Terveisiä Taavetista

    

Kävelimme eilen puolenpäivän jälkeen Savitaipaleen suuntaan Raitalantien kohdalla olevalle puronnotkolle. Vähävetinen puro virtaa siellä mustana valkoisten lumipenkkojen välissä. Kevään henki elää siinä. Luin eilen Roto -käsikirjoitustani sata sivua, iltapäivään kello neljään asti. Tarkoitus oli lukea se kokonaan, mutta tyydyin selaamaan sen lopun. Teksti on yhä kesken. Siinä on paljon paranneltavaa, joten otan nykyisestä uuden kopion ja alan tehdä siihen muutoksia ja parannuksia. Luin loppuun Leena Krohnin kirjan Mehiläispaviljonki. Mieleeni tuli Don DeLillo ja etenkin Valkoinen kohina. Koin ja löysin Krohnin kirjasta samaa tunnelmaa. Krohnin teksti on älykästä ja viisasta. Tekstistä kuulee, että siellä takana on ajatteleva ihminen, joka ei kaihda viiltäviäkään päätelmiä ja analyysejä. Helena luki Kalle Päätalon kirjan Sateenkaari pakenee. Hänestä se oli ookoo. Palautamme tänään kaksi Kallen kirjaa Luumäen Pääkirjastoon. Saa nähdä löytyykö sieltä jotain sopivaa luettavaa tähän hetkeen ja mielentilaan? Helena saattaa tarttua seuraavaksi Krohnin Mehiläispaviljonkiin, jonka hän on lukenut ennen muutama vuosi sitten. Minua houkuttaa Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä. Siitä on vuosi, kun luin sen viimeksi, viimeisen osan viimeiset sivut, mutta mitä se haittaa.

 

Terveisiä Taavetista

    

Kuusi astetta pakkasta. Pilvessä, mutta ei sada lunta. Kinokset ja nietokset saartavat Luumäen Taavettia. Traktorit ovat ajaneet jo monena päivänä lumivalleja pois joutomaalle. Rivitalojen katoilla näkyy lumenpudottajia. Jääkiekkokansa jännittää, sillä kohta alkaa olympialaisten kultaottelu, jossa naapurin pojat ovat vastakkain. Viimeisen kahden viikon ajan olen työstänyt novellia kirjoituskilpailuun. En kerro siitä Kaunis kesäpäivä -blogissa, jotta en joudu diskatuksi, vain sen, että lähetin tekstin eilen ja toivotin mielessäni hyvää matkaa. Aion ottaa seuraavaksi esiin Roto -käsikirjoituksen ja lukea sen läpi. Arviointina. Olen lukenut puoliväliin Leena Krohnin kirjan Mehiläispaviljonki. Hieno kirja. Helena luki loppuun Kalle Päätalon Höylin miehen syksyn ja aloitti Sateenkaari pakenee -romaanin. Hän miettii, mitä sen jälkeen? Olemme lukeneet molemmat välillä Bob Dylanin tutumpia sanoituksia ja kuuntelimme kappaleita korvalapuilla iltamyöhällä.

Terveisiä Taavetista

    

Hyvää lauantaita ja luistoa talvilomalaisille, myös Pekingiin. Eilen luimme loppuun Stephen Kingin Mustan tornin kolmannen osan Joutomaa. Se päättyi jälkisanoihin, joissa kirjailija pahoitteli sitä, että joutui jättämään kirjan sikäli kesken, että Rolandin ka-tet jää oman onnensa nojaan Blaine -junaan, joka on ohjelmoitunut tuhoamaan itsensä ja matkustajansa. Onneksi Blaine on myös addikti, arvoitusten suhteen ja Roland käy kauppaa sen kanssa omiensa hengestä ja johon tilanteeseen kirja päättyy. King ei tiennyt jatkosta ja hän tunnusti Joutomaan ”kirjoittaneen itse itsensä”. Joutomaa on kahdeskymmenes tänä vuonna lukemani kirja ja neljäs ääneen. Avasin viidennen osan, Callan sudet ja totesin, että sen alussa ei ole hurjan junaseikkailun loppudraamaa ja joka tarkoittaa, että joudumme tarttumaan sittenkin neljänteen osaan, ”muistelukseen”, Velhoon ja lukemaan sitä valikoiden. Sitäpä ei ole Luumäellä, joten varasin sen heilistä ja joudumme odottamaan kirjaa ensi tiistaihin. Kolmen päivän muutos rutiineihin eli kolme vuorokautta vailla ääneenlukusessioita. Bob Dylanin lyriikkakirjasta poimin niitä kappaleita, jotka muistan ja jotka soivat päässäni ja luin muun muassa säkeet, Blowing in the Wind, Hard Rain, Song to Woodie, Hattie Carrol ja aloin lukea lisäksi Leena Krohnin kirjaa Mehiläispaviljonki. Hyvää ja nautittavaa proosaa. Älykästä ja huolellista. Olen lukenut aiemmin seitsemän teosta Leena Krohnilta, mukaan lukien uusimman esseekirjan Mitä en koskaan oppinut, mutta en ennen tätä. Helena on lukemassa viimeisiä sivuja Kalle Päätalon Höylin miehen syksystä.

Terveisiä Taavetista

    

Tuuli käy tuimana lännestä. Lainasin pari päivää sitten sinisen kirjan, Arto Mellerin Pääkallolipun alla, joka on Martti Anhavan toimittama kokoomateos Mellerin proosatuotannosta. Luin siitä eilen katkelmia sieltä täältä ja nuoren runoilijan ensimmäisen kertomuksen, mutta en tuntenut mielenkiintoa uppoutua syvemmin näihin teksteihin. Helena siirtyi lukemaan Kalle Päätalon Höylin miehen syksyä, jonka luin viime vuoden puolella, toisen kerran enkä pitänyt. Stephen Kingin Mustan tornin Joutomaassa Oi -mäyriäinen rientää Jaken avuksi, kun poika on pahoissa vaikeuksissa ja Roland saapuu perässä paikalle ja listii revolverillaan kaikki konnat. Ludin kaupungin tietokoneet heräävät ja ohjelmoivat pommin laukeamaan muutaman minuutin päästä. Elävä hybridi, mikä lie, Blaine -juna odottaa valmiina lähtöön, jos Rolandin ka-tet ehtii masiinan kyytiin. Ensimmäiseksi pitää arvata tunnussana, jotta laiturin portti aukeaa. Meillä on tänään edessä viimeiset viisikymmentä sivua tästä kolmannesta osasta. Sen alla olohuoneen sohvapöydällä odottaa viides osa, Callan sudet.

 

Terveisiä Taavetista

   

Luumäen Taavetissa luonto varistaa pohjattomasta varastostaan uutta lunta eilisen loskan päälle. Luin eilen illalla loppuun Sirpa Kähkösen kirjan Vihreä sali. Yhdeksästoista kirja tämän vuoden listaan. Hyvä kirja. Helena luki sen jo viime vuoden puolella ja suositti sitä. Finlandia-ainesta. Kieli, kuvaus ja henkilöhahmot olivat eläviä ja nautittavia. Helenalla oli eilen illalla luvussa Kalle Päätalon Mustan lumen talvi, jonka hän sai loppuun. Kirja oli ilmestyessään ajankohtaiskuvaa pohjoisesta, mutta nyt historiaa. Kun minusta ei saanut puheseuraa, Helena tapaili lisäksi unilukemisiksi Pentti Saarikosken Hämärän tansseja, hyvästijättöä runoudelle. Näissä Kähkösen ja Saarikosken kirjoissa on molemmissa surullinen tunnelma ja pohjaväritys. Aiemmin iltapäivällä vietimme kaksituntisen Stephen Kingin seurassa Mustan tornin Joutomaassa. Ludin kaupungissa on rautatieasemalla eli kehdossa Blaine -juna, ääntä nopeampi yksiraiteinen, joka on tappavan vaarallinen ja kannattaa jättää rauhaan. Roland ja Oi -mäyriäinen seuraavat kaapatun Jaken jälkiä ja verijälkiä viemärikerrosten kautta kaupungin aliseen tilaan, loppuunpalaneiden, sirisevien loisteputkien valaisemille himmeneville käytäville ja pommisuojiin. Näin Kuopiosta Tjörnin saaren kautta toiseen maailmaan. Nojatuolimatkat taittuvat kuin siivillä.

 

Terveisiä Taavetista

 

Nollakeli. Suojasää. Mutta tuulta on reippaasti. Vielä maininta Kalle Päätalon Ennen ruskaa -teoksesta. Helena piti erikoisesti sen lopusta. Minä taas koin sen kovin ilmeisenä ja yllätyksettömänä. Niin eri tavalla ihmiset lukevat ja ymmärtävät tekstin. Aloitin Sirpa Kähkösen uusimman kirjan Vihreä sali. Siinä on selkeästi henkilönnimi, joka on äänessä, ensin nuori nainen ja seuraavaksi nuori mies. Hain kuitenkin tekstistä jotain harhautusta ja luin ensin, että tämä mieskertoja oli nurinkurisesti sama nainen kuin alussa ja kyse oli aiemmasta ajasta. Miksi näin? Kahdesta viitteestä: Koska mies pyysi työnantajaltaan voisarvien reseptiä ja kun tämä halusi ommella ystävänsä villapaidan kauluksen napin. Kun olin lukenut kirjaa viisikymmentä sivua, totesin, että kyllä tässä mieskertoja on mies, tällä on vain tällaisia harrastuksia ja totesin, että ajankohta on koko ajan sama. Tämän alun kompastelun jälkeen tarina ja kerronta tuntuvat varsin hyviltä ja mielenkiintoisilta. Helenalla on luvussa Päätalon Mustan lumen talvi, jossa pohjoisesta lähtee väkeä Ruotsiin. Kun pysähtyy miettimään tätä, Suomi menetti väkeään naapurivaltiolle. Eikö se ole menetys? Olisivatko valtiovalta ja poliitikot voineet vaikuttaa asiaan päätöksillään? Stephen Kingin Mustan tornin kolmannessa osassa, Joutomaassa, oli jännittävä sillanraunion ylitys ja sen jälkeen kuppatautinen roisto kaappasi Jaken. Muistin tämän edelliseltä lukukerralta. Arvioin, että meillä on jäljellä kolmen lukupäivän sessiot tätä kirjaa. Lainasin eilen valmiiksi, en seuraavaa, neljättä osaa, vaan hyppäsin sen yli ja otin Callan sudet odottamaan.

Terveisiä Taavetista

    

Salpausselän harjulla Luumäen Taavetissa sataa lunta ja räntää. Puut saavat jälleen lumisen katteen. Luin eilen loppuun Kalle Päätalon Ennen ruskaa. Seitsemästoista tänä vuonna lukemani kirja. Kahdeksastoista oli Pentti Saarikosken Hämärän tanssit. Tarkoitus ei ole urakoida nimikkeitä, mutta merkitsen ylös kaikki lukemani kirjat ja tuntuu järkevältä numeroida ne samalla. Päätalon Ennen ruskaa vaikutti pelkältä tapailulta tai kokeilulta. Kirjailijan työvoitto, kun oli päättänyt rustata tällaisen kirjan. Saarikoskesta olen pitänyt aina. Yhteen aikaan minulle ei ollut olemassa muita suomalaisia nykyrunoilijoita kuin Pentti Saarikoski. Helena luki loppuun Viimeisen savotan ja siirtyi Mustan lumen talveen. Kingin Mustan tornin Joutomaassa Rolandin ka-tet lähestyy Ludin kaupunkia, josta kantautuu ajoittain pahaenteistä rummutusta. Roland päätti, että on aika asettaa leirivartio yöksi. Heidän ei olisi pakko mennä Ludiin, mutta se on Säteen linjalla ja yleensä on viisainta pysyä sillä linjalla ja edetä suorinta reittiä. Ka voi pakottaa takaisin reitille, jos yrittää kiertää ja välttää edessäolevaa.