Kuvassa Cormac McCarthyn romaanin Veren ääriin kansi. Tällä kertaa teippaukset ja kirjaston merkinnät eivät ole peittäneet kannentekijän nimeä näkymästä: Mika Tuominen. Kirjan on suomentanut Kaijamari Sivill ja julkaissut WSOY 2012. Helena on käynyt nyt viikon aikana joka toinen aamu sauvakävelylenkillä. Eilen viimeksi, mutta tämä päivä jää välistä, sillä aiomme mennä Hakaniemen maalaismarkkinoille. Eilen oli erinomaisen hieno, aurinkoinen päivä ja lämpötila kohosi täällä etelärannikolla melkein kahteenkymmeneen asteeseen. Vietimme pitkät ajat parvekkeella. Aamupuolella jatkoin kaksi sivua Siks -tarinaa, jota on nyt kaksikymmentä sivua. Eilen iltapäivän aluksi luimme ääneen viisikymmentä sivua Leo Tolstoin suurromaania Sota ja rauha. Käänne tapahtuu. Ranskan armeija tai oikeammin Napoleonin kokoama eurooppalainen yhteisarmeija on saanut yli kuukauden ajan ryöstellä ja hävittää Moskovaa, mutta lokakuun ensimmäisen viikon päätyttyä armeija aloittaa vetäytymisensä vihollismaan kamaralta. Kuinka sitten kävikään? Helena luki eilen loppuun Jari ja Kati Tervon kirjan Ukko ja mökki. Hän luki erinäisiä otteita sieltä minulle. Minä olen yli puolen välin McCarthyn länneneepoksessa Veren ääreen. Päänahanmetsästäjärosvojoukko hävittää alkuperäasujaimistoa ja kerää viranomaisilta palkkiot tappamiensa ihmisten päänahoista. Tarkistin netistä, että skalpeeraus on ollut vanha perinne Amerikan kansojen kulttuurissa, mutta siitä ei näkynyt mainintaa, jonka muistan lukeneeni ennen, että joko ranskalaiset tai englantilaiset alkoivat ensimmäisinä vaatia, että vihollisten päänahoissa piti olla mukana korvat. Vai olenko nähnyt unta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti