Kaunis kesäpäivä

perjantai 21. huhtikuuta 2023

Tilkankadulla

    







Mustarastas ja lokit pitävät konserttia nyt aamulla, kun kävin puoli kuuden aikaan parvekkeella. Eilen päivällä mustarastas lauloi naapurin piha-aidalla, kun tulimme kävelylenkiltä. Kerrostalopihallamme ovat valkovuokot kukassa. Niitä ei tarvitse etsiä kauempaa. Kiersimme eilen kuvaamassa etelän ruttojuurikasvustoa Pikku Huopalahden rannassa ja jatkoimme sieltä Ruskeasuon Teboilille kahville ja munkkirinkelille. Kertasin eilen neljäkymmentä sivua Gaz matkaan -käsikirjoituksen loppupuolelta. Tein pientä täsmennystä. Tänään tutkin saanko kirjoitusohjelman tarkistamaan tekstin oikeinkirjoituksen. Puuttuvien kirjainten lisäystä ja liikojen poistoa. Sen jälkeen aion antaa tekstin levätä jonkin aikaa ja kirjoitan jotain muuta. Helena kuvasi tekemiään tussiluonnoksia vai ovatko ne itsenäisiä piirroksia. Hän luki päiväunien yhteydessä Fritiof Nilsson Piratenin kirjaa Kirjakauppias joka lopetti uimisen ja myöhemmin sitä parvekkeella, mutta vaihtoi kirjan illalla kevyempään kädessä pidettävään Margaret Millarin pokkaridekkariin. Joel Lehtosen Putkinotkossa sisäänlämpiävä sauna, savusauna lämpiää ja samaan aikaan aurinko painuu mailleen ja kuunsirppi nousee metsän ylle. Pilvet punertavat korkeuksissa ja värjäävät lahden tyynen, tummuvan vedenselän.








torstai 20. huhtikuuta 2023

Tilkankadulla

    







Pilvessä nyt aamulla, kun kävin parvekkeella. Eilen illalla ennen nukkumaanmenoa ulkona tuoksui kesäillalle, niin kuin päivä olisi ollut erikoisen paahteinen. Kävelimme eilen Munkkiniemeen kirjastoon mennessä Pikku Huopalahden Niemenmäen puoleista rantapolkua ja takaisin lahden toista puolta. Kaksi varausta oli noudettavissa, Juhani Peltosen Valaan merkkejä ja Fritiof Nilsson Piratenin Kirjakauppias joka lopetti uimisen. Kävin loppuun Gaz matkaan -käsikirjoituksen. Siinä on 880 sivua. Tänään kertaan viimeisen osan loppupuolta. Helena vietti eilen paljon aikaa oman työpöytänsä ääressä maalaamassa akvarelleja ja tekemässä luonnoksia. Sen lisäksi hän istui sohvalla virkkaamassa ja seurasi jotain tv-sarjaa ja iltapäivällä hän otti aurinkoa parvekkeella. Minäkin päivetin itseäni ja kuuntelin lokkien kirkunaa ja ohikulkevien ihmisten askelten ääniä hiekalla. Helenalla on unilukemisina Tyyne Saastamoisen Vieras maa -runokokoelma. Hän varasi kirjastosta Anne Waldmanin ainoan suomennetun runoteoksen ja joka on parhaillaan matkalla. Olen lukenut kaksi kolmasosaa Joel Lehtosen Putkinotkoa. Värikäs ja merkillinen kirja. Minä koen sen merkillisenä. Siinä on ylimäärää henkilöitä, Juutas ja Rosina Käkriäisen lisäksi on jo pelkästään heidän lapsiaan kymmenen, nimeltä mainiten ja jokaiselle kirjailija on loihtinut persoonallisuuden. Ja lisää väkeä kertyy, Rosinan veli, hänen vihkimätön puolisonsa ja tämän aikuistuva tytär ovat tulleet Putkinotkoon ja viimeiseksi laituriin ajaa keskimoottoriveneellä kirjakauppias Muttinen ja hänen seuralaisensa. Mummo, Rosinan äiti, ehti lähteä, mutta koira on pihalla mukana, kissa, hevonen, sika läävässä, lampaat ja pässi ja lehmät ja sonni. Ja russakat ja luteet ja pihan yli suhahtelevat pääskyset. Kesä jatkuu.










keskiviikko 19. huhtikuuta 2023

Tilkankadulla

    







Merkkipäivä tänään. Seitsemän kuukautta sitten, syyskuun yhdeksästoista päivä viime vuonna muutimme Tilkankadulle Helsingin Pikku Huopalahteen. Parvekkeella nyt aamulla mustarastas luritti meille jossain kauempana oman tervehdyksensä. Eilen oli kesän enteitä, kun kävimme tervehtimässä hyvää ystäväämme ja hänen kissaansa Jätkäsaaressa. Ajoimme ratikkakyydeillä Ruoholahteen ensin kauppakeskukseen ja kävelimme sieltä kävelysillan yli eksyttävien kerrostalojen väliin. Otin kuvia kukkimaan alkavasta terttuseljasta Tilkanvierron viereisessä rinteessä ja Jätkäsaaressa Malagantiellä olevista munanmallisiksi hiotuista, isoista kivipaasista. Eilen aamupäivän aikana kävin läpi 38 sivua Gaz matkaan -käsikirjoitusta. Vauhti kiihtyy loppusuoralla. Helena teki omia töitään makuuhuoneen työpöydän ääressä. Hän kuvasi joukon uusimpia töitään, akvarelleja ja tussiluonnoksia. Luin iltapäivällä muutaman sivun Joel Lehtosen Putkinotkoa. Hurja -koiran pitää haukkua hermostuneena ja vihaisena Putkinotkoon tulevaa outoa, peltistä kalisijaa, jota mies kantaa säkissä selässään salamyhkäisenä. Sitten keitetään kahvia kahdella pannulla liitassa ja syödään kaupunkituliaisnisuja.







tiistai 18. huhtikuuta 2023

Tilkankadulla

    






 Lämpötila kohosi eilen yli kymmenen asteen. Näimme ja kuvasimme päiväkävelyllä kevään ensimmäiset kukkivat leskenlehdet Helsingin Pikku Huopalahden rantareitin tienvieren kivikossa. Toisina keväinä olemme tehneet ensimmäiset leskenlehtihavainnot jo maaliskuun puolella eli tänä vuonna kevät on ollut myöhässä. Iltapäivällä nautimme auringosta parvekkeella. Kävin eilen läpi 36 sivua Gaz matkaan -käsikirjoitusta. Kahdeksankymmentä sivua tekstiä jäljellä odottaa silmäilyä, arviota ja viilailua. Helena on piirtänyt valokuvista kuvaamiamme leskenlehtien kukintoja. Hän lukee yhä Margaret Millarin dekkaria Kysykää minua huomenna. Toisena kirjana hän on selannut työpöytänsä ääressä isokokoista Sienihullu -kirjaa, joka on lainassa kirjastosta. Minä olen puolessa välissä Joel Lehtosen kirjaa Putkinotko. Nyt siinä oli viimein Juutas Käkriäisen jauhosäkin kanto. Luin eilen loppuun oheisena mukana kulkeneen Tyyne Saastamoisen runokoelman Ruhtinaslintu. Melankoliaa, apatiaa ja koti-ikävää. Olen pitänyt aina luvussa myös jotain runokirjaa. Otanko seuraavaksi esiin Allen Ginsbergin Collected Poems -järkäleen vai esimerkisi T.S.Eliotin Aution maan?









maanantai 17. huhtikuuta 2023

Tilkankadulla

    






 Tapaaminen eilen lenkkipolulla. Houkuttelin Helenan lähtemään eilen päiväkävelylle Pikku Huopalahden Niemenmäen puoleiselle rantapolulle. Rantatyömaan takia joutui kiertämään pitempää reittiä, mutta kävelimme kuitenkin puoliväliin lahtea, ruovikon yli vievän katetun sillan yli korkeajännitepylväälle asti ennen kuin käännyimme takaisin. Astelimme uudestaan lankkusiltaa myöten, kun outo ratina kiinnitti huomioni. Pysähdyin ja muutaman metrin päässä kaislikossa seisoi liikkumatta pieni metsäkauris. Lakoontuneet kaislat rapisivat sen sorkkien alla, kun se liikkui. Polulla oli muitakin kulkijoita, joten arka eläin siirtyi paremmin lehdettömien puiden taakse. Sillalla äiti lapsineen ja vastaamme tulleet mies ja koira jäivät ihailemaan kaurista. Toivottavasti otus pääsi rauhallisempaan paikkaan. Eilen vietimme jälleen jonkin aikaa parvekkeella ottamassa aurinkoa, Helena ensin itsekseen ja minä tulin hänelle seuraksi, kun sain työrupeamani tehtyä. Jatkoin eilen 30 sivua Gaz matkaan -käsikirjoitusta. Reilu sata sivua jäljellä urakkaa. Helena teki luonnoksia vihkoonsa ja akvarelleja. Kuulemma kauriskin on hahmollaan. Hän lukee Margaret Millarin dekkaria Kysykää minua huomenna. Minä olen lukenut kolmasosan Joel Lehtosen suurromaania Putkinotko. Sitä kutsutaan suurromaaniksi ja onhan siinä yli viisisataa sivua. Huomaan, että en muista tästä kirjasta juuri mitään. Toinen kysymys: Onko se luettava? On, minusta.










sunnuntai 16. huhtikuuta 2023

Tilkankadulla

    







Kevätkylmiä vai onko se kevätlämmintä? Patikoimme eilen aamupäivällä Mannerheimintiellä ja päivällä Pikku Huopalahden rantapuistossa. Istuimme hetken penkillä tuulettumassa. Luonnonvoimaa: Jäkälä tarttuu kiinni rautaiseen, maalattuun penkkiin. Kävin eilen läpi 32 sivua Gaz matkaan -käsikirjoitusta. Luin jonkin matkaa Joel Lehtosen Putkinotkoa. Rinnastin sen kirjan nuorena Ilmari Kiannon Ryysyrannan Jooseppiin. Kävin katsomassa netissä, että Putkinotko tuli julki ensin ja Ryysyrannan Jooseppi sen perään. Kaksi kirjastovarausta on tulossa minulle Munkkiniemen kirjastoon, Juhani Peltosen Valaan merkkejä on matkalla ja Fritiof Nilsson Piratenin Kirjakauppias joka lopetti uimisen on varauksessa eli lähdössä Pasilan kirjavarastosta, kunhan arki koittaa. Jälkimmäisen kirjan kannen tai selkämystän muistan myös nuoruusvuosiltani. Kirjan nimi oli kiehtova, on yhä, joten ajattelin, että lainaanpa sen. Kävimme eilen aamulla Helenan kanssa varastossa hakemassa hukassa olevaa mappia tai oikeammin muovitaskua, johon hän oli kerännyt omaa aineistoaan. Toimme ylös myös yhden kesäkäyttöön sopivan käsilaukun. Akvarelleja valmistuu ja luonnokset täyttävät lehtiöitä. Välillä Helena kutoo pyöröpuikolla villasukkia. Televisiosta tulvii draamaa sekaan. Helena valikoi seuraavaksi unilukemisiksi omasta hyllystämme Margaret Millarin dekkarin Kysykää minua huomenna.







lauantai 15. huhtikuuta 2023

Tilkankadulla

    







Aamu aamulta on valoisampaa myös täällä etelässä. En erottanut tähtiä taivaalla, kun kävin puoli kuuden aikaan parvekkeella. En ollut varma edes onko taivas sees vai pilvessä. Eilen kävelimme kirjastoon mennessä vihdoin uuden reitin Niemenmäen ja Tilkanniittyjen kautta Toimelan palsta-alueen ohi Paciuksenkadun laitaan. Vanhoja mäntyjä. Ihailen niitä aina. Sain eilen käytyä läpi Gaz matkaan -käsikirjoituksen toisen osan. Lähetin sen Helenan sähköpostiin. Iltapäivällä jatkoin kymmenisen sivua käsikirjoituksen kolmatta osaa, tarkkana niiden hairahdusten varalta, jotka Helena löysi tekstistä: Väärä äänilaji. Huomasin sen heti alkukappaleessa. Poistin huudahduksen: Jee! Jippii! Korvasin sen sanalla: Hyvä. Helena teki eilen akvarelleja, virkkasi katsoen samalla televisiosarjaa ja vietti hetken myös parvekkeella, kun aurinko paistoi siihen sopivasti poppelien ohi. Hän viihtyi ulkona vain hetken, sillä ilmanala oli kolea ja tuuli viilensi lisää. Huomasin, että Helena etsi uuden lukukirjan illalla, Kari Aronpuron runokokoelman Aperitif – avoin kaupunki. Minä olen lukenut sata sivua Joel Lehtosen romaania Putkinotko. Itsenäisessä Suomessa ilmestynyt kirja. Siinä kuvataan ihmisiä ja luontoa, myös perhesuhteita, mutta ei minään henkilökohtaisena ripittäytymisenä. Teksti on valoisaa, kun esimerkiksi nykykirjailija Schulmanin teksti on puolestaan ahdistunutta. Katsoimme eilen illalla osin yhden elokuvan ja sen jälkeen jalkapalloa. Etsimme jotain lyhyttä filmiä ja luimme ilmeisesti vikaan, sillä luulimme elokuvan kestävän puolitoista tuntia, kun se kestääkin yli kolme tuntia. Vanha elokuva, joka perustuu tosiasioihin salamurhatun John F. Kennedyn uudelleenavatusta tutkimuksesta tai vastaavasta. Jatkamme sitä sopivaan aikaan. Tähän mennessä konnamaista ja kieroa. Ei herätä luottamusta. En valitsisi heikäläisiä kummisedäksi. Jalkapallo-ottelu oli hyvä, Schalke voitti Hertha Berlinin lukemin viisi kaksi.