Kaunis kesäpäivä

tiistai 18. kesäkuuta 2024

Tilkankadulla

    










Pilvistä. Miettiikö kuvan naurulokki lähtisikö kiitämään pyörällä vai keräisikö nokallisen päivänkakkaroita? Otin siitä kuvan eilen, kun palasimme Munkkiniemen kirjastosta. Helenalla oli noudettavana Siri Hustvedtin kirja Muistoja tulevaisuudesta. Helena teki eilen akvarelleja parvekkeella. Minä kirjoitin aamupuolella Tuuliajolla -tarinaa. Sitä on koossa kolmekymmentäneljä sivua. Luin muutamia kymmeniä sivuja Romain Rollandin Jean-Christopea. Siinä ei ole ainakaan vielä määritelty, mitä aikaa teksti kuvaa, mutta se on kirjoitettu ennen Ensimmäistä maailmansotaa. Teksti kulkee verkkaisena ja perusteellisena. En koe sitä muuten vanhahtavana, mutta siinä on aikakauden leimallisia ilmauksia. Helena lukee kolmea eri kirjaa, Siri Hustvedtin Muistoja tulevaisuudesta, Georges Simenonin dekkaria Maigret syrjästäkatsojana ja James Joycen kirjaa Finnegans Wake. Eilen illalla oli ilmassa ukonilman enteitä. Miesten jalkapallon em-kisoissa Romania voitti Ukrainan 3 - 0, Belgia hävisi Slovakialle 0 - 1, yllätystulos ja myöhäisottelu Itävalta Ranska päättyi Ranskan niukkaan voittoon 0 - 1.

























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti