Kaunis kesäpäivä

tiistai 15. huhtikuuta 2025

Taavetissa

    








Helena otti eilen rappukäytävässä hissin edustalla tällaisen kuvan. Eilen oli pilvistä Luumäen Taavetissa. Yöllä näkyi täysikuu matalalla taivaalla, mutta nyt aamulla on osin pilvessä. Pari astetta lämmintä. Eilen lämpötila kohosi yli kymmenen asteen. Teimme eilen aamupäivällä kirjasto- ja kauppareissun. Yksinäinen joutsen lensi ylitsemme. Iltapäivällä kävelimme Patolammelle ja takaisin. Lampi oli vielä jäässä. Varhaisia kukkia lämpimissä kohdissa. Puolinainen-tarina eteni eilen sivulle sata kaksi. Tein tekstiin lähinnä aikamuototarkistuksia. Helena piirsi leskenlehtiä. Luin parvekkeella Anton Tsehovin novellin Nainen ja sylikoira. Aloitin sen jälkeen Jorge Luis Borgesin teoksen Hiekkakirja, jonka luin ensimmäisen kerran reilu kaksi vuotta sitten. Varasin sunnuntaina Robert Musilin kirjan Mies vailla ominaisuuksia ensimmäisen osan. Se oli eilen ennen puolta päivää kuljetettavana, joten se saattaa olla noudettavissa myöhemmin tänään. Helenallekin taitaa tulla jokin varaus noudettavaksi. Hän luki eilen Rex Stoutin dekkaria Liian monta kokkia. Välillä hän katsoi läppäriltä sarjaa keittiön pöydän ääressä ja istui taas välillä sohvassa ja katsoi televisiota. Eilen ennen nukkumaan menoa katsoimme Netflixistä Tarantinon elokuvan Once upon a Time in Hollywood.






























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti