Taavetissa

    

Meillä on reititin. Langaton yhteys on palannut ja kaikki kunnossa. Mokasin kuitenkin laitteen asennuksessa eilen, sillä kopioin Zyxel-nimen k-kirjaimella x:n sijaan ja josta aiheutui paljon hankaluuksia, harmia ja vaivaa. Helena sen vian lopulta löysi. Teimme turhaa työtä noin kahden tunnin edestä. Toipuuko tällaisesta? Ainakin peilit on poistettava kaikkialta. Eilen aamupäivällä kirjoitin – ennen reitittimen hakua - kaksi sivua lisää Puolinainen-tarinaa. Helena maalasi. Iltapäivällä Helena katsoi läppäriltä jotain sarjaa, nyt vihdoin keittiön pöydän ääressä, läppäriltään langattomasti. Luimme myös ääneen John le Carren trilleriä Vakoojan perintö. Korsto, joka uhkaa oikeustoimilla, pyytää miljoonan korvauksen. Sillä hinnalla hän luopuu syytteestä. Eilen iltamyöhällä luimme molemmat omia kirjojamme, Helena Patricia Moyesin dekkaria Tähdenlento ja minä luin loppuun Graham Greenen romaanin Voima ja kunnia. Greenen kirjailijanääni erottuu siitä, mutta se ei ole minun suosikkini hänen kirjojensa joukossa.

Taavetissa

    

Kuvassa ovat ensimmäiset kohteiksi tarpeeksi isot pajunkissat. Nappasin kuvan kännykällä. Välissä oli luminen oja enkä halunnut upota sinne lenkkitossuissa. Kuva on otettu eilen puolen päivän jälkeen. Taustana jäiseksi sulanut latupohja. Kuu oli juuri noussut. Päättyvän talven lämpimiä päiviä. Lumipeite on ohentunut ja pälvipaikat leviävät metsänpohjissa ja teillä. Kevät koittaa. Joimme eilen aamulla kahvin parvekkeella ja iltapäivällä, kävelylenkin jälkeen toisen kerran. Kirjoitin eilen aamupuolella Puolinainen-tarinaa, jossa olen sivulla neljätoista. Helena kutoo sukkia, erikokoisia sukkia eri käyttäjille. Luimme ääneen melkein kuusikymmentä sivua John le Carren trilleriä Vakoojan perintö, joka on puolivälissä. Helena on lukenut jonkin verran Patricia Moyesin dekkaria Tähdenlento. Minä luin illalla Graham Greenen romaania Voima ja kunnia. Se on sekava, loikkii liikaa henkilöstä ja hetkestä toiseen. En pidä siitä vieläkään niin paljon kuin parhaista Greenen kirjoista.

Taavetissa

    

Eilisessä kollaasikuvassa on kuvia taidenäyttelystä Luumäen pääkirjastosta, Taavetissa. Viime päivinä olemme käyneet harvakseltaan kirjastossa ja on jäänyt huomaamatta tämä näyttely. Johtuu varmaan harvinaisen aurinkoisista päivistä. Ne houkuttavat kävelemään ulkona. Eilinen aamu oli kuitenkin pilvinen ja satoi hetken. Kirjoitin parin tunnin ajan Puolinainen-tarinaa, jossa olen sivulla kymmenen. Helena piirsi ja kutoi. Eilen oli kalansavustajia torilla ja ostimme kympillä savumuikkuja, kun palasimme kaupalta. Luimme ääneen päivän aikana viisikymmentä sivua John leCarren vakoilutrilleriä Vakoojan perintö. Trilleri se kai on. Aloin lukea kirjastosta lainaamaani Graham Greenen varhaistuotannon teosta Voima ja kunnia. Muistelen lukeneeni sen kerran nuoruudessani ja muistan myös, etten erikoisemmin pitänyt siitä. Nyt halusin ottaa se uuteen tarkasteluun. Onko mieli muuttunut tai aika tehnyt tehtävänsä? Alussa siinä ollaan Meksikossa, mikä on heti yhden peukun arvoinen. Paikka on oikea. Helena valikoi Patricia Moyesin dekkarin Tähdenlento seuraavaksi lukukirjakseen. Hän päätteli eilen jälleen yhden sukkaparin, kostutti ne ja asetteli pyyhkeen sisään suoristumaan.

Taavetissa

    

Hyvää Kansainvälistä naistenpäivää ruusujen kera. Aamu on täällä Luumäen Taavetissa pilvinen. Säätiedote lupaa päiväksi vaihtelevaa ja iltapäivällä aurinkoista. Eilen oli varsin aurinkoinen päivä. Kävimme aamupäivällä kirjastossa ja kaupassa ja iltapäivällä teimme lenkin Savitaipaleentielle ja takaisin. Joimme päiväkahvit parvekkeella. En ollut eilen vieläkään tyytyväinen Puolinainen-tekstin alkuun, joten kirjoitin sitä uusiksi. Olen siinä sivulla kahdeksan. Helena teki piirroksia ja kutoi välillä. Aloimme lukea eilen ääneen John leCarren kirjaa Vakoojan perintö. Helena luki loppuun Patricia Moyesin jännärin Kuolleet eivät hiihdä ja minä luin loppuun Leonora Carringtonin kirjan The Hearing Trumpet. Kirjan takakannessa on Luis Bunuelin maininta: ”Reading The Hearing Trumpet liberates us from the miserable reality of our days.” Kirjassa päähenkilö kaipaa koko ajan päästä Lappiin. Kirja loppuu kappaleeseen: ”If the old woman can’t go to Lapland, then Lapland must come to the Old Woman.”

Taavetissa

    

Sadepisarat pilkuttavat parvekkeen laseja. Sateinen ja märkä sää jatkuu. Tiet ovat sulia ja mustia. Otin kuvan lämpömittarista parvekkeella. Se ei ole millään lailla piilossa, mutta sitä ei vain huomaa, jos ei katso päin. Helena maalasi eilen aamupäivällä saman ajan, kun minä kirjoitin Puolinainen-tarinaa. Olen vaihteeksi sivulla seitsemäntoista. Toissa päivänä tuli postia sähköyhtiöltä. Yksi laskusuoritus ei ollut saapunut. Lasku oli ilmeisesti hävinnyt. Selvisi, että sähkö maksetaan nykyään kahdelle eri yhtiölle. Sillä lailla. Mikä vain on selvempää ja yksinkertaisempaa. Luimme eilen loppuun ääneen Wilkie Collinsin salapoliisiromaanin Valkopukuinen nainen, jossa loppu oli onnellinen niin kuin kuuluu ja pahisten kävi huonosti. Myöhemmin iltapäivällä Helena luki ensin Patricia Moyesin dekkaria Kuolleet eivät hiihdä ja katsoi myöhemmin sarjaa läppäriltä. Minulla on yhä Leonora Carringtonin The Hearing Trumpet kesken. Kirjastosta tuli viesti noudettavasta kirjasta, Graham Greenen Voima ja kunnia.

Taavetissa

    

Helenan pasianssi meni läpi eilen aamulla. Eilenkin pyrytti aamusta täällä Luumäen Taavetissa. Iltapäivällä oli useita asteita lämmön puolella ja illalla näkyi kuu ja valovoimaisimmat tähdet. Ulkoilimme vain kauppareissun verran. Helena teki eilen yksityiskohtia muutamaan maalaukseen, mutta antoi muiden töiden kuivua. Minä muokkasin ennestään muokattua, Puolinainen-tarina, jossa olin toissapäivänä sivulla seitsemäntoista, jäi eilen puoleen siitä. Kuulemma minun pitäisi kokeilla jotain muuta. Kyllä. Ajastaan. Ääneen lukemaamme Wilkie Collinsin kirjaa Valkopukuinen nainen on jäljellä yksi lukurupeama. Tänään kaikki selviää. Tänään kaikki on ohi. Helena valikoi eilen seuraavaksi unikirjaksi Patricia Moyesin dekkarin Kuolleet eivät hiihdä. Pitäisikö nimestä päätellä, että kirjailija harrasti talviurheilua. Se taitaa olla Moyesin ensimmäinen dekkari. Minä olen lukenut puolet Leonora Carringtonin teoksesta The Hearing Trumpet.

Taavetissa

    

Eilen Laskiaistiistaina Luumäen Taavetissa satoi lunta, räntää ja vettä päivällä ja illan pimetessä taivas kirkastui ja näimme kuunsirpin ja tähdet. Kuvassa on räntäsateen kastelemia mäntyjä ja jäkäliä niiden rungoilla Linnalantien varrella. Puitten välissä näkyy värikäs rakennusryhmä. Huomasimme eilen, että parvekkeella on jonkun edellisen asukkaan jäljiltä lämpömittari. Se näytti tänä aamuna nollaa, talon mittari kolmea pakkasastetta ja Ilmatieteen Lappeenrannan mittausasema kahta astetta pakkasta. Kävin eilen yksinäni kaupassa, kun Helenalla oli maalaaminen kesken. Myöhemmin päivällä teimme yhdessä kävelylenkin. Väistelimme lätäköitä. Jatkoin eilen aamupäivällä omaa tarinaani. Muutin sen työnimen, joka oli ennen Vaihdokas ja nyt Puolinainen. Ehkä muistan Puolinaisen helpommin kuin kaikki edelliset. Luimme kahteen otteeseen ääneen melkein seitsemänkymmentä sivua Wilkie Collinsin kirjaa Valkopukuinen nainen. Olemme siinä sivulla neljäsataa. Jännittävä kirja jo senkin takia, koska siinä kerrotaan tapauksista niin tarkkaan ja tunnollisesti ja mieli hoputtaa kertojaa kiirehtimään. Helenalla oli unilukemisena Patricia Moyesin dekkari Murha Alpeilla, jonka hän sai luettua eilen. Minä nautin Leonora Carringtonin kerronnasta kirjassa The Hearing Trumpet ja ihailin hänen mustia piirroksiaan ja kirjan värikästä kantta.