Kaunis kesäpäivä

tiistai 11. elokuuta 2026

Taavetissa

    











Neljätoista astetta aamulla Luumäen Taavetissa. Taivas on pilvessä. Sadealue on ylittänyt tienoon illan ja kuluneen yön aikana. Pihan asvaltti on tumma sateen jäljiltä ja parkkipaikalla on vesilammikko. Huomasimme sunnuntaina, että koristeomenapuu kirjaston edustalla varistaa jo omeniaan. Omenia oli nurmikolla puun alla. Otin kuvan punakylkisistä raakileista oksalla ja valikoimme sen päivän postauskuvaksi. Muita kuvia tuli metsästä ja joukossa on tattikuva ja kanttarelleja sinisellä lautasella paistamisen jälkeen. Sunnuntaina teimme viimeksi havaintoja pääskysistä. Helena teki eilen slaavilaista tattikeittoa ja kiertelin aamulla metsässä sieniä etsien. Löysin annoksen verran kanttarelleja, mutta ei vielä tatteja. Onneksi meillä oli pakastimessa tatteja ennestään. Kirjoitin eilen sivun verran Näköala -tarinaa. Helena otti sukkapuikot ja lankaa esiin. Hän odottaa, että ilmat viilenisivät sen verran, että olisi mukava kutoa. Helena luki Tatiana Elfin jännärin Mestari. Hän piti kirjoittajan tekstistä. Ohessa Helena luki James Joycen teosta Finnegans Wake ja unilukemisena Pentti Haanpään matkakirjaa Kiinalaiset jutut. Matkanjohtajana Kiinassa oli Sylvi Kekkonen, josta luin puolestaan Tiina Mahlamäen tietokirjasta Kuinka elää ihmisiksi? Eeva Joenpellon kirjailijamuotokuva, jota minulla on lukematta kirjan loppuneljännes.
































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti