Tilkankadulla

    

Vesi litisee täällä Helsingissä. Satoi illalla ja yön ja lotisee myös nyt aamuhämärässä. Moinen alku koululaisten talvilomalle. Tarkoitus on käydä tänään Munkkiniemen kirjastossa, josta minulla on noudettavana varaamani Danten Kiirastuli ja Paratiisi. Eilisen aamupäivärupeaman jälkeen olen saanut kokoon kolmekymmentä sivua kuunnelmatekstiä. Luin sen läpi iltapäivällä ääneenlukutunnin perään. Helena toteuttaa ideoitaan Free Ink Roller -kynäsarjalla, jonka hän hankki vuosia sitten, mutta on alkanut vasta nykyään käyttää enemmän. Mustekausi. Hän teki eilen piirroksiaan myös pitkin päivää. Ääneen lukemamme Victor Hugon Kurjat -romaanin ensimmäinen osa ei ole vielä aivan puolivälissä. Illalla luin muutaman kertomuksen Ivan Turgenevin kirjasta Metsämiehen muistelmia. Samoin kuin Hugon tekstistä, saa myös Turgenevin kirjoituksista varsin kuvaavaa tietoa ja käsitystä ihmisten elosta kaksisataa vuotta sitten. Luin myös Parnasson viime vuoden viimeistä numeroa, muun muassa Outi Hytösen kriittisen artikkelin biofiktiosta, varsinaisesti Rosa Liksomin Everstinna -biofiktiosta, jossa on hahmona Annikki Kariniemi. Puhuin Helenalle lukemastani ja hän löysi hyllystämme Kariniemen romaanin Veren kuva ja otti sen yhdeksi luettavien kirjojen pinoonsa lattialle, sohvan laitaan, yhdessä Simenonin ja monien muiden kanssa.

Tilkankadulla

    

Vettä tippuu räystäiltä täällä etelärannikolla. Helenan eilen aamusauvakävelyllä ottama tunnelmakuva Pikku Huopalahden rannasta. Edistyin eilen aamupäivällä kuunnelmaa. Tekstiä on kaksikymmentäkuusi sivua. Helena jatkaa mustetöitä. Hän kutoi alun patenttineuletta. Luimme iltapäivällä ääneen Victor Hugon Kurjien draamaa. Se on yletöntä. Helena otti unilukemisiksi omasta hyllystä Georges Simenonin dekkarin Maigret huvittelee. Varma valinta. Luin loppuun Dante Alighierin runoteoksen Jumalainen näytelmä, ensimmäisen osan Helvetti. Seuraavat kaksi osaa ovat molemmat Matkalla. Luin myöhemmin illalla Parnasson viime vuoden viimeistä numeroa. Kuinka ollakaan, Danten nimi mainittiin myös siellä. Menimme tavallista varhemmin levolle. Jostain syystä heräilin pitkin yötä. Näin unta, joka tuntui minusta jatkuvan ja jatkuvan.

Tilkankadulla

    

Nollakeli. Helena tekee lähtöä sauvakävelylenkille. Eilen kävin itsekseni Munkkiniemen kirjastossa. Kuva on Meilahden kupeesta, opaste ennen Paciuksenkadun kevyen liikenteen alitunnelia. Tein kolme lainausta, Dante Alighierin runoelman Jumalainen näytelmä, sen ensimmäinen osa Helvetti, Parnasson viimeinen numero vuodelta 2023 ja Jonathan Franzenin Crossroads. Helena jatkoi eilen mustetöitään. Hänellä on myös patenttineuleen ohjeet hukassa. Hän etsi niitä ja alkoi sitten muistella. Tänään hän kokeilee kutomalla muutaman kerroksen. Minä jatkoin eilen aamupäivällä kuunnelman työstämistä. Sitä on kaksikymmentäkolme sivua. Iltapäivällä luimme ääneen Victor Hugon Kurjia. Luimme tavallista lyhyemmän tovin, sillä Helenalle tuli postiin Lankavan lankalähetys ja kävimme noutamassa sen. Illemmalla luin puolet Danten Jumalaisen näytelmän Helvetti-osasta. Se on Eino Leinon suomennos vuodelta 1912 ja painos on vuodelta 1966. Kun olin lukenut kolmekymmentä sivua, menin helmetin sivuille ja varasin kaksi seuraavaa osaa. Helena luki sohvalla tarantinoa. Hän jätti kesken Colin Dexterin dekkarin Viimeinen bussi Woodstockiin ja siirtyi lukemaan ennen nukahtamistaan Aila Meriluodon Talvikaupunki -runokokoelmaa.

Tilkankadulla

    

Ystävänpäivä. Pyryttää sakeanaan lunta täällä etelärannikolla. Joulutähti on karistanut viimeisiä tummanpunaisia lehtiään ikkunalaudalle. Eilen jatkoin kuunnelmaa kaksi sivua. Tekstiä on kaksikymmentä sivua. Helena tekee mustetöitään ja kutoo välillä telkun ääressä. Uusia jaksoja on katsottavana. Luimme iltapäivällä ääneen Victor Hugon romaania Kurjat. Tarinaa nimen mukaan. Luin myöhemmin loppuun Allen Ginsbergs Collected Poems. Suurimman osan näistä lopun aikojen viimeisistä runoista luin läpi vain kertaalleen. Ne olivat minun silmiini jo väsähtäneitä, loppuun kaluttuja ja lopun odotusta. Huomasin, että luin Ginsbergin runotuotannon ensimmäisen kerran kokonaan läpi Taavetissa asuessamme, kolme vuotta sitten. Tutustuin runoilijan tuotantoon silloin ja tällä kertaa paneuduin siihen perusteellisemmin. Tuottelias, sanavalmis ja kantaa ottava. Helena lukee yhä Colin Dexterin dekkaria Viimeinen bussi Woodstockiin. Hänestä kirjailijan kieli on alkanut vanhentua ja se on muutenkin turhan koukeroista hänen makuunsa.

Tilkankadulla

    

Tuulee idästä tänä laskiaistiistaina. Tältä näytti eilen maanantaina Helsingin Pikku Huopalahden Tilkantorilla. Pyörätelineet ovat tulossa takaisin. Onko se kevään merkki? Helena jatkaa mustetöitään. Ideat seuraavat toisiaan. Tein eilen aamupäivällä kuunnelmaa, kävin sen läpi, mutta sivuja ei karttunut lisää. Iltapäivällä luimme ääneen Victor Hugon romaania Kurjat ja Helena kutoi kuunnellessaan. Sata ensimmäistä sivua luettu. Nautinnollista tekstiä ja nautinnollista ajautua mielessään 1800 -luvun alkuaikojen oloihin ja sen aikaisiin ajatusmalleihin. Yrittää kuvitella niitä. Illemmalla Helena luki Colin Dexterin dekkaria Viimeinen bussi Woodstockiin. Minä luin Allen Ginsbergin runoja. Vuosi niissä on nyt 1997, helmikuuta. Runoilija elää enää kaksi kuukautta. Hän kirjoittaa loppuun asti.

Tilkankadulla

    

Onnittelut uudelle presidentille. Nimi velvoittaa, Aleksanteri. Nimikkoleivos on sentään jo olemassa. Tuli valvottua television ääressä puolille öin. Postauskuvana on piirros Allen Ginsbergin runokokoelmasta Collected Poems, sivulta 975. Kuvaa edeltää runo Grandma Earth’s Song. Eilen aamupäivällä edistyin kaksi sivua kuunnelmaa. Helena piirsi ja luonnosteli makuuhuoneessa työpöytänsä ääressä. Iltapäivällä jatkoimme äänenlukua. Victor Hugon Kurjat on hyvää tekstiä. Kahden lukupäivän jälkeen huomaan olevani hetkittäin sitä lukiessani Toivakan Vanhan pappilan maisemissa, samoin kuin Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanissa. Alkuillasta Helena siirtyi seuraavaan hyllystämme löytyvään Colin Dexterin dekkariin Viimeinen bussi Woodstockiin. Minä aloitin Ginsbergin viimeiseksi jääneen kokoelman Death & Fame Poems 1993-1997. Uusi viikko alkaa. Helmikuun puoliväli on käsillä.

Tilkankadulla

    

Helena teki nyt aamulla sauvakävelylenkin. Tänään on presidentinvaalien toinen äänestyspäivä. Postauskuvaksi sopii varmasti yksi Helenan kissatöitä tämän vuoden puolelta. Symbolisesti kaksi laihaa kollia moukumassa. Kissat eivät juuri kuuntele eivätkä tottele emäntiään eikä isäntiään, joten turha kai toivoa, että ne lotkauttaisivat korviaan, kunhan vain saavat haluamansa. Eilen teimme vain kauppareissun. Aurinko meni pilveen ennen puolta päivää, joten pysyimme sisällä. Helena teki mustetöitään ja minä sepittelin kuunnelmaa. Sitä on kuusitoista sivua. Aloitimme seuraavan ääneenlukukirjan, Victor Hugon Kurjat. Olen saanut sen joululahjaksi vuonna 1971. Olemme molemmat lukeneet sen ennen, mutta siitä on aikaa. Alku oli ainakin hersyttävä ja hyvä. Kurjat on ilmestynyt 1862. Heti tulivat mieleen Dostojevskin Rikos ja rangaistus ja Aleksis Kiven Seitsemän veljestä, Kurjien aikalaiset. Illan luimme omia kirjojamme. Helenalla on niitä monta yhtä aikaa luvussa. Kun istuimme iltaa sohvalla, hän luki ensin Colin Dexterin dekkaria Palvelus vainajille ja sitten Tarantinoa. Dickensin Pickwick kerhon jälkeenjääneet paperit on sekin hänellä kesken ja sängyn vieressä varalta Aila Meriluodon Talvikaupunki -runoteos, jossa on Brueghelin talvinen työ kansikuvana. Minä luin kymmeniä runoja Allen Ginsbergiltä.