Kaunis kesäpäivä

perjantai 14. elokuuta 2026

Taavetissa

    











Viisi astetta aamulla Luumäen Taavetissa. Postauskuvana on herkkutatti. Kuva on otettu eilen aamulla, kun teimme hiihtoladun lenkin. Edellisen iltapäivän ja illan sadekuurojen jäljiltä maa ja ruohot olivat märkiä ja viileän aamun kaste sen lisänä.

Kirjoitin eilen sivun verran Näköala -tarinaa. Luin Eeva Joenpellon romaania Neito kulkee vetten päällä. Teksti on hyvää. Helena jatkoi sukkien kutomista ja katsoi samalla sarjoja läppäriltä. Hän luki loppuun Ville-Juhani Sutisen toimittaman kirjan Mitä Finnegans Wake tarkoittaa? Helena oli tyytyväinen, kun selvisi, että on muitakin hänen lisäkseen, jotka pitävät Finnegans Wake -teoksesta ja osaavat nauttia kirjasta. Hän luki eilen myös muutaman sivun itse James Joycen Finnegans Wakea ja jonka hän on kohta lukenut kokonaan, nyt ehkä neljännen kerran.

Laitoin nettiin kysymyksen, kuinka monelle kielelle tämä vaikeaksi luonnehdittu Finnegans Wake on käännetty? Vastaukseksi tuli, että teos on käännetty kokonaan tai osin kolmellekymmenelle kielelle. Mietin miksi ei suomeksi? Voisiko syynä olla se, että Joycen teos viittaa niin laajalti historiaan ja kirjallisuuteen, ettei sellaista tietämystä ole riittävässä määrin meikäläisessä lukijakunnassa. Kun luin jokin aika sitten Sutisen Mitä Finnegans Wake tarkoittaa? -kirjan, tulin siihen käsitykseen, että James Joyce tavallaan peilaa teostaan historiaa vasten ja silloin sanottavan ymmärtämiseen vaikuttaa myös se, mitä peilissä näkyy ja ovatko näkymät tuttuja vai outoja.










































3 kommenttia:

  1. Voin ymmärtää kommentoijaa, mutta mielestäni tekstisi kyllä kantavat ilman kappaleenjakoakin. Kappaleet antavat tilaisuuden hengähtää, mutta voivat katkaista intensiteetin ja jollakin lailla myös sivun identiteetin jos lukija on siihen tottunut. Oletko muuten lukenut Marianne Alopaeuksen "Pimeyden ydin" (1965), Elvi Sinervon suomentamana ruotsin kielestä? Sijoittuu ajoille 1930-50.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista. Helena on sitä mieltä, että ei mitään kappalejakoa ja minä olen vähän toista mieltä. En ole lukenut Marianne Alopaeusta. Kiitos vinkistä ja mukavaa päivää sinulle.

    VastaaPoista
  3. Siis kaksi Helenaa on samaa mieltä. Hyvää viikonloppua teille!

    VastaaPoista