Kaunis kesäpäivä

perjantai 13. kesäkuuta 2025

Taavetissa

    










Yksitoista astetta tänä aamuna Luumäen Taavetissa. Eilen, kun lähdimme aamulenkille, oven postiluukussa odotti Luumäen Lehti. Ehkä se oli jakelu kaikkiin koteihin. Kiersimme lyhyen eli puolikkaan pururatakierroksen, mutta Helena halusi mennä vielä kuutostien toiselle puolelle ja teimme niin. Otimme tietenkin kuvia ja valitsimme tämän päivän postauskuvaksi heleänvihreää mustikkaa kasvavan nummirinteen. Kirjoitin eilen kaksi sivua Vanhan-tarinaa, jota on nyt kolmekymmentäkolme sivua. Kävimme kaupassa ja Helena valikoi kesäkeittoaineksia. Kukkakaalia oli vain pakkasessa, joten päädyimme korvaamaan sen parsakaalilla. Sopivasti vihreää valkoiseen keittoon. Helena intoutui eilen johonkin aikaan päivästä käymään läpi vielä pakkauksessa olevia töitään, niitä, jotka on tarkoitus laittaa seinälle esille. Meillä on kulkenut muutoissa mukana noin metrin levyinen bambuverho ja laitoimme sen riippumaan seinälle. Tarkoitus on kiinnittää siihen pieniä, kevyitä töitä ja käyttää sitä muistiinpanolappusten alustana. Tämä askarrus on vasta alkutekijöissään. Luin eilen loppuun Paavo Rintalan romaanin Paasikiven aika. En saanut siihen oikein makua. Teos oli hajanainen. Varhaista biofiktiota, ajattelen. Paasikiven mietteet, joita valtiomies muka ajatteli, olivat kirjan parasta antia. Otimme eilen iltapäivällä myös aurinkoa parvekkeella, molemmat. Nautimme kesästä.





























torstai 12. kesäkuuta 2025

Taavetissa

    










Yksitoista astetta tänä aamuna Luumäen Taavetissa. Parvekkeella avautuvat pelargonian kukannuput terttu tertun perään. Helena nyppi lakastuneita nuppuja pois ja asetti yhden kukan mäntypuun päälle. Hänellä oli eilen järjestelmäkamera mukana, kun olimme aamulenkillä ja myös yhdeksän jälkeen, kun kävimme kaupalla. Kuvattavaa on, kukkivien kasvien loistoa ja maisemaa, jossa liikumme. Jatkoin eilen Vanhan-tarinaa eteenpäin, mutta sivuja ei kertynyt lisää. Helena piirsi ja teki väriluonnoksia luonnoslehtiöönsä ja katsoi samalla läppäristä jotain sarjaa. Iltapäivisin hän on ollut viime aikoina klaffipiirongin ääressä, koska siinä on hyvä pitää työtasolla läppäriä auki ja tilaa jää siihen sivuun myös luonnoslehtiölle ja kynäkokoelmalle. Siihen aikaan minä luen kirjaa parvekkeella tai olohuoneen sohvalla. Eilen posti toi vuoden toisen Sienilehden. Luin eilen puoleen väliin Paavo Rintalan romaanin Paasikiven aika. Helena luki Patricia Cornwellin jännäriä Luonnoton kuolema.













































keskiviikko 11. kesäkuuta 2025

Taavetissa

    











Kahdeksan astetta tänään aamuvarhaisena Luumäen Taavetissa. Postauskuvassa on Helenan kesälukemistoa, jo luettua ja luvussa olevaa ja taas lukuvuoroon tulevaa. Eilen aamulenkillä siili piti kiirettä ylittäessään Joukolantien Vallitien risteyksen kohdalla. Sain kuvan otuksen selästä, kun se oli jo osin ojanvarren ruohikon peitossa. Kävin aamupäivällä läpi Vanhan-tarinaa alusta sivulle kaksikymmentäkaksi. Teksti piteni sivulla, kolmeenkymmeneenyhteen sivuun. Helenalle tuli eilen noudettava kirjavaraus, Siggan ja Satun islantilaiset villapaidat, tekijöinä Sigridur Sif Gylfadottir ja Satu Rämö. Minä lainasin seuraavaksi lukukirjakseni Paavo Rintalan romaanin Paasikiven aika. Eilen oli aurinkoista säätä täällä Taavetissa. Otimme iltapäivän päätteeksi aurinkoa parvekkeella. Luin samalla loppuun Franz Kafkan kirjan Der Prozess. Helena luki Patricia Cornwellin jännäriä Luonnoton kuolema. Onnittelut Suomen miesten jalkapallomaajoukkueelle, joka saavutti eilen illalla 2 – 1 voiton Puolasta ja siirtyi tässä vaiheessa karsintalohkon kärkeen.







































tiistai 10. kesäkuuta 2025

Taavetissa

    










Yhdeksän astetta Luumäen Taavetissa. Asvaltti on kuivunut osin eilisen sadepäivän jäljiltä, mutta parkkipaikalla on metrin mittainen lätäkkö lintujen juoma- ja kylpyaltaana. Postauskuvana on kollaasi kesäkuun ensimmäiseltä viikolta. Helena lainasi eilen kirjastosta Patricia Cornwellin jännärin Luonnoton kuolema. Siinä toimituksessa oli pientä hämminkiä ja päällekkäisyyttä. Kirja oli jo kuljetettavana eli saa nähdä tuleeko sieltä noudettavaksi vielä toinen sama nimike. Helena teki eilen raparperi-mansikka-kiisseliä. Minulle oli maksalaatikkoa ruuaksi ja Helena söi muroja maidon kanssa. Kissantassuja on pieni rypäs tässä nurkalla, Vallitien ojan pientareella. Helena ei ollut saanut niistä vielä mieleistään kuvaa, joten kävimme eilen yhdessä varta vasten päiväunien jälkeen ottamassa uusia kuvia ja nyt tulos viimein täytti odotukset ja vaatimukset. Avasin eilen Vanhan-tarinan vasta iltapäivän puolella. Luin sitä vähän matkaa ja tein pari muokkausta, mutta ei ollut oikein intoa ja niinpä siirryin Kafkan Der Prozess -romaanin pariin. Kirja on lopuillaan. Helena luki loppuun Donna Leonin dekkarin Kuolema oopperassa ja aloitti Patricia Cornwellin jännärin Luonnoton kuolema.













































maanantai 9. kesäkuuta 2025

Taavetissa

    










Kuusi astetta Luumäen Taavetissa. Pihlajat kukkivat, samoin sireenit ja molemmat levittävät vaiheilleen omaa hyvää ominaistuoksuaan. Helena teki eilen erinomaisen sieni-tonnikala-pizzan. Hän piirsi myös luonnoksiaan. Hänellä on käytännössä kaksi luonnoslehtiötä työn alla yhtä aikaa, sillä toinen on hänelle itselleen ja toinen on tuleva lahja minulle. Siitä on jo pitempi aika, kun päätimme, että emme enää osta emmekä hanki toisillemme lahjoja merkkipäivinä, vaan annamme niiden sijaan omia riipustuksiamme ja raapustuksiamme. Niinpä Helena tekee kaiken aikaa luonnoksiaan tuplana ja minä täytän vihkoja kaunokirjoitustekstillä, joissa tapahtumat seuraavat ajankohtaisina muistiinpanoina siltä osin, mitä muistan merkitä ylös. Eilen kirjoitin sivun verran Vanhan-tarinaa. Lisäsin muutaman repliikin tekstin alkuun ja jatkoin repliikkejä tarinan loppuun. Tekstiä on kolmekymmentä sivua. Kauppareissulla poikkesimme mennessä kirjastoon. Helena löysi uutuustelineestä Patricia Cornwellin tuoreimman suomennoksen, mutta lainausautomaatti ei antanut jostain syystä lainata sitä, joten Helena teki saman tien varauksen kirjasta. Kaupan edustalla oli roskiksista levinnyt papereita pitkin pihaa. Eilen iltapäivällä luimme parvekkeella, Helena James Joycen kirjaa Finnegans Wake ja minä jatkoin Franz Kafkan teosta Der Prozess. Olen yli puolessa välissä sitä. Iltamyöhällä katsoimme jälleen kerran Tarantinon elokuvan Pulp Fiction. Seurasimme samalla kuun nousua, kun se hivuttautui esiin matalalta puitten takaa.





































sunnuntai 8. kesäkuuta 2025

Taavetissa

    










Hyvää helluntaita. Kahdeksan astetta Luumäen Taavetissa. Taivas on pilvessä. Postauskuvassa näkyy kesäistä lenkkimaastoamme. Kuva on otettu pururadalta eilen, lauantaina, aamun sadekuuron jälkeen. Sama kohde, jota kuvasimme talvella lumien aikaan ja jolloin siinä kulki latu. Kirjoitin eilen kaksi sivua lisää Vanhan-tarinaa. Osa uudesta tekstistä sijoittui tarinan sisään ja oli tarkoituksellisesti pelkkää vuoropuhelua ja tarinan loppuun tuli noin sivu jatkoa. Kylällä oli eilen kesäinen lauantaipäivän meininki. S-marketin ja Linnalantien välissä oli salibandykaukalo, jossa oli kääpiökokoiset maalit. Kaukalon takana seisoskeli nuorta väkeä odottamassa ilmeisesti turnauksen alkua. Toisella puolella tietä muusikko testaili äänentoistolaitteita torin esiintymislavalla ja taaempana torilla oli tarjolla savukalaa lämpimänä ja vieressä katoksen alla roikkui telineissä pienen vaateputiikin verran mekkoja ja muita vaatteita tuulen hulmuteltavana. Helena piirsi eilen väriliiduilla kukkia luonnoslehtiöönsä. Hän luki eilen päivällä James Joycen romaania Finnegans Wake ja säästi Donna Leonin dekkaria Kuolema oopperassa unilukemiseksi. Minä luin Franz Kafkan kirjaa Der Prozess. Iltamyöhällä seurasimme Suomen miesjalkapalloilijoiden otteita Hollantia vastaan. Nolla maalia Hollannin päätyyn ja kaksi omiin.