Kaunis kesäpäivä

maanantai 13. kesäkuuta 2022

Terveisiä Taavetista

     











Umberto Econ Prahan kalmisto oli 29:s lukemani kirja tänä vuonna. Pidin siitä, mutta jokin siinä ärsytti samalla. Oliko se teoksen mutkikkuus? Olemme seuranneet kesän koitteessa netistä kalasääskien pesintää. Toissailtana sääksikamerassa näimme pesässä kasvavien horsmien lomitse, että ainakin yksi poikanen on kuoriutunut. Samalla huomasimme, että kameran edessä oli jokin hyönteinen, joka jäi sumeaksi, koska se oli niin lähellä, mutta sen liikehdinnästä päättelimme sen olevan hämähäkki kutomassa verkkoaan. Eli kamera sai verkkoyhteyden. Lauantaina televisiossa näytetyssä Ernest Hemingwaystä kertovassa dokumentissa kirjailija tutustui nuorena Pariisissa asuessaan taiteilijoihin ja näistä erityisesti Cezanne vaikutti häneen, kuvataiteilijan uupumattomuus kuvata samaa aihetta kerran toisensa jälkeen. Taide vaikuttaa. Eilen satoi muutamaan otteeseen Luumäen Taavetissa. Sattumalta olimme ulkona yhden ryöpyn langetessa ja kastuimme. Illalla seurasimme jälleen jalkapalloa televisiosta ja kävimme sen jälkeen rappukäytävän tasanteella katsomassa etelätaivaan kuuta.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti