Eilen päiväkävelyllä Luumäen Taavetissa kiinnitti huomion roska tai kaarnan tai kävyn pala kevyen liikenteen väylällä, puronnotkossa, Raitalan liittymän kohdalla. Se liikkui niin kuin voi kuvitella tuulen ajavan roskia, mutta se liikkui myös kuin elävä. Kuvasimme sitä molemmat, Helena pitkällä objektiivilla järjestelmäkameralla ja minä kyykkien kännykällä. Eilen aloimme jälleen arkielämän. Minä haparoin ja tapailin sivun verran uusinta käsikirjoitustani. Helena teki luonnoksia ja kirjasi ylös ideoita, joita tällainen taakse jäänyt matka ja loma herättää ja nostaa esiin. Kävimme aamupäivällä kirjastossa, josta lainasin valmiiksi Doris Lessingin kirjan Parempien ihmisten lapsi, Väkivallan lapset -sarjan ensimmäisen osan. Kansikuva kirjassa on upea Kosti Antikaisen taideteos. Helena löysi Donna Leonin dekkarin Tuntematon ihailija, jonka hän luki jo puoleen väliin. Minulla oli ennestään kesken Umberto Econ Prahan kalmisto. Selasin sitä alusta siihen asti, jossa heitin kirjan jäähylle ja jatkoin lukemista niin, että olen nyt kirjan puolessa välissä. Tarina ajoittuu 1800-luvun loppupuoliskolle. Siellä agentit keräävät ja muokkaavat ja luovat kokonaan uutta aineistoa tarkoituksena yllyttää vihanpitoa kohdistumaan muun muassa vapaamuurareihin, jesuiittoihin, juutalaisiin ja kommunisteihin. Tiedustelupalvelut toimivat eri maissa, tekevät yhteistyötä ja harhauttavat samaan aikaan toisiaan, jakavat disinformaatiota ja likvidoivat vääriä henkilöitä, mieluummin niin kuin päästävät vääriä tietoja tiedotusvälineihin. Eli samalta näyttää kuin tänäkin päivänä. Oikea tieto on vain ja väistämättä suhteellista ja historia voi todistaa tai väittää sen olleen jopa täysin väärää. Tätä tapahtuu.
