Sää lauhtuu ja tuulee. Helena lähti sauvakävelylenkille. Otin eilen esiin Marcel Proustin teoksen Kadonnutta aikaa etsimässä ensimmäisen osan, joka on Swannin tie, Combray. Proustin laajassa kirjassa on seitsemän osaa, jotka ovat suomennoksena kymmenenä niteenä. Combray on alanimi, joka aloittaa omana osanaan Swannin tien. Olen merkinnyt lukeneeni sen ennen 2020 ja 2008. Luin sen ensimmäisen kerran 1990 taitteessa, jolloin kirjan kaikkia osia ei ollut vielä suomennettu. Lainasin Kadonnutta aikaa silloin kirjan kerrallaan paikallisesta Toivakan Pääkirjastosta. Combray on tuttu ja tutummaksi käy. Se on johdanto Marcel Proustin Kadonneeseen aikaan, yli sadan vuoden taakse. Tahti ja rytmi on hidas ja lauseet ovat pitkiä, loputtomia, polveilevia vaelluksia menneisyyden hämärille käytäville. Helena luki eilen loppuun Jillianne Hoffmanin Cupidon ja vertasi sitä Cornwelliin ja Slaughteriin. Nyt hän vilkuilee Richard Munsonin Teslaa ja odottelee josko Luumäen Pääkirjastosta tulisi päivemmällä viesti noudettavista varauksista. Odotamme molemmat lukutäydennystä. Helenalle on tulossa kaksi kirjaa, toinen Jillianne Hoffmanilta ja toinen Stephen Kingin uusin. Minä varasin Pekka Kejosen Napoleonin epätoivon, jonka olen lukenut ennen viisikymmentä vuotta sitten. Kiinnostaa kokeilla miltä se tuntuu nyt? Stephen Kingin Mustassa tornissa, Velhossa Rolandin ka-tet selviytyy yhdestä seikkailusta ja saapuu autioon Topekaan, Kansasiin ja lukevat vanhasta lehdestä, että influenssa riehuu tappavana. Näin käy toisinaan ennustusten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti