Kaunis kesäpäivä

perjantai 22. elokuuta 2025

Taavetissa

   









Viisi astetta aamulla Luumäen Taavetissa. Postauskuvana vaihteeksi luontoaiheinen kollaasi. Eilen kävimme metsässä mustikassa. Sieniä ei näy vieläkään. Otin kuvat yksittäisistä kangashaperosta ja samettijalasta, jos tunnistin sienet oikein. Rouskuja ja tatteja ei näkynyt. Kun olimme tulossa pois metsästä, yksi tuttu ihminen tuli polulla vastaan ja vaihdoimme muutaman sanan. Päästyämme Joukolantielle, seuraava tuttu tuli tienviertä koira hihnassa. Pysähdyimme hetkeksi. Kauppareissulta palatessa asteli Linnalantien kevyen liikenteen väylää pitkin naapuri kerrostalomme alakerrasta. Hän oli menossa vastaanotolle tekemään itseään varten hoitosuunnitelman. Puimme asiaa tovin. Sen jälkeen olimme melkein kotiovella eli talon sisällä, alakerran käytävällä, hissin edessä, jossa seuraava hyvän päivän tuttu, joka oli vienyt päivän lehden lenkkikaverilleen, pysäytti meidät ja tarinoimme taas. Helena osti eilen tehosekoittimen. Hän oli harkinnut sitä viikon tai kaksi. Hän ei kokeillut sitä vielä eilen, mutta kaikki pestävät osat on tiskattu ja valmiina käyttöä varten. Pesimme makuuhuoneen ikkunan. Minä auoin ikkunanpuoliskoja ja pidin niistä kiinni Helenan pestessä. Muokkasin eilen eri väleissä sivun verran Vanhan-tarinaa. Ehdimme hakea kirjastosta Helenalle tulleen varauksen, Stacy Willinghamin dekkarin Kaikki vaanivat vaarat. Uusi kirjailijanimi hänelle. Helena luki illalla loppuun Kalle Päätalon Iijoki-sarjan kuudennentoista osan, Ratkaisujen aika. Minä luin James Joycen teosta Finnegans Wake. Olen siinä kohta puolivälissä.













































torstai 21. elokuuta 2025

Taavetissa

    









Neljä astetta aamulla Luumäen Taavetissa. Postauskuvan nimeksi sopisi vaikka – Taikatie metsään vie. Eilen kiersimme pururataa pitkin Savitaipaleentielle ja sähkölinjan kautta takaisin. Helena palautti aamupäivällä kirjastoon Kalle Päätalon Iijoki-sarjan viidennentoista osan ja lainasi seitsemännentoista osan, Pyynikin rinteessä. Kuudestoista osa, Ratkaisujen aika, on hänellä luvussa. Muokkasin eilen viisi sivua eteenpäin Vanhan-tarinaa. Päivitän tekstiä juonenkäänteen jälkeen. Suurin muutos käänteessä on se, että ennen sitä päähenkilö puhui kaiken aikaa itsekseen, mutta jatkossa hän vaikenee tyystin. Eilen söimme kotona. Helena lämmitti minulle pakasteesta tähteeksi jäänyttä spaghettia ja söi itse muroja maidolla. Ruuan ja päivänokosten jälkeen teimme toisen ostoskierroksen, haimme juomapuolta, vaikka ei tällä kertaa silkkaa vettä. Tosin sadekuuro kasteli meidät kaupalle mennessä. Loppupäivän luin James Joycen teosta Finnegans Wake. Helena piirsi luonnoksia ja katsoi samalla sarjoja läppäriltä. Hän luki Kalle Päätalon Ratkaisujen aikaa. Illalla näkyi tähtiä ja yöllä kävimme parvekkeella ihailemassa niitä.
































keskiviikko 20. elokuuta 2025

Taavetissa

    









Viisi astetta aamuvarhain Luumäen Taavetissa. Postauskuvana on Helenan eilinen sommitelma mustikoiden puhdistamisesta kertyneistä roskista. Näitä kuvioita hän on kehitellyt joka marjareissun jälkeen. Toimme metsästä litran mustikoita ja ensimmäiset hirvikärpäset tälle kaudelle. Helena löysi hiuksistaan yhden hirvikärpäsen ja minä kaksi. Odotin, että lauantain rusaampi sade olisi nostanut jo tiistaihin mennessä sieniä metsään, mutta erehdyin. Kirkkaankeltainen paranvoi löytyi kannosta Patteritien laidalla. Pihlajanmarjat punertavat paikoin ja väriä on muutenkin luonnossa. Kauppareissun jälkeen Helena piirsi luonnoksia kokonaisena irronneesta mustikanvarresta, jonka lehdet punersivat. Minä kirjoitin ylös aamun tapahtumia. Kello oli vähän vaille yksitoista, kun lähdimme viimein pitkästä aikaa ulos syömään puoliksi kebabin ranskalaisilla. Puhetta oli ollut ennakkoon, että käymme jonain kertana kesällä kebabilla, ainakin kerran, mutta sopivaa hetkeä ei vain tuntunut tulevan ja sitten alkoivat alkukesän sateet ja niiden perään tulivat helteet, mutta eilen oli vihdoin oikea hetki. Ranskalaiset maistuvat siltä kuin pitää, kun ne on käristetty rasvassa. Kebabia emme ole syöneet koskaan muualla kuin ravintolassa. Iltapäivällä Helena jatkoi luonnosten tekoa. Minä muokkasin pari sivua Vanhan tarinaa. Myöhemmin luin James Joycen teosta Finnegans Wake. Helena luki loppuun Kalle Päätalon Iijoki-sarjan viidennentoista osan Nouseva maa. Lännestä lipui pilviä maiseman ylle, mutta yöksi selkeni kirkas tähtitaivas.















































tiistai 19. elokuuta 2025

Taavetissa

    










Yksitoista astetta aamulla Luumäen Taavetissa. Hanavesi on taas siltään juomakelpoista kaikkialla Taavetissa. Eilen, kun lähdimme aamulenkille, ilmassa oli sateensuhjua ja sitä näkyy kaukametsän utuna myös postauskuvassa. Löysimme muutaman kanttarellin varmasta kasvupaikasta. Helena paistoi ne ensimmäiseksi, kun palasimme lenkiltä ja sienet ovat jo pakkasessa. Pururadan vieressä oli kannon päällä samanlainen valkoinen sieni, jonka kuvasimme kuutostien pohjoispuolella jokin aika sitten. Kauppareissulla eilen kävelimme yhdessä koululaisten kanssa kunnantalon parkkipaikalle asti ja otimme kuvia vesiautosta. Kello oli kymmenen maissa aamupäivää, kun olimme taas kotona, talousaskareet tehty ja Helena alkoi keittää käyttövettä. Minä muokkasin muutaman sivun Vanhan-tarinaa ennen päiväunia ja lisää sen jälkeen. Heräsin torkuilta siihen, että iso hyttynen laskeutui peukalolleni. Oli pakko herätä. Mitähän se uni tiesi? Helena kysyi. Hän vastasi itse, että varmaan syksyn tulevia rokotuksia. Helena piirsi eilen luonnoksia, latasi kameroiden akkuja, katsoi sarjoja läppäriltä ja luki Kalle Päätalon Iijoki-sarjan viidettätoista osaa, Nouseva maa. Minä luin iltapäivästä alkaen James Joycen teosta Finnegans Wake. Olen lukenut sitä yli kaksisataa sivua. Eilen, kolmen jälkeen iltapäivällä tuli virallinen tiedote, että juomavettä ei tarvitse enää keittää Taavetissa. Hurraa.






































maanantai 18. elokuuta 2025

Taavetissa

    










Kolmetoista astetta vartin yli viisi aamulla Luumäen Taavetissa. Postauskuvana kollaasi, jossa on paranvoi kannossa, puhdistusroskat keittiönpöydällä ja hapsullinen pilvi taivaalla. Eilen oli raikas aamu, kun lähdimme metsään marjaan. Keräsimme reilun litran mustikoita. Otin ensimmäiseksi meistä yhdessä selfien. Yritin saada ympäröivää metsää enemmän näkösälle ja yhtäkkiä kuva olikin liikekuvaa. Minulla ei ollut silmälaseja matkassa, joten en saanut korjattua tilannetta enkä palautettua asetuksia alkuperäisiksi. Opinpa, että lasit on syytä olla aina matkassa. Kävimme eilen yhdeksän jälkeen kirjastossa - omatoimiaika toimii - ja Helena palautti Kalle Päätalon Iijoki-sarjan neljännentoista osan ja lainasi kuudennentoista, Ratkaisujen aika. Kotona häntä odotti viidestoista osa, Nouseva maa. Kaupasta ostimme muun muassa kahdentoista tölkin pakkauksen kivennäisvettä ja murotaikinan. Helena teki eilen ennen ruokaa mustikkapiirakan tähän valmiiseen taikinaan. Hän kokkasi siinä ohessa ruuan, joka oli salaisuus ja selvisi minulle vasta, kun sain luvan tulla keittiöön: Munakas, jossa oli lisukkeena lenkkimakkaraa, herneitä, tomaattia ja fenkolia. Kirjoitin eilen aamupäivällä läppärille muistiin päivän siihen astiset, tuoreimmat tapahtumat postausta varten ja samat kaunokirjoituksella Helenalle päiväkirjavihkoon. Avasin Vanhan -tarinan vasta iltapäivällä. Muokkasin kohtaa, jossa juoni muuttuu. Helena piirsi luonnoksia iltapäivällä, katsoi sarjoja läppäriltä ja vahti hellalla kiehuvia vesikattiloita. Hän alkoi lukea Kalle Päätalon kirjaa Nouseva maa. Minä luin loppupäivän ja illan James Joycen teosta Finnegans Wake. Eilen illan pimettyä näkyivät kesäkolmion tähdet, Vega, Deneb ja Altair ja Karhunvartijan Arcturus. Nyt aamulla taivas on pilvessä ja maa märkä sateen jälkeen.







































sunnuntai 17. elokuuta 2025

Taavetissa

    











Kahdeksan astetta tänään sunnuntaiaamuna Luumäen Taavetissa. Postauskuvana on Joukolantien laitaan ilmestynyt tumma tulikukka. Otimme siitä heti kuvan ennen kuin huoltohenkilö ehtii ajaa seuraavan kerran nurmikon siltä kohtaa. Eilen lauantaina oli erilainen aamu. Pidimme sadetta siihen aikaan, kun yleensä teemme aamulenkin. Saderintama ukkosineen ylitti maan eteläosan. Kahdeksan jälkeen aamulla sade oli ohi ja sinistä taivasta näkyi poutapilvien välissä. Lähdimme ulos ja kävelimme Linnalantietä urheilukentälle asti, jossa muutamia kävelijöitä kiersi rataa ympäri. Palasimme kaupalle. Ostimme lisää vettä. Kylällä on vedenjakelua, mutta meillä ei ole sopivia astioita noutaa sitä eikä kai nykyään enää kukaan kanna jalkapelissä vettä lähteestä kilometrien takaa. Kahdella ämpärillä, ämpäri kummassakin kädessä. Korkeintaan performanssina tai näytelmässä tai elokuvassa voi tehdä niin. Luulen, että vesi puhuttaa ja kiinnostaa tällä hetkellä täällä Taavetissa enemmän kuin esimerkiksi ulkomaiden politiikka. Helena teki eilen luonnoksia, mutta en tiedä aihetta tai aiheita. Minä muokkasin Vanhan -tarinaa. Olen tekstissä sivulla satakolme ja tässä kohdassa tarinan juoni tekee poikkeaman pohjana olevaan käsikirjoitukseen. Tekstiä on kaikkiaan satakolmekymmentäviisi sivua eli kolmekymmentä sivua on käymättä läpi tätä toista kirjoituskertaa. Luin eilen iltapäivällä ja illalla James Joycen kirjaa Finnegans Wake. Olen lukenut siitä yli neljäsosan. Helena luki Kalle Päätalon Iijoki-sarjan neljättätoista osaa, Nuorikkoa näyttämässä. Hän naurahteli välillä.