Terveisiä Taavetista

   

Sää lauhtuu ja tuulee. Helena lähti sauvakävelylenkille. Otin eilen esiin Marcel Proustin teoksen Kadonnutta aikaa etsimässä ensimmäisen osan, joka on Swannin tie, Combray. Proustin laajassa kirjassa on seitsemän osaa, jotka ovat suomennoksena kymmenenä niteenä. Combray on alanimi, joka aloittaa omana osanaan Swannin tien. Olen merkinnyt lukeneeni sen ennen 2020 ja 2008. Luin sen ensimmäisen kerran 1990 taitteessa, jolloin kirjan kaikkia osia ei ollut vielä suomennettu. Lainasin Kadonnutta aikaa silloin kirjan kerrallaan paikallisesta Toivakan Pääkirjastosta. Combray on tuttu ja tutummaksi käy. Se on johdanto Marcel Proustin Kadonneeseen aikaan, yli sadan vuoden taakse. Tahti ja rytmi on hidas ja lauseet ovat pitkiä, loputtomia, polveilevia vaelluksia menneisyyden hämärille käytäville. Helena luki eilen loppuun Jillianne Hoffmanin Cupidon ja vertasi sitä Cornwelliin ja Slaughteriin. Nyt hän vilkuilee Richard Munsonin Teslaa ja odottelee josko Luumäen Pääkirjastosta tulisi päivemmällä viesti noudettavista varauksista. Odotamme molemmat lukutäydennystä. Helenalle on tulossa kaksi kirjaa, toinen Jillianne Hoffmanilta ja toinen Stephen Kingin uusin. Minä varasin Pekka Kejosen Napoleonin epätoivon, jonka olen lukenut ennen viisikymmentä vuotta sitten. Kiinnostaa kokeilla miltä se tuntuu nyt? Stephen Kingin Mustassa tornissa, Velhossa Rolandin ka-tet selviytyy yhdestä seikkailusta ja saapuu autioon Topekaan, Kansasiin ja lukevat vanhasta lehdestä, että influenssa riehuu tappavana. Näin käy toisinaan ennustusten.

Terveisiä Taavetista

     

Korkeita, valkoisia lumipenkkoja Luumäen Taavetissa ja jääpuikkojen pitsiä mökkien räystäissä. Eilen varaamani Stephen Kingin Mustan tornin neljäs osa, Velho tuli tiistaikuljetuksessa kirjastoon. Kirja on julkaistu alun perin 90-luvun lopulla, ennen Kingin loukkaantumista liikenneonnettomuudessa, mutta tämä meillä käsillä oleva painos on 2000-luvulta ja jolloin kaikki Tornin seitsemän osaa olivat jo valmiina. Kirjassa on pitkä johdanto, essee siitä, miten yhdeksäntoistavuotiaana ihminen on voimansa tunnoissa ja lähdössä valloittamaan maailman. Kun aloin vuoden alussa lukea ääneen Tornia, päätin jättää Velhon kokonaan välistä. Muistin viiden vuoden takaa, että siinä tarina hypähtäisi menneisyyteen ja jota en kokenut hyvänä enkä onnistuneena. Velho on kuitenkin kirjoitettu niin, että siinä alussa Joutomaa -osa päättyy, lyhyt luku ja lopussa on lyhyt Callan sudet -osan alku. Olen lukemassa nämä liitännäiset, mutta hyppään yli välissä olevan kuusisataasivuisen muisteluksen. Eilen illalla luin loppuun Richard Munsonin kirjan Tesla. Se on kahdeskymmenestoinen lukemani kirja tänä vuonna. Helena luki eilen Leena Krohnin teoksen Mehiläispaviljonki ja aloitti joululahjakirjansa Jillian Hoffmanin esikoisen Cupido.

 

Terveisiä Taavetista

     

Illalla alkoi ryöpyttää lunta Luumäen Taavetissa. Jonkinmoinen kerros näkyy karttuneen yön aikana Vallitielle ja sataa edelleen nyt aamulla. Eilen otin siis uuden kopion Roto -käsikirjoituksesta. Tein ensimmäiset korjaukset tekstiin sivulla seitsemän tai kahdeksan ja työrupeaman päättyessä olin sivulla kaksikymmentä. Käsikirjoituksessa on nyt kolmesataakaksikymmentä sivua. Eilen lainasin Luumäen Pääkirjastosta uutuushyllystä löytämäni Richard Munsonin kirjan Tesla, joka on serbialais-amerikkalaisen Nikola Teslan elämäkerta. Tesla on magneettivuon tiheyden yksikkö ja se on annettu Teslan kunniaksi. Samoin Tesla -merkkinen sähköauto on saanut nimensä miehen mukaan. Teslamuuntaja on mukana elokuvassa Kahvia ja tupakkaa. Toissapäivänä, kun luin Leena Krohnin Mehiläispaviljongin, siellä mainittiin Nikola Tesla ja heti seuraavana päivänä näin tämän uuden kirjan. Sen takaliepeessä on maininta, että kerrotaan jonkun haastattelijan kysyneen Einsteinilta miltä tuntuu olla maailman älykkäin ihminen, johon Einstein vastasi: ”Minä en tiedä, kysykää Teslalta.” Luin sitä eilen kaksisataakaksikymmentä sivua. Helena lukee Leena Krohnin Mehiläispaviljonkia. Stephen Kingin Velho on matkalla noutopaikkaan eli on mahdollista, että pääsemme jatkamaan tänään iltapäivällä ääneenlukua. Palaudumme normaalitilaan.

Terveisiä Taavetista

    

Kävelimme eilen puolenpäivän jälkeen Savitaipaleen suuntaan Raitalantien kohdalla olevalle puronnotkolle. Vähävetinen puro virtaa siellä mustana valkoisten lumipenkkojen välissä. Kevään henki elää siinä. Luin eilen Roto -käsikirjoitustani sata sivua, iltapäivään kello neljään asti. Tarkoitus oli lukea se kokonaan, mutta tyydyin selaamaan sen lopun. Teksti on yhä kesken. Siinä on paljon paranneltavaa, joten otan nykyisestä uuden kopion ja alan tehdä siihen muutoksia ja parannuksia. Luin loppuun Leena Krohnin kirjan Mehiläispaviljonki. Mieleeni tuli Don DeLillo ja etenkin Valkoinen kohina. Koin ja löysin Krohnin kirjasta samaa tunnelmaa. Krohnin teksti on älykästä ja viisasta. Tekstistä kuulee, että siellä takana on ajatteleva ihminen, joka ei kaihda viiltäviäkään päätelmiä ja analyysejä. Helena luki Kalle Päätalon kirjan Sateenkaari pakenee. Hänestä se oli ookoo. Palautamme tänään kaksi Kallen kirjaa Luumäen Pääkirjastoon. Saa nähdä löytyykö sieltä jotain sopivaa luettavaa tähän hetkeen ja mielentilaan? Helena saattaa tarttua seuraavaksi Krohnin Mehiläispaviljonkiin, jonka hän on lukenut ennen muutama vuosi sitten. Minua houkuttaa Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä. Siitä on vuosi, kun luin sen viimeksi, viimeisen osan viimeiset sivut, mutta mitä se haittaa.

 

Terveisiä Taavetista

    

Kuusi astetta pakkasta. Pilvessä, mutta ei sada lunta. Kinokset ja nietokset saartavat Luumäen Taavettia. Traktorit ovat ajaneet jo monena päivänä lumivalleja pois joutomaalle. Rivitalojen katoilla näkyy lumenpudottajia. Jääkiekkokansa jännittää, sillä kohta alkaa olympialaisten kultaottelu, jossa naapurin pojat ovat vastakkain. Viimeisen kahden viikon ajan olen työstänyt novellia kirjoituskilpailuun. En kerro siitä Kaunis kesäpäivä -blogissa, jotta en joudu diskatuksi, vain sen, että lähetin tekstin eilen ja toivotin mielessäni hyvää matkaa. Aion ottaa seuraavaksi esiin Roto -käsikirjoituksen ja lukea sen läpi. Arviointina. Olen lukenut puoliväliin Leena Krohnin kirjan Mehiläispaviljonki. Hieno kirja. Helena luki loppuun Kalle Päätalon Höylin miehen syksyn ja aloitti Sateenkaari pakenee -romaanin. Hän miettii, mitä sen jälkeen? Olemme lukeneet molemmat välillä Bob Dylanin tutumpia sanoituksia ja kuuntelimme kappaleita korvalapuilla iltamyöhällä.

Terveisiä Taavetista

    

Hyvää lauantaita ja luistoa talvilomalaisille, myös Pekingiin. Eilen luimme loppuun Stephen Kingin Mustan tornin kolmannen osan Joutomaa. Se päättyi jälkisanoihin, joissa kirjailija pahoitteli sitä, että joutui jättämään kirjan sikäli kesken, että Rolandin ka-tet jää oman onnensa nojaan Blaine -junaan, joka on ohjelmoitunut tuhoamaan itsensä ja matkustajansa. Onneksi Blaine on myös addikti, arvoitusten suhteen ja Roland käy kauppaa sen kanssa omiensa hengestä ja johon tilanteeseen kirja päättyy. King ei tiennyt jatkosta ja hän tunnusti Joutomaan ”kirjoittaneen itse itsensä”. Joutomaa on kahdeskymmenes tänä vuonna lukemani kirja ja neljäs ääneen. Avasin viidennen osan, Callan sudet ja totesin, että sen alussa ei ole hurjan junaseikkailun loppudraamaa ja joka tarkoittaa, että joudumme tarttumaan sittenkin neljänteen osaan, ”muistelukseen”, Velhoon ja lukemaan sitä valikoiden. Sitäpä ei ole Luumäellä, joten varasin sen heilistä ja joudumme odottamaan kirjaa ensi tiistaihin. Kolmen päivän muutos rutiineihin eli kolme vuorokautta vailla ääneenlukusessioita. Bob Dylanin lyriikkakirjasta poimin niitä kappaleita, jotka muistan ja jotka soivat päässäni ja luin muun muassa säkeet, Blowing in the Wind, Hard Rain, Song to Woodie, Hattie Carrol ja aloin lukea lisäksi Leena Krohnin kirjaa Mehiläispaviljonki. Hyvää ja nautittavaa proosaa. Älykästä ja huolellista. Olen lukenut aiemmin seitsemän teosta Leena Krohnilta, mukaan lukien uusimman esseekirjan Mitä en koskaan oppinut, mutta en ennen tätä. Helena on lukemassa viimeisiä sivuja Kalle Päätalon Höylin miehen syksystä.

Terveisiä Taavetista

    

Tuuli käy tuimana lännestä. Lainasin pari päivää sitten sinisen kirjan, Arto Mellerin Pääkallolipun alla, joka on Martti Anhavan toimittama kokoomateos Mellerin proosatuotannosta. Luin siitä eilen katkelmia sieltä täältä ja nuoren runoilijan ensimmäisen kertomuksen, mutta en tuntenut mielenkiintoa uppoutua syvemmin näihin teksteihin. Helena siirtyi lukemaan Kalle Päätalon Höylin miehen syksyä, jonka luin viime vuoden puolella, toisen kerran enkä pitänyt. Stephen Kingin Mustan tornin Joutomaassa Oi -mäyriäinen rientää Jaken avuksi, kun poika on pahoissa vaikeuksissa ja Roland saapuu perässä paikalle ja listii revolverillaan kaikki konnat. Ludin kaupungin tietokoneet heräävät ja ohjelmoivat pommin laukeamaan muutaman minuutin päästä. Elävä hybridi, mikä lie, Blaine -juna odottaa valmiina lähtöön, jos Rolandin ka-tet ehtii masiinan kyytiin. Ensimmäiseksi pitää arvata tunnussana, jotta laiturin portti aukeaa. Meillä on tänään edessä viimeiset viisikymmentä sivua tästä kolmannesta osasta. Sen alla olohuoneen sohvapöydällä odottaa viides osa, Callan sudet.