Kaunis kesäpäivä

perjantai 6. marraskuuta 2026

Taavetissa

    










Tänään on Ruotsalaisuuden päivä ja Kustaa Aadolfin päivä. Kaksi astetta pakkasta aamulla Luumäen Taavetissa. Kuunsirppi näkyy ja tähtien kirjo. Postauskuva on otettu eilen aamuvarhaisella hakkuuaukealla. Kuva punertavasta aamuruskosta on otettu muutama päivä sitten. Roope vahtimassa kirjoja klaffipiirongin päällä on eilinen otos. Tiistaina aloimme ääneenlukukauden lukemalla Dostojevskin romaania, Rikos ja rangaistus. Keskiviikkona Helena luki loppuun Kerttu-Kaarina Suosalmen romaanin, Ihana on Altyn-köl. Samana päivänä illalla aloin lukea Marguerite Youngin paksua teosta, Miss MacIntosh, My Darling. Eilen Helena luki ensimmäiset sivut Miss MacIntoshia. Luemme vuorotellen. Luen tätä isossa maailmassa kulttikirjana pidettyä teosta kolmatta kertaa. Ensimmäisen kerran luin sen syksyllä 2024, kaksi vuotta sitten ja toisen kerran kesällä viime vuonna. Helena tutustuu Miss MacIntoshiin ensimmäistä kertaa. Kirjoitin eilen kolme sivua Basistia. Yksitoista sivua koossa. Helena piirsi eilen aamupuolella uusinta ideaansa, virkkasi isoäidinneliöitä ja katsoi sarjoja läppäriltä. Hän vaihtoi sukankutimeen, kun luin iltapäivällä ääneen Rikos ja rangaistus -romaania. Eilen oli aurinkoinen ja lämmin päivä. Helena laittoi lakanat pesuun ja minä vein ne ulos narulle kuivumaan. Illalla katsoimme Aki Kaurismäen elokuvan, Mies vailla menneisyyttä.










2 kommenttia:

  1. Roope taitaa olla kateellinen silmälaseillesi? Ruotsalaisuuden päivä, tarkoittanee suomenruotsalaisia. Täällä vietetään ruotsinsuomalaisten päivää helmikuussa. Pakkaset ovat löytäneet meillekin, puoli miinusastetta nyt kun kello on 22.15.

    VastaaPoista
  2. Kiitos eilisestä kommentista. Silmälasit toimivat. Lukeminen ja kirjoittaminen vaativat sitä. Nyt aamulla länsituuli lämmittää. Hyvää viikonloppua Ruotsinmaalle.

    VastaaPoista