Hyvää lauantaita ja luistoa talvilomalaisille, myös Pekingiin. Eilen luimme loppuun Stephen Kingin Mustan tornin kolmannen osan Joutomaa. Se päättyi jälkisanoihin, joissa kirjailija pahoitteli sitä, että joutui jättämään kirjan sikäli kesken, että Rolandin ka-tet jää oman onnensa nojaan Blaine -junaan, joka on ohjelmoitunut tuhoamaan itsensä ja matkustajansa. Onneksi Blaine on myös addikti, arvoitusten suhteen ja Roland käy kauppaa sen kanssa omiensa hengestä ja johon tilanteeseen kirja päättyy. King ei tiennyt jatkosta ja hän tunnusti Joutomaan ”kirjoittaneen itse itsensä”. Joutomaa on kahdeskymmenes tänä vuonna lukemani kirja ja neljäs ääneen. Avasin viidennen osan, Callan sudet ja totesin, että sen alussa ei ole hurjan junaseikkailun loppudraamaa ja joka tarkoittaa, että joudumme tarttumaan sittenkin neljänteen osaan, ”muistelukseen”, Velhoon ja lukemaan sitä valikoiden. Sitäpä ei ole Luumäellä, joten varasin sen heilistä ja joudumme odottamaan kirjaa ensi tiistaihin. Kolmen päivän muutos rutiineihin eli kolme vuorokautta vailla ääneenlukusessioita. Bob Dylanin lyriikkakirjasta poimin niitä kappaleita, jotka muistan ja jotka soivat päässäni ja luin muun muassa säkeet, Blowing in the Wind, Hard Rain, Song to Woodie, Hattie Carrol ja aloin lukea lisäksi Leena Krohnin kirjaa Mehiläispaviljonki. Hyvää ja nautittavaa proosaa. Älykästä ja huolellista. Olen lukenut aiemmin seitsemän teosta Leena Krohnilta, mukaan lukien uusimman esseekirjan Mitä en koskaan oppinut, mutta en ennen tätä. Helena on lukemassa viimeisiä sivuja Kalle Päätalon Höylin miehen syksystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti