Tilkankadulla

    

Helena lähti sauvakävelylenkille. Postauskuva on otettu eilen aamupäivällä Tilkantorilta, Helsingin Pikku Huopalahdesta, jossa on myös shakkiruudukko. Äänestyspäivä. Odotan yhä nettiäänestystä. Ymmärrän, että se on vaikea kysymys, ei sellainen pelkkä ilmoitusasia niin kuin esimerkiksi maan liittyminen... Demokraattista meininkiä. Kuvittelen, että netissä äänestäminen tarjoaisi vaivattomasti niitä kaivattuja ja tavoiteltuja säästöjä. Hämähäkki kulki lattian poikki. Eilen teimme ruokastokset erikseen ja lähdimme niiden jälkeen Etolaan, Munkkiniemeen, ostamaan uudet hammasmukit vanhojen tilalle. Olimme etuajassa ja Helena istui hetkeksi porraskivelle. Eilen hän teki akvarelliluonnoksia parvekkeella. Minä kirjoitin aamulla Tuuliajolla -tekstiä, jota on nyt viisi sivua. Luin yli sata sivua Sofia Tolstajan päiväkirjoja vuosilta 1862 - 1919. Leo Nikolajevits kuoli marraskuun seitsemäntenä 1910. Päiväkirja päättyy siihen, mutta Päiväkirjamuistiinpanot jatkuvat. Muistiinpanot rajautuvat välille 1905 - 1919. Helena luki loppuun Leena Lehtolaisen Maria Kallio -sarjan kirjan Rivo satakieli ja otti unilukemisiksi Mika Waltarin dekkarin Komisario Palmun erehdys. Kahdestoista painos. Meillä on hyllyssä Riksin sarjan kappale, joka on valitettavasti kulunut osin irtolehtiseksi. 

Tilkankadulla

    

Kymmenen astetta täällä etelärannikolla. Kuvassa yksi Helenan My Gardenissa maalaamista monista pelargonia-aiheisista akvarelleista. Kärsivällisesti poseeraavia malleja, joita korkeintaan tuuli heiluttelee. Aloitin eilen uutta tarinaa nimeltä Tuuliajolla. Kolme sivua. Kävimme eilen ulkoilemassa vain pidennetyn kauppareissun verran. Näimme harmaahaikaran vastarannan kaislikossa. Helena lukee Leena Lehtolaisen Maria Kallio -dekkaria Rivo satakieli ja James Joycen romaania Finnegans Wake. Hän odotti Matkalla olevaa kirjaa saapuvaksi, ilmoitusta siitä. Viesti tuli vähän yli kolmen, Varattu teos on noudettavissa, mutta emme lähteneet enää kävelemään kirjastoon. Minä jatkoin kesken olevaa Sofia Tolstajan Päiväkirjoja. Olen siinä yli puolenvälin. Vuosi 1903 on alussa. Leo Nikolajevits on sairastellut ja hänen pelätään kuolevan. Nälänhätää on kansan keskuudessa. Avunanojia pyrkii jatkuvasti kirjailijan puheille.

Tilkankadulla

    

Luin eilen loppuun Stefan Zweigin muistelmateoksen Die Welt von Gestern, Erinnerungen eines Europäers. Se on yksi Ville-Juhani Sutisen esseeteoksessa Vaivan arvoista esitellyistä kirjoista. Helmetin järjestelmästä lainaamani kirja on painettu 1944. Copyright by Bermann-Fischer Verlag A. B., Stockholm. Druck: Albert Bonniers Boktryckeri, Stockholm. Kirja on olemassa myös suomeksi, ilmestynyt Alf Krohnin kääntämänä Jyväskylässä, Gummeruksen painamana 1945, mutta se ei ollut lainattavissa. Korjauksessa. Mietin lukiessani juuri tätä lainaamaani saksankielistä kirjaeksemplaaria, oliko se ehkä käynyt myös Alf Krohnin käsissä, sillä kirjavanhus on ilminähden ollut kierrossa monissa käsissä ja tahriutunut ja kulunut matkalla. En muista mitä Sutinen kirjoitti tästä teoksesta, mutta näin sen vaivan arvoiseksi. Kysyin mielessäni eikö nationalistinen asenne ja ajattelutapa ole vanhentunutta ja maailmankansalaisuus sen sijaan nykyaikaa? Zweigin kirjassa huomioin, että kirjailija personoi ja typistää yhden henkilön kontolle koko maailmanpalon. No, niin uutisoidaan myös tänä päivänä, vanhaan malliin. En kannata Zweigin ehdotusta, että maailmankirjallisuus pitäisi kirjoittaa uusiksi ja karsia niistä rönsyt. Valitettavasti sitä tapahtuu jo nyt. Kunnioituksen puutetta. Hämmästyin Zweigin tekstissä myös, että kirjailija arvioi, että Etelä-Amerikassa on asiat paremmin kuin Euroopassa, sillä minusta Etelä-Amerikan alkuperäväestö on ollut eurooppalaisen riiston kohteena vuosisatoja. Tai ehkä ymmärsin tekstin vikaan. Eilen kävimme jälleen Munkkiniemen kirjastossa. Helenalla oli noudettavissa Leena Lehtolaisen Maria Kallio -sarjan dekkari Rivo satakieli. Hän teki eilen akvarelleja parvekkeella. Iltapäivällä huomasimme, että kylpyhuoneen peilikaapissa oli jokin tuoksuva pesuneste vuotanut pitkin ja kaappi meni siivoukseen. Piiloilevaa syyllistä ei havaittu vielä.

Tilkankadulla

    

Onnentoivotukset jälkikäteen Suomen naisten jalkapallomaajoukkueelle hyvästä karsintaottelusta Hollantia vastaan tiistai-iltana. Tasapelin ansiosta kaikki on vielä auki karsintalohkossa. Kuva on Nuokkarin portinpielestä eilen Munkkiniemessä. Kävimme kirjastossa palauttamassa kaksi luettua kirjaa ja Helena lainasi yhden Leena Lehtolaisen kirjan, jossa on lyhyitä kertomuksia, Tappajan tyttöystävä ja muita rikoksia. Kirjaston poistohyllystä löytyi lukematon Karin Slaughterin Pettävä hiljaisuus. Kirjojen tuloa ei voi estää. Kuljimme hieman eri reittiä, joka toi meidät Huopalahdentien laitaan, jalankulkuylikulkusillan kohdalle. Helena järjesteli eilen parvekkeella ja omassa työpisteessään makuuhuoneessa. Iso maalausteline palasi sisälle. Helena teki luonnoksia parvekkeella ja luki vuoroin Giovanni Guareschin kirjaa Toveri don Camillo ja toisena James Joycen teosta Finnegans Wake. Minä kirjoitin vain päiväkirjoja ja postaustekstiä. Odotan uutta aihetta. Luin yli viisikymmentä sivua Stefan Zweigin kirjaa Die Welt von Gestern. Kansallissosialistit nousevat valtaan Saksassa ja juutalaisvainot alkavat. Nuoret kiihkoilijat naulaavat väärien ihmisten kirjoja häpeäpaaluihin. 

Tilkankadulla

    

Lainsuojaton lupiini kuvattu eilen niityllä. Vieraslaji, joka on hävitettävä. Miten sen selittää lapselle ja miten lapsi sen ymmärtää? Tällaisia outoja mietteitä meikäläiselle herää. Tuli mieleen eräs Leo Kalervon kirja, jossa hän muisteli lapsuudestaan, että hänen kotikonnullaan myrkytettiin yhtenä vuonna variksia, jotta niistä päästäisiin eroon. Nuori, herkkä kirjailijanalku järkyttyi nähdessään koulutiellä näitä kuolemaa tekeviä linturaukkoja. Helena jatkoi eilen innolla My Garden -projektiaan, luonnosteli ja teki akvarelleja. Minä luin aamupuolella läpi Dan Jet -fiktion ja tein muutaman korjauksen. Iltapäivän aluksi luin tekstin uudelleen läpi. Kyllä, se on valmis. Jatkoin Stefan Zweigin kirjaa Die Welt von Gestern. Ensimmäisen maailmansodan jälkeinen sekasorto, jossa inflaatio vallitsi ensin Itävallassa ja myöhemmin mittavana Saksassa. Omaisuudet hupenivat ja siirtyivät toisiin käsiin. Kansa kärsi edelleen. Helena luki loppuun Giovanni Guareschin kirjan Toveri don Camillo.

Tilkankadulla

    

Puolustusvoimain lippujuhlan päivä. Sopinee tällainen kukkakuva tähän päivään rauhan hengessä. Päivänkakkaraniittykuva on otettu eilen Helsingin keskustassa, Luonnontieteellisen museon takapihalta. Eilen oli asiaa taas keskustaan, sillä kännykän laturi lakkasi toimimasta viikonloppuna. Vaihtoon. Uusi tilalle. Helenalla oli listalla omia hankintoja, akvarellilehtiö, kangaspahvipohja ja sievä kastelukannu. Joimme kahvit punssileivoksella Akateemisen kulttuurikahvilassa, Cafe Aallossa. Mennessä ratikka pysähteli, seisoi ja jonotti. Ruuhkaa, kun ratikkareittejä on jouduttu muuttamaan ja ratikat kääntyivät letkassa sivuun Mannerheimintieltä vaunuhallien kohdalla, kääntyivät eteenpäin Sibeliuksenkadulle ja seuraavasta Ruusulankadulle. Eilen kirjoitin vain sivun verran Dan Jet -fiktiota. Helena teki akvarelleja parvekkeella. Hän lukee Giovanni Guareschin kirjaa Toveri don Camillo. Minä luin eilen ehkä kaksikymmentä sivua Stefan Zweigin kirjaa Die Welt von Gestern. Kirjailija kohtaa kulttuurisen maanpakolaisen James Joycen, joka ei haluaisi kirjoittaa englanniksi, vaan yleensä vaan kieltä. Luin Helenalle otteen ja hän riemastui: Tämä ratkaisi. Otan kesäkirjaksi Finnegans Waken. En laske kuinka monta kertaa olen lukenut sen.

Tilkankadulla

    

Eilen, sunnuntaina aamupäivällä oli puolipilvistä ja noin kaksikymmentä astetta lämmintä, kun olimme Helsingin Hakaniemessä, Maalaismarkkinoilla. Paistettuja muikkuja kotiintuomisina, muikku- ja ahvenkukot ja ruisleipää. Kirjoitin eilen aamulla Dan Jet -fiktiota, jota on nyt kahdeksantoista sivua. Helena oli aamulla parvekkeella luonnostelemassa ja jatkoi iltapäivällä niin kauan, kun parveke pysyi poppelien takana varjossa. Hän luki loppuun Leena Lehtolaisen Maria Kallio -dekkarin Ennen lähtöä ja varasi kirjastosta kaksi lisää. Luen edelleen Stefan Zweigin muistelmia Die Welt von Gestern, jossa kirjailija vertaa ja vastaa miksi 1914 Wienissä ihmiset lähtivät hurmiossa sotaan ja 1939 nuristen ja innottomina, pakotettuina? Vuonna 1914 ihmiset olivat unohtaneet mitä sota on, kun taas 1939 se oli vielä hyvin muistissa. Stefan Zweig löysi vanhasta ystäväpiiristään, joka käytännössä hylki hänet keskuudestaan pasifistina, se on epäisänmaallisena, sitä myös, vain yhden samoinajattelevan, ranskalaisen Romain Rollandin vihollispuolelta. Rolland oli Punaisen ristin toiminnassa auttamassa hädänalaisia kansallisuudesta riippumatta ja järjestämässä myös kansalaisten ja sotavangeiksi joutuneiden välistä kirjetoimintaa, jotta huolestuneet omaiset saisivat tietoa läheistensä kohtalosta.