Tilkankadulla

    

Kaksi viikkoa muuttopäivästä. Luumäen Taavetti jäi taakse ja asumme nyt Helsingin Pikku Huopalahdessa. Olen kirjoittanut sen nimen väliviivalla, mutta yritän muistaa jatkossa jättää viivan välistä. Iso Pikku ja iso Huopalahti: Pikku Huopalahti. Ajoimme eilen nelosen ratikalla keskustaan ja jäimme pois Senaatintorin jälkeen. Helena halusi saada mieleisensä merikuvan. Hänellä oli iso kamera mukana, järjestelmäkamera ja pitkä objektiivi. Kiersimme Kauppatorin myyntikojujen välistä, myyjät järjestelivät vasta tuotteitaan, kaijan reunaa ja seurasimme Suomenlinnan lautan rantautumista, mutta emme jääneet kahvittelemaan. Palasimme kävellen Aleksanterinkatua pitkin. Helena kuvasi myös Pohjolan talon mörköjä, Hilda Flodinin kädenjälkiä Helsingissä ja Helsingille. Hilda Flodinin aukio on Pikku Huopalahdessa ja Hilda Flodinin kuja, joka tuo mieleen Pariisin, mielikuvani siitä kaupungista. Ulkomaalainen turisti kysyi meiltä Pohjolan talon edessä, pääseekö tätä hienoa rakennusta katsomaan sisältä? Helena sanoi, että ei tänään, ehkä huomenna. Oli sunnuntai, kello tulossa kymmenen ja kauppakeskukset ja liikkeet olivat vielä pimeinä. Palasimme kympin ratikalla Mannerheimintietä pitkin Kuusitien pysäkille ja kävelimme Tilkankadulle. Kuin olisi tullut kotiin.

Tilkankadulla

   

 

Olen kirjoittanut varmaan ennen Kaunis kesäpäivä -blogissa, että meillä on lahjaksi saatu neljän pienen, sisäkkäin menevän viskipikarin setti, jonka nahkakotelon kannessa on laatassa kirjaimet MJK. Meille on tullut tavaksi, että kun istumme saunan lauteilla ja on aikomus ottaa naukut saunan jälkeen, patistamme toisiamme keksimään sen päivän tilanteeseen tai johonkin juuri lukemaamme liittyvän kolmekirjaimisen lauseen, joka alkaa mainituilla kirjaimilla. Eilen keksin seuraavan: Muutto jo kotona. Se kuvastaa mielialojamme, kun saimme viimeiset muuttolaatikot tyhjiksi, loput astiat tulivat keittiön kaappeihin ja kirjat kirjahyllyihin. Kaikki kirjat eivät mahtuneet, joten meillä on silti olohuoneessa neljä banaanilaatikkoa päälletysten, kahdessa kirjoja, yhdessä cd -levyjä ja -elokuvia ja yhdessä polkupyörätarvikkeita. Mutta ne eivät haittaa, ovatpahan muistutuksena, että voisimme karsia pois tarpeetonta ja järjestää paremmin käytössä olevan kaappitilamme. Makuuhuoneessa on kuusi banaanilaatikkoa, viisi hyllyjen päällä. Eilen koki kuitenkin huojentuen, että varsinainen muutto on ohi. Sitä kesti puolitoista kuukautta. Kaksi viikkoa siitä olemme olleet nyt Helsingin Pikku-Huopalahdessa, Tilkankadulla. Tänään lähdemme ilman asiaa Helsingin keskustaan ja käymme ainakin Kauppatorilla Silakkamarkkinoilla.

 

Tilkankadulla

    

Uusi kuukausi alkaa. Lokakuu. Nyt, lauantaiaamuna Tilkankadulla parvekkeelta näkee Orionin tähdistön yläosan, Härän tähdistön Aldebaranin ja Seulaset. Eilen purin mahdollisimman siististi edelliseltä asukkaalta jääneen vaatekaapin, joka on tai ei ole vuokranantajan omaisuutta ja kannoin purkujätteet roskahuoneeseen odottamaan sitä aikaa, kun puheena ollut roskalava tulee pihalle. En sano luvattu. Aloitin ennen kahdeksaa aamupäivällä ja reilu kaksi tuntia myöhemmin työ oli tehty, jäljellä olevat kolme vaatekaappia ovat nyt alkuperäisellä, pohjapiirroksen mukaisella paikallaan ja niiden jatkeena lasivitriini, joka jää makuuhuoneeseen avautuvan oven taakse katveeseen. Helena laittoi vitriinin ei myyntiin, vaan pois annettavaksi – se oli netissä viikon ajan, mutta kun kukaan ei kiinnostunut siitä, hän otti ilmoituksen pois. Nyt vitriini on omalla paikallaan. Nämä askareet tapahtuivat eilen aamupuolella. Iltaan mennessä vaatteet olivat takaisin makuuhuoneen kaapeissa, nyt paremmin järjestyksessä, lasivitriinissä kirjoja, runkopatja siirrettynä niin, että makuuhuoneen ikkunan edessä on työpiste ja tietokone sen päällä. Keittiössä Helena on laittanut astioita kaappeihin, kun ei sitä uutta keittiökalustusta tulekaan. Laskin, että muuttolaatikoita on purkamatta kaksikymmentä. Puolittuuko se määrä tänään? Mieliala on erinomainen. Uusi tietoturvajärjestelmä vaatii aina välillä laittamaan rasteja ruutuihin, mutta muuten on rauhaisaa ja leppoisaa. Kotiutumisen alkua.

Tilkankadulla

    

Syyskuun viimeinen viikko päättyy. Tämä viikko on jatkunut meillä muuton jälkiselvittelyissä. Maanantai oli matkakorttipäivä ja singahtelimme edestakaisin kaupungin keskustassa. Tiistaina etsimme kadonnutta digiboksia. Etsimme jotain, mitä ei ollut, aavetta. Kuljimme tietämättämme hakemamme ohi. Voin syyttää ja moittia siitä vain itseäni ja ehkä hieman myös vanhentuneita nettitietoja. Tämän viikon keskiviikkoa voi kutsua tietokonepäiväksi ja eilen, torstaina oli hanatiivisteiden ja kaappien päivä. Tästä päivästä on tarkoitus tulla puhdas kaappipäivä. Eilen se jo alkoi, kun talomestari ja apulainen tulivat korjaamaan ilmoittamiamme puutteita, tiputtavia hanoja ja lenksuvia ovenkahvoja. Keittiössä talomestari tarkasteli jälleen keittiökalustusta ja mietti ovien saranoiden korjaamista sen oloisena, että päättelimme kalustuksen uusimisen olevan ja olleen pelkkä houre. Muistutin astiankuivausritilöistä, joista oli emalointi lohkeillut ja keittiön työtasovalaisimesta, jonka kupu oli halki. Uusi valaisin. Makuuhuoneen vaatekaappien suhteen ei tuntunut tapahtuvan edistystä. Ehdotin, että huterat yläkaapit voisi ottaa kokonaan pois ja ehdotin myös, että huoltomiehet miehissä veisivät asunnossa edellisen asukkaan jäljiltä olevan peililiukuovisen korkean kaapin mennessään. Sille ei ole taloyhtiössä tilaa. Talomestari mietti mahdollisuutta saada jonkin kuljetuksen noutamaan sen. Silloin kello oli jo kaksi iltapäivällä. Kun huoltomiehet lähtivät soittelemaan ja selvittämään asioita, hain kellarissamme olevat, neliaskelmaiset A-tikkaat, otin sukat pois jaloista, pölyhuiskan käteen, kapusin tikkaille ja aloin poistaa huiskalla kymmenen tai kymmenien vuosien aikana kertyneet pölyt ja kuonat. Helena toi märän siivousliinan ja pyyhin pois loput. Toisena vaiheena ruuvasin yläkaappien ovien ruuvit irti ja Helena otti alhaalla irrotetut ovet vastaan ja laittoi nojaamaan seinänviereen. Otin välihyllyt pois. Viimein saatoin ottaa itse kaapin kokonaisen rungon pois, lastulevyiset pystyt ja päällystason, jotka taustakovalevy sitoi ja piti yhdessä. Heppoinen viritelmä. Tänään vakaa aikomukseni on purkaa kokonaan meidän harmiksemme asuntoon jäänyt peililiukuovinen kaappi. Kun saamme sen pois, käännämme jäljellä olevat kolme asiallista vaatekaappia niiden alkuperäiselle paikalle. Näin suunnittelen.

Tilkankadulla

    

Löytyi se Roopekin.  

Sataa. Eilen menimme keskustaan kolmantena perättäisenä päivänä ja veimme sovitusti repullisen laitteita liikkeeseen, jossa niihin asennettiin seuraavan operaattorin turvaohjelmat. Saimme luonnollisesti molemmat taakse jäävältä operaattorilta hintatarjouksia ja kehotuksia pyörtää päätöksemme. Illalla kilahti kännyyn kaihoisa, viime hetken vetoomus: Tulethan vielä takaisin? Se toi mieleen Mika Waltarin näytelmän Gabriel, tule takaisin. Olimme eilen kaupungilla hetken molemmat ilman kännyköitä. Olo oli outo. Jotain puuttui. Olin muistanut ottaa sentään vihon ja kynän mukaan, joten saatoin kirjata ylös tuntojani sillä aikaa, kun Helena oli irtisanomassa entistä turvaohjelmaa eli jonottamassa asiakaspalvelijalle. Periaatteessa sen olisi voinut tehdä netissä, mutta jos asia on tällainen, sivustolla ilmenee ongelmia eikä irtisanominen onnistu. Unohdin kuitenkin muuta tärkeää ja tähdellistä, käyttäjätunnukseni salasanan. Se oli haihtunut päästäni, toisin kuin osoite-, sähköposti- ja puhelinnumerotiedot. Kaivattua salasanaa ei ollut ylhäällä piilossa missään lompsan lokerossa. Jouduin keksimään tilalle uuden ja keksimään myöhemmin vielä uudemman ennen kuin uusi tuki ja turva oli saatu asennettua. Eilinen iltapäivä kotona vierähti siinä puuhassa, kun kirjauduimme käyttäjiksi, laite kerrallaan. Pilvipalvelu ja varmuuskopiointi. Vanhemmat laitteet vaativat pidemmän ajan ennen kuin ne olivat jauhaneet itsensä ajan tasalle. Kirjauduin myös liikennelaitoksen käyttäjäksi ja sain sovelluksen kännykkääni. Tietokoneistettua kaupunkielämää.

Tilkankadulla

    

Toinen aamu Tilkankadulla, kun aloitan aamuni istumalla ja kirjoittamalla koneella klaffipiirongin ääressä. Työtila on kunnossa, vaikka oikeastaan, kun työskentelee siirrettävällä läppärillä, jota voi kannella mukanaan, on aina työpaikalla ja -pisteessä. Puhun työstä, päivärutiineista, harrastuksesta. Helenalla tilanne on hieman toinen, vaikka häntä varten on pöytäpintaa vapaana ja valmiina ja maalausteline on pystyssä parvekkeella. Luulenpa, että hän ei voi kuvitella vielä sekoittavansa värejä paletille tai aloittavansa akvarellintekoa, mutta hän voi sentään luonnostella ja hahmotella ja tehdä taidetta tietokoneella. Työrauha ei ole täydellinen meillä kummallakaan. Liian monet asiat sekoittavat mieltä. Odotamme yhä muuton jälkimaininkien tasaantumista. Eilen Helsingissä ja Pikku-Huopalahdessa oli iltapäivällä aurinkoista, kesän viimeistä hehkua, mutta tänään ilmavirtaus tulee koillisesta ja sääennusteessa on tiedossa sadetta. Eilen aamupäivällä veimme talon pesukoneeseen kertyneen ison pyykin, saimme ohjausnäytön menemään juntturaan ja jouduimme odottamaan sen palautumista normaalitilaan ennen kuin kone alkoi pyöriä. Etsin netistä digiboksia, tarkkaa tyyppiä ja merkkiä, jota ei ollut toimitettu meille tähän uuteen osoitteeseemme yhdessä modeemin kanssa, mutta en pärjännyt haussa. Päätin, että viisainta on lähteä keskustaan alan liikkeeseen. Toinen perättäinen päivä, jona ajoimme kympin ratikalla Mannerheimintietä Kaivokadun pysäkille. Liike lopetettu. Se oli yhä netissä, mutta ei sitten ollutkaan. Sisarliikkeessä ei ollut tarvitsemaamme mallia eikä tietoa, mistä sen saisi. Valikoimme seuraavan asiantuntijaliikkeen, kiersimme katselemassa hyllyjä emmekä nähneet etsimäämme. Helena esitti, että kysymme asiakaspalvelijalta. Niin teimme ja saimme tietoa: Palveluntarjoajamme on siirtymässä toiseen malliin tai merkkiin. Eli joudumme varmaan soittamaan sinne asiakaspalveluun. Keskustelu eteni ja tämä myyjä ehdotti, että hän voisi päivittää puhelinliittymämme, tarjota parempaa liittymää halvempaan hintaan. Kuuntelimme myyntipuheen ja teimme siinä saman tien päätöksen, että vaihdamme tähän toiseen firmaan. Saimme uudet sim-kortit mukaamme ja menemme tänään, jo kolmantena päivänä peräkkäin keskustaan, jossa laitteemme päivitetään uuteen tietoturvaan. Kymmenen minuuttia myöhemmin, kun kävelimme kauppakäytävää pitkin, kännykkään kilahti ensimmäinen viesti: Nykyinen, entiseksi jäävä operaattorimme oli innokas tekemään vielä paremman vastatarjouksen.

Tilkankadulla

    

Tiistaiaamua Tilkankadulla. Orion näkyi aamuviideltä. Eilen pidimme kaupunkipäivän, anteeksi keskustapäivän, vaikka toisaalta, kun lähtee Pikku-Huopalahden palstaviljelysten, rannan ja nurmikkokaistojen luonnonläheisestä ympäristöstä Mannerheimintien vilinään ja kympin ratikan päättärille, tuntuu, että tulee maalta kaupunkiin. Mitä lähemmäs keskustaa ratikka kolkuttelee sitä vilkkaampaa ja kiihkeämpää on. Aloitimme Ruoholahdesta. Meillä oli jälleen asiaa rautakauppaan, hankimme led-retkilyhdyn sitä varten, kun järjestelee tauluja varaston hämärässä, paketti suihkuverholiukuja löytyi ja S-koukkuja, joilla voi ripustaa taulukasseja varaston hattuhyllyn tankoon. Viiden metrin koaksiaalikaapeli telkulle. Vielä apteekkiin ja liukuportaat alas metrolle, kaksi asemanväliä Rautatientorille ja nousu maan pinnalle. Joimme kahvit Akateemisen Aalto -cafessa. Keidas keskellä Helsinkiä. Seuraavaksi jonottamaan matkakorttia yhdessä pisteessä, sieltä toisaalle jonottamaan lisäpapereita ja -todistuksia – ei vain papereista päästä eroon tänä sähköisenä nettiaikana – uudestaan takaisin hakemaan viimeiset päivitykset tuoreeseen matkakorttiin. Välillä pysähdyimme lounaalle Forumin Manhattaniin, joka ymmärtääkseni toimii viimeistä kuukautta ja viikkoa siellä. Lähdimme reissuun aamulla kahdeksan aikoihin ja kun ennätimme takaisin kotiin, kello oli kolme. Lämpöverkoston käyttöönottotoimet oli tehty tällä välin – olimme sopivasti poissa ja pääsimme työntämään klaffipiirongin oikealle paikalleen olohuoneessamme ja telkun niinikään, vaikka emme saaneet vieläkään sitä toimimaan asianmukaisesti. Jospa tänään ja jos ei ihan vielä, niin ehkä jo huomenna.