Taavetissa

    

Kahdeksan astetta aamulla Luumäen Taavetissa. Sataa. On satanut yöllä ja sataa parhaillaan ja sääennusteen mukaan sadetta jatkuu puoleen päivään. Se tekee oikein hyvää luonnolle. Päivän postauskuvaksi valikoimme kollaasin, jossa on västäräkki koivun oksalla, tulppaani ja pilviharsoa taivaalla. Kuvat on otettu eilen. Lähdimme eilen aamiaisen jälkeen kierrokselle, pururataa Savitaipaleentielle, sähkölinjalle ja metsäpolkua kuutostien alikululle ja takaisin pururadalle. Metsäpolulla oli västäräkkipari. Uros lensi matalaan koivuun muutaman metrin päähän ja naaras jäi nokkimaan polulle. Ensimmäiset västäräkkihavainnot teimme muutama päivä takaperin. Eilen ja toissa päivänä näimme illalla parvekkeelta muuttolintujen auran taivaanrannassa liikkeellä itään. Helena piirsi eilen luonnoksia poistokirjan sivuille, katsoi sarjoja läppäriltä ja luki Donna Leonin jännäriä Puhdistava tuli. Minä kirjoitin eteenpäin Kynttilöitä kahteen otteeseen. Luin Petter Sairasen kirjaa Muisti on unta. Pidän tekstistä. Katsoimme alkuillasta jääkiekkoa ennen saunaa. Myöhemmin katsoimme tunnin ajan Sodankylän parhaat -jaksoja, tunnetuimpina hahmoina Jim Jarmusch ja Samuel Fuller. Kaikki elokuvaihmiset olivat niin nuoria pohjoisen kesän yöttömän yön valossa.

Taavetissa

    

Kolme astetta aamulla Luumäen Taavetissa. Postauskuvana on ensimmäinen tänä vuonna näkemämme korvasieni. Se oli piilossa pururadan vieressä eli ei piilossa, vaan hyvin maastoutuneena niin kuin sienet usein. Eilen aamulla lämpötila ehti laskea monta astetta ennen kuin lähdimme aamiaisen jälkeen kiertämään pururadan itäpään silmukan. Kännykkäkuvia tuli mustikankukasta, männynrungosta ja tuomen kukkatertusta. Otimme postaukseen mukaan kuvan Helenan voikukkatyöstä kahdeksan vuoden takaa. Kellarivarastosta löytyi kansio, jossa oli Helenan akvarelleja vuodelta 2018 ja kuvasimme ne ja liitämme niitä aina välillä mukaan postauksiin. Kävimme eilen myös kirjastossa ja kaupassa ja ilmassa oli silloin tihkua. Lounaaksi Helena keitti perunoita, porkkanoita ja kananmunat ja niiden kanssa smetanakastikkeen. Lopun päivää Helena piirsi poistetuille kirjanlehdille, katsoi sarjoja läppäriltä ja ratkoi ristikoita. Hän luki loppuun Kalle Päätalon Iijoki-sarjan kolmannentoista osan Pohjalta ponnistaen. Minä luin ja muokkasin Kynttilöitä aamuvarhain ja jatkoin iltapäivällä. Luin illemmalla loppuun Claude Simonin mielikuvitusta hersyttävän, sinfonisena etenevän ja leikittelevän teoksen Ruoho. Se on minun lempiteokseni Simonin tuotannosta.

Taavetissa

    

Hyvää helatorstaita. Tänä aamuna oli Luumäen Taavetissa kolmetoista astetta. Kesäistä lämpöä. Yöllä on satanut vähän. Eilen lämpötila nousi talon mittarin mukaan melkein hellelukemiin. Ilmatieteenlaitoksen mittausasemalla Lappeenrannassa oli ylimmillään kaksikymmentä astetta. Postauskuvana on parvekepöydällä meillä luvussa olevat kaksi kirjaa, Kalle Päätalon Pohjalta ponnistaen ja Claude Simonin Ruoho ja eilen kirjastosta lainaamamme Donna Leonin jännäri Puhdistava tuli ja Petter Sairasen Muisti on unta. Teimme eilen aamulenkin pururataa Vallikujalle, sitä pitkin kuutostien pohjoispuolelle ja mäkeä ylös mastolle vievää huoltotietä. Kuljimme kappaleen matkaa metsätietä ja takaisin pururadalle. Mustikka kukkii. Kirjasto- ja kauppareissun yhteydessä kävimme kuvaamassa Palolammella, jossa alueen kohennustyöt ovat edelleen käynnissä. Helena piirsi eilen luonnoksia ja ideoita poistetuille kirjansivuille, teki ristikoita, katsoi läppäriltä sarjoja ja luki Kalle Päätalon Iijoki-sarjan kolmattatoista osaa Pohjalta ponnistaen. Minä luin ja muokkasin Kynttilöitä. Luin illemmalla Claude Simonin kirjaa Ruoho.

Taavetissa

    

Kymmenen astetta aamulla Luumäen Taavetissa. Postauskuvana on voikukkia kirjaston itäseinustalla eilen aamuyhdeksän aikaan. Aloitimme eilen päivän reippailulenkillä, Linnalantietä Kivimäkeen, Savitaipaleentielle ja kevyen liikenteen väylää Nikinojalle, suon laitaan katsomaan suopursuja, metsätietä sähkölinjalle ja alikulun kautta pururadalle. Kaksiosainen lintuaura lensi ylitsemme. Helenalla oli järjestelmäkamera mukana ja siinä pitkä objektiivi. Kuvasimme ensimmäiset avautuneet tuomenkukat. Aamu enteili auringonpaistetta, mutta pilviä kasaantui ennen puolta päivää. Helena piirsi eilen, ideoi luonnoksiaan, ratkoi ristikoita, katsoi sarjoja läppäriltä ja luki Kalle Päätalon Iijoki-sarjan kolmattatoista osaa Pohjalta ponnistaen. Minä otin lukuun Claude Simonin romaanin Ruoho, joka alkuperäinen teos L’Herbe on vuodelta 1983. Olen saanut kirjan joululahjaksi kolme vuotta myöhemmin, kun Jukka Mannerkorven suomennos tuli julki. Olen lukenut sen noin puoli tusinaa kertaa. Ehtymätön ilo seurata tekstin kielellistä, katkotonta kudelmaa, ajatuksenjuoksua, kuvausta ja sekaan pudoteltuja sanoja. Kirjoitin itse eilen Kynttilöitä kahteen otteeseen. Olen ohittanut tarinassani sen kohdan, jossa tavallaan baana avautuu suorana edessä ja tekstiä karttuu nyt ripeästi. Eilen lopettaessani sitä oli koossa seitsemänkymmentäkaksi sivua.

Taavetissa

    

Hyvää J.V.Snellmanin päivää ja suomalaisuuden päivää. Neljä astetta aamulla Luumäen Taavetissa. Postauskuvaksi valikoimme Helenan Äitienpäivänä tekemän pizzan, joka on juuri otettu uunista ja siirretty leikkuualustalle. Kuvia tämän päivän postauksessa on sunnuntailta ja eiliseltä. Eilen satoi välillä vähän. Teimme aamureippailun pururadalla ja sen jälkeen kiersimme kirjaston ja apteekin kautta kaupalle. Helena lainasi Kalle Päätalon Iijoki-sarjan neljännentoista osan Nuorikkoa näyttämässä. Helena piirsi eilen, poistokirjojen sivuille, ratkoi ristikoita ja katsoi sarjoja läppäriltä. Minä kirjoitin Kynttilöitä. Sivuja on koossa kuusikymmentäkuusi. Lopetimme ääneen luvun tältä keväältä, viimeinen lukukerta oli viime lauantaina, mutta palaamme asiaan taas syksypimeillä. Helena luki eilen illalla Äitienpäivänä lahjaksi saamaansa päiväkirjaa ja Kalle Päätalon Iijoki-sarjan kolmattatoista osaa Pohjalta ponnistaen. Minä luin loppuun Peter von Baghin kirjan Aki Kaurismäki. Hauska ja kiinnostava teos. Aki Kaurismäen mielipiteitä ja haastatteluäänenä kuulin Peter von Baghin asiastaan innostuneen äänen. Hyviä kuvia, mutta sehän on selvä, kun filmialan ammattilaiset ovat ottaneet kuvat.

Kolea talo

    

Kolea talo

Luin Kolea talo -romaanin nyt kolmannen kerran. Joka kerta olen ollut vaikuttunut ja ilahtunut tästä teoksesta, mutta ehkä ensimmäisellä lukukerralla hieman hämmensi teoksen hajanaisuus tai monitahoisuus, se että kirja sisältää lukuisia juonia ja jotka saavat alkunsa näennäisesti jostain sivusta ja että vie aikansa ennen kuin ne liittyvät osaksi itse pääjuonta.

Perintöoikeudenkäynti on teoksen vankkumattomana perusaiheena, vaikka oikeudenkäyntiä ei varsinaisesti kuvata, vaan enemmin siitä vain puhutaan ja sitä sivutaan. Henkilöt ovat romaanin kohteina, he, jotka ovat tavalla tai toisella osallisina ja joutuneet oikeudenkäynnin piiriin. Charles Dickens kuvaa lumoavan kokoelman henkilöitä ja tyyppejä ja seuraa heidän elämäänsä oikeusjutun varjossa ja rinnalla.

Silti koko tästä suuresta joukosta Richard on kuitenkin se henkilö, joka kiinnostaa ja kiehtoo minua eniten, sillä hän muistuttaa meitä nykyajan ihmisiä. Richard ei säästä ensin tarvittavaa rahasummaa sivuun ja osta sen jälkeen mitä ostaakaan, vaan hän tekee velkaa ja elää velaksi tulevaa perintöä vastaan. Hän laskee säästävänsä, kun ostaa jotain, vaikka tarpeetontakin, kunhan sen saa alennuksella. Hän laskee säästävänsä hintojen erotuksen summan ja siirtää sen kuvitteellisen tilikirjansa voittosarakkeeseen.

Näin ilmaisisin hänen ajatusmallinsa ja järkeilynsä lyhimmillään ja joka minusta muistuttaa hämmästyttävästi meidän aikakautemme logiikkaa kaikessa.

Kolea talo kirjan sympaattinen minäkertoja Esther Summerson ei käsitä Richardin ajattelutapaa. Hän antaa tästä asiasta paremman ja kattavamman selvityksen kuin minun versioni ja joka sisältyy kirjaan ja alkaa sivulta 127. Siitä vain lukemaan. Muutamin valaisevin esimerkein Esther tuo julki Richardin käsityksen ja käytännön asennoitumisen rahaan, sen käyttöön ja ylipäänsä taloudenpitoon.

Lisään lopuksi, että näen mielessäni, kuinka arvon kirjailija on kastanut sulkakynäänsä musteeseen ja raapustanut tekstiä paperille. Tosin en tiedä, milloin sulkakynien aika päättyi ja oli vihdoin saatavissa oikeita teräskärkisiä kyniä kirjoittamiseen.

 

Helena jatkaa:

Charles Dickensillä on mustekynä iloisesti heilunut ja mustetta roiskunut ylt ympäriinsä, kun on kirjoittanut Koleaa taloa. Kuvannut hyvin, kun nuori tyttö joutuu kirjoittamaan kirjeitä päivät pitkät äitinsä puolesta, kun on laaja kirjeenvaihto ja kuinka tyttö on aivan musteen tahrima.

Yleensä kuunnellessani kirjoja olen tehnyt isoäidin neliöitä, mutta nyt kävi niin, että aloin piirtää mustekynällä kaikenlaisia juttuja.

Tarina kertoo orpotyttö Estherin elämästä. Alussa vähän kafkamaista tunnelmaa, mutta elämään tulee myös iloa.

Kirjassa on oikeastaan rakkaustarinaa, jännitysromaania murhan tutkimista ja selvittelyä. Se on myös kai ensimmäinen tällainen oikeudenkäyntikuvaus.

Kirjassa on ylhäistä väkeä ja heidän elämänsä kuvausta, joskin myös tavallinen väki kohtaa heitä tarinan juonenkulussa.

Pitkään kestänyt lakijuttu, Jarndyce ja Jarndyce, on ollut käsittelyssä jo vuosikaudet ennen Kolea talo -teoksen alkua ja jatkuu koko kirjan ajan ja siinä on paljon väkeä hyörimässä sen tiimoilla ja jokainen yrittää saada osansa herkusta. On siis oikein huijareiden huijarit liikenteessä.

Ja miten hienosti ja herkullisesti Charles Dickens kuvaa ihmisiä, erilaisia persoonallisuuksia ja ajan henkeä. Kaiken päättää vielä onnellinen loppu.