Kaunis kesäpäivä

maanantai 10. elokuuta 2026

Iijoki-sarja

    










Iijoki-sarja

Kalle Päätalo (11.11.1919 - 20.11.2000)

Kairankävijä oli ensimmäinen kirja, jonka luin kirjailijalta. Pidin kirjasta. Meni kuitenkin vuosia ennen kuin löysin taas Kalle Päätalon tuotannon.

Kalle Päätalon Iijoki-sarja, 25 kirjaa vuodesta 1971 vuoteen 1995 ovat olleet minulle matkaa pohjoiseen. Olen nyt vuosittain tehnyt tämän matkan samalla, kun olen lukenut myös muita kirjoja.

Mikä minua kiinnostaa Kalle Päätalon tuotannossa? Kairankävijä oli heti mieleiseni. Sen jälkeen olen lukenut vähitellen kaikki muutkin Päätalon kirjat.

Kalle Päätalon kerronta on luontevaa, rehellistä ja todellista. Eri ammattien työn kuvaukset, uitto-, metsä- ja rakennustyöt tuntuvat todellisilta. Samoin luonnon kuvaukset, erilaiset ihmiset ja näiden aikaiset elinolot on kuvattu hyvin. Historia ja poliittiset olot meillä ja maailmalla. Kalle Päätalo joutui jo nuorena työn laitaan. Samaan aikaan hänellä oli haave kirjoittamisesta. Tosin siitä oli isä Hermannilla omat mielipiteensä, mutta onneksi Kalle ei antanut periksi. Ihmisiä telineillä julkaistiin 11.11.58 Kalle Päätalon täyttäessä 39 vuotta.

”Vaikka elämä jakaakin antejaan kitsaasti, heltyy se sentään lujan uskon ja peräänantamattoman sitkeyden edessä”, hän pohti silloin.

Maxim Gorgin Maailmalla -teoksen Kalle luki ja vaikuttui, ja löysi siitä tavan kirjoittaa. Hänellä oli ollut jo pienestä pojasta asti haave kirjoittamisesta.

 Murteet aiheuttavat paljon kitkaa ja riitaa, kun ei ymmärrä toista ja ärsyttääkin toisen juttelu. Kalle Päätalo kuunteli ihmisten tarinoita jo pienestä pitäen ja oli kova kyselemään kaikesta, mitä ei heti ymmärtänyt.

Lainaus Hyvästi Iijoki -kirjan sivulta 299:

”Piti paikkansa, että suomalaiset kirjailijat olivat kirjoittaneet paljon maaseudusta, mutta mielestäni ei vielä ollut edes yritetty tosissaan kirjoittaa siitä, mitä kipeitä muutoksia sodat olivat tuoneet maaseudun elämään. Pohjois-Suomi ja Lappi oli aineellisesti hävitetty, ja saksalaisten pitkä oleskelu oli jättänyt monenlaisia jälkiä seudun asukkaitten mieliin ja keskinäisiin suhteisiin. Eri puolille Suomea oli myös jouduttu jälleen asuttamaan lähes puoli miljoonaa luovutettujen alueiden ihmistä! Suurin osa siirtokarjalaisista oli sijoitettu maaseudulle, jossa he olivat paljoudessa joutuneet aloittamaan uuden elämän kylmillä tiloilla.”

Lainaus Hyvästi Iijoki kirjan sivulta 522. Maisteri Repo sanoo, että ”…me Gummeruksella olemme löytäneet käsikirjoituksesta paljon myönteistä…” ja jatkaa: ”Sanon suoraan, että tässä käsikirjoituksessa on etenkin eräitä työnkuvauksia, jotka ovat parasta tekstiä, millä koskaan on Suomessa työtä kuvattu.”

Mika Waltarin ohjeet olivat aloittelevalle kirjailijalle tärkeitä. Aiotko kirjailijaksi -teos kulki Kalle Päätalon matkassa kaikki seikkailut….

Nyt on puolestaan minun pohjoisen matkani reissattu tällä erää.

Kiitos Kalle Päätalo.

Hyvästi Iijoki päättyy Riitu äidin puheenvuoroon.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti