Kaunis kesäpäivä

maanantai 11. toukokuuta 2026

Kolea talo

    











Kolea talo

Luin Kolea talo -romaanin nyt kolmannen kerran. Joka kerta olen ollut vaikuttunut ja ilahtunut tästä teoksesta, mutta ehkä ensimmäisellä lukukerralla hieman hämmensi teoksen hajanaisuus tai monitahoisuus, se että kirja sisältää lukuisia juonia ja jotka saavat alkunsa näennäisesti jostain sivusta ja että vie aikansa ennen kuin ne liittyvät osaksi itse pääjuonta.

Perintöoikeudenkäynti on teoksen vankkumattomana perusaiheena, vaikka oikeudenkäyntiä ei varsinaisesti kuvata, vaan enemmin siitä vain puhutaan ja sitä sivutaan. Henkilöt ovat romaanin kohteina, he, jotka ovat tavalla tai toisella osallisina ja joutuneet oikeudenkäynnin piiriin. Charles Dickens kuvaa lumoavan kokoelman henkilöitä ja tyyppejä ja seuraa heidän elämäänsä oikeusjutun varjossa ja rinnalla.

Silti koko tästä suuresta joukosta Richard on kuitenkin se henkilö, joka kiinnostaa ja kiehtoo minua eniten, sillä hän muistuttaa meitä nykyajan ihmisiä. Richard ei säästä ensin tarvittavaa rahasummaa sivuun ja osta sen jälkeen mitä ostaakaan, vaan hän tekee velkaa ja elää velaksi tulevaa perintöä vastaan. Hän laskee säästävänsä, kun ostaa jotain, vaikka tarpeetontakin, kunhan sen saa alennuksella. Hän laskee säästävänsä hintojen erotuksen summan ja siirtää sen kuvitteellisen tilikirjansa voittosarakkeeseen.

Näin ilmaisisin hänen ajatusmallinsa ja järkeilynsä lyhimmillään ja joka minusta muistuttaa hämmästyttävästi meidän aikakautemme logiikkaa kaikessa.

Kolea talo kirjan sympaattinen minäkertoja Esther Summerson ei käsitä Richardin ajattelutapaa. Hän antaa tästä asiasta paremman ja kattavamman selvityksen kuin minun versioni ja joka sisältyy kirjaan ja alkaa sivulta 127. Siitä vain lukemaan. Muutamin valaisevin esimerkein Esther tuo julki Richardin käsityksen ja käytännön asennoitumisen rahaan, sen käyttöön ja ylipäänsä taloudenpitoon.

Lisään lopuksi, että näen mielessäni, kuinka arvon kirjailija on kastanut sulkakynäänsä musteeseen ja raapustanut tekstiä paperille. Tosin en tiedä, milloin sulkakynien aika päättyi ja oli vihdoin saatavissa oikeita teräskärkisiä kyniä kirjoittamiseen.

 

Helena jatkaa:

Charles Dickensillä on mustekynä iloisesti heilunut ja mustetta roiskunut ylt ympäriinsä, kun on kirjoittanut Koleaa taloa. Kuvannut hyvin, kun nuori tyttö joutuu kirjoittamaan kirjeitä päivät pitkät äitinsä puolesta, kun on laaja kirjeenvaihto ja kuinka tyttö on aivan musteen tahrima.

Yleensä kuunnellessani kirjoja olen tehnyt isoäidin neliöitä, mutta nyt kävi niin, että aloin piirtää mustekynällä kaikenlaisia juttuja.

Tarina kertoo orpotyttö Estherin elämästä. Alussa vähän kafkamaista tunnelmaa, mutta elämään tulee myös iloa.

Kirjassa on oikeastaan rakkaustarinaa, jännitysromaania murhan tutkimista ja selvittelyä. Se on myös kai ensimmäinen tällainen oikeudenkäyntikuvaus.

Kirjassa on ylhäistä väkeä ja heidän elämänsä kuvausta, joskin myös tavallinen väki kohtaa heitä tarinan juonenkulussa.

Pitkään kestänyt lakijuttu, Jarndyce ja Jarndyce, on ollut käsittelyssä jo vuosikaudet ennen Kolea talo -teoksen alkua ja jatkuu koko kirjan ajan ja siinä on paljon väkeä hyörimässä sen tiimoilla ja jokainen yrittää saada osansa herkusta. On siis oikein huijareiden huijarit liikenteessä.

Ja miten hienosti ja herkullisesti Charles Dickens kuvaa ihmisiä, erilaisia persoonallisuuksia ja ajan henkeä. Kaiken päättää vielä onnellinen loppu.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti