Luin eilen loppuun Stefan Zweigin muistelmateoksen Die Welt von Gestern, Erinnerungen eines Europäers. Se on yksi Ville-Juhani Sutisen esseeteoksessa Vaivan arvoista esitellyistä kirjoista. Helmetin järjestelmästä lainaamani kirja on painettu 1944. Copyright by Bermann-Fischer Verlag A. B., Stockholm. Druck: Albert Bonniers Boktryckeri, Stockholm. Kirja on olemassa myös suomeksi, ilmestynyt Alf Krohnin kääntämänä Jyväskylässä, Gummeruksen painamana 1945, mutta se ei ollut lainattavissa. Korjauksessa. Mietin lukiessani juuri tätä lainaamaani saksankielistä kirjaeksemplaaria, oliko se ehkä käynyt myös Alf Krohnin käsissä, sillä kirjavanhus on ilminähden ollut kierrossa monissa käsissä ja tahriutunut ja kulunut matkalla. En muista mitä Sutinen kirjoitti tästä teoksesta, mutta näin sen vaivan arvoiseksi. Kysyin mielessäni eikö nationalistinen asenne ja ajattelutapa ole vanhentunutta ja maailmankansalaisuus sen sijaan nykyaikaa? Zweigin kirjassa huomioin, että kirjailija personoi ja typistää yhden henkilön kontolle koko maailmanpalon. No, niin uutisoidaan myös tänä päivänä, vanhaan malliin. En kannata Zweigin ehdotusta, että maailmankirjallisuus pitäisi kirjoittaa uusiksi ja karsia niistä rönsyt. Valitettavasti sitä tapahtuu jo nyt. Kunnioituksen puutetta. Hämmästyin Zweigin tekstissä myös, että kirjailija arvioi, että Etelä-Amerikassa on asiat paremmin kuin Euroopassa, sillä minusta Etelä-Amerikan alkuperäväestö on ollut eurooppalaisen riiston kohteena vuosisatoja. Tai ehkä ymmärsin tekstin vikaan. Eilen kävimme jälleen Munkkiniemen kirjastossa. Helenalla oli noudettavissa Leena Lehtolaisen Maria Kallio -sarjan dekkari Rivo satakieli. Hän teki eilen akvarelleja parvekkeella. Iltapäivällä huomasimme, että kylpyhuoneen peilikaapissa oli jokin tuoksuva pesuneste vuotanut pitkin ja kaappi meni siivoukseen. Piiloilevaa syyllistä ei havaittu vielä.
