Yksitoista astetta aamulla Luumäen
Taavetissa. Postauskuvana on karveita männyn rungolla. Haimme eilen aamulla
Nikinojan notkosta suppilovahveroita kahden päivän pizzaan. Helena jäi ottamaan
kuvia hiihtoladulle ja minä poimin sienet. Jatkoimme reittiä linkkimaston luo,
jossa oli vielä sen verran vihreitä koivun lehdeksiä, että niistä sai kerättyä
kauden viimeisen tuoreen saunavastan tarpeet. Kirjoitin eilen kaksi sivua
Näköala -tarinaa. Helena aloitti uuden villasukkaparin kutomisen. Hän katsoi
samalla läppäriltä sarjoja. Lounaaksi Helena alusti pizzataikinan, paistoi
sienet ja keräsi pizza-ainekset esille, viipaloi tomaatit, taputteli
taikinapohjan pellille, ketsuppia, kevyesti valkosipulia, sienet, kapriksia,
kuivattua nokkosta ja päällimmäiseksi juustoraastetta ja laittoi uuniin
paistumaan. Hyvää oli. Iltapäivällä Helena luki Jari Tervon kirjaa Koiperhonen.
Hän toivoo kirjan olevan mukana kilpailemassa Finlandia -palkinnosta. Minä luin
loppuun Ian McEwanin teoksen Mitä voimme tietää. Teksti oli hyvää, hyvin
kirjoitettu ja aikasiirtymät toimivat ja tarina kokonaisuudessaan hieno. Miinuspuolelle
meni minusta kuitenkin kirjan kuvitteellinen tulevaisuus. Sadan vuoden aikana
meren pinta on noussut, takana on useita rajallisia ydinsotia ja -iskuja. Ihmiskunnan
määrä on paikoin puolittunut. Satelliitit ovat pudonneet ilmakehään ja
tuhoutuneet. Silti on olevinaan puhelimia ja tietokoneita, yhteyksiä, tekoäly
käytössä ja sähköpolkupyöriä ja korkeakouluja ja niiden opiskelijoita. Ehkä
ymmärrän jotain vikaan. Eilen illalla ei ollut uusia tallenteita amerikkalaista
jalkapalloa. Katsoimme Aki Kaurismäen Yle Areenaan palanneen Kuolleet lehdet -elokuvan.

















































