Kaunis kesäpäivä

keskiviikko 4. helmikuuta 2026

Taavetissa

    











Kolmetoista astetta pakkasta aamulla Luumäen Taavetissa. Postauskuvana on naakkapari savupiipun päällä. Aurinko paistoi ja jopa lämmitti, kun lähdimme eilen ulos kymmenen jälkeen. Kävelimme Linnalantietä Kivimäkeen, käännyimme ympäri ja palasimme kirjastoon. Helena lainasi Kalle Päätalon Iijoki-sarjan kolmannen osan Kunnan jauhot. Kirjastosta kaupalle ja takaisin kotiin. Pulut lämmittelivät liikerakennuksen katonlaidan auringonpaisteessa ja naakat autiotalon piipun reunalla. Luin eilen Tipit -tarinan. Siinä oli keskivaiheilla sellainen kohta, johon tein pari lisäystä. Helena piirsi eilen luonnoksia, katsoi sarjoja läppäriltä, ratkoi ristikoita ja pelasi pasianssia. Eilen iltapäivällä luimme ääneen kolmekymmentä sivua Don DeLillon romaania Alamaailma. Siitä on enää lukematta Epilogi, joka on kuitenkin niin pitkä, että meillä menee kaksi lukukertaa sen parissa. Helena luki illalla Kalle Päätalon Iijoki-sarjan toista osaa Tammettu virta. Minä luin Haruki Murakamin kirjaa Suuri lammasseikkailu, joka pääsi mielestäni vasta näin reilun sadan sivun jälkeen vauhtiin.



























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti