Sepelkyyhky huhuili aamun koleudessa. Alle kolme astetta lämmintä. Eilisiä kukkivia rentukoita Haaganpuron partaalla. Keltaisia voikukkien kukintoja Tilkankadun aurinkoisella seinustalla. Takkuisiksi tappuroiksi tuleentuneita osmankäämien patukoita ojanpientareella. Vesi- ja viemäröintityöt näkyvät täällä Helsingin Pikku Huopalahden alueella puomeina ja kaivantoina. Helena teki eilen vähän aikaa akvarellia työpöydällään. Hän teki enemmän muistiinpanoja, tallensi ideoita. Minä jatkoin Siks -tarinaa, jota on nyt kaksikymmentäneljä sivua. Eilen iltapäivällä luimme ääneen viisikymmentä sivua Leo Tolstoin romaania Sota ja rauha. Kirjailija arvostelee romaanissaan, että historioitsijat selittävät sotapäälliköiden ajatelmia, kuvitelmia ja unelmia eivätkä todellisia tapahtumia. Epäluotettavia kirjoittajia. En ole lukenut näitä historioita paitsi hiljattain Caulaincourtin muistiinmerkinnät Napoleonin Moskovan retkestä ja jotka ovat kovasti samansävyiset kuin Tolstoin kuvaamat: Monikansallinen Ranskan armeija pakeni Moskovasta epäjärjestyksessä ja järjettömästi sitä samaa tuhottua, ryöstettyä ja poroksi poltettua reittiä, jota se oli tullutkin. Ja keisari itse pakeni valeasuisena reellä läpi Euroopan Pariisiin, Caulaincourt saattuessaan. Mutta eivätkö sotahistoriat ole kaikki sotapropagandaa, nykyään vielä tehostetummin, kun kuvankäsittelyllä voidaan muokata tiedot toivotunlaisiksi? Luin illemmalla loppuun Cormac McCarthyn länneneepoksen Veren ääriin, joka kertoo samoin kuin Sota ja rauha 1800 -luvun aikaisesta maailmasta. Veren ääriin -teosta voi lukea niinkin, että anarkia vallitsee, kun aseet saavat vallan ja ovat kenen tahansa ulottuvilla. Helena lukee lempeämpää Georges Simenonin Maigret -kirjaa, Keltainen koira, vaikka rikosromaani on sekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti