Terveisiä Taavetista

    

Vappuaattoaamu sarastaa Luumäen Taavetissa kauniina. Taivas on pilvetön. Pakkasta seitsemän astetta. Eilen päiväkävelyllä otin kännykkäkuvan Linnalantien kevyen liikenteen väylän alikulun hienosta graffitista. Olen saattanut kuvata sitä aiemminkin. Toissailtana, kun katsoimme elokuvan Sicario, siitä jäi mieleen autokulkueet ja sydämenlyöntejä muistuttava, uhkaava musiikki. Tunne palasi, kun katsoin eilisellä päiväkävelyllä eteläänpäin suuntaavaa vihreiden ajoneuvojen letkaa. Ajoneuvojen määrä oli tosin vaatimaton, riittää yhden käden sormet, jos peukuttaa toisesta. En kuitenkaan peukuta. Eilen illalla katsoimme myös elokuvan. En katsonut sen nimeä eikä se jäänyt mieleen. Se oli kliseetä, ammattinäyttelijöiden työtä, mutta sarjatuote. Helena lukee siis kolmatta osaa Ellroyn L.A -sarjaa, L.A. Langennut kaupunki. Kirjana sen nimi on näin suomeksi. Minä luin muutamia sivuja Wallacen Pale Kingiä. Ääneen luimme neljäkymmentäneljä sivua Bolañon kirjaa 2666. Tutkijat saivat vihjeen, että Archimboldi on nähty Meksikossa ja että heillä on mahdollisuus nähdä ja keskustella henkilön kanssa, joka on ollut puheissa tämän piiloilevan kirjailijakuuluisuuden kanssa, hakenut yöllä tämän hotelliltaan, vienyt syömään, tuonut takaisin ja antanut Archimboldille kyydin lentoasemalle, josta tämä otti lennon Hermosilloon. Hän oli menossa Santa Teresaan. Tutkijat rientävät perässä. Kirjassa pitää olla tarkkana nimien kanssa. On oikeita nimiä, joilla on suorat todellisuusvastineet ja on keksittyjä nimiä ja uudesti luotuja henkilöitä, fiktiota, satua, yhtä lailla satua kuin kaikki tiedonvälitys – siis joka ei ole matemaattisen eksaktia. Hyvää vappua.

Terveisiä Taavetista

    

Eilen illalla Luumäen Taavetissa satoi räntää ja lunta katot ja nurmikot valkeiksi, mutta ajoradat jäivät kiiltämään mustina. Tänään aamuviideltä pakkasta oli puolitoista astetta ja asvaltti näkyy mustana ja jäisenä. Puitten oksilta ja havuilta lumen valkoiset rippeet ovat karisseet. On vapun aatonaatto. Eilen istuimme hetken yhdellä Taavetin torin penkillä. Tori on siistitty ja siltä osin valmis kesäkauteen. Kojujen välisen kehikon päälle ei ole vielä kiinnitetty suojapressua. Eilen lopetimme Bolañon kirjan 2666 ääneenluvun sivulle sata. Patalappuja ja ilmeisesti sormikkaita syntyy siinä samalla. Helena lukee vielä Ellroyn raakaa kirjaa Suuri tyhjyys ja tasapainotukseksi Eeva Kilven tunnelmointia. Minä aloitin Marcel Proustin Pakenijan, joka on toiseksi viimeinen osa Kadonnutta aikaa etsimässä. Päähenkilön vuoden ajan asuntonsa työhuoneessa piilotteleman neitokaisen karattua vapauteen, sukulaistädin luo, nuoriherra järkyttyy, on sydänsuruissaan, loukkaantunut ja vihainen ja lähettää parhaan ystävänsä vakoilemaan ja narraamaan neidon palaamaan. Päähenkilö joutuu antamaan nuoren naisen valokuvan ystävälleen, joka tyrmistyy: Tämä nainenko on sinun tavoittelemasi henkilö? Puolueeton sivullinen, joka ei ole rakastunut, ei näe tässä ihmisessä mitään suurenmoista eikä maailman parasta, jonka vuoksi kannattaa kääntää maat taivaat saadakseen karkulaisen takaisin. Rakkaus, outo luonnonvoima.

Terveisiä Taavetista

    

Pakkasta Luumäen Taavetissa aamuviiden maissa seitsemän astetta. Luumäen Lehdessä oli karhun kuvia riistakamerassa kahden viikon takaa. Lehden takasivulla näkyy lumipenkka kentän laidalla, kun LuPo tasasi avausottelussaan pisteet Lauritsalassa FC Potkupallon kanssa. Eilen illalla katsoimme elokuvan Sicario. Muistin, että olimme nähneet sen ennen. Hyviä autiomaamaisemia. Eilen aloin lukea ääneen Roberto Bolañon postuumiksi jäänyttä teosta 2666, jonka luin ensimmäisen kerran vuosi sitten. Luen nyt yhtä aikaa rinnakkain Bolañoa, Proustia ja alkukielellä Wallacea, hänen niin ikään postuumina julkaistua keskeneräistä kirjaa The Pale King. Kaksi ensin mainittua kirjailijaa kuolivat viisikymppisinä molemmat sairauteen ja Wallace alle viisikymppisenä oman käden kautta. Kaikkien kolmen kirjailijan teksti on kunnianhimoista ja minusta hyvää ja nautittavaa. Heillä on sanottavaa, suoraan ja mutkan kautta. Proust on omassa ajassaan, kun taas Wallace ja Bolaño ovat enemmän tätä meidän aikaamme. 2666 kirjassa etsitään Archimboldi -nimistä elävää ja julkaisevaa kirjailijaa, joka pysyy piilossa. Nimi ja henkilö on keksitty samalla lailla kuin Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin kirjailija Bergotte, taidemaalari Elstir ja ja säveltäjä Vinteuil, mutta Bolaño pitää Archimboldin poissa näkyvistä. Helena kuuntelee, kun luen ääneen ja lukee välillä kesken olevaa Ellroyn kirjaa Suuri tyhjyys.

Terveisiä Taavetista

   

Hieno, vanha kuorma-auto, kuormurin nuppi eilen aamupuolella huoltoasemalla Luumäen Taavetissa. Se pani kulkemaan kaarroksen pihaa pitkin. Ennen kuin tulimme pellon laitaan, neljä joutsenta lensi matalalta tien yli ja katosivat näkyvistä saman tien talojen ja metsänreunan katveeseen. Töyhtöhyyppä lensi edestakaisin kauempana peltoaukealla. Tukkirekka liikenteessä. Läheltä ohittaessaan ne vetävät tuoreen puun tuoksulaahusta perässään. Illalla katsoimme elokuvan The Lone Ranger. Helena lainasi Eeva Kilven uusimman teoksen Elämää kaikki päivät. Kuolemaa hänelle tarjoilee Ellroyn Suuri tyhjyys. Luin loppuun Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanijärkäleen kahdeksannen osan Vanki. Mustasukkaista menoa, valheita ja kieroja puheita ja kysymyksenasetteluita. Draamaa kuin konsanaan television nykysarjoissa. Vanki -kirjassa on myös pitkä, polveileva jakso yhdestä seurapiirivierailusta, jonka päähenkilö teki ilman daamiaan. Kirjassa on yhä se aika, kun se kansanosa, jolla oli aikaa kulutettavana, vietti sitä kyläillen. Televisio oli vasta tulevaisuusfiktiota, jos kukaan oli kuullutkaan sellaisesta teoreettisesta kuvitelmasta.

 

Terveisiä Taavetista

   

Säätyyppi muuttui hieman Luumäen Taavetissa. Eilen tuulenvire tuli jäämereltä ja aurinko kätkeytyi pilvien taakse. Päiväkävelyllä ei näkynyt yhtään perhosta, mikä ei ole ihme, kun leskenlehtien kukinnot olivat sulkeutuneet takaisin nupuilleen. Illalla fasaani riekkui jossain näkymättömissä, juoksi sitten Vallitien yli pellon laidan mäntyjen alle. Myöhemmin näimme linnun astelevan tien toisella puolella olevalla pihalla. Katsoimme jalkapalloa, Englannin mestaruussarjan ottelua Preston vastaan Blackburn. Katsojia oli runsaasti ja peli oli hyvää. Usein alemman sarjatason ottelut ovat nautittavampia kuin varsinaisten tähtien esiintymiset ja elkeet isoissa peleissä. Helena lukee James Ellroyn kirjaa Suuri tyhjyys, jossa raakuudet kuvataan yksityiskohtaisesti. Ostetut poliisit harjoittavat demokratiaa – lainausmerkeissä. David Foster Wallacen postuumissa keskeneräisessä The Pale Kingissä ruoditaan verotusta ja mietitään eri presidenttien merkitystä ja vaikutusta siihen, miksi verotus kääntyy? Jos Ronald Reagan valitaan, miten se vaikuttaa verotuksellisesti ja onko se eduksi ja hyödyksi Servicelle? Mitkä tahot hyötyvät siitä, että presidentti korostaa turvallisuuden ja sotilaallisen valmiuden sektoria maan hallinnossa ja verovarojen kohdentamisessa? Tämä fiktiivisesti ja Wallacen perusteellisuudella.

 

Terveisiä Taavetista

    

Urbaaneja luontoelämyksiä Luumäen Taavetissa: Eilen, kun lähdimme päiväkävelylle, tuli Joukolantien laitaa fasaani. Olimme nähneet sen aiemmin reilu viikko sitten pihatiellä siinä kohtaa missä Pajatie, Joukolantie ja Ukkopekankaari kohtaavat. Filmasimme kaunotarta – uros – ja seurasimme sitä kuvausmielessä, yrittäen olla häiritsemättä, kunnes lintu painui orapihlaja-aidan läpi suojaan ja rauhaan pihamaalle. Urbaanilta tuntuu myös, kun kyyhkyset eli slangilla pulut kujertavat pesillään, niin kuin voi lukea Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -teoksesta kevään merkkinä ja katsoa lukuisista filmeistä, joissa kuvataan vaikka Venetsiaa. Naakat taitavat olla myös urbaaneja lintuelämyksiä, samoin kuin toripöytien alla hyppivät varpuset. Eilen illan päätteeksi kuului fasaanin tuttu huuto. Ensin ei näkynyt lintua, mutta vähän myöhemmin se patsasteli Vallitiellä tien toisella laidalla. Onko se yksin täällä ja miten tullut? Junantuoma? Seilannut rehukuorman mukana? Eilen luin vaihteeksi Proustia eli suomea ja tänään aion lukea englantia eli Wallacen Pale Kingiä. Proustin kirjassa on muun muassa se ongelma, että hän kertoo siinä suurimmista idoleistaan niin kirjallisuuden, musiikin kuin kuvaamataiteenkin alalla. Näitä hänen mielikuvituksensa mainehenkilöitä ovat Elstir, Bergotte ja Vinteuil. Lisäksi Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanissa esiintyy oikeilla nimillä esimerkiksi Victor Hugo ja Beethoven. Proust ei ole kirjoittamassa kenenkään tietyn henkilön elämäkertaa. Samoin hän on keksinyt kuvitteellisia paikannimiä, Combray ja Balbec, mutta Pariisi pysyy Pariisina. Sata vuotta kirjan julkitulon jälkeen nämä ilmiselvästi keksityt nimet vaikuttavat jotenkin kömpelöiltä tai häiritseviltä, mutta alan tottua niihin. Helena luki eilen loppuun Yanagiharan kirjan Pieni elämä ja aloitti James Ellroyn teoksen Suuri tyhjyys.

Terveisiä Taavetista

    

Eilen aamulla pulu, nuori lintu ilmeisesti, harhautui parvekkeen kaiteelle eli aluspellille, joka kiertää parvekelaseja ulkopuolelta. Lintu oli epävarma ja kiersi tepastellen parvekkeen ympäri, mutta ei keksinyt mitä tehdä. Jossain vaiheessa se oli kuitenkin lentänyt kaikkien lintujen teitä. Kun lähdimme ulos, lumesta paljastuneella nurmikentällä ei näkynyt vahingoittunutta pulua. Kaupasta palatessa pieni hämähäkki ylitti asvalttia. Päivällä huomasimme kävelylenkillä metsänvieressä vilskettä muurahaispesässä. Kun palasimme meidän kerrostalon kulmalle, pulu seisoi alhaalla parvekkeen katveessa. Se yritti nousta siivilleen, pääsi metrin verran ilmaan ja putosi maahan. Lisänä draamaa katsoimme illalla televisiosta muutamia nyrkkeilyotteluita, jotka edelsivät raskassarjalaisten koitosta. Verta kehiin, pitää paikkansa. Toivottavasti valkoisessa minkkiturkissa katsomossa istunut kaunotar ei saanut missään vaiheessa hurmetta päälleen. Väkivalta kiinnostaa ja kiihottaa ja siksi kai sitä on ja riittää. Helena kertoi, että näin on myös Hanya Yanagiharan Pieni elämä -kirjassa. Eilen minulla oli Wallace lukuvuorossa. Hän tunnusti olleensa haamukirjoittaja collegessa, tehneensä tilaustöitä rikkaille koulutovereilleen ja eritteli asiaan liittyviä moraalisia ja teknisiä ongelmia ja huvittavuuksia. Totta vai tarua vai sekä että?

Terveisiä Taavetista

    

Monen peräkkäisen aurinkoisen päivän jälkeen tänään aamuviideltä Luumäen Taavetissa pohjoisen puolen taivas on pilvessä. Lämpötila kolme astetta. Mainitsin aiemmin yhdessä postauksessa kirjoituskilpailusta, johon olin kirjoittamassa novellia. Se oli valmistumassa ja valmistumaisillaan, mutta muuttelin sitä silti ja muutin seuraavanakin päivänä ja sitä seuraavana, mutta eilen sain sen viimein mieleisekseni. Laitoin tarinan menemään hovilukijalleni, Helenalle ja hän hyväksyi tämän version. Helena elää Hanya Yanagiharan kirjan Pieni elämä parissa. Marcel Proust on Kadonnutta aikaa etsimässä, sen Vanki -osassa, jättänyt oman rakkaansa kotiin ja mennyt näyttäytymään seurapiireihin. Hän on jo niin kokenut seurapiirikävijä, että häneltä tulevat ikäherttuattaret kysymään, missä Verdurinin eukko on, koska eivät tunne kutsujen emäntää ja puhuvat epäkohteliaina ääneen niin, että kuulomatkan päässä oleva rouva kuulee. Aristokraatit saavat omasta mielestään käyttäytyä huonosti. Eiväthän he voi tuntea kaikenlaisia nousukkaita. Sain merkkipäivänäni lahjakortin, jonka käytin alkuviikosta ja eilen noudin R-kioskin asiamiespostista Roberto Bolañon postuumin teoksen 2666, jonka luin viime vuonna ja luen tänä vuonna uudestaan. Se on seikkailu samoin kuin Kingin Musta torni ja Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä.

Terveisiä Taavetista

    

Maan päivä. Eilen iltaviimeiseksi katsoimme elokuvan Menetetty maa, Coenin veljesten kuva. Eilen päiväkävelyllä nokkos- ja sitruunaperhoset lentelivät lumen alta paljastuneissa kohdissa, mutta sää ei ollut niin lämmin kuin toissapäivänä. Tänä aamuna viiden jälkeen talon mittari näytti kahta pakkasastetta. Helena on lukenut melkein puoleenväliin Hanya Yanagiharan kirjan Pieni elämä. Hän miettii mitä kaikkea siinä tapahtuu vielä, kun kirjaa on jäljellä satoja sivuja. David Foster Wallacen kesken jääneessä kirjassa The Pale King kirjailija ottaa itselleen puheenvuoron kahdenkymmenen sivun ajaksi ja mahduttaa siihen myös tukun pienellä painettuja alaviitteitä. Tietenkin kirjailijalla on kirjassaan aina puheenvuoro, mutta Wallace väittää, että hän kirjoittaa Pale Kingissä tosi asioita ja tosiasioita. Olen lukenut kahdeksankymmentä sivua kirjasta ja siinä on erinäisiä päähenkilöitä, joiden matkassa tarina etenee. En ole sisäistänyt vielä missä maisemassa olen lukiessani tätä tekstiä. Infinite Jestissä, jonka olen lukenut alkuperäisenä ja sen suomennoksen, olin Luumäen Taavetissa ja tarkemmin muun muassa Kivimäessä, Puukylässä, Vintturimäentiellä ja keskustassa S-marketin parkkipaikalla ja kirjaston takana. Marcel Proustia lukiessa olen Toivakan Vanhan pappilan tienoilla kertokoon ja kuvailkoon kirjailija mitä hyvänsä.

Terveisiä Taavetista

    

Plusasteita Luumäen Taavetissa ja tulvavaroitus Ilmatieteen laitoksen sivuilla. En ymmärtänyt heti symbolia, mutta kun asetti kursorin sen päälle ja siihen tuli teksti, kuvake oli heti selkeä ja käsitettävä. Eilen päivällä katselimme WWF:n sääskikameraa, jossa kalasääskipari tarkkaili ympäristöä isolla kotipesällään. Västäräkki tuli kokovertailuna keikuttamaan pyrstöään risupesän laidalle. Maisema on erämainen, pieni lumen ja jään peittämä lahdelma. Eilen en lukenut mitään ääneen. Pidämme todennäköisesti siinä lajissa kesätauon. Luin Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä, sen kahdeksatta osaa Vanki. Jossain aiemmassa postauksessa on lipsahtanut seitsemän kahdeksan tilalle, mutta en aio korjata sitä. Päähenkilö haetuttaa vanhalla Francoise -paralla kullannuppunsa kesken pois teatterista, jottei tämä tapaisi siellä vääriä henkilöitä, esimerkiksi sellaisia naisia ja nuoripari ajelee sen jälkeen herroiksi autolla, mutta herraa harmittaa rakkaansa seura, koska nyt hän ei voi yrittää mitään kaduilla vastaan tulevien nuorten neitosten kanssa. Päähenkilö huomauttaa sentään, että oudosti hän ei huomaa siinä mitään vikaa, että katselee itse vieraita, mutta ei hyväksy, että hänen kultansa tekisi samoin. Helena luki loppuun James Ellroyn Mustan Dahlian ja lainasi välilukemisiksi Hanya Yanagiharan kirjan Pieni elämä. Hän kehuu sitä.

Terveisiä Taavetista

   

Valoisat illat ja aamut ja seuraavaksi saamme vielä kesän lämpöä. Illalla, kun aurinko on painunut puitten taa, pohjoinen taivaanranta loistaa tunteja ruskossa. Jätimme jäähyväiset sadan vuoden takaiselle muistojen Meksikolle, sen McCarthyn kuvailemille avarille ja karuille maisemille ja ennen kaikkea hevosille. Kaikki kauniit hevoset on tasapainoinen ja hieno romaani. Se on samalla Raja -trilogian ensimmäinen osa, mutta en ole lukemassa nyt enkä ääneen näitä jälkimmäisiä osia. Helena on lukemassa Ellroyn Musta Dahlia -romaania ja tuntuu pitävän siitä. Olen lukenut sen joskus. Wallacen Pale Kingiä olen lukenut nyt kuusikymmentä sivua. Luen Wallacea ja Proustia vuorovetona, toisena päivänä toista ja toisena toista. Tekee mieli lukea niin. Tuskin on olemassa sääntöjä miten pitää lukea tai missä tai milloin? Kun luin ensimmäisen kerran Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä kolmekymmentä vuotta sitten, siitä oli tullut julki suomeksi seitsemän ensimmäistä osaa ja luin sitä työmaalla tauoilla ja ruokatuntisin. Kukaan työtovereistani ei kysynyt siitä mitään. Toisen kerran, kun luin Kadonnutta aikaa etsimässä, asuimme Helsingissä ja luin sitä muun muassa lähiliikenteen junassa. Tänään on Proustin vuoro, neljättä lukukertaa. Joko se tulee tällä kertaa valmiiksi?

 

Terveisiä Taavetista

    

Otin myös eilen muutaman leskenlehtikuvan, kun teimme päiväkävelyn. Vaihteeksi kukinnossa oli kärpänen. Eilen iltamyöhään näkyi hyvin tähtiä. Kuu ei ollut noussut vielä silloin, kun kävimme pihalla. Lukuvuorossa oli Marcel Proustin Vanki. Se on seitsemäs Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin osa ja ensimmäinen, jonka kirjailijan veli toimitti postuumisti painokuntoon. Marcel selvittää ja piehtaroi mustasukkaisuusteemassa. Hän epäilee rakastaan ja epäilee tämän valehtelevan hänelle ja kyselee kaikilta nuoren neidon ympärillä liikkuvilta ihmisiltä erinäisiä kieroja kysymyksiä. Aiemmilta lukukerroilta muistelen, että päähenkilö myös maksoi noista tiedoista ja aavisti lisäksi, että nämä hänen juorukellokkaansa eivät puhuneet hekään välttämättä totta. Niin, miten voi luottaa kehenkään? Jos ei voi luottaa yhteen, voiko toiseenkaan? Jos maksaa tiedoista, ovatko ne tiedot faktaa? Helena aloitti lukemaan James Ellroyn kirjaa Musta Dalia, jossa liikutaan alussa neljäkymmentäluvulla. Luin parina iltapäivätuntina ääneen Cormac McCarthyn kirjaa Kaikki kauniit hevoset. Taidan tänään lukea sen loppuun.

Terveisiä Taavetista

    

Pääsiäinen kuluu lopuilleen. Aamulla viiden aikaan talon mittari näytti nollaa. Aamu sarastaa valoisana. Eilen katsoimme illalla myöhään jalkapalloa: Sevilla meni kaksi nolla johtoon, mutta Real Madrid tuli toisella puoliajalla tasoihin ja teki vielä voittomaalin. Luin ääneen McCarthyn Rajatrilogian ykkösosaa Kaikki kauniit hevoset, jossa nuorukaiset ovat pulassa ellei jopa pahemmassa. Tietenkin päähenkilö kysyy heidän hevosistaan, mutta ne eivät kuulemma ole nyt pääasia. Luin tämän kirjan viime vuonna, joten tiedän aika hyvin, miten se etenee, mutta Helenalla on toisin. Ellroyn Levoton veri on hänellä yhä luvussa. Eilen luin vaihteeksi Wallacen Pale Kingiä. En käytä sanakirjaa. Joukossa on aina sanoja, joita en ymmärrä, mutta enhän ymmärrä kaikkea muutenkaan. Viime ajat olen ahkeroinut aamupäivärupeamia yhden novellin parissa, kirjoituskilpailu ja eilen pääsin tekstin loppuun ja luin sen päiväkävelyn jälkeen. Kohta otan sen taas auki ja luen läpi. Miltä näyttää? Miten on? Tekstin palauttamisella ei ole kiire, voin antaa sen odottaa, mutta haluan silti, että minulla olisi jotain kunnollista varalla pöytälaatikossa h-hetkeä varten. Roto -käsikirjoitus on ollut viikon maailmalla ja yksi kustantaja antoi jo kielteisen palautteen. Luulen, että aihe on väärä. Niin aina.

Terveisiä Taavetista

    

Eilen kuvasimme ensimmäiset kukkivat leskenlehdet tienpenkassa Luumäen Taavetissa. Nokkosperhosia oli myös. Miten ovat pärjänneet viime yön? Nyt aamulla lämpötila on laskenut kuuteen ja puoleen pakkasasteeseen. Eilen illalla katsoimme Tarantinon Kill Bill kakkosen ja menimme sen jälkeen yöllä puolen kahdentoista aikaan pihalle ihailemaan täysikuuta. McCarthyn Kaikki kauniit hevoset on melkein puolivälissä. Hevoset ja fiktiivisen Meksikon maisemat kulkevat päässä. Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin kahdeksannessa osassa Vanki päähenkilö kärsii mustasukkaisuudesta ja piilottelee nuorta naista asunnossaan eli vanhempiensa kotona. Vanhemmat ovat muualla, mutta tietoisia asiasta ja vanha palvelija Francoise on luonnollisesti myös perillä nuoren herran mielettömyydestä ja ties vaikka puoli Pariisia. Wallacen Pale Kingiä olen lukenut noin kaksikymmentä sivua. Se on vasta hahmottumassa. Annan Wallacen taluttaa itseäni. Helenalla on menossa Ellroyn Levoton veri ja Musta Dahlia odottaa vuoroaan sen alla. Fiktiokylpyä Amerikan väkivaltaisesta lähihistoriasta, jossa vilahtelevat uutisista tutut kasvot.