Tänään vietämme Marjan päivää. Onnea kaikille Marjoille. Kaksitoista astetta aamulla Luumäen Taavetissa. Sataa. Liitämme tähän myöhästyneet onnentoivotukset Wilma Heltelälle, joka saavutti upeasti em-hopeaa seiväshypyssä. Päivän postauskuvaksi valikoimme kolmen kuvan kollaasin. Muita kuvia postauksessa on eiliseltä metsäreissulta, lounaspöydästä ja Linnalantieltä, jonka varrella olevan Lähiliiterin pihamaalle ilmestyi torstaina paalukehikkoon pingotettu iso mainoskangas. Lähiliiteri näkyy meidän makuuhuoneemme ikkunasta ja parvekkeelta. Eilen aamulla keräsimme metsästä mustikoita ja sieniä, kanttarelleja ja kehnäsieniä pizzan täytteeksi. Helena vaivasi oman taikinapohjan. Lounaan jälkiruokana meillä oli kiisseliä kerman kanssa. Iltapäivällä Helena leipoi mustikkapiirakan. Hän kutoi myös sukkia katsoessaan sarjoja läppäriltä. Helenalla on kesken James Joycen teos Finnegans Wake. Hän luki toisena omasta hyllystämme Nathalie Sarrauten romaanin Kultaiset hedelmät. Minä kirjoitin eilen sivun verran Näköala -tarinaa ja alustavasti tätä julki tulevaa postausta. Kirjoitin myös kaksi sivua päiväkirjaa Helenaa varten. Hän sai tänä Marjan päivän aamuna päiväkirjan, jossa on muistoja kesä- ja heinäkuulta kuluvaa vuotta. Luin eilen iltapäivällä parvekkeella Eeva Joenpellon romaania Neito kulkee vetten päällä. Pääskysiä lensi vielä pihapiirissä.







Ei kommentteja:
Lähetä kommentti