirjasta Kalpea aavistus ja Simenonin Maigret ja kadonnut asiakirja -dekkaria.

 

Terveisiä Taavetista ja Lappeenrannasta

    

Talon mittarissa on aamuviideltä Luumäen Taavetissa puoli astetta lämmintä. Talven ote kirpoaa valon lisääntyessä. Eilinen kului Lappeenrannassa. Lähdin aamun ensimmäisellä bussilla ja palasin puolenpäivän jälkeen. Liukkaita jalkakäytäviä oli siellä yhtä lailla kuin Taavetissa. Hiekka on haussa. Tästä uutisoitiin jokin vuosi sitten. Kun asuimme kaksi vuotta Helsingissä yhdeksänkymmentäluvulla, merellä horisontissa seisoivat hiekkajaalat vai mikä sen aluksen nimi on, johon vinssataan merenpohjasta hiekkaa. En avannut eilen Roto -käsikirjoitustani, mutta luin sentään ääneen Stephen Kingin mielikuvituksellista Mustaa tornia. Susannan laulussa Susannah on pahassa pulassa, mutta kirjailija opasti lukijan vaihteeksi revolverimiesten Rolandin ja Eddien matkaan, jotka putkahtivat maalaishuoltoaseman pihalle ja samalla rikollisten väijytykseen. Seurasi raju tulitaistelu, joissa hengenmenetyksiä tuli runsaasti. Paikalla oli kauppaostoksilla vanhempi mies, joka osoittautui selväjärkiseksi ja rohkeaksi ja opasti revolverimieskaksikon turvaan. Luin loppuun Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin suomeksi ilmestyneen neljännen osan Paikannimet: Paikkakunta. Päähenkilö luulee, että yksi nuori neito kaipasi suudelmaa, kaipasi lähentelyä, mutta nuorimies sai pakit ja jäi ikuisesti ymmälleen. Oliko tässä käännekohta tämän miehen tai fiktiivisen henkilön mieselämässä ja -ajatuksissa: Naisia ei voi ymmärtää. Minä en enää yritäkään. Helena jatkaa yhä Kingin Kalpean aavistuksen parissa. Hänellä näkyi olevan unilukemisena Simenonin Maigret ja kadonnut asiakirja -dekkari.

Terveisiä Taavetista

   

Parvekkeella näkyy hämäävästi kaksi täysikuuta. Lännen puolella on aito ja idän puolen parvekelaseissa on kuun heijastus. Pakkasta yhdeksän ja puoli astetta. Helenalla kesken oleva Stephen Kingin kirja Kalpea aavistus sopii nimen puolesta yhteen vaalenevan, rusottavan taivaanrannan kanssa. Gardnerin Perry Mason ja pelokkaat perijät on hänellä myös kesken. Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanissa päähenkilö nauttii olostaan tyttöparven keskellä ja mukana. Lärpätys ja lörpöttely rauhoittaa hänen hermojaan. Hänen ei tarvitse ottaa osaa edes keskusteluun eikä olla skarppina. Stephen Kingin Mustan tornin kuudennessa osassa Susannan laulu, Susannah-Mia-Detta löytää pienen kilpikonna-amuletin sen kassin kyljessä olevasta salataskusta, jossa hän tai he kuskaavat mukana epämiellyttävää Mustaa Kolmeatoista, lasipalloa, johon ei kannata kurkistella ja jota ei pidä jäädä kuuntelemaan, jotta ei päädy noidutuksi. Pieni kilpikonnaveistos toimii hypnotisointiapuna. Susannah tietää, että hänen pitää päästää piiloon, joten hän hypnotisoi ohikulkevan rikkaan nörtin varaamaan ja maksamaan hänelle hotellihuoneen viikoksi. Näppärä veto kirjailijalta. Näitä näppäryyksiä on Mustassa tornissa riittämiin.