Kaunis kesäpäivä

torstai 18. elokuuta 2022

Muutto

 





Muutto. Onko siihen koskaan oikea aika? Ei ainakaan kaupunkilomalla helteisessä säässä. Eilen iltapäivällä, kun matkasimme Helsingistä Kouvolan kautta Taavettiin maisema leijui epätodellisessa helleusvassa. Eilen ennen junan lähtöä olisi ollut riittämiin aikaa kirjoittaa vaikutelmia postaukseen, mutta kännykällä se kävi niin kankeasti, että siirsin pitemmät tekstit tähän torstaiaamuun. Muuttoajatus on ollut mielessä jo jonkin aikaa, kypsymässä ja tekeytymässä ja niinpä laitoimme asunnonhaun netissä ennen kuin lähdimme viettämään minikaupunkilomaa. Menomatkalla tuli vastaus hakemukseen: Asunto tarjolla. Kaupunginosa Pikku-Huopalahti. Se mahtui sen kuvitteellisella harpilla piirretyn ympyränkaaren sisäpuolelle, josta havittelemme tulevaa kotia. Eli kävimme vielä samana päivänä katsomassa asuntoa ja katusokkeloa, josta se löytyi. Seuraavana päivänä eli toissapäivänä olimme puolilta päivin kirjoittamassa nimiä vuokrasopimukseen. Sen jälkeen saattoi viimein lomailla täysipainoisemmin paitsi, että sisimmässä lepatti oudosti ja illalla hotellihuoneessa olimme lähes sanattomia ja ihmeissämme. Meidät oli napattu pyöritykseen. Mitä pitää muistaa muuton yhteydessä? Muuttokyyti? Tarkka päivämäärä on valittava ja tietenkin kaikki pakkaaminen, joka alkaa nyt.





















keskiviikko 17. elokuuta 2022

Muutto

 




Eilen allekirjoitimme vuokrasopimuksen. Muutamme Helsinkiin kuukauden päästä. Tästä lyhytlomasta tuli asunnonhakureissu.






tiistai 16. elokuuta 2022

Matkalla

 




Eilen illalla hotellin takapihalla. Varpuset kävivät katsomassa meitä, eivät kiinnostuneet. Kaupunkia on reissattu ja käytetty julkisia kulkuvälineitä. Harjaannusta tapahtuu.






Kahvilla. Kävimme Kauppatorilla väenpaljoudessa näin ruokatuntiaikaan.









maanantai 15. elokuuta 2022

Matkalla

 



Taavetista tuleva bussi sippasi kesken matkan. Onneksi valitsimme yhdeksän junan, 9.19, joten ehdimme siihen, vaikka varakyyti oli mutkan takana. Laiturilla katselemme Kouvolan ratapihaa.

Nyt junassa, selkä edellä suuntana Helsinki monine välipaikkakuntineen. Marjan päivää kaikille Marjoille.





Tässä auto on työnnetty takaisin pysäkille. Näimme kolme tukkirekkaa ja vedimme vainua niiden vanavedestä.





Tilkanrannassa cokiksella. Menossa katsomaan asuntoa.




sunnuntai 14. elokuuta 2022

Terveisiä Taavetista

   








Hellettä on, mutta ei näin aamusta. Viideltä oli yhdeksän astetta. Kuudelta tavoitimme kuun, vaikka se ei ole enää aivan täysi. Luumäki juhlii tänä viikonloppuna. Itsenäinen kunta on ollut olemassa 380 vuotta, melkein neljä kertaa niin pitkän ajan kuin on Suomen maan itsenäisyyden aika. Eli Luumäen taival alkoi Ruotsin herruuden alla ja Taavetti perustettiin venäläisten toimesta. Minulla on kaksikymmentä sivua lukematta Alfred Döblinin kirjaa Berlin Alexanderplatz, joten voin jo arvioida sitä. Kirjassa kuvataan sadan vuoden takaista Berliiniä, maailmansotien välistä Berliiniä ja superinflaation jälkeisiä aikoja. Berlin Alexanderplatzissa on kaksi suojelusenkeliä, jotka saattavat välillä päähenkilöä. Tämä toi mieleeni elokuvan Berliinin taivaan alla. Siinä elokuvassa on myös murheellinen muistelemisen sävy, kun kaupunki nousee takaisin raunioista. Berlin Alexanderplatz -kirja on sykähdyttävä. Se on tragedia tai tragikomiikkaa, mustan huumorin temmellyskenttä, vaikka kaikki eivät varmaan näe siinä mitään huvittavaa. Helena aikoo tutustua siihen myös. Tällä hetkellä hänellä on kesken Sisko Istanmäen tunnetuksi tehnyt teos Liian paksu perhoseksi. Olen lukenut sen kauan sitten, mutta muistissa on vain häiväys. Täytynee korjata asia.










 

lauantai 13. elokuuta 2022

Terveisiä Taavetista

    









Lauantai, viikonloppu ja aurinko on nousemassa Luumäen Taavetissa. Teimme tunnin aamukävelyn Vallitietä itään, Savitaipaleentietä kuutostien ali ja sähkölinjaa pitkin alikululle ja Joukolantietä kotiin. Emme nähneet pupuja. Variksia lennossa ja pikkulintuja puissa. Telkku tarjoaa tänään iltapäivällä ja illalla useita jalkapallo-otteluita. Kausi on alkanut ja kesä on siinä vaiheessa, että koululaiset ovat viettäneet jälleen ensimmäiset päivät luokkahuoneiden riemussa. Helena luki eilen loppuun molemmat Sisko Istanmäen Yöntähti -romaanin ja Johanna Ruohosen jalkapallokirjan Naisten laji ja peukutti ja suositteli kumpaakin. Hän aloitti Istanmäen Liian paksu perhoseksi. Minä olen viimeisellä sadalla sivulla Alfred Döblinin teosta Berlin Alexanderplatz. Suunta on huono, alavireinen ja päähenkilö kykenee vain vollottamaan. Olemme onnistuneet näkemään tällä kuunkierrolla vain vilahduksen täysikuusta. Kuu on vain käväissyt eteläisellä taivaanrannalla ja silloinkin on kerääntynyt näköesteeksi pilviä. Ensi kerralla sitten.









perjantai 12. elokuuta 2022

Terveisiä Taavetista

    










Elokuun aamu valkenee sumuisena ja kasteisena. Odotettavissa sädehtivä päivä. Iltapäivään mennessä heinäsirkat alkavat taas tanssinsa niityillä ja tienojissa ja sudenkorennot partioivat niiden yllä. Tuuli liekuttaa nääntyneitä perhosia tien tomussa. Helena lukee edelleen Johanna Ruohosen kirjaa Naisten laji. Kuulen siitä sivukommentteja ja parhaita katkelmia. Sisko Istanmäen Yöntähti on hänellä vielä kesken. Samoin minulla Afred Döblinin Berlin Alexanderplatz. Muistan nyt lukeneeni arvosteluja tästä Döblinin kirjasta, jotain poliittista. Se ei vaikuta lukukokemukseeni. Samoin kuin esimerkiksi Celinen sanataide, kun luen hänen kirjojaan, luen niitä romaaneina ja kirjallisuutena, en minään manifestina. En jaottele kirjailijoita etukäteen eri poliittisiin lahkoihin. Politiikalla on sijansa, uskon, mutta sillä ei pitäisi olla mitään tekoa sen paremmin kulttuurissa kuin urheilukulttuurissakaan. Miten politiikka liittyy syöksylaskuun, formuloihin tai jääkiekkoon ja jalkapalloon? En tunnista tätä yhteyttä. Jos Hemingwayn teksti toimii, en hae kirjailijaa mielipiteineen ja perhekriiseineen tekstin takaa. On vain taideteos. Hyvä taideteos ei ole steriili, mauton eikä hajuton. Mietin mitä kaikkea virkistävää ja eloisaa Berlin Alexanderplatzista pitäisi karsia ja stilisoida pois, jos ei kestä eikä siedä tekstin hajanaisuutta ja vapaata mielikuvituksen lentoa?