Kaunis kesäpäivä

tiistai 26. elokuuta 2025

Taavetissa

    










Kahdeksan astetta aamulla Luumäen Taavetissa. Pilvessä. Asvaltti on osin märkä sateen jäljiltä ja parkkipaikalla on vesilammikko. Eilen olimme metsässä marjassa. Kuvasin sammakon sammalilla. Helena keräsi puolukoita ja minä mustikoita. Pari renkaatonta kärpässientä oli työntänyt lakkinsa jäkälien ja sammalien välistä. Poimin toisen irralleen kuvattavaksi. Metsässä oli sumuista. Kannolle oli muodostunut pellen naama. Helena teki kotona sommitelman keittiön pöydälle, jossa oli puolukan ja mustikan puhdistuksesta kertyneet roskat. Eilinen oli pilvinen päivä ja välillä tuli sadekuuroja. Muokkasin eilen kaksi sivua eteenpäin Vanhan-tarinaa. Helena piirsi ja katsoi sarjaa läppäriltä. Saimme iltapäivällä odotettuja vieraita suoraan Oulusta. He lähtivät ajamaan kotoaan ennen aamukahdeksaa ja olivat Taavetissa kolmen aikaan. Vietimme mukavan kolmetuntisen keittiönpöydän ympärillä rupatellen kuulumisia ja nautimme kahvia ja teetä, mustikkapiirakkaa ja keksejä. Vähän ennen kuutta vieraat lähtivät ajamaan eteenpäin Helsinkiin. Saunan jälkeen Helena luki Kalle Päätalon Iijoki-sarjan seitsemättätoista osaa, Pyynikin rinteessä. Minä luin muutaman sivun James Joycen teosta Finnegans Wake.




















































maanantai 25. elokuuta 2025

Taavetissa

    










Seitsemän astetta aamuvarhain Luumäen Taavetissa. Postauskuvana on näkymä sähkölinjalta eilen sunnuntaina aamulenkillä. Aurinko paistoi matalalta, mutta se lämmitti. Minulla oli silti kynsikkäät käsissä ja takki harteilla. Helena tarkeni hupparissa. Päivällä ja illalla kerääntyi uhkaavan näköisiä ukkospilviä Taavetin tuntumaan, mutta ne haipuivat pois. Perhonen oli eksynyt parvekkeelle, lasien sisäpuolelle. Autoin sen ulos. Muokkasin eilen muutaman sivun eteenpäin Vanhan-tarinaa. Helena piirsi luonnoksia ja katsoi samalla sarjoja läppäriltä. Hän luki Kalle Päätalon Iijoki-sarjan seitsemättätoista osaa, Pyynikin rinteessä. Minä luin James Joycen teosta Finnegans Wake. Lainaus sivulta 325: ”… Kiskiviikko, Kalastus. Torstaj, tanssia. Perjantaj, peleja. Lavantaj ja Sunnuntaj, christianismus kirjallisuus…” Saunan jälkeen luimme vähän aikaa parvekkeella, mutta ilta pimeni nopeasti ja siirryimme sisälle. Maaottelussa Suomi jäi kakkoseksi. Kannustukset kaikkensa yrittäneille urheilijoille ja kättentaputukset kauden parhaista tuloksista ja ennätyksistä.














































sunnuntai 24. elokuuta 2025

Taavetissa

    









Kolme astetta aamulla vartin yli viisi Luumäen Taavetissa. Joko on pakkasta Lappeenrannan Konnunsuolla? Viime yöksi selkeni ja aamuyöllä taivas loisti tähdessä. Eilen, lauantaiaamuna oli sumuista. Ilmatieteen laitoksen mukaan ilmankosteus oli sata prosenttia. Hämähäkinverkkoja näkyi metsän varvuissa ja pienten puitten oksilla. Keräsimme reilun litran mustikoita. Helena teki taas sommitelman tähteistä, puhdistusroskista ja kuvasi ja piirsi kohteen. Eilen keskustan liiketalon mittari näytti yhtätoista astetta, kun kävimme kaupalla. Pilvet olivat hajaantumassa ja aurinko tuli esiin. Helena keitti päivällä perunoita ja porkkanoita ja niiden kanssa meillä oli paistettuja muikkuja ja jälkiruokana mustaherukoita. Tänään nautimme pyttipannua. Muokkasin eilen kolme sivua Vanhan -tarinaa. Helena alkoi lukea Kalle Päätalon Iijoki-sarjan seitsemättätoista osaa, Pyynikin rinteessä. Minä luin James Joycen teosta Finnegans Wake. Perjantai-iltana, kun odotimme uutisia, haimme televisiosta Freukkareiden videon Teuvo, maantien kuningas. Video ei täyttänyt odotuksia, mutta kun annoimme television valikoida ja jatkaa samaa linjaa, sieltä tuli Leevi and the Leavingsiä, Juicea ja Kolmatta naista, nostalgisia kappaleita ja esityksiä kaukaa menneisyydestä. Eilen illalla katsoimme Ruotsi-ottelua ja sen jälkeen Ultra Bran Olympiastadionin konserttitaltiointia.










































lauantai 23. elokuuta 2025

Taavetissa

    










Viisi astetta aamulla Luumäen Taavetissa. Postauskuva on otettu eilen aamupäivällä Vallien kuntoportaiden laelta Taavetin koulukeskuksen suuntaan. Aurinko paistoi männynrunkojen välistä. Eilen aamulla poikkesimme aamurutiineista ja Helena pesi aamiaisen jälkeen olohuoneen ikkunan. Minä olin apupoikana. Lähdimme ulkoilemaan vähän ennen yhdeksää, ensin kirjastoon, jonne Helena palautti lukemansa Kalle Päätalon Iijoki-sarjan teoksen Ratkaisujen aika ja lainasi kahdeksannentoista osan, Reissutyössä. Jatkoimme Linnalantietä länteen liikenneympyrälle asti ja sieltä palatessa tutustuimme kuntoportaisiin. Helena nousi muutaman alimman askelman ja palasi alas. Minä kapusin ylös asti ja otin joitain kuvia. Kävimme kaupassa ja totesimme torin kohdalla, että huoltorakennus oli jo poissa. Etelätaivaalla näkyi sadepilviä. Ne antoivat kevyttä sadetta, kun pääsimme kotiin. Iltapäivällä kävelimme lenkin pururadalla ja kuutostien pohjoispuolella. Helena piirsi eilen luonnoksia, katsoi läppäriltä sarjoja ja luki Maria Adolfssonin dekkaria Välttämätön paha. Minä muokkasin kolme sivua Vanhan-tarinaa. Luin tietenkin James Joycen irrottelevaa teosta Finnegans Wake. Siinä tulee suomalaiselle vastaan kaikkea hauskaa ja yllättävää. Lainaus Penguin Books -painoksesta, joka meillä on, sivulla 285: ”…kaksitoista volts yksitoista volts kymmenen volts yhdeksan volts seitseman volts kuusi volts viisi volts nelja volts kolme volts kaksi volts yksi, allahthallacamellated…” Koska luen Finnegans Wakea kolmatta kertaa, tiedän ja muistan, että jatkossa seuraa lisää vastaavaa.
































perjantai 22. elokuuta 2025

Taavetissa

   









Viisi astetta aamulla Luumäen Taavetissa. Postauskuvana vaihteeksi luontoaiheinen kollaasi. Eilen kävimme metsässä mustikassa. Sieniä ei näy vieläkään. Otin kuvat yksittäisistä kangashaperosta ja samettijalasta, jos tunnistin sienet oikein. Rouskuja ja tatteja ei näkynyt. Kun olimme tulossa pois metsästä, yksi tuttu ihminen tuli polulla vastaan ja vaihdoimme muutaman sanan. Päästyämme Joukolantielle, seuraava tuttu tuli tienviertä koira hihnassa. Pysähdyimme hetkeksi. Kauppareissulta palatessa asteli Linnalantien kevyen liikenteen väylää pitkin naapuri kerrostalomme alakerrasta. Hän oli menossa vastaanotolle tekemään itseään varten hoitosuunnitelman. Puimme asiaa tovin. Sen jälkeen olimme melkein kotiovella eli talon sisällä, alakerran käytävällä, hissin edessä, jossa seuraava hyvän päivän tuttu, joka oli vienyt päivän lehden lenkkikaverilleen, pysäytti meidät ja tarinoimme taas. Helena osti eilen tehosekoittimen. Hän oli harkinnut sitä viikon tai kaksi. Hän ei kokeillut sitä vielä eilen, mutta kaikki pestävät osat on tiskattu ja valmiina käyttöä varten. Pesimme makuuhuoneen ikkunan. Minä auoin ikkunanpuoliskoja ja pidin niistä kiinni Helenan pestessä. Muokkasin eilen eri väleissä sivun verran Vanhan-tarinaa. Ehdimme hakea kirjastosta Helenalle tulleen varauksen, Stacy Willinghamin dekkarin Kaikki vaanivat vaarat. Uusi kirjailijanimi hänelle. Helena luki illalla loppuun Kalle Päätalon Iijoki-sarjan kuudennentoista osan, Ratkaisujen aika. Minä luin James Joycen teosta Finnegans Wake. Olen siinä kohta puolivälissä.