Terveisiä Taavetista

    

Tuuli käy tuimana lännestä. Lainasin pari päivää sitten sinisen kirjan, Arto Mellerin Pääkallolipun alla, joka on Martti Anhavan toimittama kokoomateos Mellerin proosatuotannosta. Luin siitä eilen katkelmia sieltä täältä ja nuoren runoilijan ensimmäisen kertomuksen, mutta en tuntenut mielenkiintoa uppoutua syvemmin näihin teksteihin. Helena siirtyi lukemaan Kalle Päätalon Höylin miehen syksyä, jonka luin viime vuoden puolella, toisen kerran enkä pitänyt. Stephen Kingin Mustan tornin Joutomaassa Oi -mäyriäinen rientää Jaken avuksi, kun poika on pahoissa vaikeuksissa ja Roland saapuu perässä paikalle ja listii revolverillaan kaikki konnat. Ludin kaupungin tietokoneet heräävät ja ohjelmoivat pommin laukeamaan muutaman minuutin päästä. Elävä hybridi, mikä lie, Blaine -juna odottaa valmiina lähtöön, jos Rolandin ka-tet ehtii masiinan kyytiin. Ensimmäiseksi pitää arvata tunnussana, jotta laiturin portti aukeaa. Meillä on tänään edessä viimeiset viisikymmentä sivua tästä kolmannesta osasta. Sen alla olohuoneen sohvapöydällä odottaa viides osa, Callan sudet.

 

Terveisiä Taavetista

   

Luumäen Taavetissa luonto varistaa pohjattomasta varastostaan uutta lunta eilisen loskan päälle. Luin eilen illalla loppuun Sirpa Kähkösen kirjan Vihreä sali. Yhdeksästoista kirja tämän vuoden listaan. Hyvä kirja. Helena luki sen jo viime vuoden puolella ja suositti sitä. Finlandia-ainesta. Kieli, kuvaus ja henkilöhahmot olivat eläviä ja nautittavia. Helenalla oli eilen illalla luvussa Kalle Päätalon Mustan lumen talvi, jonka hän sai loppuun. Kirja oli ilmestyessään ajankohtaiskuvaa pohjoisesta, mutta nyt historiaa. Kun minusta ei saanut puheseuraa, Helena tapaili lisäksi unilukemisiksi Pentti Saarikosken Hämärän tansseja, hyvästijättöä runoudelle. Näissä Kähkösen ja Saarikosken kirjoissa on molemmissa surullinen tunnelma ja pohjaväritys. Aiemmin iltapäivällä vietimme kaksituntisen Stephen Kingin seurassa Mustan tornin Joutomaassa. Ludin kaupungissa on rautatieasemalla eli kehdossa Blaine -juna, ääntä nopeampi yksiraiteinen, joka on tappavan vaarallinen ja kannattaa jättää rauhaan. Roland ja Oi -mäyriäinen seuraavat kaapatun Jaken jälkiä ja verijälkiä viemärikerrosten kautta kaupungin aliseen tilaan, loppuunpalaneiden, sirisevien loisteputkien valaisemille himmeneville käytäville ja pommisuojiin. Näin Kuopiosta Tjörnin saaren kautta toiseen maailmaan. Nojatuolimatkat taittuvat kuin siivillä.

 

Terveisiä Taavetista

 

Nollakeli. Suojasää. Mutta tuulta on reippaasti. Vielä maininta Kalle Päätalon Ennen ruskaa -teoksesta. Helena piti erikoisesti sen lopusta. Minä taas koin sen kovin ilmeisenä ja yllätyksettömänä. Niin eri tavalla ihmiset lukevat ja ymmärtävät tekstin. Aloitin Sirpa Kähkösen uusimman kirjan Vihreä sali. Siinä on selkeästi henkilönnimi, joka on äänessä, ensin nuori nainen ja seuraavaksi nuori mies. Hain kuitenkin tekstistä jotain harhautusta ja luin ensin, että tämä mieskertoja oli nurinkurisesti sama nainen kuin alussa ja kyse oli aiemmasta ajasta. Miksi näin? Kahdesta viitteestä: Koska mies pyysi työnantajaltaan voisarvien reseptiä ja kun tämä halusi ommella ystävänsä villapaidan kauluksen napin. Kun olin lukenut kirjaa viisikymmentä sivua, totesin, että kyllä tässä mieskertoja on mies, tällä on vain tällaisia harrastuksia ja totesin, että ajankohta on koko ajan sama. Tämän alun kompastelun jälkeen tarina ja kerronta tuntuvat varsin hyviltä ja mielenkiintoisilta. Helenalla on luvussa Päätalon Mustan lumen talvi, jossa pohjoisesta lähtee väkeä Ruotsiin. Kun pysähtyy miettimään tätä, Suomi menetti väkeään naapurivaltiolle. Eikö se ole menetys? Olisivatko valtiovalta ja poliitikot voineet vaikuttaa asiaan päätöksillään? Stephen Kingin Mustan tornin kolmannessa osassa, Joutomaassa, oli jännittävä sillanraunion ylitys ja sen jälkeen kuppatautinen roisto kaappasi Jaken. Muistin tämän edelliseltä lukukerralta. Arvioin, että meillä on jäljellä kolmen lukupäivän sessiot tätä kirjaa. Lainasin eilen valmiiksi, en seuraavaa, neljättä osaa, vaan hyppäsin sen yli ja otin Callan sudet odottamaan.

Terveisiä Taavetista

    

Salpausselän harjulla Luumäen Taavetissa sataa lunta ja räntää. Puut saavat jälleen lumisen katteen. Luin eilen loppuun Kalle Päätalon Ennen ruskaa. Seitsemästoista tänä vuonna lukemani kirja. Kahdeksastoista oli Pentti Saarikosken Hämärän tanssit. Tarkoitus ei ole urakoida nimikkeitä, mutta merkitsen ylös kaikki lukemani kirjat ja tuntuu järkevältä numeroida ne samalla. Päätalon Ennen ruskaa vaikutti pelkältä tapailulta tai kokeilulta. Kirjailijan työvoitto, kun oli päättänyt rustata tällaisen kirjan. Saarikoskesta olen pitänyt aina. Yhteen aikaan minulle ei ollut olemassa muita suomalaisia nykyrunoilijoita kuin Pentti Saarikoski. Helena luki loppuun Viimeisen savotan ja siirtyi Mustan lumen talveen. Kingin Mustan tornin Joutomaassa Rolandin ka-tet lähestyy Ludin kaupunkia, josta kantautuu ajoittain pahaenteistä rummutusta. Roland päätti, että on aika asettaa leirivartio yöksi. Heidän ei olisi pakko mennä Ludiin, mutta se on Säteen linjalla ja yleensä on viisainta pysyä sillä linjalla ja edetä suorinta reittiä. Ka voi pakottaa takaisin reitille, jos yrittää kiertää ja välttää edessäolevaa.

Terveisiä Taavetista

    

Hyvää ystävänpäivää. Nollassa. Tuuli käy lounaasta. Ääneen lukemassamme Stephen Kingin Musta torni -sarjassa, sen kolmannessa osassa Joutomaa, revolverimies Rolandin ka-tet saa lisää kaksi jäsentä. Edellisessä osassa Kolme korttia pakasta Roland veti omaan maailmaansa ensin Eddien, narkkarin ja sen jälkeen skitsofreenisen mustan, raajarikkoisen naisen, josta muokkautui Susannah. Kolme revolverimiestä, jolle Rolandin arvonimelle Susannah virnuilee. Joutomaassa King kertoo sadalla sivulla Jaken, pojan vetämisen ja kun Jake on saatu vaarallisten tilanteiden ja yhteisten ponnistelujen avulla hengissä Rolandin maailmaan, poika ystävystyy mäyriäisen kanssa, joka on jonkinmoinen puolikesy koiramainen otus ja matkii puhetta. Mäyriäinen saa nimen Oi. Ka-tetissa on tässä vaiheessa viisi jäsentä, jotka ovat matkalla Tornille. Ka tarkoittaa minun tulkintani mukaan lähinnä kohtaloa ja ka-tet voisi olla asialleen omistautunut ryhmä. Toissapäivänä ja eilen luimme sata sivua tätä mielikuvituksellista seikkailua. Helena luki lisäksi loppuun Kalle Päätalon Koillismaa -sarjan teoksen Myrskyn jälkeen ja aloitti Viimeisen savotan. Minä olen loppupuolella kirjaa Ennen ruskaa. Jotkut lukevat Päätaloa.

Terveisiä Taavetista

    

Tässä kuussa penkkiurheilijoita hemmotellaan, kun televisio on täynnä lähetyksiä Pekingistä ja etenkin, kun suomalaiset urheilijat menestyvät, yltävät mitalisijoille ja voittoon asti. Hienoja suorituksia. Myös poikkeuksellisen luminen ja parhaillaan leuto talvi jatkuu upeana. Kaksi ja puoli astetta pakkasta, sataa lunta ja sää muuttuu ennusteen mukaan myräkäksi. Kun kävimme viimeksi kirjastossa Helena lainasi myös Pentti Saarikosken viimeiseksi jääneen runokokoelman Hämärän tanssit. Meillä ei ole sitä omassa hyllyssä, mutta on Tiarnia -sarjan Tanssilattia vuorella ja Tanssiinkutsu ja paksumpi varhaisempien runojen koostekirja Tähänastiset runot. Runot ovat välipaloja pitempien tekstien väleissä. Luemme molemmat Kalle Päätaloa, Helena Myrskyn jälkeen kirjaa ja minä luin eilen kolmasosan teoksesta Ennen ruskaa. Siinä on tapahtumapaikkana alussa Helsinki, mutta seuraavaksi päähenkilö on kääntämässä auton keulan kairan maille, kotiseuduille. Keskeytys: Lähdimme aamulenkille, Linnalantietä Taavetin keskustan läpi, liikenneympyrästä kuutostien alikulun kautta Saviniementielle ja sitä myöten voimalaitoksen ohi ja seuraavasta alikulusta ylös Patteritielle ja Joukolantietä kotiin. Neljän kilometrin lenkki, voi olla pitempikin. Lunta satoi koko ajan hiljaa. Lumipenkkoja kirjavoivat jäniksenjäljet peittyivät uuden lumikerroksen alle. Hyvää ja reipasta huomenta.

Terveisiä Taavetista

    

Yli puolikkaaksi kasvanut, kellertävä kuu näkyi herätessämme makuuhuoneen ikkunasta puittenlatvojen yllä. Kaksitoista astetta pakkasta. Luin eilen loppuun Nicholas Evansin kirjan Hevoskuiskaaja. Kuudestoista lukemani kirja tänä vuonna. Kritisoin sen verran, että lukukokemus jätti läätevän olon. Hevososuudet olivat kirjan varsinainen paras anti ja tarina itsessään oli periaatteessa hyvä, mutta siinä oli arvattavaa, teennäistä draamaa, joka päättyi oletettuun, teennäisen dramaattiseen loppuun. Tänään on kiire tarttua Kalle Päätalon Ennen ruskaa -teokseen ja pyyhkiä liika siirappi pois. Helena ei ole puhunut kirjasta, koska kerroin, että aion lukea sen seuraavaksi, mutta oletan, että Kallen teksti toimii tähän hätään. Helenalla on luvussa Kalle Päätalon Koillismaa -sarjan kirja Myrskyn jälkeen. Stephen King on venyttänyt ja vanuttanut Mustan tornin Joutomaassa Jaken odotettua siirttymistä Rolandin maailmaan noin sadan sivun ajan. Hidasta, rauhallista kerrontaa. Muistan viiden vuoden takaisesta lukukerrasta, että siirroshetki on lähellä. Edelleen kirjassa ei ole ollut vielä sitä kohtausta, jonka sijoitin muistoissani Joutomaan alkuun, mutta oletan, että se tulee vastaan tämän iltapäivän lukusessiossa. Aikamoista veikkaamista.