Kaksi astetta pakkasta aamulla
Luumäen Taavetissa. Heräsin aamuyöstä. Olin puoliksi unessa ja mielessä oli
ensimmäinen utuinen kirjoituaihe sen jälkeen, kun jätin Näköala -tarinan kaksi
päivää sitten. Postauskuvana on eilinen perinneruoka, perunoita ja porkkanoita
rouskukastikkeessa. Teimme eilen aamulla lenkin hakkuuaukealle. Aurinko oli
vasta nousemassa taivaanrannan takaa. Helena asettui puupinon päälle ottamaan kuvia
ja piirtämään luonnoksia, kun minä keräsin pussin pohjalle puolukoita.
Liikenteen äänet kuuluivat selvinä niin kuin aina kapean taimikkokaistaleen
takaa. Kuutostie painuu Taavetin keskustan kohdalla alas notkelmaan ja nousee takaisin
ylös ja raskas liikenne ja tukkirekat ottavat kierroksia ylämäessä. Renkaat
ujeltavat. Metsäretken jälkeen kävimme kirjastossa, apteekissa ja kaupassa.
Päivän Etelä-Saimaassa oli iso artikkeli suosikkituotteesta, Fazerin leipomon
riisipiirakasta. Se kosketti meikäläistä, sillä olen parin viime vuoden aikana
syönyt aamuin illoin muun ohessa tätä piirakkaa. Lehdessä oli toinen kuva ja
uutinen romutettavaksi menevistä roboteista, jotka loikkaavat Imatran Ovakon
terästehtaan sulaan rautaan tuhoutumaan. Helena osti eilen kaupasta lisää
villalankaa, oranssi väri kiehtoi häntä. Hän kutoi päivän mittaan ja katsoi
sarjoja läppäriltä. Hän luki myös David Foster Wallacen kirjaa The Pale King.
Minä kirjoitin eilen päiväkirjoja ja postaustekstiä ja muokkasin kuvia. Luin
James Joycen teosta Finnegans Wake. Illalla katsoimme televisiosta seuraavan
tallenteen amerikkalaista jalkapalloa, Carolina Panthers vastaan Detroit Lions,
jonka Panthers voitti 32-26.

























