Kaunis kesäpäivä

sunnuntai 24. elokuuta 2025

Taavetissa

    









Kolme astetta aamulla vartin yli viisi Luumäen Taavetissa. Joko on pakkasta Lappeenrannan Konnunsuolla? Viime yöksi selkeni ja aamuyöllä taivas loisti tähdessä. Eilen, lauantaiaamuna oli sumuista. Ilmatieteen laitoksen mukaan ilmankosteus oli sata prosenttia. Hämähäkinverkkoja näkyi metsän varvuissa ja pienten puitten oksilla. Keräsimme reilun litran mustikoita. Helena teki taas sommitelman tähteistä, puhdistusroskista ja kuvasi ja piirsi kohteen. Eilen keskustan liiketalon mittari näytti yhtätoista astetta, kun kävimme kaupalla. Pilvet olivat hajaantumassa ja aurinko tuli esiin. Helena keitti päivällä perunoita ja porkkanoita ja niiden kanssa meillä oli paistettuja muikkuja ja jälkiruokana mustaherukoita. Tänään nautimme pyttipannua. Muokkasin eilen kolme sivua Vanhan -tarinaa. Helena alkoi lukea Kalle Päätalon Iijoki-sarjan seitsemättätoista osaa, Pyynikin rinteessä. Minä luin James Joycen teosta Finnegans Wake. Perjantai-iltana, kun odotimme uutisia, haimme televisiosta Freukkareiden videon Teuvo, maantien kuningas. Video ei täyttänyt odotuksia, mutta kun annoimme television valikoida ja jatkaa samaa linjaa, sieltä tuli Leevi and the Leavingsiä, Juicea ja Kolmatta naista, nostalgisia kappaleita ja esityksiä kaukaa menneisyydestä. Eilen illalla katsoimme Ruotsi-ottelua ja sen jälkeen Ultra Bran Olympiastadionin konserttitaltiointia.










































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti