Päivä pitenee näinä
aikoina kevättä vauhdilla. Kymmentä vailla kuusi taivas rusotti sarastusta idän
puolella Luumäen Taavetissa ja kuu laskeutui puitten taakse lännen puolella. Postauskuvana
on näkymä Patteritieltä. Ulkoilimme eilen kaksi kertaa. Ennen puolta päivää kävimme
kaupalla ja samalla kirjastossa. Helena lainasi Tomas Arvidssonin dekkarin Varas
varkaalta. Iltapäivällä kävelimme Savitaipaleentielle ja takaisin. Aiemmin
satanut uusi lumi oli siinä vaiheessa enimmäkseen sulanut teiltä ja
jalankulkuväyliltä. Kävelyn jälkeen nautimme kahvin parvekkeella. Jatkoin eilen
aamulla Puolinainen-tarinaa ja olen siinä sivulla kolmekymmentäyksi. Helena on
piirtänyt, muun muassa mehiläisen, jonka näin unessani, lukenut Tapani Baggen
dekkaria Sininen aave ja täyttänyt ristikkolehteä. Luimme eilen kahteen
otteeseen ääneen kuusikymmentä sivua Graham Greenen vakoojaromaania
Inhimillinen tekijä. Kirjan takakannessa sitä kehutaan ehkä parhaaksi
vakoojaromaaniksi mitä on koskaan kirjoitettu. Makuasia. En ole aivan samaa
mieltä, sillä kirjassa on huumoria eikä sellainen sovi jännityskirjaan. Luen
Greeneä hallitun tekstin ja erinomaisen vuoropuhelun takia. Eilen illalla luin Greeneä
vielä englanniksi, Stamboul Train jatkaa kulkuaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti