Kaunis kesäpäivä

lauantai 11. tammikuuta 2025

Taavetissa

    











Kuvassa on linnunpönttö Vallitien varressa. Lunta on satanut viime päivinä Luumäen Taavetissa. Ehkä emme pidä jatkossa tarkkaa lukua siitä, kuinka kauan olemme asuneet Taavetissa. Sana usb on ollut minulta hukassa. Vaikea on selittää, että millä adapterilla cat-kaapelin rj45-liittimen voi muuntaa niin, että saa yhteyden uudempien laitteiden usb-liittimeen, kun ei muista sanaa usb. Taavetissa on atk-liike, joka on auki kolmena päivänä viikossa ja sieltä löytyi tarvittava adapteri. Arkinen puuhailu ja pakkausten purku jatkuu ja tavarat tulevat omille paikoilleen. Helena lainasi eilen kirjastosta Jarkko Sipilän dekkarin Todennäköisin syin. Hän on lukenut sitä muutaman sivun. Minä luin puoli sivua kesken olevaa Doris Lessingin kirjaa The Golden Notebook. Aloin lukea ääneen Nathan Hillin romaania Nix, jossa olemme sivulla 48.



















perjantai 10. tammikuuta 2025

Taavetissa

    












Kolmas aamu Taavetissa. Eilen, kun laitoimme postauksen, sen tekstiosa meni "raidalliseksi". Tasaus vasemmalle ei onnistunut sekään. Onko koneissa eroa, vaikka niissä on sama ohjelma? Oli miten oli kokeilen nyt kirjoittaa suoraan postaukseen sen sijaan, että kopioisin ja liittäisin tekstiä. Eilen Helena sai keittiöön tulevat loput banaanilaatikot purettua. Pesimme myös eilen ensimmäisen kerran täällä Taavetissa pyykin. Kellariin on tullut muutamia tavaroita. Pahvinkeräykseen on mennyt useita tyhjiä laatikoita. Ulkoilimme eilen kaksi kertaa. Ensin kauppa-asioilla ja toisen kerran muuten vaan. Illalla saunoimme ja istuimme olohuoneen sohvalla kynttilän ääressä ja nautimme viiniä. Helena laittoi yhden kirjan varaukseen heili-kirjastossa ja minä totesin, että toissapäivänä varaamani Nathan Hillin Wellness on kuljetuksessa.























torstai 9. tammikuuta 2025

Taavetissa

    












Torstaiaamu Taavetissa. Muuton jälkeinen tila. Helena ahkeroi eilen, ensimmäisenä päivänämme Taavetissa, keittiössä, vaatehuoneessa, eteisessä ja kylpyhuoneessa ja minä järjestin itselleni työtilan kuntoon. Klaffipiironki on käytössä ja vanhin läppäri netissä rj-kaapelin välityksellä. Taisin mainita edellisessä postauksessa, että reititin tulee kuukauden päästä. Voin kirjoittaa postaustekstejä, päiväkirjaa koneelle ja toista kaunokirjoituksella. Oli aikateksti odottaa vielä omaa aikaansa. Eilen kävimme rautakaupassa hakemassa takaiskuventtilin pesukoneliitäntään ja sain kävellä toisenkin kerran, koska otin ensin väärän kokoisen liittimen. Kävimme kirjastossa ilmoittamassa osoitteenmuutokset. Lainasin Nathan Hillin kirjan Nix. Ajattelin lukea sen seuraavaksi ääneen ja samalla tulee luettua se uusiksi. Veimme eilen ensimmäiset tavarat kellariin. 




















keskiviikko 8. tammikuuta 2025

Meidän muutto

    










Ensimmäinen aamu Luumäen Taavetissa. Meidän muutto eilen sujui suunnitelmien mukaan. Sää oli luminen, sateinen ja tiet liukkaita. Ammattikuski hallitsi huippuhyvin ajamisen, auton lastaamisen ja purkamisen. Viideltä eilen iltapäivällä tavarat olivat sisällä asunnossa. Kuski lähti palauttamaan auton. Me kävelimme kaupalle. Nettiyhteys on, mutta reititin puuttuu. Sen arvasi. Isot tekevät, mitä heitä huvittaa. Mitäs muutimme. Helena soitti ja kysyi missä lähetys viipyy. Tulee helmikuussa. Kun nettiyhteys sisältyy asunnon vuokraan, reitittimiä lähetetään kerran kuukaudessa. Rj-nettijohdolla pääsimme nettiin sillä ainoalla koneella, jossa on tarvittava vastaliitin. Näin arki alkaa Etelä-Karjalan Luumäen Taavetissa ja Meidän muutto vaihtaa nimeä. Se on jatkossa Taavetissa.



















tiistai 7. tammikuuta 2025

Meidän muutto

    










Tiistaiaamu. Lunta sataa. Postauskuva on eiliseltä aamulta Helsingin Pikku Huopalahden rannasta. Meidän muutto käynnistyy tänään noin kolmen tunnin päästä, kun auto ja kuljettaja saapuvat. Tunnelma on parhaillaan kuin loman jälkeen hotellissa poislähtöaamuna, sillä erolla, että muuton tapauksessa tavaraa on mukana enemmän, pienoinen omaisuus. Mistä ihmeestä sitä kertyi näin paljon? Ja miksi sitä on yhä näin runsaasti, vaikka esimerkiksi Helenan tauluvarasto on erotettu omaan, erilliseen varastoonsa ja vaikka olemme vähentäneet kirjamääräämme ja poistaneet kolme hyllyä, kirjakaapin ja runkopatjan? Nyt aamulla en avaa Oli aika -tiedostoa. Kirjoitan vain tämän postauksen tai oikeastaan se oli jo puolivalmiina viimeistä silausta vailla. Eilen kirjoitin Oli aika -tarinaa, mutta poikkeuksellisesti vasta iltapäivällä. Vai voiko puhua kirjoittamisesta, enköhän vain pitänyt kertomusta vireillä.















maanantai 6. tammikuuta 2025

Meidän muutto

    











Tänään on Loppiainen, pyhäpäivä. Kuvassa yksityiskohta Tilkankadulta eilen kauppareissulta. Jätämme jäähyväisiä Helsingin Pikku Huopalahdelle. Huomenna on edessä Meidän muutto. Eilen pesimme viimeisen kerran pyykkiä ja laitoimme sen jälkeen pyykkikoneen muuttokuntoon. Ostimme kaupasta toisen rullan isoja jätesäkkejä mielen rauhoittamiseksi. Keittiössä on yhdessä kaapissa muutama astia ja yhdessä vetolaatikossa ovat lusikat, haarukat, veitset, kauha, sakset ja toisessa vetolaatikossa on kaksi kattilaa ja paistinpannu. Vedenkeitin ja kahvinkeitin työtasolla. Kaapinovet raollaan pyyhkimisen jälkeen. Helena pesi eilen saunan jälkeen lauteet ja minä pesen tänä aamuna saunan lattian. Tänään lataamme illan aikana kännykät ja läppärit täyteen virtaa. Eilen kirjoitin aamuensimmäiseksi sivun lisää Oli aika -tarinaa, jota on yksitoista sivua. Helena istui muuttoaherrusten välillä läppärin ääressä katsomassa jotain sarjaa. Doris Lessingin kirjassa The Golden Notebook olen sivulla 453.

























sunnuntai 5. tammikuuta 2025

Meidän muutto

    












Meidän muutto on ylihuomenna. Nyt se on jo niin lähellä. Eilen revin vanhoja veropapereita eli kävin läpi yhden vetolaatikon ja erottelin pois revittävät ja siirsin ne Helenan tarkistettavaksi ja varmistettavaksi. Turhat paperit pois sekoittamasta. Helena laittoi päällysvaatteita nippuun pariin jätesäkkiin. Kävimme kaupassa ja ostimme leipää ja olutta. Tänään käymme kaupassa ja ostamme jugurtteja kahdelle viimeiselle aamulle ja rullan jätesäkkejä. Avasin eilen kahteen otteeseen Oli aika -tiedoston, luin kirjoittamaani, tein muutaman korjauksen ja jatkoin sivun verran. Toissailtana luin Helenalle Oli aika -tekstiä sivulle kahdeksan asti. Hän piti kuulemastaan, noin kirjoituksena. Aiheeseen hän ei puuttunut, mutta kehotti jatkamaan samaan tyyliin. Eilen luin illalla kymmenen sivua Doris Lessingin kirjaa The Golden Notebook. Pidän lukemastani, sekä tekstiasusta että aiheesta. Huomaan, että en ehdi lukea kirjaa loppuun ennen muuttoamme, mutta se ei ole tarpeenkaan. Lainaus sivulta 412: ”So all that is a failure. The blue notebook, which I had expected to be the most truthful of the notebooks, is worse than any of them…” Niin, päähenkilö Anna Wulf piti neljää eri muistikirjaa - kirjallinen, poliittinen, emotionaalinen ja arkinen – ja nyt hän pettyi tähän viimeiseen eniten, koska toivoi siltä enemmän totuudellisuutta kuin muilta muistikirjoilta.