Kaunis kesäpäivä

torstai 23. huhtikuuta 2026

Taavetissa

    










Kaksi astetta pakkasta aamulla Luumäen Taavetissa. Postauskuvana on kolmen kuvan kollaasi, Pentti Haanpään kirjan Kiinalaiset jutut hieno kansi, upea, musta museoauto huoltoasemalla ja suojatien vesilammikko heijastuksineen. Eilen aamulla kirjoitin Kynttilöitä. Kaksikymmentäneljä sivua on koossa. Vaatimaton saavutus, kun huomioi, että olen työstänyt tarinaa kolme viikkoa. Helena vaihtoi lakanat aamiaisen jälkeen ja pesi pyykin. Lähdimme vähän kahdeksan jälkeen aamulenkille. Aurinko paistoi lähtiessämme, mutta vetäytyi pian pilveen. Kolea tuuli kävi lännestä. Helenalla oli järjestelmäkamera mukana ja hän sai hyviä otoksia naakasta, joka tarkkaili meitä ja risteyksen liikennettä tasapainoillen katukilven päällä. Kevättaskuruohosta Helena sai myös hyvän kuvan ja muista pientareen kukista. Lounaaksi Helena paistoi makkaramunakkaan, jonka kanssa oli edelliseltä päivältä tähteeksi jääneet ranskalaiset ja salaattina Helenan tekemää punajuuri-piparjuurisalaattia. Eilen iltapäivällä luimme eteenpäin ääneen Charles Dickensin romaania Kolea talo. Helena luki illemmalla John Steinbeckin kirjaa Matka Charleyn kanssa, omasta kirjahyllystämme ja joka kirja on myös resuiseksi kulunut ja poistamme sen. Minä luin loppuun Pentti Haanpään Kiinalaiset jutut. Mukava historiallinen dokumentti Haanpään rempseään tyyliin yli seitsemänkymmenen vuoden takaa. Yritin saada selvää Pentti Haanpään pituudesta. Keinoäly heitti lukemaksi 151, mutta en niele sitä kertaväittämällä. Minun mielikuvassani Haanpää oli iso korsto.




















































keskiviikko 22. huhtikuuta 2026

Taavetissa

    










Aste lämmintä aamulla Luumäen Taavetissa. Päivän postauskuva on otettu eilen Saviniementien varrella olevan hylätyn rakennuksen pihapiiristä. Viime kesäkaudella kuvasimme samaa paikkaa ja nyt ensimmäisen kerran tällä kaudella. Rapistuvia, asumattomiksi jääneitä mökkejä on siellä täällä Taavetissa. Eilen aamu valkeni aurinkoisena ja lähdimme lenkille puoli kahdeksan aikoihin. Kuljimme pururataa Vallikujalle ja sitä alikulun kautta Savinimentielle. Helenalla oli järjestelmäkamera mukana ja siinä pitkä objektiivi. Otimme kuvia. Karkotimme kaksi teertä tai pyytä koivun latvasta. Palatessamme lenkiltä takaisin keskustaan huomasimme Patteritien rinteessä kukkivia kevättaskuruohoja. Kun tulimme kaupassa ja kirjastossa käytyämme Joukolantielle, näimme että samaa kasvia rehotti runsaana kukintona tien idän puolen ojaluiskassa, jota aurinko hellii puolesta päivästä alkaen iltaan asti. Eilen aamulla Helena piirsi, pelasi pasianssia ja ratkoi ristikoita. Minä muokkasin Kynttilöitä. Eilen iltapäivän aluksi luimme ääneen Charles Dickensin romaania Kolea talo. Helena otti lukuun Hannu Salaman Juhannustanssin omasta hyllystämme. Kirja on vanha ja nuhraantunut ja olemme poistamassa sen kokonaan. Minä luin Pentti Haanpään kirjaa Kiinalaiset jutut.




































































tiistai 21. huhtikuuta 2026

Taavetissa

    












Aste pakkasta aamulla Luumäen Taavetissa. Postauskuvana on yksityiskohta Luumäen pääkirjastossa olevasta, lahjoituksena saadusta lasimaalausteoksesta. Olemme aiemmin julkaisseet Kaunis kesäpäivä -blogissa kuvia tästä moniosaisesta teoksesta. Otin siitä eilen toisenkin kuvan, joka on postaustekstin alapuolella. Kirjaston yläkerrasta otin kuvan keskeneräisestä palapelistä, jonka taustana näkyy kirjaston sisätilaa ja julkisivun ikkunoista erottuva tienristeys. Menin muuten vaan yläkerrassa käymään ja näin sitten sattumalta Pentti Haanpään kirjan Kiinalaiset jutut, alaotsakkeena Muistikuvia, vuodelta 1954 ja lainasin sen. En muista, olenko lukenut sen ennen, mutta yhteen aikaan luimme Helenan kanssa molemmat Pentti Haanpään koottuja teoksia. Eilen aamupuolella muokkasin ja kirjoitin Kynttilöitä. Helena piirsi, ratkoi ristikoita ja pelasi pasianssia. Iltapäivällä luimme ääneen Charles Dickensin valloittavaa kirjaa Kolea talo. Otimme myös vähän aikaa aurinkoa parvekkeella. Televisiosta tuli lähetys Bostonin maratonista ja katsoimme sitä ennen kuin menimme saunaan. Alan harrastajille tämä juoksutapahtuma oli varmaan kiinnostava, mutta tavallisesta katsojasta se oli pelkästään sekava. Loppuillasta luin muutaman sivun Günter Grassin romaanista Der Butt ja aloitin Pentti Haanpään Kiinalaiset jutut. Helena luki loppuun Kalle Päätalon Iijoki-sarjan kymmenennen osan Liekkejä laulumailla. Seuraava osa on tulossa, kuljetettavana jostain päin maakuntaa.


































maanantai 20. huhtikuuta 2026

Taavetissa

    










Uusi viikko alkaa. Huhtikuu kääntyy loppupuolelle. Kolme astetta pakkasta aamulla Luumäen Taavetissa. Postauskuvana on meillä luvussa olevia kirjoja. Eilen, sunnuntaina teimme erillisen aamureippailun kuutostien pohjoispuolella olevaan metsään ja ulkoilualueelle. Kuljimme jonkin matkaa hiihtoladun reittiä, kävimme ison maakiven luona, jota kuvasimme monta kertaa viime kesäkautena, näimme lintuja lennossa ja yhden pyyn tai teeren nousevan siivilleen maasta ja kuulimme lintujen sirkutusta. Helenalla oli järjestelmäkamera mukana ja siinä pitkä objektiivi, mutta hän ei saanut lintuja etsimeensä. Palasimme kotiin kahville. Teimme kävelylenkin keskustaan ja poikkesimme kirjastoon ja kauppaostoksille. Helena ratkoi ristikoita aamupäivällä, katsoi sarjaa läppäriltä ja piirsi samalla. Minä luin ja muokkasin Kynttilöitä. Luimme iltapäivällä vajaat kaksi tuntia Charles Dickensin romaania Kolea talo. Vaikka pohjoisvirtaus piti säätilan kylmänä, etelänpuolen parvekkeellemme paistoi aurinko lämpimästi ja nautimme siitä pienen aikaa lukusession jälkeen. Palasin klaffipiirongin ääreen ja kirjoitin osittain tätä päivän postausta ja päiväkirjaa ja avasin vielä Kynttilöitä -tarinan. Illemmalla Helena teki luonnoksia ja luki Kalle Päätalon Iijoki-sarjan kymmenettä osaa Liekkejä laulumailla. Minä luin Günter Grassin romaania Der Butt. Olen sen puolivälissä.







































sunnuntai 19. huhtikuuta 2026

Taavetissa

    











Kaksi astetta pakkasta aamulla Luumäen Taavetissa. Postauskuvana on kollaasi kevään edistymisestä viime viikkoina. Maisemana näkyy kuutostien ja sen vierellä olevan maston huoltotien notko. Eilen päivä lämpeni nopeasti aamupakkasen jälkeen. Kävelimme aamulenkillä Kivimäkeen ja takaisin kirjastoon ja kaupalle. Helena piirsi aamupuolella, pelasi pasianssia ja katsoi sarjaa läppäriltä. Minä luin ja muokkasin Kynttilöitä. Iltapäivän aluksi luimme ääneen Charles Dickensin hienoa teosta Kolea talo. Juonet risteilevät ja kietoutuvat toisiinsa. Illemmalla Helena luki Kalle Päätalon Iijoki-sarjan kymmenettä osaa Liekkejä laulumailla. Minä avasin Kynttilät ja työstin sitä eteenpäin. Luin myöhemmin kymmenen sivua Günter Grassin romaania Der Butt. Katsoimme illan päätteeksi Aki Kaurismäen elokuvan Toivon tuolla puolen. Kiinnitimme huomiota Matti Onnismaahan, jolla on siinä vaivihkainen sivuosa, niin kuin Onnismaa näyttelee myös Kaurismäen elokuvissa Kauas pilvet karkaavat ja uusimmassa Kuolleet lehdet. Onnismaa eri ikäisenä.