Kaunis kesäpäivä

tiistai 25. kesäkuuta 2024

Tilkankadulla

    











Teimme eilen pidennetyn kirjastoreissun, joka vei Munkkiniemen uimarannalle asti. Hieno hiekkaranta, metsän rajaama poukama, ikävä vain, että vedessä leijui vihreänään sinilevää. Yllätti siksi, koska emme ole huomanneet Pikku Huopalahdessa leväkukintoja. Eilen annoimme, Helena minulle kaksi luonnos- ja päiväkirjalehtiötä ja minä hänelle päiväkirjan, joka ajoittuu helmikuun loppupuolesta huhtikuulle tätä vuotta. Kirjoitin eilen ennen kävelyretkeämme kolme sivua Ruostetta. Olen siinä sivulla viisikymmentäviisi. Helena lainasi kirjastosta Leena Lehtolaisen Maria Kallio -sarjan dekkarin Pimeän risteys, joka on viime vuodelta. Hän luki eilen loppuun Lehtolaisen Ilvesvaaran ja antamaani päiväkirjaa. Kävin läpi Helenan uusimmat luonnokset kertaalleen. Luin varsinaisesti Romain Rollandin Jean Christophen toista osaa, Pariisi. Illalla myöhään seurasimme televisiosta Kroatian ja Italian välistä jalkapallo-ottelua, joka kääntyi pelin lisäajan viimeisellä minuutilla tasapeliksi 1 - 1 ja joka merkitsi, että vielä hetkeä ennen Kroatia oli sijoittumassa lohkokakkoseksi, mutta sitten Italia kiri ohi ja pudotti Kroatian kisoista. Albania vastaan Espanja päättyi 0 - 1. Ensimmäinen pudotuspeliottelupari on selvillä, Sveitsi ja Italia kohtaavat.





























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti