Terveisiä Taavetista

   

Aamu-usvaa Luumäen Taavetissa. Talon mittari näyttää seitsemää astetta. Helena lukee seuraavaa Donna Leonin dekkaria, Nuoruuden lähde. Minä aloitin eilen Doris Lessingin kirjan Parempien ihmisten lapsi, ensimmäisen osan Väkivallan lapset -sarjaa. Sen originaali on tullut julki 1954. Luin eilen neljäsosan kirjasta ja heti ensimmäisiltä sivuilta tuli mieleeni Ernest Hemingway. Lessingin kirjasta Sommaren före mörkret löysin tämän yhteyden ja nyt se tuli myös tässä Parempien ihmisten lapsi -romaanissa. Ehkä se johtuu samasta ajasta, saman aikakauden kirjailijoita? Ehkä siihen vaikuttaa se, että molemmilla näillä kirjailijoilla oli tarve sanoa jotain todellista ja yleispätevää? Lessingin kirjassa päähenkilö on nuori, aikuistuva neito Rhodesiassa Ensimmäisen maailmansodan jälkeen ja toisen sodan uhkan kasvaessa maailmassa. Päähenkilön isä on ollut sodassa ja kertoo kokemuksistaan juoksuhaudoissa. Hän paasaa, että sota siitä tulee, sakut ja venäläiset lyöttäytyvät yhteen ja tuhoavat Englannin. Rhodesiassa päähenkilön asuma-alueella on hajanainen vallasyhteisö, afrikanseja Etelä-Afrikasta, rikkaita tupakkafarmareita, skotteja, jotka pitävät yhtä, samoin irlantilaisia, jotka ovat keskenään omissa oloissaan ja onnenonkijoita Englannista. Ja yksi juutalainen perhe, aktuelli aihe siihen aikaan, sata vuotta sitten. Kiitos siitä tuntuu lankeavan tiedotusvälineille. Juutalaiskysymys vaati ratkaisuaan. Näillä paikallisilla vallasihmisillä, niin rikkailla kuin köyhillä on kaikilla työntekijöinä ja palvelijoina alueen mustia. Mustat ovat laiskoja, epäluotettavia, tyhmiä ja alempaa rotua. He ovat nimetöntä työväkeä. Tiedotusvälineet pitivät faktana, että mustat olivat valkoista ihmistä alemmalla tasolla, ei juuri apinoita kummempia. Näin sata vuotta sitten.

        

 

Terveisiä Taavetista

     

Umberto Econ Prahan kalmisto oli 29:s lukemani kirja tänä vuonna. Pidin siitä, mutta jokin siinä ärsytti samalla. Oliko se teoksen mutkikkuus? Olemme seuranneet kesän koitteessa netistä kalasääskien pesintää. Toissailtana sääksikamerassa näimme pesässä kasvavien horsmien lomitse, että ainakin yksi poikanen on kuoriutunut. Samalla huomasimme, että kameran edessä oli jokin hyönteinen, joka jäi sumeaksi, koska se oli niin lähellä, mutta sen liikehdinnästä päättelimme sen olevan hämähäkki kutomassa verkkoaan. Eli kamera sai verkkoyhteyden. Lauantaina televisiossa näytetyssä Ernest Hemingwaystä kertovassa dokumentissa kirjailija tutustui nuorena Pariisissa asuessaan taiteilijoihin ja näistä erityisesti Cezanne vaikutti häneen, kuvataiteilijan uupumattomuus kuvata samaa aihetta kerran toisensa jälkeen. Taide vaikuttaa. Eilen satoi muutamaan otteeseen Luumäen Taavetissa. Sattumalta olimme ulkona yhden ryöpyn langetessa ja kastuimme. Illalla seurasimme jälleen jalkapalloa televisiosta ja kävimme sen jälkeen rappukäytävän tasanteella katsomassa etelätaivaan kuuta.

Terveisiä Taavetista

    

    

Aamuviideltä kaksitoista astetta Luumäen Taavetissa. Taivas on pilvessä, mutta säätiedotus lupaa aurinkoista. Eilen aamupuolella olin jo hieman ahkerampi kirjoitusaskareissani ja etenin kolme sivua käsikirjoitusta. Siinä on 114 sivua. Aamun kauppareissulla olimme poikkeamassa kirjastoon, mutta se oli kesäajassa eli suljettu lauantaina. Helena luki loppuun Donna Leonin Tuntematon ihailija -dekkarin. Hän pitää Leonista. Muistaakseni olen lukenut yhden tai kaksi kirjaa häneltä. Jatkoin vajaa sata sivua Umberto Econ Prahan kalmistoa. Saksalaiset, hapankaalinsyöjät, piikkikypärät, joita ranskalaiset halveksivat ja vihaavat, piirittävät Pariisia ja kaupungista syödään kaikki eläimet. Lihakauppojen näyteikkunoissa riippuvat teurastetut kissat ja koirat ja sama kohtalo on eläintarhan eläinten osalla. Keisarinvalta murentuu ja tasavaltalaiset pääsevät niskan päälle. Kirjan päähenkilö toimii agenttina tiedustelupalvelulle, joka on hallinnosta riippumaton. Hän toteaa yhteyshenkilönsä vaihtuneen. Tämä on päässyt eläkkeelle. Myöhemmin kulkiessaan katujen hämärässä ja viemäritunneleissa, hän näkee ruumiita rivissä ja tunnistaa yhden olevan se entinen yhteyshenkilö. Päähenkilö pelkää ja odottaa saavansa milloin vain tikarin selkäänsä. Eilen tuli televisiosta kahden lajin kulttuuria, ensin Ernest Hemingwaystä kertova sarja, sen ensimmäinen osa ja myöhemmin Suomen maajoukkueen jalkapallo-ottelu Romaniaa vastaan. Suomi hävisi yksi nolla.

Terveisiä Taavetista

     

Eilen päiväkävelyllä Luumäen Taavetissa kiinnitti huomion roska tai kaarnan tai kävyn pala kevyen liikenteen väylällä, puronnotkossa, Raitalan liittymän kohdalla. Se liikkui niin kuin voi kuvitella tuulen ajavan roskia, mutta se liikkui myös kuin elävä. Kuvasimme sitä molemmat, Helena pitkällä objektiivilla järjestelmäkameralla ja minä kyykkien kännykällä. Eilen aloimme jälleen arkielämän. Minä haparoin ja tapailin sivun verran uusinta käsikirjoitustani. Helena teki luonnoksia ja kirjasi ylös ideoita, joita tällainen taakse jäänyt matka ja loma herättää ja nostaa esiin. Kävimme aamupäivällä kirjastossa, josta lainasin valmiiksi Doris Lessingin kirjan Parempien ihmisten lapsi, Väkivallan lapset -sarjan ensimmäisen osan. Kansikuva kirjassa on upea Kosti Antikaisen taideteos. Helena löysi Donna Leonin dekkarin Tuntematon ihailija, jonka hän luki jo puoleen väliin. Minulla oli ennestään kesken Umberto Econ Prahan kalmisto. Selasin sitä alusta siihen asti, jossa heitin kirjan jäähylle ja jatkoin lukemista niin, että olen nyt kirjan puolessa välissä. Tarina ajoittuu 1800-luvun loppupuoliskolle. Siellä agentit keräävät ja muokkaavat ja luovat kokonaan uutta aineistoa tarkoituksena yllyttää vihanpitoa kohdistumaan muun muassa vapaamuurareihin, jesuiittoihin, juutalaisiin ja kommunisteihin. Tiedustelupalvelut toimivat eri maissa, tekevät yhteistyötä ja harhauttavat samaan aikaan toisiaan, jakavat disinformaatiota ja likvidoivat vääriä henkilöitä, mieluummin niin kuin päästävät vääriä tietoja tiedotusvälineihin. Eli samalta näyttää kuin tänäkin päivänä. Oikea tieto on vain ja väistämättä suhteellista ja historia voi todistaa tai väittää sen olleen jopa täysin väärää. Tätä tapahtuu.

Matkan jälkeen

    

Jälkikuvia ja elämyksiä kaupunkilomalta. Kolmen päivän loma. Ensimmäinen päivä oli matkustuspäivä ja viimeinen väistämättä samoin eli yhden päivän olimme aidosti lomalla. Aikamoinen kontrasti oli, kun lähdimme eilen iltapäivällä Helsingin rautatieasemalta ja tulimme Kouvolan rautatieasemalle. Ja edelleen tuli lisäkontrastina, kun hurruutimme pikkubussin kyydissä Taavettiin ja jalkauduimme viimein Marttilantien pysäkille. Hiljaista ja rauhallista. Sateen jälkeen syreenit tuoksuivat. Samaan puusta pudonneen mielentilaan purimme reput ja laitoimme tietokoneen töpselit seinään ja selasimme postia, ilmaisjakelulehden ja Luumäen Lehden. Tiistaiaamulla minulta jäi kirja kesken, joten luin viimeiset sivut Doris Lessingin Sommaren före mörkret -teoksesta. Se oli 28:s lukemani kirja tänä vuonna. Pidin siitä, vaikka loppua kohti kirjassa oli ylimäärin toistoa ja kertausta. Pidän myös ruotsin lukemisesta. Sen jälkeen saunaan. Tänä aamuna viideltä lämpömittari näytti yhdeksän ja puoli astetta. Aurinko paistaa, taivaanrannassa on pilviutua.

Matkalla

 

Eilen illalla seurasin katuliikennettä. Kasvot kuumottivat ulkoilusta. Eilen ajelimme ratikalla. Matkalipun lunastaminen onnistui. Kävimme Kalliossa ja sieltä Jätkäsaareen, jossa poikkesimme viimeksi toissa kesänä. Rakennuksia on tullut huimasti lisää.

Matkalla

 

Toinen päivä matkalla. Eilen kävimme haistelemassa meren rannalla. Jo siltä varalta, jos tänään sataa. Tänä aamuna, kun heräsimme, ikkunassa oli vesipisaroita ja asvaltti oli märkä sateen jäljiltä. Eilen kiersimme Punavuorta ja Eiraa. Meillä oli eri vaihtoja minne mennä syömään, mutta erehdyimme: kuppilat olivat lopettaneet, Kyllin hyvä elämänikä sitten. Illan lepäsimme hotellihuoneen sängyssä ja katsoimme jalkapalloa. Pohjanpalo maalasi kahdesti.

Kalliossa taas kerran. Ratikalla sinne ja takaisin. Kissa piti nähdä Jätkäsaaressa. Sateinen aamu on vaihtunut auringonpaisteeksi.