Aamu-usvaa Luumäen Taavetissa. Talon mittari näyttää seitsemää astetta. Helena lukee seuraavaa Donna Leonin dekkaria, Nuoruuden lähde. Minä aloitin eilen Doris Lessingin kirjan Parempien ihmisten lapsi, ensimmäisen osan Väkivallan lapset -sarjaa. Sen originaali on tullut julki 1954. Luin eilen neljäsosan kirjasta ja heti ensimmäisiltä sivuilta tuli mieleeni Ernest Hemingway. Lessingin kirjasta Sommaren före mörkret löysin tämän yhteyden ja nyt se tuli myös tässä Parempien ihmisten lapsi -romaanissa. Ehkä se johtuu samasta ajasta, saman aikakauden kirjailijoita? Ehkä siihen vaikuttaa se, että molemmilla näillä kirjailijoilla oli tarve sanoa jotain todellista ja yleispätevää? Lessingin kirjassa päähenkilö on nuori, aikuistuva neito Rhodesiassa Ensimmäisen maailmansodan jälkeen ja toisen sodan uhkan kasvaessa maailmassa. Päähenkilön isä on ollut sodassa ja kertoo kokemuksistaan juoksuhaudoissa. Hän paasaa, että sota siitä tulee, sakut ja venäläiset lyöttäytyvät yhteen ja tuhoavat Englannin. Rhodesiassa päähenkilön asuma-alueella on hajanainen vallasyhteisö, afrikanseja Etelä-Afrikasta, rikkaita tupakkafarmareita, skotteja, jotka pitävät yhtä, samoin irlantilaisia, jotka ovat keskenään omissa oloissaan ja onnenonkijoita Englannista. Ja yksi juutalainen perhe, aktuelli aihe siihen aikaan, sata vuotta sitten. Kiitos siitä tuntuu lankeavan tiedotusvälineille. Juutalaiskysymys vaati ratkaisuaan. Näillä paikallisilla vallasihmisillä, niin rikkailla kuin köyhillä on kaikilla työntekijöinä ja palvelijoina alueen mustia. Mustat ovat laiskoja, epäluotettavia, tyhmiä ja alempaa rotua. He ovat nimetöntä työväkeä. Tiedotusvälineet pitivät faktana, että mustat olivat valkoista ihmistä alemmalla tasolla, ei juuri apinoita kummempia. Näin sata vuotta sitten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti