Kaunis kesäpäivä

perjantai 19. joulukuuta 2025

Taavetissa

    










Neljä astetta aamulla Luumäen Taavetissa. Postauskuvana on näkymä Linnoituksen harjanteelta Patteritietä alas kohti Linnalantietä. Otimme kuvan eilen, kun kiersimme pururadan kautta kaupalle. Luin eilen loppuun Tipit -tarinan. Korjauksia kertyi siinä määrin, että en saanut vielä kunnollista lukukokemusta. Eli en päästä vielä tekstiä käsistäni. Helena on piirtänyt luonnoksia muun muassa kuusenhavuista, lukenut Minna Eväsojan kirjaa Rakkauden merkit ja katsonut jotain sarjaa läppäriltä. Iltapäivällä luimme kahden tunnin ajan ääneen Norman Mailerin romaania Porton haamu. Aiheena oli vuorossa maihinnousu Sikojen lahdella Kuubassa 1961. Lukija ja kuulija saavat miettiä kuinka paljon tarinassa on faktaa, todenperäistä ja mikä osa on fiktiota. Minäkertoja Harryn osana on levittää disinformaatiota radioteitse ja lehdistölle. Propaganda kuuluu sotatoimiin. Jos oikein muistan, joku viisas on väittänyt, että totuus on sodan ensimmäinen uhri. Hyvä pitää mielessä. Meillä on vielä neljäsosa Porton haamusta lukematta. Veikeää lukea tämän kirjan rinnalla Selma Lagerlöfin Gösta Berlingin tarua. Pidän siitä. Ajatukset siirtyvät myöhäiselle 1800-luvulle, jolloin kirjailija on kirjoittanut tätä tekstiä.








































torstai 18. joulukuuta 2025

Taavetissa

    










Syksyiseltä tuntuu ja näyttää. Vuodenkierto on siinä vaiheessa, että päivä on lyhimmillään ja hämärää on pitkään aamusta ja varhain iltapäivästä. Tänään kuudelta torstaiaamuna oli kaksi astetta lämmintä Luumäen Taavetissa. Postauskuvana on kirjoja parvekkeen lasipöydällä. Teimme eilen aamulenkin puolen kahdeksan aikaan. Katuvalot valoivat hämyä asvaltille, mutta pururadalla ei ollut valoja. Se hyvä puoli oli, että maa oli sula eikä tarvinnut laittaa piikkejä tossujen kantoihin. Aloin eilen aamulla lukea Tipit -tarinaa ja löysin lyöntivirheitä ja muita virheitä. Niitä on aina. Yhdeksän aikoihin lähdimme kirjastoon ja kauppaostoksille. Kuvasimme kännykällä variksen kirjaston edustalla. Palautimme kolme kirjalainaa ja Helenalla oli noudettavana kaksi saapunutta varausta, Hanna Weseliuksen romaani Pronominit ja Minna Eväsojan Rakkauden merkit. Helena on lukemassa kaikki kuusi Finlandia -palkinnolle ehdolla olleet romaanit ja hän on lukenut niistä nyt neljä. Weseliuksen Pronominit on viides. Helena otti kuitenkin Minna Eväsojan Rakkauden merkit ensimmäiseksi lukuun. Eilen iltapäivän aluksi luimme kahden tunnin ajan ääneen Norman Mailerin romaania Porton haamu. Kirja alkaa hajota käsiin. Porton haamu on ollut alun perin Sammonlahden kirjaston kirjoja ja se on muovitettu hyvin, mutta kirjan selkämys on irronnut ja seilaa etu- ja takakannen väliä. Kirjatkin kuluvat.
























keskiviikko 17. joulukuuta 2025

Taavetissa

    










Kolme astetta aamulla Luumäen Taavetissa. Postauskuvana on eilen aamupäivällä otettu kuva pururadalta. Lumesta ei ole enää tietoakaan. Onko tänä vuonna vuorossa vihreä joulu. Naapuri puhui vihreästä joulusta positiivisempana ilmauksena kuin musta joulu. Samaa mieltä. Eilen aamulla sain muokattua Tipit -tarinan toisen kerran läpi. Sivuja on yhdeksänkymmentäseitsemän. Helena siivosi eilen aamulla, ratkoi sanaristikkoja, pelasi pasianssia ja katsoi sarjaa läppäriltä. Lähdimme kymmenen aikaan pururadan kautta kaupalle. Torilla oli myynnissä savustettuja muikkuja ja otimme niitä paketin. Eilen iltapäivällä luimme aluksi kahden tunnin ajan ääneen Norman Mailerin romaania Porton haamu. Helena kutoi kuunnellessaan. Hän luki myöhemmin Monika Fagerholmin kirjaa Eristystila / Kapinoivia naisia. Minä luin Selma Lagerlöfin teosta Gösta Berlingin taru. Iltamyöhällä katsoimme Aki Kaurismäen elokuvan Mies vailla menneisyyttä, tällä kertaa Helenan toivomuksesta. Hän halusi nähdä ja kuulla Annikki Tähden esiintyvän. 










































tiistai 16. joulukuuta 2025

Taavetissa

    










Kolme astetta lämmintä aamulla Luumäen Taavetissa. Vähät lumet sulavat tai ovat jo sulaneet. Postauskuvassa on vanha tykki, kanuuna Kanuuna-ravintolan edessä Linnalantien laidalla. Tykki on museotavaraa menneestä maailmasta, tuttu näky keskellä Taavettia. Eilen aamupäivällä kanuunan päällä oli lunta koristeena ja maisema oli utuinen pakkasen lauhduttua, kun otimme kuvan. Aiemmin eilen aamulla teimme lyhyen korttelikierroksen ja otimme muutamia hämäräkuvia. Aamupäivän aikana muokkasin Tipit -tarinaa, joka on nyt sivulla 84. Helena leipoi ja paistoi pipareita iltapäivällä, kun luimme ääneen Norman Mailerin romaania Porton haamu. Helena luki illemmalla Monika Fagerholmin romaania Eristystila / Kapinoivia naisia. Minä luin vajaat sata sivua Selma Lagerlöfin kirjaa Gösta Berlingin taru. Illan päätteeksi katsoimme Aki Kaurismäen elokuvan Kauas pilvet karkaavat. Elokuva alkaa hienosti, pianisti soittamassa ja laulamassa tuttua kappaletta. Vanhoja, hyviä elokuvia voi katsoa aina uudestaan ja samoin palaa mielellään samoihin, jo luettuihin kirjoihin, kun kaipaa jotain varmaa, josta pitää.










































maanantai 15. joulukuuta 2025

Taavetissa

    










Aste pakkasta aamulla Luumäen Taavetissa. Illan ja yön aikana on satanut kerroksen uutta lunta. Eilen päivällä aurinko paistoi matalalta puitten latvojen yli, mutta illemmalla pilvistyi, sää lämpeni ja alkoi sataa lunta. Postauskuvana on rommileivoksen puolikas, jonka nautimme päiväkahvilla. Eilen, sunnuntaiaamuna emme tehneet aamulenkkiä. Helena keitti ison kattilallisen perunoita imellettyä perunalaatikkoa varten. Minä kirjoitin ja muokkasin Tipit -tarinaa kymmenen sivua eteenpäin. Menimme kaupalle taas kirjaston kautta. Uusi Suomen luonto -lehti oli ilmestynyt ja Helena selasi sen. Minä lainasin kaksi kirjaa, klassikkohyllystä Selma Lagerlöfin teoksen Gösta Berlingin taru, vuoden 1912 painos ja novellihyllystä Margaret Atwoodin novellikokoelman Poikkeustila. Varauduin siihen, että lukisin loppuun Samantha Harveyn teoksen Kiertoradalla ja niin tapahtui. Hyvä kirja. Pidin. Eilen iltapäivällä, kun luimme ääneen Norman Mailerin romaania Porton haamu, Helena jakoi perunalaatikon kahteen vuokaan ja laittoi uuniin paistumaan. Kun kypsät laatikot oli saatu uunista, veimme ne parvekkeelle jäähtymään. Joulun laatikkoruuat ovat nyt valmiina. Helena teki eilen taloustöitä, katsoi välillä jotain sarjaa läppäriltä, ratkoi ristikoita ja pelasi pasianssia. Hän luki Sienilehteä ja Monika Fagerholmin Finlandia-palkinnon saanutta romaania Eristystila / Kapinoivia naisia. Myöhemmin illalla seurasimme amerikkalaista jalkapalloa tai jalkapalloa, niin kuin amerikkalaiset itse sanovat ja niin kuin kirjoitetaan esimerkiksi Mailerin Porton haamussa.


























sunnuntai 14. joulukuuta 2025

Taavetissa

    













Vietämme tänään kolmatta adventtisunnuntaita. Yhdeksän astetta pakkasta aamulla ja maassa on kerros valkoista lunta. Postauskuvana on Helenan jouluinen väriluonnos, tonttu kuusen oksalla. Teimme eilen varhain aamulenkin pikkupakkasessa. Kuunsirppi näkyi ja Jupiter. Sarastus punersi itäistä taivaanrantaa. Muokkasin eilen aamupäivällä Tipit -tarinaa. Olen siinä sivulla viisikymmentäkolme. Menimme kirjaston kautta kaupalle ja selasimme Maaseudun tulevaisuus -lehden perjantain numeroa. Hienoa, että on vielä yksi perinteinen sanomalehti, oikeaa kokoa myöten. Lehden pääkirjoituksessa kommentoitiin Donald Trumpin lausuntoja Euroopasta ja myönnettiin, että Euroopan talous on laskusuunnassa. Huolestuttavaa. Tuntuu, että taloudenpito ei ole toiminut moniin vuosiin eikä ole ollut ykkösasiana, vaikka sen luulisi olevan päättäjien mielessä ensimmäisenä. Kaupassa kassa huomasi, että ostoskoriimme oli harhautunut vanhaksi jäänyt suuvesipullo ja hän kävi vaihtamassa sen toiseen. Kiitoksia. Eilen, lauantai-iltapäivän aluksi luimme ääneen Norman Mailerin Porton haamua. Harry saa salaisen tehtävän hankkiutua nuoren naisen seuralaiseksi, lentoemännän, jonka tiedetään olevan sekä presidenttiehdokkaan että mafiapomon rakastajatar. Mieluinen ja ei-mieluinen komennus. Helena piirsi tänään luonnoksia ja kutoi, kun hän kuunteli Porton haamua. Illemmalla hän luki Jarkko Volasen kirjaa Vainovalkeat. Minä luin Samantha Harveyn erikoista ja hienoa teosta Kiertoradalla. Löysin sen Parnasson numerosta viisi, jossa kirjasta on arvostelu. Illalla nautimme jääkiekosta, kun Anaheim Ducks ja New Jersey Devils ottelivat. Peli päättyi 1-4.