Kaunis kesäpäivä

maanantai 2. marraskuuta 2026

Taavetissa

    









Viisi astetta aamulla Luumäen Taavetissa. Sateen edellä. Tällä päivämäärällä vuonna 2002 me aloimme käyttää Nettiä. Merkittävä askel. Tänään valikoimme postauskuvaksi viikonloppuna ottamani kuvan Helenan työpöydästä, kun hän alkoi sommitella ja koota hartiahuivia isoäidinneliöistä. Eilen teimme aamulenkin pururataa länteen, Vallikujalle, Saviniementielle, koukkaus Sähköasemalle ja paluu keskustaan ja kauppaan. Taivas oli pilvinen, kuu näkyi välillä ja maisema valottui vaihtelevasti. Pururadan laidalla oli puukepakko kuin käärme ja otin siitä kuvan. Pelargonia on nyt kellarissa talvehtimassa. Sen tilalle Helena osti värillisen kanervan parvekkeelle. Aamupäivän päätteeksi hän jatkoi isoäidinneliöiden yhdistämistä läppärin ääressä. Minä naputin muutaman rivin Basistiin, ja kopioin kuvia ja tiedostoja ulkoiselle kiintolevylle. Lounaana meillä oli pizzanpalat. Iltapäivä jatkui aamupuolen hengessä, Helena virkkasi paloja yhteen ja minä tapailin eteenpäin Basistia. Olen siinä sivulla kolme. Luin loppuun Kerttu-Kaarina Suosalmen kirjan: Ihana on Altyn-köl. Hyvää tekstiä. Pidin. Helena luki viimeiset runot Tyyne Saastamoisen kokoelmasta: Ruhtinaslintu. Illemmalla hän alkoi lukea Suosalmen novellikokoelmaa: Kenkää suurempi jalka. Illan lopuksi nautimme välipäivän jälkeen amerikkalaisesta jalkapallosta, kolmetuntisen ottelun: Detroit Lions vastaan Minnesota. Peli päättyi 19-15. 






















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti