Terveisiä Taavetista

 

 

Kaksi astetta aamulla viideltä. Puoli tuntia myöhemmin viisi astetta. Aurinko paistaa pilviharson läpi. Aiomme lähteä polkemaan rannalle. Viikon ensimmäinen päivä, viikon avaus ja samalla toukokuun viimeinen päivä. Eilen työstin eteenpäin Enkeleitä -näytelmäluonnosta ja sitä on nyt kaksikymmentäyksi sivua. Ohessa kaksi kävelylenkkiä. Iltapäivällä luin parvekkeella Sartren Äcklet -kirjaa. Olen lukenut siitä kolme neljäsosaa. Koska kirja on ruotsiksi, se säilyttää mielenkiintonsa, mutta en tiedä muuten. Junnaa paikallaan. Alkuillasta asetuin olohuoneen sohvalle kahden tasapaksuisen kirjan pariin. Toinen on Advanced Learner's Dictionary – meniköhän kirjoitus oikein? - ja toinen Allen Ginsbergin Collected Poems. Olen Ginsbergin runoissa sivulla neljäsataaviisikymmentä noin ja vuosikertana on menossa 1966. Allen Ginsberg kirjoitti kuolemaansa asti 1997, viimeiset runot muutamaa päivää ennen hyvästijättöä. Kaksi tuntia myöhemmin virkeänä kymmenen metrin uintimatkan jälkeen.

      

  

Terveisiä Taavetista

  

Perjantaina jälleen yksi kustantaja, jolle olin tarjonnut Tiikerintalja -käsikirjoitustani, ilmoitti, että se ei sovellu heidän kustannusohjelmaansa. Kolme on sanonut ei ja seitsemän empii. Eilen, lauantaina, aamu valkeni auringonpaisteisena. Lämpötila oli viiden aikaan neljä astetta. Pohjoistuulta kolme metriä sekunnissa. Teimme pururatakävelyn ja poimimme samalla korvasieniä yhteen annokseen. Brentford selviytyi ja nousi eilen Valioliigaan. Forss pelaa siinä seurassa. Suomen jalkapallomaajoukkue testasi varamieskuntoaan Ruotsia vastaan ja hävisi kaksi nolla. Illan päätösottelussa Mestarien liigan finaalissa Chelsea oli Manchester Cityä parempi yksi nolla. Joukkueet ovat kohdanneet kolme kertaa viimeisen kuukauden aikana ja Chelsea on voittanut joka kerta. Eilen luin ja työstin Enkeleitä -näytelmäluonnostani. Sitä on valmiina yhdeksäntoista sivua, mutta valmiina hatarasti. Näytelmäkäsikirjoitus ei taida olla valmis ennen kuin se on kokonaan koossa? Tein Enkeleitä -proosatekstin toissatalvena. Luin sen ääneen Helenalle yli vuosi sitten kevättalvella ja viime syksynä kokeilin muokata siitä näytelmän. Sain luonnoksen tehtyä ja se odotti tässä virtuaalisessa kirjoituspöytälaatikossa puoli vuotta, kunnes otin tarinan esiin tämän kuun alussa ja totesin, että on aika kirjoittaa aihe uusiksi, muuttaa painotuksia ja henkilöhahmoja, muuttaa näytelmä uudeksi. Tänään jatkuu, kunhan läppäri toimii. Aamuviideltä mittarissa oli yksi aste lämmintä. Aurinko paistaa. On sunnuntai.

Kun kuu kääntää kasvot(30)

 >>>jatkuu>>> 

 

Menin nettiin ja hain esiin radio paikallisradion. Sain Kaken kiinni. Laitoin sähköpostia, odottelin, viheltelin, nousin tuolilta, kiepahtelin sambaa lattialla ja sitten kuulin vastauksen: ”Hieno idea. Tunnemmeko ennestään vai otitko yhteyttä, koska radio on käypä lähetysalusta?”

Pitkä löpölöpö. Kirjoitin vastauksen: ”Tiedän sinut näöltä. Sama koulu. Kuuntelen ehkä puoli tuntia päivässä radiota. Kysyn: Milloin viesti pitää olla valmiina paketissa?”

Taas odotuksen aikoja. Ajattelin herätinkö kenties miehen? Tai ajattelin paremmin otinko yhteyttä muuten sopimattomaan aikaan? En pyydellyt anteeksi enkä selitellyt. Sähköposteissa ei ole tarve sellaiseen. Lyhyttä ja ytimekästä.

”Kun saat sen jutun sähköpostin liitteenä tänne, se lähtee avaruuteen sanotaan viidessä minuutissa.”

Vastasin: ”Hyvä. Sopiiko päivää ennen tuhoa?”

Nimimerkki vastausta odotellen. Se tuli nopeammin kuin edelliset, koska asiasisältö oli pienempi: ”Miten vaan.”

Kirjoitin: ”Palaan. Moi.”

Minuutti: ”Moi. Kuulolla.”

Kirjaan, liitän tähän samaan sarjaan ne viestit, viestitykset, jotka olivat vuorossa kahta tuntia myöhemmin: ”Lähde bailaan. Kake.”

Vastasin: ”Ei tänään.”

Kake uudelleen hetkeä myöhemmin: ”Milloin? Sano päivä?”

Ajattelin, että tämä ei ollut tarkoitus, koska se ei ollut tarkoitus.

Mietin niin kauan, että Kakelta tuli uusi kilahdus: ”En tahdo tyrkyttäytyä. Tuli mieleen, että miksi ei?”

Toistin sitä mielessäni. Mantrailin.

”Okei”, vastasin harkinnan jälkeen. ”Muutin mieltä. Tänään käy. Monelta? Milloin? Missä?”

”Sture Jazz. Aikataulu vapaa.”

”Selvä”, vastasin. ”Käy.” 

>Sinä jälkeentuleva 2> 

Olen parhaillaan kirjailemassa mitä kaikkea tapahtui eilen illalla kaiken muun ohessa. Eli kertomattomat. Nyt on aamu, aamupäivä ja kohtalonnumero on viisi. Viisi päivää kolariin. Ei muutoksia näissä tiedoissa, ei viivytyksiä, mutta ei onneksi vastakohtaa eli nopeutettua päätösosaa.

Hienoa, kun tietää etukäteen tulevan kolaroinnin. Siihen osaa suhtautua.

Kuka kirjoittaa noin hulluja?

Eilen illalla puhelinkeskustelujen, -viestittelyjen aa ja bee välillä otin suihkun. En pessyt tukkaa. Laitoin uunin päälle, kökkö ranskalaisia pellille ja makkaranpaloja kuutioina. Kokkailin roskaruokaa. Siitä ei tarvinnut tässä tilanteessa kieltäytyä niin kuin ei tarvinnut harkita muovipussien käyttöä. Tuntui typerältä, että olin edes hetken miettinyt asiaa. Asetelmat muuttuvat tosiasioiden myötä.

Täsmällisemmin olin syömässä kylpynutussa, kun Kaken jälkimmäiset viestit ja ehdotukset tulivat. Koska en ollut pukeissa enkä ollut ajatellut pukeutua, vaan mennä ajastaan nukkumaan, olin kielteisellä kannalla. Myös, koska kyse oli henkilöstä nimeltä Kake. En ollut nähnyt miestä muuten luonnossa kuin koulun yhteydessä ja siitäkin oli aikaa. Silloin Kake oli ollut vatsakas nuorimies. Mielikuvani hänestä oli värittynyt tämän takia. Huomioni ja päätelmäni hänestä olivat näin ulkokohtaisia. Olin kuullut tyypin äänen, hänen tarinointiaan radiossa ja ne menettelivät. Joten okei, mutta pitkin hampain.

Sture on mesta, jossa kävin eilen illalla ensimmäisen kerran. Elämäni ensimmäisen ja samalla kenties viimeisen kerran. Veikkaan näin. Lukijan ei kannata ihmetellä asiaa. Muistutan, että olen kahdeksantoista. Olin paikassa ensimmäistä kertaa. Jännitin ovella pääsenkö sisään? Sinne taisi olla ikäraja? Portsari istui baarijakkaralla kapakan sisäpuolella peliautomaattien luona. Kaveri istui jalat ylhäällä koukussa, kun pyrähdin sisään, veti toisen koiven suoraksi lattiaa vasten, mutta katsoi kai, ettei tarvitse nousta kokonaan. Tulijoita oli vain yksi.

Tänään, päivää vanhempana ja viisaampana ajattelen, että portsarilla oli kenties sana kielellään, aikomus pysäyttää meikäläinen ja sanoa, että tänne ei huolita pikkulikkoja, mutta syystä tai toisesta hän tyytyi virnuilemaan.

Sturessa oli jokin pumppu soittamassa ja toistamiseen saman päivän aikana minusta tuntui, että olin tullut toiseen maailmaan, siihen maailmaan ja maailmanaikaan, jossa kukaan ei ollut kuullut sanaa, tapausta nimeltä maailmanloppu tai ei välittänyt siitä. Ehkä paikalliset dokailijat olivat kokeneet vastaavia uhkia ennenkin? Katastrofeja. Ehkä heillä oli henkilökohtaisia kokemuksia vastaavan vakavuusluokan uhista?

Olut loppuu. Apua. Katastrofi.

Löysin Kaken. Sama mies, mutta miehekkäämpi kuin koulussa. Aikuistunut. Vatsa oli jäänyt. Eli jäljellä.

Meikäläisellä on ilmeisiä vaikeuksia sananvalinnassa.

Samassa pöydässä Kaken seurana, loosissa, jossa oli pöytä keskellä ja korkeaselkäiset penkit sen kahtapuolen, oli jokin vanhempi aviopari tai pari, ykköset päällä.

”Hei!” Kake ilahtui. ”Mä luulin, että sä et tulekaan.”

Hän tunnisti siis heti. Tai arvasi.

Meikäläisellä kesti lähdön kanssa, mutta toisaalta en ollut edes suunnitellut mitään tulevaa, varsinaisesti pitkää istuntoa. Enemmän poikkeaminen. Minulle sopi tulla paikalle vasta niillä minuuteilla, kun bileet olivat kunnolla käynnissä. Olen kai tältä osin vaativainen tai poikkeava, ehkä molempia.

”Vau”, oli toinen, mitä Kake sanoi seuraavaksi. Hän nousi seisomaan ja tarjosi minulle paikkaa ikkunan vierellä eli päästi minut hiissaamaan luisen takalistoni ikkunan viereen.

Mitä tarkoitti Vau? ajattelin.

”Olutta?” herra kohtelias kysyi ja neiti arka hipsulainen myöntyi: ”Vaikka.”

”Käykö tuoppi?”

”Käy.”

Seuraava hankaluus. Nainen tiskin takana halusi nähdä paperini. Joten kömmin takaisin lattialle ja tiskille. Olen aika lyhyt, alle sataseitsemänkymmentä, laiha, pieniluinen ja täyden kakaran näköinen. Jos minulla ei olisi ollut henkkareita mukana, olisin saanut oletettavasti lähdöt. Maailmanloppu tai ei, jotain rajaa.

Portsari, mies, joka oli istunut jakkaralla peliautomaattien luona, ei ollut oikea portieeri. Se selvisi jossain välissä, kun huomasin, että tyyppiä ei näkynyt enää. Selvisi lopullisesti, kun kysyin asiaa seuralaisiltani.

”Portsari?” Kake ihmetteli. ”Missä näit? Missä sä sanoit nähneesi sen? Ei täällä ole tänään mitään pokea. Pumppu pitää harjoitukset. Muuten täällä olisi sisäänpääsymaksu.”

Minulla oli väistämättömiä kysymyksiä, jotka halusin tehdä: En päässyt siitä mihinkään, että minua hämmästytti meno kapakassa. Eivätkö he tienneet, että maailmanloppu on viiden päivän päässä tai että viiden vuorokauden päästä selviää miten kävi? 

>>>jatkuu>>>

Terveisiä Taavetista

  

Vuosi Taavetissa. Eilen Luumäen Lehdessä oli asiaa näin vaalien kirvoittamana muun muassa Luumäen tulevasta, mahdollisesta liittymisestä Lappeenrantaan, Kouvolaan, Lemiin, Savitaipaleeseen tai Taipalsaareen. Mukavaa, ettei tarvitse olla itse päättäjänä. Luumäki tuntuisi näin sivustakatsojana juuri oikean kokoiselta itsenään. Mikään muu vaihtoehto ei houkuta. Jos luin oikein aiemmin tänä vuonna ne asetetut toivomukset tai vaatimukset, jotka esitettiin uutta kunnanjohtajaa valittaessa, siinä oli ehdottomana pyrkimys kehittää Luumäkeä itsenäisenä kuntana. Sitoutuminen siihen lähtökohtaan. Luumäen Lehdessä oli hieno muistelo myös Uron postista ja asemasta. Olisi ollut hauskaa, jos posti olisi toiminut vielä silloin, kun muutimme Uron meijerin rivitaloon syksyllä 1996. Myöhästyimme viisi vuotta. Muutoksia tapahtuu. Uron postin tarun päättymisen jälkeen junat lakkasivat pysähtymästä, ei ainoastaan Uron seisakkeella, vaan myös Taavetissa, jossa vanha asemarakennus lahoaa hiljaa aloillaan. Pitkä Esso on myös historiaa ja kuutostie on saanut uuden ulkonäön Uron maisemassa. Satun Makiat toimii ja uutta toimeliaisuutta on luvassa ja viriämässä, Lomakylä antaa kuulua itsestään aika ajoin ja uusi autokorjaamo mainostaa itseään. Kirkkokin on tallella, ei sovi unohtaa.

Terveisiä Taavetista

 

Muutimme Taavettiin torstaina viisikymmentäkaksi viikkoa sitten. Huomenna siitä täyttyy vuosi. Kelpo vuosi. Olemme seuranneet täyden vuodenkierron näitä maisemia. Tiistaina, kaksi päivää sitten, näimme illalla parvekkeen tähystyspaikaltamme ensimmäiset pääskyset. Myöhemmin auringonlaskun aikaan taivas punersi ja otin siitä muutaman kännykkäkuvan. Eilen aamulla poljimme uimalaan, Sorosenselän rantaan ja nautimme kylmän, virkistävän raikkaasta uimavedestä. Männyn siitepölyä kellui ruskean suoveden pinnassa. Laiturinvieren ojassa rehottivat keltaisina kukkivat rentukat. Kun kävelimme pyöriä taluttaen mäkeä ylös, jänis istui valppaassa asennossa takajalkojensa varassa keskellä tietä. Katselimme sitä odottaen aloillamme sen minuutin tai reilun, jonka eläin mietti, mihin suuntaan lähtisi? Se käänsi korviaan, kuulosteli liikenteen ääntä kuutostieltä, laski etukäpälät asvaltille ja loikkasi tienvarressa rehottavan aluskasvullisuuden keskeen. Puna-ailakit kukkivat. Tuomet ovat yhä kukassa, mutta leskenlehtien aika on ohi tältä vuodelta. Eilen illalla viimeksi Eurooppa -liigan loppuottelussa Villareal voitti Manun rankkarien jälkeen. Katsomossa Gdanskissa näytettiin Sir Alex Fergusonia ja Wayne Rooneya poikansa kanssa.

 

Kun kuu kääntää kasvot(29)

>>>jatkuu>>> 

Tämä kaikki toiminta tarkoittaa myös, että olen siirtynyt pykälää kauemmas manuaalisesta tallennustavasta. Puhun parhaillaan tarinaa suoraan mikrofonin kautta tallennukseen. Pilveen, jos haluaa sanoa niin. Eli luen tekstiä ääneen. Sen lisäksi saatan liikkua sinne tänne huoneistossani arkisissa aherruksissa, mutta luurit kaiken aikaa korvilla ja mikki suun edessä kuin kotona etänä työtään tekevä puhelinmyyjä. Oikea puhelinmyyjä, ei robotti, ei peräänantamaton, kaikkiin kysymyksiin oikean vastauksen löytävä älyrobotti. Kannettava digiboksi tallentaa seurannan ja paketoi sen sitä mukaa odottamaan tulevaa lähetyshetkeä.

Vaikka tiesin nämä käytännöt periaatteessa etukäteen, taannuin hätäännyksessäni infantiilille, alkeelliselle tasolle ja aloin kirjoittaa käsin tekstiä, kirjain kerrallaan, kun voin olla järkevämpi, puhua tekstin menemään suoraan tallennuksena, äänenä ja näen samalla tulostuvan tekstin, joka avautuu näytölle. Kaksinkertainen tallennus, joista tekstitallennusformaatti on tarpeen feedbackinä, jotta ja josta voin stilisoida ja korjata esitystäni. Voin poistaa hallitusti vikaan menneet äänitykset ja lisätä saumattomasti uutta jatkoa. Saan sovitettua yhteen lähetyspakettiin koko loppuikäni kootut yksinpuhelut. Lyhyt aika. Tilaa olisi vuoden pituiselle yksinpuhelulle yhtä hyvin, mutta tässä tapauksessa tilaa jää käytännön syistä käyttämättä.

Aiheellista kysyä mitä opimme koulussa, kun tämä tallennuskäytäntö ei ollut valmiina selkärangassa otettavaksi käyttöön? Se pitäisi olla kuin ennen aikaan kertomataulu: Vastaukset tulivat saman tien, suoraan selkäytimestä.

Yhden päivän ajan, reilun päivän, kirjoitin tekstiä näytölle, hätäilin ja hölmöilin, kun viisaampi vaihtoehto olisi ollut istua alas ja miettiä asia valmiiksi ennen kuin tekee varsinaisesti mitään. Koneet ja tekniikka ovat olemassa, kun vain hallitsee ne ja osaa käyttää niitä. Niinpä.

Luvattu ilmoitus signaalipyssystä neljän kappaleen takaa: Aion ottaa yhteyttä paikallisradion Kakeen. Sain sellaisen väläyksen. Kake saa kunnian auttaa minua. Hän oli samassa koulussa kanssani, mutta ylemmällä luokalla. Tunnen hänet näöltä. Niin sanottu nörtti. Kuuntelen silloin tällöin paikallisradiota ja Kake on välillä äänessä eli kun hän tekee omaa toimitusvuoroaan.

En ole ollut ennen missään tekemisissä enkä jutussa hänen kanssaan. En ole hakeutunut puheisiin, mutta tässä tilanteessa keskustelun avaaminen tuntuu varsin luontevalta. Rivien välistä on ehkä luettavissa, että Kake edustaa minulle sitä ihmistyyppiä, miestyyppiä, jota karttelen. Näin siis normaalioloissa, mutta tänä ihmiskunnan ja sen historian suurena käännekohtana, huipentumana, katse kiinnittyy johonkin aivan muuhun. Lähden siitä, että Kake pystyy avaamaan ja haluaa avata minulle hetkeksi lähetysikkunan avaruuteen.

Toinen kerta, kun sanon: Huimaa.

Muuten tilanne on ennallaan. Alan lukea kohta sopivan pituisina sessioina Siskoveikon päiväkirjaa tallennukseen. Varsinainen työprojekti. Seuraan televisiosta avaruusohjelmaa siinä sivussa, kun tarvitsen tauon ja käyn jossain välissä ulkona lenkillä tai ainakin kaupassa. Tämä tuli myös mieleen: Kuinka kauan kaupasta saa ruokatarpeita? Uutisissa on ollut mainintoja hamstraamisista ja jonoista kaupoissa. Kävin kauppa-asioilla viimeksi toissapäivänä ja silloin en nähnyt mitään kummallista tai poikkeavaa.

Eli pidän asioita yllä, kerron havaintojani, luen tähän asti kirjoittamaani ja Siskoveikko Suomen kirjoittamaa aineistoa puhtaaksi ja kun läpiluenta on tulossa nykyhetkeen, synkronoin sen jatkumaan yhtenäisenä nauhoituksena ja tekstitulosteena eteenpäin.

Sori, nyt vaivaa. Mietin pitäisikö käydä kaupassa vielä tänä iltana vai jättäisinkö sen aamuun? Kun lähden tästä patikoimaan, riisun kuulokkeet ja digiboksin. Jätän ne kotiin. Pidän taukoa ja väliä. Itse asiassa otan tähän väliin sellaisen paussin ja jatkan, kun palaan. Teen yhteenvedon tai kenties se on enemmän tilannetiedotus: Missä maailma on menossa parhaillaan?

Takaisin lähetysasemalla. Jatkuu tästä: En tiedä missä väki parveilee? Oletan, että porukka käy autoillaan isoissa marketeissa hamstraamassa entisten lisäksi autolastillisen eineitä kerrallaan, sillä lähikauppa oli varsin hiljainen. Aina kivikasvoinen, ilmeetön, silti paheksuvasilmäinen rouva kauppias oli entisellään. Häntä katsoessa ja sen aikaa, kun olin kaupassa ja liikuin kadulla mennessäni kaupalle ja palatessani sieltä, sen aikaa tuntui kuin olisin palannut menneisyyteen, entiseen ja kuin mitään maailmanloppua ei olisi ilmassa. Outoa.

Katsoin tietenkin taivasta ulkona ollessani, mutta en nähnyt mitään ihmeellistä enkä huomiota herättävää. Jos olisi ollut, se olisi tarkoittanut, että lähetysaika, lainausmerkeissä sanottuna, olisi muuttunut ja se vajaan viikon varoaika, joka oli luvattu meille loppuelämää, olisi yhtäkkiä muutettu ja supistettu vaikkapa vain yhdeksi päiväksi tai vielä lyhyemmäksi silmänräpäykseksi. Kooste, tiivistelmä isommasta osiosta.

Kuinka luotettavia ovat teeveestä ja netistä saamamme aikamäärät? Kuinka luotettavia asiasisällöt? Onko joku peukaloinut niitä, siis asiasisältöjä? Onko niissä enää siteeksikään totta?

Kun olin kaupassa ja asioin kassalla, teki mieli kysyä rouva kauppiaalta oliko hän kuullut tai tietoinen, että maailmanloppu on tulossa? Tässä lähikaupassa on vielä perinteinen kassa osan aikaa. Se on kauppa silloin ennen. Olisin halunnut nähdä rouvan ilmeen ja hänen reagointinsa. Hän olisi pitänyt minua varmaan hihhuliuskovaisena, joka kiersi ympäriinsä toitottamassa maailmanlopusta ja kehotti kansalaisia tekemään parannuksen, kun vielä oli aikaa. Ehkä rouva kauppias ei uskonut eikä luottanut uutisointiin? Ehkä hän oli niin kyllästynyt kaikkeen, oma elämänsä mukaan luettuna, että hänelle kaikki, mikä tulee tai on tulematta, oli yhdentekevää?

Oletan, että kaupan rouva tunsi minut ja tunnisti. Käyn hänen putiikissaan eli olen ollut noin kuukauden ajan yksi hänen vakioasiakkaitaan. Rouvan ilme, eleet ja tyyli eivät ole muuttuneet sinä aikana. Hänen tervehdyksensä on samanlaista tympääntyneen ja väsyneen huokauksen sekoitusta. Hänellä voi olla huolia, kyllä. Ajattelen, että hän on voinut saada diagnoosin syövästä. Voi olla, että lääkäri on antanut hänelle elinaikaa viikoissa tai kuukausissa. Huom lääkäri antaa. Lääkärillä on valtaa.

Jos näin on, kauppiasrouvalle on ehkä yhdentekevää kuoleeko tässä hänen seuranaan kenties joku muukin. Hän voi kokea tulevan vapahduksena, vapautuksena kivusta ja kärsimyksestä. Mutta silti hän istui kassalla ja täytti välillä muutteeksi vajaantuneita hyllyjä tai mitä ikinä teki. Hän noudatti yhä kaupan ulko-ovessa luettavissa olevia aukioloaikoja. Ainakin putiikki oli auki.

Tuli mieleen myös, että enpä tiedä johtuiko asiakkaiden vähyys tässä lähikaupassa henkilökunnasta ja sen käytöksestä? Sekin on mahdollista. Karkottava asiakaspalvelija.

No niin, kun nämä tärkeät seikat on puitu, voin palata muihin asioihin. Tai kerron vielä mitä ostin: Paketin ranskalaisia, lenkkiä, sinappia ja ketsuppia minulla on ennestään jääkaapissa. Tässä elämässä minun ei tarvitse kantaa enää huolta ketsupista eikä sinapista. Vedän ne yli päänsisäisestä kesto-ostoslistasta. Ostin maitoa, olutta, rouva kassa pyysi nähdä henkilötodistuksen, se oli mukana ja sain oluttölkit, sain paahtoleipäpaketin ja kevytlevitteen. Otin muovikassin, vaikka muovia pitäisi välttää, sen käyttöä, tehdä palvelus maapallolle ja sen merille ja kieltäytyä muovista. En kieltäytynyt.

Tämän oli tarkoitus olla huumoria, mutta ehkä se menee totisen yleisön käsityskyvyn yli tai ohi. Tarkemmin ajatellen - ajatuksia tuntuu seuraavan sakeanaan - en tiedä tietenkään mitään potentiaalisista kuulijoistani. Voin vain sanoa: Hyvät kuulijat, toivottavasti saatte selkoa puheistani ja ohessa lähetetystä digitaaliseen muotoon pakotetusta suomenkielisestä tekstistä. Näissä teksteissä ja tässä puhevälitteisessä on todennäköisesti sellaista informaatiota, joka ei ole kuulijoille tuttua eikä välttämättä edes ymmärrettävää, mutta toisaalta, mitä runsaampi tämä outo aineisto on, sitä suurempi todennäköisyys on, että fiksu vastaanottaja osaa tulkita sen. Runsas sisältö suo mahdollisuuden tehdä vertailua ja etsiä sitä kautta avaavaa koodia. 

>>>jatkuu>>>

 

Terveisiä Taavetista

  

Eilen oli sen verran pilvetöntä, että pääsimme näkemään iltayöstä täysikuun. Se oli vielä lommollaan toiselta puolelta. Yöllä viileni ja nyt aamuviideltä talon mittari näytti puoltatoista astetta lämpöä. Tällä päivämäärällä, vuosi sitten, joka oli silloin maanantai, hain aamulla pakettiauton vuokralle vuorokaudeksi ja suoritimme hankalien tavaroiden muuton Lappeenrannasta Taavettiin. Muun muassa taulut ovat näitä tavaroita. Helena sai laitettua keittiötä kuntoon ja minä pakkasin kaiken kellarikomeroon laitettavan sinne. Palasimme silloin uudesta kodista vanhaan yön pimeässä. Kuunsirppi loisti taivaalla. Ajoimme mutkan Kivijärven ja Lemin kautta. Kuu järven yllä on muisto vuoden takaa. Nyt olemme lähdössä pyöräilemään sienimetsään. Rivitalojen katoilla on kuuraa ja aurinko on puolittain taivaanrannan pilvien takana, mutta ei tuule. - Kaksi tuntia myöhemmin. Vaikka lämpötila oli aamun sarastaessa nollan vaiheilla, aurinko alkoi lämmittää heti. Tienojassa oli jonossa korvasieniä. Kukaan ei ollut kerännyt niitä, emme mekään. Metsässä tarktorinurista löytyi muutama sieni, yhteen annokseen. Käki kukkui. Tuttu ihminen kulki ohi aamulenkillään, kun Helena yritti kuvata kimalaista mustikankukassa.

Terveisiä Taavetista

  

Maanantaiaamu. Viisikymmentäkaksi viikkoa sitten teimme alustavan muuton Taavettiin. Huomenna siitä tulee vuosi. Tänään on kuukausi juhannukseen ja jouluun on seitsemän kuukautta. Eilen Lille, jalkapalloseura voitti Ranskan mestaruuden. Se jätti Pariisin mahtiseuran taakseen pisteellä. Katsoimme peliä vain ensimmäisen puolijakson. Uni kutsui. Kun kirjoittaa googleen hakusanan Sartre, siellä esitellään filosofi, ei kirjailija. Äcklet -kirjassa, jota olen lukenut kolmasosan ja josta pidän, lukemastani, tekstistä, sanankäytöstä, kuvaamisesta, siitä voi poimia esimerkiksi mietelmän, että eläminen ja siitä kirjoittaminen eroavat toisistaan: Kun elää elämäänsä, sitä ei huomaa minään erillisenä, se on tapahtumatonta olemista, vaikka ei tapauksetonta, mutta kun kirjaa sitä ylös, esiin tulee muistumina ja valikointeina tapahtumia. Tämä on omaa, epävirallista tulkintaani ja ymmärrystäni. Ymmärrän Sartren kertoman niin, että elämä tapahtuu nyt, tässä hetkessä eikä sillä ole muita ulottuvuuksia, kun taas kirjoittaessa elämästä luo henkilöhistoriaa ja miettii ehkä tulevaa. Sartren Äcklet tuli julki alunperin 1938, ennen toista maailmansotaa, mutta sodanuhan aikaan ja aikaan, jolloin televisiota ei ollut vielä, oli vain radio ja filmit, valokuvat. Silloin ei ollut nettiä eikä kännyköitä, ei maailmojen yli levittäytyvää tiedotusta. Mitä Sartre olisi ajatellut ja mitä huomioita lausunut nykyajasta ja -menosta?

Terveisiä Taavetista

  

Tämä viikonloppu on monien maiden jalkapallomestaruussarjojen päätöskierros ja huipentuma. Eilen, lauantaina Bundesliiga tuli valmiiksi ensimmäisenä. Siinä mestaruus oli ratkennut jo aiemmin, mutta jännitystä riitti liigan putoajissa. Myöhemmin eilen, kun La Ligan Atletico Madrid ja Real Madrid kävivät viimeiset ottelunsa tälle kaudelle, mestaruus ratkesi vasta molempien otteluiden loppuminuuteilla. Atletico Madridin mestaruus tuli kahden pisteen erolla Real Madridiin ja ratkaisevalla yhden maalin erolla. Eilen iltamyöhällä taivas kirkastui ja pilvet katosivat taivaanrannan taakse. Samalla lämpötila laski ja oli tänään aamulla viiden aikaan kaksi ja puoli astetta. Aurinko paistaa. Nautimme aamiaisen yhdessä keittiön pöydän ääressä. Päivä on avoinna edessämme, sunnuntai ja sunnuntaihiljaisuus. Enkeleitä -näytelmäluonnos ja samalla uusi versio aiheesta, oli eilen sivulla kymmenen. Se on harhaanjohtavasti sanottu, sillä tässä näytelmäluonnoksessa kaikki henkilöt eivät ole vielä valmiita tai ei sillä lailla valmiita, että heidän käytökseensä voisi luottaa. He eivät ole vielä henkilöityneet eli haen yhä oikeita näyttelijöitä teemaan ja joka teemakin on puolittainen ja juoni myös. Kaikki levällään. Näytelmäluonnos on hajalla ja levällään kuin purettu auton moottori, mutta luotan vahvasti, että saan sen koottua. En auton moottoria, mutta fiktiivisen tarinan kuviteltavissa olevilla, mahdollisilla henkilöillä.

                    

             

 

Kun kuu kääntää kasvot(28)

 >>>jatkuu>>>   

Toinen mahdollisuus on se virallinen, jonka voi päivittää netistä: Rangers on asteroidi tai sen tyyppinen järkäle. Se on vaikeasti ennustettavalla ja ennakoitavalla radalla, mutta vaarassa aiheuttaa maalle maailmanlopun kolarin. Jos todennäköisyydet lasketaan yhdestä kymmeneen ja kymmenen kuvaa annetulla skaalalla toteutunutta törmäystä, tietokoneen antama tämän hetken arviolukema on noin yhdeksän ja puoli tai kymmenen miinus. Arvion vaihteluväli on noin yksi. Eli kannattaa varautua törmäykseen. Kiinnittäkää turvavyönne.

Tällä kertaa ei auta, vaikka väki kaivautuisi syvälle maan alle betonibunkkereihin. Nyt ei ole tiedossa tarpeeksi syviä onkaloita turvasuojiksi. Suunta on paeta avaruuteen, mutta valitettavasti valmiudet puuttuvat. Raketit eivät ole valmiina eivätkä niiden moottorit lämpenemässä. Pelastusveneet puuttuvat tältä ristelyalukselta. Rakettien rakentaminen on kesken. Eväät on keräämättä. Mitä syömme siellä? Jos ei ole eväitä matkassa, reissusta tulee lyhyt. Eväät on oltava mukana ja kasvatettava jatkossa paikan päällä.

Törmäyksen seuraus on ymmärtääkseni se, että meidän kotiplaneettamme pirstoutuu kappaleiksi. Tälle avaruudenkohdalle syntyy raekuurosakenema ja joka jää kiertämään ikuista kiertoaan ikuisiin asti.

Yhteenveto: Kumpi vaihtoehto on toivottavampi?

Vastaus: Ei kumpikaan.

Veikeää muuten, että ihmiskunta on ottanut yhteyttä avaruuteen, mutta onko ajateltu vakavissaan, että joku saattaa vastata ja saattaa vastauksen sijaan tulla käymään? Kirjoitettuani tämän tuli etäinen muistuma, että ehkä tämä on asia, josta tiedemiehet ovat kinanneet joskus sata vuotta sitten? Tai sieltä alkaen. Kuvittelen näin. En lähde ottamaan selkoa asiasta, koska tämä asia on epäolennainen, jos jokin on. Ihmiskunta on ottanut tietoisesti yhteyttä avaruuden eri tahoille ja ottanut yhteyttä myös vahingossa, lähettämällä radiosignaaleja häviämään avaruuden perukoille. Ehkä meidät on havaittu ja paikallistettu. Se, joka tulee selvittämään pientä energialähdettämme ja jolla on tarvittava teknologia ja kyky käydä Maassa kaukaisen avaruuden kätköistä, on niin paljon edellä tai erilainen kuin maan pinnalla kehittynyt kotoinen elämänmuotomme, että se panee väkisin pelottamaan ja arveluttamaan.

Laitetaanko täällä kaikki elossa olevat nobel-palkitut riviin vastaanottamaan tulijoita? He saisivat silloin etuoikeuden kohdata tulijat ensimmäisinä. Vai onko maan kannalta viisainta pitää viisaimmat aivot ensitapaamisella piilossa ja reservissä, suojassa jossain? Ehkä tulijat säteilevät niin voimakkaasti, että lihallinen maan armeija kärventyy saman tien, kerrasta?

Ehkä kävijät ovat vailla ilmakehää ja imaisevat sen kerralla varastotankkeihinsa? Jolloin me maanpäälliset muutumme avaruuden sisällöksi saman tien, nousemme ja ajelehdimme avaruuteen. Tosin olemme siinä vaiheessa jo hengettömiä ja oletettavasti massamme on littaantunut jonkin verran suuntaan ja toiseen. Ties vaikka olemme juoksettunutta hapankermaa, itse me ihmiset, samoin kuin koneemme ja kaikki kunnianhimoiset pyrkimyksemme, saavutuksemme ja tekeleemme. Autiomaa taakse jää.

Kahvikupponen mukaan ja muutteeksi telkun ääreen. Avasin telkun, mutta suljin sen saman tien. En ole kääntänyt vielä nettiyhteyttä televisioselantaan, joten siirryin kyökin puolelle tietsikalle. Halusin nähdä uudestaan mitä dokumentoitua nähtävää oli Rangersista noin vuosi sitten, kun se oli maan tasalla ja häipyi näkyvistä ohitettuaan maan. Maanpäälliset kamerat ja avaruuden kiertoradalla oikealla kohtaa olevat toiset kamerat saivat Rangersista hyvää seurantaa. Tai olosuhteisiin nähden hyvää. Ohittaja oli nopeassa liikkeessä, mutta sen verran etäällä silmin katsottuna, että sen liike oli hidastunutta. Kun seurantakuvaa zoomasi, liike nopeutui suhteessa tarkennukseen eli kuva muuttui samalla epäselväksi ja pikselöityi kohdakkoin.

Se oli toinen kuu taivaalla. Kauempana kuin kuu, mutta päivän puolella. Rangers valikoi tai sen ohitus valikoitui sille puolelle eli se oli kuin kuu päivällä tai maatamo. Sen näki ja sen koko vaikutti ja ennen muuta liike. Rangersin taakse jäi keltainen rantu. Aurinko otti siihen. En osannut tulkita sitä. Kuvakoosteessa oli selityksenä, että ainekasauma seurasi asteroidia pyörteenä ja jonka auringonsäteet lävistivät ja heijastuivat ja kääntyivät siinä. Avaruudellinen prisma.

Valo hävitti tehokkaasti kaiken mahdollisen havaittavan. Kuvasarjan reunassa oli mittakaavavertailuna jana lukemineen ja värispektri. Etäisyys maahan oli yli kymmenkertainen verrattuna kuun etäisyyteen maasta. Kuinka paljon yli? Arvio vai todellinen? Asiantuntija selvitti, että tämän ohituksen seurauksena on odotettavissa maan ratamuutos. Tähän asti maapallon kiertorata auringon ympäri on ollut tietyllä asteikolla elliptinen ja seuraavaksi tietokoneet alkavat, alkoivat laskennan mihin suuntaan ja kuinka paljon rata kääntyy tämän häiriön johdosta? Kappale törmäsi siinä mielessä kotiplaneettaamme, että se kävi varjellun vetovoimakenttämme sisällä.

Sekään ei pidä täydellisesti paikkansa, vaikkakin avaruudellisesti. Vetovoimakenttä? Otan sen saman tapaisena häilyvänä käsitteenä kuin maanpäälliset valtakunnanrajat merialueilla? Eli mille kohtaa avaruutta maan vetovoimakenttä yltää ja mistä kohdasta alkaa vapaa alue?

Kuuntelin ja katselin. Aurinko ja maa. Jotta maa kiertäisi aurinkoa, maan pitää olla liikkeessä auringon ympäri ja auringon vetovoimakentässä ja samalla vastavuoroisessa kentässä. Tämä normaalijärkinen ajatus sisältää myös sen, että näitä ohittelijoita on ollut ja tulee olemaan, mutta toistaiseksi ilman merkittävän radikaaleja muutoksia maan rataan ja sen elliptisyyteen. Ymmärsin, että jos ratamuoto litistyisi, se tarkoittaisi, että maa ajautuisi osan vuodenkierron ajasta lähemmäksi aurinkoa ja vastaavasti toisina vuodenkierron aikoina entisestään kauemmas tästä. Tai jos rata vääntyy enemmän ympyrämäiseksi, mikä vaikutus on maan päällä? Vuodenaikaisten lämpötilojen vaihtelun tasaus. Keskimäärin kylmempää pohjoisessa vai lämpimämpää. En tiedä. Edelleen herättää ajatuksia mitä maan muuttunut rata vaikuttaisi muihin aurinkokunnan planeettoihin ja ennen muuta massiiviseen isoveljeemme, Jupiteriin?

Jupiter päättää kaikesta. Olen lukenut sellaisen tutkielman pari vuotta sitten. Se oli melkein kuin olisi lukenut vetävimmän luokan jännäriä. Jupiter julistettiin siinä aurinkokuntamme ehdottomaksi hallitsijaksi. Tai jos antoi periksi sen verran, että aurinko pysyi valtaistuimellaan, Jupiter oli auringon jälkeen toisena, äänetön vasalli, toimeenpanija ja inkvisiittori, sotapäällikkö. Varo Jupiteria, Jupiter kostaa. Näin jopa jonkin unen tästä jättiläisplaneetasta samaan aikaan, kun luin siitä.

Mainitsin aiemmin näillä riveillä järjenkäytöstä.

Kun harkitsin ensimmäisen kerran radiosignaalin lähettämistä avaruuteen ja mietin pitkää radio-ohjelmaa, jossa luen sekä Siskoveikko Suomen päiväkirjanalun että oman jälkikirjoitukseni siihen, näitä ajatellessani en älynnyt heti, että voin pakata tekstin yhdeksi digitaaliseksi paketiksi ja lähettää sen kerralla avaruuteen, suuntana pois maasta.

Eli teen äänitteen, seurannan, kerron tätä loppuelämän päiväkirjaa siinä ja ennen kuin loppu tulee, pakkaan päiväkirjan äänikapseliin, viritän signaalipyssyni ja ammun pakettini taivaalliselle riemukaarelle.

Pyssy löytyy: Katso neljän kappaleen päähän tekstiä eteenpäin. 

>>>jatkuu>>>

Terveisiä Taavetista

  

Sataa. Tämä tekee hyvää luonnolle. Lämpötila on kymmenen astetta. Eilen sain seuraavan hylkäystuomion lähettämästäni Tiikerintalja -käsikirjoituksesta. Laitoin sen kymmenelle eri kustantajalle viime kuun loppupuolella. Kaksi isointa kustantajaa ovat ilmoittaneet nyt, että valitettavasti tekstini ei sovellu heidän kustannusohjelmaansa. Mutta jos sen nappaisi ohjelman ulkopuolelta, pilottihankkeena? Voisiko kokeilla? No, kahdeksan on yhä jäljellä jännitettävänä, että miten käy, paitsi että kaikki kustantajat eivät ilmoita kielteisistä päätöksistä. Ehkä he ajattelevat, että negatiiviset palautteet eivät ole rakentavia ja auta kirjoittajaa? Kiellon arvaa, aavistaa ja olettaa niin käyneen, kun yhteydenottoa ei kuulu. Otin Allen Ginsbergin Collected Poems -teoksen rinnalle lukukirjaksi Jean-Paul Sartren kirjan Äcklet, omasta kirjahyllystämme, ostettu Ekenäs bokhandel -nimisestä liikkeestä kahdeksankymmentäluvun viimeisinä vuosina tai heti yhdeksänkymmentäluvun alussa. Kolmekymmentä vuotta sitten. En ole tähän mennessä lukenut sitä enkä Sartrea muutenkaan.

Terveisiä Taavetista

 

Kolmaskymmenesensimmäinen tänä vuonna lukemani kirja oli Jörn Donnerin Gabriels dag. Olen lukenut Donnerilta aikaisemmin muun muassa Berliini-raportin, sekä sen ensimmäisen viisikymmentäluvulta että myös toisen, tuoreemman. Donner on kuin kuka hyvänsä toimittaja. Hän ei tuo tyyliään etualalle, vaan tekstin sisällön. Gabriels dag -romaanin sisältö jätti minulle vaisun tunnelman. En ollut kotonani sen yritysmaailmassa enkä erityisesti suomenruotsalaisessa yrityskuvassa. Kirjan loppu oli parasta. Se oli hallittu. En tiedä olisinko lukenut kirjan kokonaan, jos se olisi ollut suomeksi, mutta vieras kieli antaa lukemiselle lisäväriä. Tiedän, että Gabriels dag -romaani kuuluu useamman kirjan muodostamaan sarjaan, ajankuvaan, kokonaisuuteen, mutta en innostunut enkä aio lukea niitä muita. Eilen illalla ukkosti ja myöhemmin satoi rankasti. Aamun lämpötila oli viiden aikaan yhdeksän astetta. Poljimme rannalle uimaan. Vesi oli lämmennyt edelliskerrasta. Tuomet kukkivat märässä metsässä ja terttuseljat. Kaksi joutsenta lensi matalalta yli sähkölinjan kohdalla.

 

Kun kuu kääntää kasvot(27)

 >>>jatkuu>>> 

Kun kerroin tässä, että vuosi sitten Rangers törmäsi melkein maahan ja kuuhun ja kuu käänsi sen jälkeen kasvot, en tarkoittanut, että aikaa olisi kulunut tässä välissä tasan vuosi. Kyseessä ei ole vuosikierto. Täsmällisemmin ilmaistuna Rangers kävi maan lähellä vajaa vuosi sitten, mutta viime vuoden puolella. Se tuli ulkoavaruudesta, sen verran on selvitetty luotettavasti. Se havaittiin viikkoja ennen kohtaantoa, mutta näissä suhteissa tällainen aikaviive on yhtä kuin hetki sitten. Maalla on asteroidien varalta seurantajärjestelmä. Se on ollut toiminnassa ja hälytystilassa vuosikymmeniä. Rangers-tulijan kurssi muuttui aurinkokunnassa kolarointien seurauksena. Tämä oletus on selitys sille, että Rangers ilmestyi kuin mutkan takaa piilosta.

Ehkä maan seurantajärjestelmässä on kokonaisen komeetan mentävä sokea piste? Silmässä on sokea piste. Silmän havaintoverkossa voi olla isoja reikiä ja sokeita aloja ja silti ihminen luulee näkevänsä aivan hyvin, koska aivot korjailevat näettävän. Aivot ovat siinä suhteessa ihmisen digiboksi. Ne muuntavat käsittämättömän ja miltään näyttämättömän signaalin järjelliseksi kuvaksi. Jotenkin näin.

Minun henkilökohtainen suuri oivallukseni, jonka sain aiemmin tänään, vanhempieni luona, on kysymys: Onko Rangers avaruusalus tai -keidas, keinotekoinen planeetta? Onko kukaan muu ajatellut tätä? On varmaan. Miksi en ole nähnyt viitteitä asiasta netissä? Koska joku siivoaa ne pois. Tarkoituksella. Varmuuden vuoksi.

Osio kaksi: Rangers on täällä taas. Näin lyhyen ajan päästä. Se ramppaa yhtenään. Jos Rangers on avaruuden kulkija, sitä ohjataan ja ohjaillaan. Se selittäisi. Avaruuden nomadit ovat palanneet tarkistamaan maanpäällisen näkymän. He ovat vilkaisseet muita aurinkokunnan kohteita ja palaavat kierroksen jälkeen takaisin maan luo, sen apajille. Tässä katsannossa, näkökulmassa Rangersin läheltä piti -kulku viime vuonna oli tarkoituksellinen eikä tahaton. Sen ulkoasu on naamiointia tai sikäläinen muoti tai syy mikä hyvänsä.

Jos Rangersissa on ihmisen tapaisia olentoja tai olentoja, joilla on samansukuisia pyrkimyksiä ja tavoitteita, he voivat käyttäytyä samalla lailla kuin löytöretkeilijät ovat käyttäytyneet ja toimineet maapallolla kartoittaessaan uusia mantereita, maita ja populaatioita. Hallinta, omistukseen ottaminen, orjuuttaminen, hyödyntäminen, varastona pitäminen.

En ole seonnut vielä. Tämä on teoretisointia.

Kysyn onko ajatuksena toivottavampi, että maata lähestyy vieraita avaruudesta vai pitääkö väki parempana sitä, että lähestyjä on eloton kivikolossi? Molemmissa on puolensa. Mitä löytöretkeilijät tekivät intiaaneille sekä Pohjois- että Etelä-Amerikassa? Miten sivistyneet, sivistystä ja uskontoa levittämään lähteneet valkoiset miehittäjät ovat kohdelleet eskimoja, aboriginaaleja, intialaisia, kiinalaisia, afrikkalaisia? Miten odotamme, että tulevat, älykkäät Maa-planeetan valloittajat kohtelevat meitä ihmisiä ja kotiamme maata?

Miksi ihmeessä laitoin näiden lauseiden perään kysymysmerkkejä? Ikään kuin emme tietäisi miten alempiarvoisia kohdellaan!

Me tiedämme, että valloittajiin ei voi luottaa. Heidän käsiinsä ei voi uskoa henkeään eikä heidän kanssaan kannata käydä kauppaa. He käyvät kauppaa petos mielessä. Tämän historia on osoittanut ja todistanut kerran toisensa perään.

Kolmas asia, häkellyttävä yllätys, joka paljastui niinikään varhemmin tänään, kun kävin vanhempieni luona: Siskoveikko Suomi ei jäänyt junan alle. Hän kuoli leikkauksessa. Hän ei herännyt nukutuksesta. Siinä tapahtui jonkinmoinen kömmähdys.

Kömmähdys, jota mietin itse, on tietenkin se, mistä olin saanut päähäni virheellisen tietoni ja käsitykseni? Isä ja äiti väittivät molemmat, että he eivät olleet koskaan puhuneet mistään junan alle jäämisestä. He olivat kertoneet niin kuin asia oli, mutta minä olin kai kuullut tai ymmärtänyt väärin. Olin elänyt tämän väärän käsityksen vallassa melkein kymmenen vuotta. Käsittämätöntä. Outoa.

Mitä muuta olen käsittänyt pieleen? Mistä ja miten tällaisen erheen voisi paljastaa ja selvittää?

Tämä koko sekasotku toi mieleen, että samaa outoutta on siinä, että tunnen eläväni ikään kuin toista elämää. Korjaan ja täsmennän asian heti: Koen ja koin heti ensimmäisellä oppitunnilla koulussa englannin kielen niin tutuksi, että päättelin, että minun on täytynyt olla ja elää edellisen elämäni englantilaisena. Englannissa. Kuinka sellainen tuttuus olisi muuten mahdollista? Tosin tämä ajatuskulku johtaa siihen toiseen mielipuoliseen oletukseen, että ihminen kokee sielunvaelluksen, elää elämiään elämiensä perään. Onko todistettu vedenpitävästi, että näin ei ole, että tämä ei ole mahdollista?

Koska asun ja olen parhaillaan Siskoveikko Suomen entisessä kodissa ja koska täällä henkii vähintään mielikuvituksessani yhä jotain hänestä, tekee mieli vaistomaisesti pyrkiä kirjoittamaan niin kuin hän teki. Noudattaa hänen sääntöjään ja rutiiniaan. Eli laitoin välillä tulemaan kahvia. Kahvin aika. Arvoisa lukija odottaa kuulevansa, että keitin on myös Siskoveikon peruja. Anteeksi vain, että tuotan pettymyksen. Kahvinkeitin, joka oli palvellut Siskoveikkoa, on kateissa. Oletan, että se on siivottu roskiin. Minulla on kahvinkeitin, Braun All Round Coffee -merkki, jossa on yhä takuu voimassa. Se on käytännössä uusi. Se valmistaa kätevästi annoksina espressoja, tavallista kahvia, kaakaota, teetä. Se on juoma-automaatti, ei pelkkä kahvinkeitin.

Takuu voimassa. Jäin pohtimaan sitä. Hyvä juttu.

Siskoveikko Suomen henkeä seuraten kuvaan myös tätä hetkeä ja elämääni, arkea. Onko se tärkeää tehdä? Olisiko tähdellisempää viestiä mahdollisimman paljon kaikkea tiukkaa asiaa eikä tunnelmointia, kun aikajana on tällä hetkellä ja tähän tietoon ennustettavasti niin rajallinen kuin on?

Enpä tiedä. Kirjoitan mitä kirjoitan. Kirjoitan jos huvittaa, mutta kirjoitan silti viimeistä päivää.

Tässä oheisena pääni askartelee kuitenkin varsinaisessa asiassa, tämän vaihtoehtoakselin - asteroidi vai avaruuskulkija - välillä. Jos oletan, että Rangers on jälkimmäinen, se saavuttaa maan ja sen tietokone tai muu ohjaaja jarruttaa sen sopivalla vauhdilla hallitusti maata kiertävälle radalle. Mutta Rangers on häijyn iso. Se tarkoittaa, että se sysää kuun pois tieltään. Rangers ei mahdu maata kiertävälle radalle kuun kanssa. Kyseinen avaruussiirtokunta on liian massiivinen, jotta siitä voisi tulla maan kiertolainen, mutta kuvittelen, että se voi pysytellä maan rinnalla, telakoitua siihen. Myös tässä tapauksessa kuu joutuu sysätyksi muualle haitoilta.

Räjäyttävätkö tulijat kuun? Hoitavatko heikäläiset ensin kuun pois tieltä?

Näen kuun kuvitteellisena koirana, joka on metsästäjän, maan, seurana metsällä ja karhu tulee ja aloittaa rähäkän ensin koiran kanssa, puree siltä niskat nurin, viskaa sivuun ja kääntää silmänsä metsästäjään. Metsästäjä on seurannut tapahtumaa sivusta, lamaantuneena tai vielä reagoimatta, mutta kun karhu kääntää katseensa kohti, metsästäjä kalpenee.

Jos Rangers on avaruuden lähettiläiden alus, sieltä tulee robotti tai vastaava vekotus tutkimaan lähemmin maata. Jos ihmiset voivat olla ravinnonlähteenä tai muussa tarkoituksessa hyödyksi avaruuden meitä kehittyneemmille olioille, nämä käyttävät maata, sen ihmisiä, eläimiä ja luontoa omaksi hyödykseen ja omiin tarkoitusperiinsä.

Maanpäällinen perinne sanelee, että naiset raiskataan ja miehet tapetaan tai laitetaan töihin kahleissa ja orjuudessa. Ehkä näitä korkeampia olentoja ei kiinnosta raiskaaminen, edes seksi, ehkä heillä on muita intohimoja ja tarpeita, käytäntöjä, mutta silti kysymys on, miltä osin maan ihmiset olisivat hyödyksi näille viisaammille? Ei missään mielessä.

Toinen kysymys on kuinka paljon viisaampia kyseiset tulijat ovat kuin maan ihmiset? Sen verran, että he ovat tulleet tänne omin voimin, ovat täällä ja koputtavat kohta ovelle. Ihmiskunta ei ole uskonut sen olevan mahdollista omalla kohdallaan vielä satoihin vuosiin. Ihmiskunnan kehitys on ollut huima ja vertaansa hakeva, mutta se ei ole ulottunut tähän mennessä kuin kaukoputken ja kameran katseena kaukaisiin avaruuden horisontteihin. 

>>>jatkuu>>>