Tänään aatonaaton
aamuna on kymmenen astetta pakkasta Luumäen Taavetissa. Postauskuvana on
kunnantalo eilen aamupäivällä ja kuvasta näkyy, että maassa on ohut sipaisu kevyttä
puuterilunta, jota tuuli luutii ojiin. Teimme eilen päivän ulkolenkin
kauppareissun yhteydessä. Aloitimme kirjastosta, joka on jatkossa kiinni joulun
ajan, neljä päivää. Jatkoimme Linnalantietä kunnantalon kohdalle, jossa
käännyimme ja palasimme kaupalle. Paistoimme eilen kinkun, joten jouluruuat
ovat nyt valmiina. Tänä vuonna meillä on ollut erilaista jouluvalmistelua kuin
vuosi sitten, jolloin elimme muuttopuuhien keskellä. Luimme eilen iltapäivällä
ääneen Norman Mailerin romaania Porton haamu ja kinkku kypsyi uunissa samaan
aikaan. Kirjan fiktiossa pääsimme mukaan yölliselle venematkalle golfvirralle
ja Kuuban viidakoihin ja takaisin. Salainen operaatio yön pimeydessä. Mieleeni
tuli Ernest Hemingwayn postuumi romaani Saaret ja virta. Helena piirsi
luonnoslehtiöönsä kuunnellessaan. Helenan oma luku-urakka, jonka hän otti
alkusyksystä, lukea kaikki kuusi syksyn kirjallisuuden Finlandia-palkinnon ehdokasta,
on viimein päättynyt ja eniten Helenaa miellytti Marjo Niemen Pienen budjetin
sotaelokuva. Minä luin myös sen ja taisin sanoa Helenalle, että veikkaan sinun
pitävän tästä eniten. Näin oli. Eilen Helena luki osan aikaa Tipit -tarinaa ja
sen ohella ja unilukemisena oikeaa kirjaa, Heinrich Böllin romaania Biljardia
puoli kymmeneltä. Kinkku tuli kypsäksi ja pääsimme illalla maistamaan sitä
telkun ääressä, kun katsoimme vaihteeksi Aki Kaurismäen elokuvan Kuolleet
lehdet.






Ei kommentteja:
Lähetä kommentti